Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Huono itsetunto synnytyksen jälkeen
21.08.2013 |
Puoli vuotta on jo kulunut, enkä näköjään pääse yli raskaudesta ja synnytyksestä. Toista lasta en enää halua.
Raskausaika oli suoraan sanottuna pelkkää surkeaa paskaa päivästä toiseen. Synnytys oli ihan hirveä kokemus, siinä ei ollut kertakaikkiaan yhtään mitään hienoa, kaunista tai voimaannuttavaa. Synnytyksen jälkeen en varmaan moneen viikkoon tuntenut lasta kohtaan käytännössä yhtään mitään, ei tosiaankaan mitään ylitsevuotavaa rakkautta ja onnea. Olin pelkästään järkyttynyt, shokissa, kipeä eikä lapsi tuntunut rinnalla miltään, muistan vain katsoneeni että mikä tuo on, joku vieras lapsiko?
Keskustelin kyllä synnytyksen jälkeen hoitajien/lääkärin kanssa, olin olevinani positiivinen ja sellainen kuva heille mitä ilmeisimmin jäi, että oikein mukava synnytys. Tosiasiassa itkin suihkussa salaa pitkiä aikoja että vedän mieluummin ranteet auki kuin koskaan enää synnytän.
Nyt edelleen, kroppa on ihan jonkun muun, en tunne sitä omaksi enää ollenkaan. Vihaan sitä mitä raskaus ruumiilleni teki. En ole vieläkään katsonut itseäni alasti peilistä kertaakaan, enkä oikeastaan edes vaatteet päällä. Saunaan en halua mennä kenenkään seurassa. Inhoan joka ikistä raskauden, synnytyksen ja imetyksen jättämää merkkiä kehossani. Jopa uusien vaatteiden ostaminen on melkein mahdotonta. Ongelman tekee pahemmaksi että olin hyvässä kunnossa ennen raskautta, nyt siitä on jäljellä vain muisto, joten kipuilen myös menetettyä voimaa ja terveyttä.
Mulla on ollut myös kuolemanpelkoon liittyviä ahdistavia ajatuksia, etenkin unettomana ja öisin.
Seksiä meillä on ollut harvakseltaan, ja se menettelee. Orgasmia en ole voinut enää saada synnytyksen jälkeen, ja tunto on ihan eri. Tuntuu, ja melko hyvältä, ei kuitenkaan enää samalta, ei niin kivalta. Luulen, että raskauden pelko tms. väijyy taustalla, itsetunto-ongelmien lisäksi, kun en enää saa seksistä juuri mitään tai sanotaanko, että puolet on poissa...
Onkohan mulla joku posttraumaattinen stressireaktio? Tosiaan ajattelin silloin aluksi, että mulla on vain synnytyksen jälkeinen hormonimyräkkä päällä, mutta tämä ei vaan mene ohi. Muuten olen toimintakykyinen (eli muilta osin en varmaankaan ole masentunut), hoidan lapsen hyvin ja tunteet lasta kohtaan ovat tulleet.
En vaan toivu siitä surkeasta paskasta, joka yhä edelleen nostaa kyyneleet silmiin vähän väliä. EI IKINÄ ENÄÄ, ajatuskin ihan todellisesti saa oksennuksen nousemaan kurkkuun.
Kommentit (9)
Olin ihan vastaavissa fiiliksissä puolisen vuotta synnytyksen jälkeen. Nyt mennyt 10 kk ja alkaa hiljalleen joka tavalla helpottaa... En tiedä normalisoidunko tästä ikinä täysin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menepä juttelemaan jollekin. Ei sillä, itsekin olin melkolailla pihalla melkein koko vauvavuoden, ja ihan itsekseen alkoi taas aurinko paistaa risukasaan. Hormonitkin tekevät tepposia.
Kuulostat kyllä masentuneelta, ap. Itsekin olin täysin toimintakykyinen, jopa normaalia tehokkaampi kun raskauden jälkeinen masennus ja kuolema-ajatukset olivat pahimmillaan. Uupumus iski vasta toipumisvaiheessa.
Neuvolapsykologia suosittelen minäkin. Hän myös ohjaa sinut tarpeen mukaan jatkohoitoon/lääkäriin.
Tsemppiä!
T. Eräs, joka aikanaan sai apua ja kullanarvoisia neuvoja tältä palstalta
Komppaan edellisiä, kuulostat masentuneelta. Suosittelen hakemaan apua, neuvolapsykologi on varmaan oikea osoite. Tulee vielä päivä jolloin asiat taas hymyilevät. Tsemppiä!
Imetätkö? Se vaikuttaa hormoneihin ja siihen, ettei vartalo tunnu omalta eikä kivalta.
Minulla meni reilu vuosi toipua synnytyksen aiheuttamista negatiivisista tunteista. Oma vartalo alkoi tuntua hyvältä ja rakkauselämä paremmalta, kun imetys loppui. Ja kahden vuoden jälkeen olen uudestaan raskaana toivotusti. Eli, myös aika auttaa. Kun on aiemmin ollut hyvävartaloinen pienetkin muutokset toki tuntuvat pahoilta, mutta aika ja treenaus kyllä korjaavat paljon.
Kannattaa varmasti käydä juttelemassa myös jollekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei! Minulle traumaattinen synnytys aiheutti samnalaisen reaktion, ENKA OLLUT MASENTUNUT. Varsinkin jos on ensimmaisesta lapsesta kysymys voi vauvaan kiintymisessa menna aikaa ja se on normaalia. Minulle raskaus oli helppo ja olin iloinen etta vauva kasvoi ja teki minusta ison, mutta synnytyksessa meni kaikki vikaan ja vauva synty imukupilla ilman mitaan kivunlievitysta. Olin tosi traumatisoitunut asiasta, jarkyttynyt siita kivusta ja seksi-elama karsi heti siiita lahtien ja on sittemmin loppunut kokonaan. Kroppani palautui ajan myota, mutta synnytyksesta en toipunut. Minulle seksia ei enaa koskaan kiitos!
Puoli vuotta on lyhyt aika. Ole itsellesi armollinen, niin minäkin yritän. Synnytyksestä kulunut pian vuosi, kropassa edelleen 10 kg ylimääräistä. En ole esim. vuoteen saanut ostettua itselleni housuja, kun en mahdu mihinkään. Samoin kaikki vanhat takkini kiristävät hartioiden ja mahan kohdalta. Minäkään en peilin edessä viihdy alasti, joskus tulee suihkuun mennessä vilkaistua ja mahani roikkuu ikävästi. Rinnat alkoivat myös roikkua imetyksen jälkeen, nukkuessa se häiritsee, kun ne hikoilevat. Yritän olla ajattelematta ulkonäköä, koska ainakin minulla raskauskilot ovat todella sitkeästi jämähtäneet. Miehen kanssa harrastetaan seksiä 3-4 kertaa viikossa ja joo, ei se tunnu enää samalta, mitä ennen. Seksissä ei varsinaisesti mitään vikaa, vaan omassa päässä, kun en tunne itseäni enää seksikkääksi, vaan sellaiseksi pullukaksi. Niin ja siitä äidinrakkaudesta vauvaa kohtaan, älä murehdi sitä, sekin tulee aikanaan. Ei minullakaan mitään ihmettä tapahtunut samantien, kun sain vauvan syliin. Ensimmäiset kuukaudet meni ihmetellessä ja pikkuhiljaa alkoi kiintymyssuhde syntyä. Toki jatkuva väsymyskin vaikutti asiaan. Yritän sanoa, ettet todellakaan ole tunteidesi kanssa yksin. Aika moni tuntuu hehkuttavan äityden ihanuutta ja siksi meille "tavallisille" naisille tulee sellainen olo, että meissä olisi jotain vikaa. Anna itsellesi aikaa, älä stressaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyi kun oli kauhea lukea tuota. Olen muuten samanlainen, mutta minä viiltäisin ranteeni ennen kuin synnyttäisin ainuttakaan kertaa. Raskaus ja synnytys ovat minusta jotakin sanoinkuvaamattoman hirveää. Vielä täytyy elää jatkuvan seksistressin kanssa muutama vuosi, ennen kuin pääsee vetämään piuhat solmuun.
Alue: Aihe vapaa
Nyt jutteleen neuvolapsykologille tai muulle vastaavalle, ja kunnon gynellä käymään. Tsemppiä, kyllä kroppa palautuu pitkän aikaa synnytyksen jälkeen, puoli vuotta on vielä lyhyt aika.