Lue keskustelun säännöt.
Mies on kuin kolmas lapsi...
14.08.2013 |
Miehellä on tänään vapaapäivä ja minä lähdin aamulla aikaisin töihin. Vasta töihin tultuani tajusin että eihän se mies tajua / ymmärrä / muista että lapsi pitää herättää ja lähettää kouluun! Kun on koko kesän saanut olla.
Nyt sitten laitoin viestiä että onhan hereillä ja herättänyt lapsen, ei vastausta. Soitin, ei vastausta (se nukkuu vaikka ydinsodan yli). Lopulta soitin lapsen puhelimeen, ja hän heräsi siihen.
On tämä kumma että miehellä ei mikään lataa, elää kuin lapsi ja nukkuu vaikka vuoden ympäri. Ärsyttävää kun mihinkään ei voi luottaa että hoitaa.
Kommentit (72)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaksamista sinulle, enpä osaa muuta sanoa. Siitä jatkuvasta nalkuttamisestakin tulee riitaa ja sitäkään ei jaksa. Oma tilanteeni oli jokseenkin samanmoinen, nyt lapset ovat jo omillaan. Vain tuo iso lapsi edelleen passattavana. No tänäpäivänä kyllä jo sanon napakasti, että tässä pyykkikori, levitä pyykit ja tyhjennä tiskikone, mene kappaan: tässä lista jne. Mutta idea, että koti on yhteinen yritys ja siitä pitäisi kummankin ottaa yhtälailla vastuu, näkyy joillekin miehille olevan vain niin vaikeaa.
Ei se ole miehille vaikeaa, jos se osataan laittaa toimimaan.
Sitä vaan on niin helppoa luiskahtaa miehenä siihen tilaan, ettei tee juuri mitään, kun tietää, että se toinen kuitenkin tekee.
Niitä asioita on ihan tolkuttomasti, joilla ei ole yhtään mitään väliä, koska ne tehdään tai että on pelkkä näkökulmakysymys, häiritseekö joku "sotku" jossain nurkassa jonkun silmää, mutta useimmat naiset vaan määrittävät itsensä joksikin perheen auktoriteetiksi näissä kotiasioissa ja suorittavat sitä puhdasta ja vimpan päälle olevaa kotia, koska pelkäävät että mitä anoppi ja äiti ja tuttavat sanovat, jos meillä on nyt pullanmurusia pöydän alla ja tuhrua ikkunaruudussa.
On ihan selvää, että tietyt asiat pitää tehdä ajallaan, en puolustele miehiä jotka eivät herätä lasta ajoissa kouluun tai osaa huolehtia niille muksuille asiallisia vaatteita päälle tai toimittaa synttäreille oikeaan aikaan vaan poikkeavat Biltemaan tai mitä ikinä.
Lisäksi, jos mies ei itse aktiivisesti tee kotitöitä, ei silloin ole myöskään mitään oikeutta arvostella tai jopa haukkua toisen tekemättä jättämisiä.
Itselleni ei tulisi mieleenkään kysyä vaimolta, että miksi täällä ei ole siivottu, tai että miksi tänään ei ole ruoka jo valmiina? Haukkua ja arvostella saa vasta sitten, kun tekee itse paremmin.
Mutta kyllä noista asioista pitäisi voida sopia kuitenkin asiallisesti - mikäli se sitten ei toimi, että nainen vaan jättää tekemättä ja luottaa siihen, että mies tekee sitten ajallaan, kun häntä rupeaa häiritsemään.
Eikö olekin muuten kummallista, että parisuhdetta perustettaessa pitäisi osua yksiin se, että molemmat ovat rakastuneet toisiinsa, omaavat samanlaisen siisteyskäsityksen, suunnilleen samanlaien työmoraalin ja miksei moraalinkin, samanlaisen vireystason eri vuorokaudenaikoina ja lisäksi olisivat samalla tasolla seksuaalisen halun suhteen. On siinä yrittämistä, jos nuo kaikki jutut ja ties mitä muuta aikoo saada sovitettua yhteen.
M40
Hyvin kirjoitettu, 64. Mä kestän erinomaisesti sotkua, epäjärjestystä ja aikataulujen venymistä. En koskaan arvostelisi ketään siivoamisen tasosta tms. Mutta lapsen elämä on aivan eri asia. En mitenkään kestäisi esim. seuraavia juttuja:
-lapsi ei pääse pk:n retkelle (koska mies ei herää ajoissa)
-lapsi ei ehdi kouluun (koska mies ei herää ajoissa)
-lapsi ei saa koskaan miehen kanssa terveellistä ruokaa (eri asia kerran viikossa-kahdessa)
-lapsi ei saa ruokaa ylipäätään silloin kun on nälkäinen
-lapsi ei pääse kaverisynttäreille
-jne.
-ja pahimpana: lapsen pahasta mielestä ei piitata, ei lohduteta, ei auteta, ei kiinnitetä huomiota.
Noita ei mielestäni vain saa tapahtua ikinä, enkä antaisi niiden tapahtua omalle lapselleni koskaan, en edes miehen "kouluttamisen" nimissä.
(onneksi mulla ei ole näitä ongelmia, olen onnekkaasti rakastunut mieheen, joka osaa hoitaa lapsia ja tehdä kotitöitä aivan oma-aloitteisesti).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en käsitä sitä, että miehen laiskuus, saamattomuus ja vätystely saadaan käännettyä naisen viaksi: nainen tekee liikaa, nalkuttaa, tekee paremmin, hoitaa joka tapauksessa jne. Ja taas pitäisi sen naisen tajuta, että sille miehelle pitää antaa tilaa. Kuka antaa naiselle tilaa? Kuka ottaa huomioon sen naisen tarpeet? Kuka huomioi lasten parhaan?
Miksi perheessä yksi saisi tehdä asiat itselleen sopivaan tahtiin ja ajatella aina ensin itseään? Miksi tämän yhden teoista syytetään muita?
71!
Näin siivotaan pöytä tehokkaasti ja nopeasti. Iso jätesäkki ja sinne kippaat kaikki. Työnnät jätesäkin miehesi kaappiin tai hänen sänkynsä päälle. Näin teksin itse. Sanoisin ihan pokkana et tuossa säkissä on sun tavarat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa neuvoa. Olisko univelkaa? Valvooko myöhään? Halusiko lapsia? Tsemppiä. Lapsi kuitenkin pääsi kouluun.
Ei pidä paikkaansa! Meillä mies on ollut alunpitäen ihanaa isä tyyppiä, pussaa ja puhuu. Leikittänyt ja touhunnut sukulaistenkin lasten kanssa väsymättä. On hoidettu yhdessä paljon tuttavien ja suvun lapsia. Nyt on kolme omaa ja mies On niin väsynyt perhe-elämään. hermoilee ja huokailee päivästä toiseen..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Miehestä näkee ja kuulee onko hän lapsiperhetyyppiä vai ei. Kuinka käyttäytyy lasten kanssa, mitkä ovat hänen näkemyksensä lapsen syntymän jälkeiseen oman ajan puutteeseen, rahanmenoon, univajaukseen. Kyse on keskustelusta. Ei riitä että miehelle on ok, että lapsi syntyy. Hänen kanssaan tulee keskustella riittävällä tasolla, jotta näkee onko mies ymmärtänyt lapsen tuloon liittyvän elämänmuutoksen."
Voi minun päiviäni! Oliko teillä oikein lista, minkä mukaan osasitte etukäteen ennakoida kaikki mahd vastoinkäymiset, mitä tielle sattuu? Vai löysitkö kumppanin jostain parin-haku tapahtumasta, missä listattiin asioita? Itse avioiduin vähän yli parikymppisenä ja muut asiat olivat kyllä mielessä, kuin nuo mainitsemasi. Eiköhän suuri osa liitoista solmita siten, että on löytynyt kiva tyyppi ja yhdessä on mukavaa. Vuosien saatossa arki paljastaa sen, millainen kumppani on todellisuudessa. Itse jo mummina seuraan tyttärieni elämää ja ilokseni olen huomannut, että nyky-isät ottavat vastuuta lapsistaan. Mutta huomaan senkin, että edelleen naisen vastuulle jää perheen ja lasten käytännön asiat, aikataulut yms.
Mutta ap:lle sanoisin, että luulen että minulla on täällä se sinun miehesi isukki. Itsellä ollut AINA sellainen tunne, että on kolme lasta+iso lapsi (mies ). No miehen ja naisen aivot ovat erilaiset ja nainen pystyy tekemään ja pitämään mielessä monta asiaa samaan aikaan. Mieheni ainakin on sellainen, että yksi asia sopii kerralla vain ajatuksiin ja sehän on mahdottomuus lapsiperheen arjessa.
Anna mun kaikki kestää. Ei ollut eka joka käveli vastaan, ei tehty lapsia heti, vaan vasta pidemmän ajan päästä, ei oltu nuoria, vaan ihan aikuisia, ei oltu vanhoja vaan ihan aikuisia. Olimme seurustelleet n. kuusi vuotta, asuneet yhdessä neljä vuotta, kun esikoinen sai alkunsa. Meillä oli omakotitalo, jota pidettiin hyvässä kunnossa. Kunnon työpaikat. Mies hoiti säännöllisesti meille päivälliset ja aamupalat pöytään, ei tarvinnut minun kellosta pitäen vahtia mitään. Hän meni aamuisin töihin, tuli iltaisin kotiin.
Miten ihmeesä lasten myötä tippui kaikki tämä pois, ensin vaihtoi helpompiin töihin, ettei työ sido niin paljon, vaan "saa olla lasten kanssa enemmän". Sitten lopetti lasten kanssa olemisen, ruokaa laittaa ehkä kerran viikossa tai kahdessa. Nyt on liukuva työaika ja mies vanuu ja venyy kotona aamuisin (sängyssä). Tulee myöhään illalla tietenkin sitten kotiin ja kitisee kun väsyttää. Myöntää kyllä, että säännöllinen rytmi olisi hyvä olla, ajoissa voisi mennä nukkumaan, niin aamulla jaksaisi nousta, liikunta olisi hyvä mielen ja kehon terveyden kannalta. Mutta ei, vanuuu vain jonkin pelikoneen äärellä (oli se sitten tietokone, pleikka tai iPad) puolille öin, ellei seuraa televisiosta jotain tatuointiohjelmaa. Lisäksi rahan suhteen on kontrolli löystynyt mahdottomiin. Ei mitään kuria eikä rotia, rahat valuvat näpeistä, ja joudun kohta ehdottamaan viikkorahasysteemiä, muutoin hän päätyy ulosottoon. Ja pikkuhiljaa suurin osa laskuista on liusunut minun maksettaviksi, sillä hoitomaksut, sähkö ja vesi + muut sellaiset nyt on vain maksettava.
Ja kyllä, en jaksa enää kovin kauaa. Joten jos tämä ei pysyvästi tästä muutu, saa mennä lusikat jakoon. Olen tilannut ajan pariterapiaan jo, mies saa lähteä mukaan tai olla lähtemättä. Muutos on tapahtunut pikkuhiljaa kolmen vuoden aikana. En minä voinut nähdä tätä tapahtuvaksi!
[quote author="Vierailija" time="14.08.2013 klo 09:44"]
Kuule kyllä sen tietää ja oppii tietämään. Ei vaan kannata rynnätä lapsentekoon ekan vastaan kävelevän ukon kanssa vaikka tuo ukko sattuiskin olemaan se ainoa joka palstamamman huolii.
[quote author="Vierailija" time="14.08.2013 klo 09:30"]
Noin miljoonannen kerran: miten hitossa tonkin voi tietää, kun muutos tapahtuu vasta pikkuhiljaa. Jos se tyyppi piti itsestään huolen alkuaikoina, ei tasan tarkkaan voi tietää, miten se suhtautuu lapsiin. Ei vaikka kuinka helvetin hyvin luulee tietävänsä ja valinneensa oikein.
t. 9
[/quote]
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin ja viesti nro 19 on vastaus nrolle 15.
Öö.. eikös koululaiset pitäisi hoitaa herääminen itse? Herätyskello? En ymmärrä miksi moni nainen alkaa hyysätä lapsiaan ja miehiään.. ehkä pelko siitä etttä on tarpeeton?
kahden alakoululaisen äiti, jonka lapset ovat aina hoitaneet heräämisen itse, vaikka kotona olisi aikuisia ollutkin valmiudessa herättämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Öö.. eikös koululaiset pitäisi hoitaa herääminen itse? Herätyskello? En ymmärrä miksi moni nainen alkaa hyysätä lapsiaan ja miehiään.. ehkä pelko siitä etttä on tarpeeton?
kahden alakoululaisen äiti, jonka lapset ovat aina hoitaneet heräämisen itse, vaikka kotona olisi aikuisia ollutkin valmiudessa herättämään.
Joo-o, kyllä sun mies on mun miehen veli, ainakin henkisesti. Meillä on aivan samanlainen tarina, pieniä poikkeuksia lukuunottamatta. Ehkä meidän miehistä onkin tullut huomaamatta eläkeläisiä? Mun mies pärjäis hienosti vanhainkodissa, vois vaan nukkua ja ruoka tuotais eteen, edunvalvoja hoitais kaikki asiat. Niin ja ikää miehellä on 50.
Hei kun kukaan ei ole vielä tuonut tätä aspektia, niin mä tuon! Se on meidän naisten syy, ollaan lihavia, tyhmiä, huolehditaan liikaa, nalkutetaan jne jne jne. Loputtomiin. Miehissä ei vaan voi olla pelkästään syy!
[quote author="Vierailija" time="14.08.2013 klo 09:44"]
[quote author="Vierailija" time="14.08.2013 klo 09:34"]
[quote author="Vierailija" time="14.08.2013 klo 09:30"]
Noin miljoonannen kerran: miten hitossa tonkin voi tietää, kun muutos tapahtuu vasta pikkuhiljaa. Jos se tyyppi piti itsestään huolen alkuaikoina, ei tasan tarkkaan voi tietää, miten se suhtautuu lapsiin. Ei vaikka kuinka helvetin hyvin luulee tietävänsä ja valinneensa oikein.
t. 9
[/quote]
Väärin.
Miehestä näkee ja kuulee onko hän lapsiperhetyyppiä vai ei. Kuinka käyttäytyy lasten kanssa, mitkä ovat hänen näkemyksensä lapsen syntymän jälkeiseen oman ajan puutteeseen, rahanmenoon, univajaukseen. Kyse on keskustelusta. Ei riitä että miehelle on ok, että lapsi syntyy. Hänen kanssaan tulee keskustella riittävällä tasolla, jotta näkee onko mies ymmärtänyt lapsen tuloon liittyvän elämänmuutoksen.
[/quote]
Haha, keskusteltiin. Hoitolasten kanssa tuli hyvin toimeen. Nuorena selviää hienosti vähemmälläkin unella (niin selvisin itsekin). Raha nyt ei ole keskustelun aiheena tässä. Eihän sitä itsekään osaa kaikkea kuvitella, miten ihmeessä sitä voi niistä asioista keskustella???? Kyllä mullekin tuli suurena yllätyksenä esim. se, miten vauva-aika voi väsyttää, en voinut kuvitellakaan sellaista väsymystä, miten siitä olisi osattu keskustella etukäteen?? Tai se suuri ehdoton rakkaus vauvaa kohtaan. En sellaistakaan tiennyt olevan. Lisäksi huomasin pyörtäväni puheitani. Olin sitä mieltä, että meillä ei perhepeti toimi, no toimihan se. Samalla lailla sille miehelle on käynyt. Vaikka hän puheen tasolla on sitä mieltä, että rytmi on hyvä pitää lapsilla ja rutiinit, hän ei niihin sitten sitoudu. Omat rutiininsa kyllä huolehtii, kuten ennenkin. Eli siitäkään ei voinut etukäteen päätellä mitään.
Elämä ei ole mustavalkoista.
[/quote]
Minustakaan kaikkea ei tosiaankaan voi tietää etukäteen. Meillä mies ei halunnut lapsia, ja suhtautui sisarustensa ja tuttujen lapsiin melko välinpitämättömästi. Mies urheili silloin ammatikseen, ja asiat pyöri aikalailla oman navan ympärillä. Vauva tuli "puskista", ja olin kauhuissani siitä, että joudun hoitamaan kaiken yksin. Mutta, mutta! Miehestä on kuoriutunut todellinen välittävä ja osallistuva superisi. Touhuaa pojan kanssa jatkuvasti, ja on ajantasalla neuvoloista, lääkäreistä, vaatteista ym! Mikä positiivinen yllätys!
Miehelle pitää alusta asti, jo ihan vauva-ajasta lähtien antaa vastuuta lapsenhoidosta. Naiset "omivat" etenkin vauvat helposti itselleen, ja tuttavapiirissä olen jopa huomannut, kuinka jotkut arvostelevat miestensä vauvanhoitotyyliä ym. julkisesti. Miehen pitää antaa kokeilla ja löytää oma tyylinsä huolehtia lapsista, ja sen ei tosiaan tarvitse olla sama kuin naisella. Riittää, että suurissa linjoissa ollaan johdonmukaisia! Jos ei alusta asti ole saanut ja ottanut vastuuta lastenhoidosta, sitä on vaikeaa enää opetella siinä vaiheessa, kun lapsi on kouluikäinen.
[quote author="Vierailija" time="14.08.2013 klo 10:44"]
Öö.. eikös koululaiset pitäisi hoitaa herääminen itse? Herätyskello? En ymmärrä miksi moni nainen alkaa hyysätä lapsiaan ja miehiään.. ehkä pelko siitä etttä on tarpeeton?
kahden alakoululaisen äiti, jonka lapset ovat aina hoitaneet heräämisen itse, vaikka kotona olisi aikuisia ollutkin valmiudessa herättämään.
[/quote]
Ei ekaluokkalaisten tarvi vielä, eikä välttämättä tokaluokkalaisenkaan. En hyysää lapsiani, vaikka herätän heidät aamulla kouluun. Ja eka-tokaluokkalaisen aikakäsitys on monesti vielä vasta kehittymässä, ei jokaisesta ole itsekseen lähtijäksi. Toki lapselle voi soittaa tai laittaa herätksen kännyyn, kun on aika alkaa lähteä. Mutta jos taloudessa on aikuinen MIES miksi ihmeessä hän ei voisi muka huolehtia??????
Minä itsekin olen huolehtinut aamulähdöistäni lapsena, mutta kyllä meillä kotona ollut aikuinen saattoi kysästä suurinpiirtein lähdön aikaan, että olikos tänään kasiksi kouluun. Ei se ole hyysäämistä, se on välittämistä.
Outoa ajatella, että naisen tehtävä on antaa miehelle vastuuta tai vaihtoehtoisesti opettaa se mies vastuulliseksi antamalla ns. Siperian opettaa.
Entä sitten ne lapset? Miksi heidän pitää olla miehen koekappaleita ja kärsiä, kun heidän isänsä ei osaa olla aikuinen tai ajatella muita kuin itseään?
Meillä mies ei ole ikinä oppinut, vaikka minä olen laiska ja jättänyt asioita tekemättä. Esim. pyykkihuolto on meillä pysyvästi kaaoksessa, miehellä ei aina ole puhtaita kalsareita, muutaman kerran vuodessa ei löydy lapsille puhtaita sukkia, mutta onko mies koskaan käynnistänyt pesukonetta? Ripustanut pyykkejä? Tyhjentänyt kuivaustelineen. Ei. Hän on nalkuttanut asiasta minulle, ihmetellyt, miten voin olla näin saamaton ja laiska ja muistuttanut sitten, miten on juuri vaihtanut auton renkaat tai tehnyt lumityöt. Se, että niihin menee viikkotasolla aika vähän aikaa, on miehestä toisarvoinen juttu, koska ne ovat fyysisesti raskaampia kuin pyykinpesu tai siivous tai kaupassa käynti. Sekin on ihan toisarvoinen juttu, että näitä tehdään vain joskus, ei joka viikko eikä edes joka kuukausi.
Mies on vienyt lapsen kaverisynttäreille tunnin myöhässä, vaikka olin kertonut ajan, ostanut lahjan, pukenut lapsen, hoitanut heidät ajallaan matkaan. Vasta kun kaverin äiti ihmetteli, missä lapsi viipyy ja minä soitin kiukkuisen puhelun, hämmästeli mies, miten tällaiset asiat voivat olla niin tarkkoja. Hän kun piipahti vähän Biltemassa...
Miehen mielestä lapsi ei tarvitse kaverisynttäreitä, ei kaveritapaamisia, ei vaatteita eikä mitään kehittävää puuhaa. Harrastukseen kyllä vie, jos se harrastus on hänelle mieleinen. Siinä on jopa vähän pakottamisen makua eli lapsi ei uskalla sanoa, ettei ehkä pidä kyseisestä harrastuksesta, kun isä on siitä niin tohkeissaan. Ylipäätään lapsi ei tarvitse mitään, mikä on miehelle vastenmielistä. Ei kuulemma tarvitse mennä serkunkaan synttärikutsuille, kun hän ei halua tuhlata viikonloppuja moiseen.
En tiedä, miten minun olisi pitänyt tajuta, että miehestä tulee tällainen vätys. Teki kohtalaisesti kotitöitä, kun meitä oli kaksi ja hoiti täysin pyykkirumban, kun odotin esikoista (voin pahoin pesuaineen näkemisestäkin). Lapsen tuloa odotti kovasti, puhuttiin paljon tasa-arvoisesta vanhemmuudesta ja mies vaati mm. isäkuukauden ja hoitovapaan itselleen. Hoitovapaalla hoiti lapsen omaan tahtiinsa eli ruoka- ja uniajat olivat milloin olivat, mutta en nipottanut, kun olin tyytyväinen isä-lapsi-suhteesta. Ei tosin ehtinyt käydä kaupassa eikä hoitaa pyykkejä, ei kokata eikä siivota. Kaikki aika meni siihen lapsen viihdyttämiseen.
Meillä kehitys jonkinlaiseksi vastuuttomaksi laiskiaiseksi on mennyt niin hissukseen, että viime aikoina olen ihan tyrmistynyt, kun olen tajunnut, millaisen lapsen olen saanut kaupan päälle. Kaikesta nuristaan kuin pieni uhmaikäinen. Ei ehdi käydä kaupassa, ei ehdi viedä lasta harrastukseen, ei ole puhtaita vaatteita, miten täällä on aina sotkuista, miksi et siivoa ja miksi olet noin laiska. Iltaisin mies viettää aikaa netissä tai puuhailee pihalla jotain omia juttujaan (ei pihatöitä kuitenkaan kuin harvoin).
Minä kun tulen töistä, niin käyn kaupassa, haen lapset, teen ruoan, kuskaan harrastuksiin, siivoan keittiön, laitan pesukoneen päälle, aloitan iltatoimet, luen iltasadut, laitan seuraavan päivän vaatteet kaikille kuntoon, pakkaan koulu- ja tarhareput ja yritän vielä päivittää töitänikin, kun joudun iltapäivisin lähtemään töistä liian aikaisin. Mies tekee kyllä töitä ihan niin kauan kuin huvittaa, kun ei vain pysty niitä mitenkään vähentämään tai hoitamaan muulloin. Ei osaa eikä halua miettiä tilannetta muuten kuin omalta kannaltaan.
Olen itsekkäästi tehnyt töitä myöhään ja ilmoittanut, että miehen on haettava lapset. On hakenutkin viime minuutilla, pari kertaa myöhässä ja usein niin, että valjastaa äitinsä siihen. Anoppi sitten soittelee minulle, että on niin kamalaa, kun hän joutui jättämään jumpan väliiin ja perumaan kahvittelun naapurin kanssa ja enkö mitenkään voisi nyt vähän ajatella lapsiakin...
Voin jatkaa tämän lisälapseni kasvattamista, katkoa välit sukuun ja ystäviin ja elää sotkussa ja likaisissa vaatteissa, mutta lapsilleni en voi sitä tehdä. Niinpä teen juuri sen, mitä ei saisi monen mielestä tehdä: hoidan hommat ja nalkutan.
Ja voivoi, miten miehellä on kamala akka. Ihan vaan käskyttää eikä anna tehdä omaan tahtiin...