Auttakaa, millä saan pojan meneen potalle?
Ikää JO 2v 2kk eikä vieläkään suostu pottaan tekemään mitään. Hetken siinä istuu mutta vain muutaman kerran on pissa sinne tullut, kakka ei kertaakaan. Nyt kesällä oon antanut pojan olla sisällä ilman vaippaa, alushousut vaan jalassa ja aina tulee pissa housuun vaikka usein muistutan että mennään potalle. Eikä poikaa edes tunnu häiritsevän märät housut. Potalla on käyty jo viime syksystä lähtien kuitenkin. Onko vaan normaalia hitaampi oppimaan vai mikä ihme vaivaa?
Kommentit (5)
sama juttu ja poika elokuussa jo 3v ei suostu potalle millään...
pissat housuissa ei häirinnyt yhtään. lopetin yrittämisen TAAS vähäksi aikaa ja aloitin yrittämisen uudestaasn parin kuukauden päästä. kun pissasi housuun annoin olla jonkin aikaa märillä housuilla. sitten poikaa alkoi selvästi haittaamaan märät housut ja samoihin aikoihin sain viihdykkeiden avulla pidettyä hänet potalla sen aikaa että pissa ehti välillä tulla.
yhtäkkiä alkoi menenmään potalle ihan suosiolla ja istui niin kauan että pissa tuli. piti vain muistaa koko ajan kysellä pissittääkö. muutamassa päivässä oppi itsekin tunnistamaan pissihädän. yövaippa jätettiin myös silloin heti pois ja hyvin harvoin on sänkyyn pissannut.
muista kehua jos pissaa pottaan!
Ja olen yrittänyt vaikka mitä. Vaippaa en kotona enää pidä, mutta pissat housussa ei tunnu häiritsevän poikaa ollenkaan. Kakkaa myös pidättää koko päivän ja illalla kun laitan vaipan niin heti tekee kakan. Alan olemaan epätoivoinen jo.
Nyt poika on jo 5 vuotias. Reilu 1 vuotiaasta. lähtien meillä vaan isolle hädälle mentiin isolle pytylle, aikuinen vain piti kiinni kainaloista, pienempi hätä sitten tehtiin joko seisoen korokkeella pytyn edessä tai sitten seisaallaan pottaan, pojilla kun tuo pissaaminen käy helpommin..
onko potalla mielekästä tekemistä? leikkiä ja kirjan lukemista.