Meillä on hoikat lapset.
Minusta hoikkuuden "salaisuus" on terveellinen perusruoka, säännölliset ruoka-ajat, arkiliikunta ja se, ettei opeta lapsia ylettömään mässäilyyn herkkupäivänä. Järkyttää miten jotkut ostaa pienillekin litran limsaa, vaikka yhtä iloiseksi tulevat lasillisesta, jos ei ole opetettu posketonta mättämistä. Ruoka ei saa myöskään olla "syntiä", eli ei opeteta että terveellinen on pakkopullaa, ja epäterveellinen herkuttelu jokin repsahdus, vaan herkutkin kuuluu elämään, mutta tarpeeksi harvoin ja kohtuullisina määrinä.
Näin meillä siis eletään, ja lapset (sekä aikuiset) on hoikkia:
Syömme 1-2 lämmintä ruokaa päivässä, ja lisäksi aamupala & iltapala, usein välipalaakin. Leipä täysjyvää, ruualla aina "tuoretta" sivussa, esim. pelkät porkkanat, kurkut tms., jos en jaksa värkätä. Ruuan lisuke on aina jos itse laitan täysjyväviljaa tai perunaa, usein syömme kasvisruokaa (proteiinina esim. muna) tai kalaa. Jos laiskottaa, syödään pinaattilättyjä tai pakastelihapullia, ranskalaisia tms. (silloinkin on se salaatti aina).
Levitteenä on margariini, maitona kevytmaito tai vesi, ei koskaan mehuja/limsoja tavallisen syömisen kanssa. Ruokaa saa syödä niin paljon kuin jaksaa, mutta aterioitten välillä ei napostella. Makkaraa tms. epäterveellistä, mutta lasten mielestä hyvää syödään kerran, pari kuussa. Hampurilaisella käydään ehkä pari kertaa vuodessa. Vettä saa jos on "nälkä" tai jano.
Jäätelöä saatetaan syödä välipalana (1 tikku tai kohtuullinen siivu) jopa päivittäin. Viikonloppuna saa karkkia, mutta ei mitään överimässäystä opeteta - ei todellakaan mitään koko isoa ( =normaali nykyään) karkkipussillista. Ihan hyvin riittää alakoululaisillekin suklaarusinapaketti (100g?) ja joku popcornpussi yhteinen ja pillimehut.
Kylässä ei koskaan rajoiteta syömistä synttäreillä (kunhan hyvien tapojen rajoissa pysytään). Omilla kutsuilla karkin ja kakun lisäksi on vihannestikkuja + dippiä, leipäjuustoa jne tarjolla, hyvin ovat uponneet herkkuna.
Sitten se liikkuminen. Autolla ei mennä joka paikkaan, huvikseen lähdetään kauppaan kävelleen, pyöräillään muuten vaan ja ihmetellään luontoa. Kaikkeen liikuntaan mihin me vanhemmat ollaan menty, on lapset kinunneet mukaan, ja jossain määrin ollaan sitten otettukin heitä mukaan sinne.
Kommentit (7)
Meillä on hoikka ja pullea lapsi. Samoja ruokia syödään ja samoilla pyöräreissuilla käydään.
Noh, yleensä tutut sanoo, että syövät terveellisesti, mutta mättävät pöytään kaupan valmiita pinaattilettuja ja valmislihapullia. Ihan kauheita sotkua ja vielä kun niitä saa tehtyä äärimmäisen helpolla. Kehtaavat sanoa, että saa nopeasti laitettua pöytään. Lihapullataikinan tekoon ei kyllä mene montaa minuuttia, mutta toiset ne osaa selittää ummet ja lammet. Tosiasia on että ovat laiskoja!!!.
Meillä poika hoikka, mutta ei ole herkkujen perään.
Meilläkin hoikat lapset, eikä mitään olla tehty sen eteen. Minulla on käsitys että lasten hoikkuus on normaalitila eikä siihen tarvita mitään erityisen terveellistä ruokavalioa tai aktiivista panostusta lasten liikkumiseen.
Meillä kaksi hoikkaa lasta ja yksi vähän pyöreähkö.
Mitä erityistä ap luulee omassa elämässään olevan? Suurin osa suomalaisista syö vielä terveellisemmin kuin teidän perheenne, sokerisia herkkuja ei mätetä päivittäin joka perheessä.
Osa on hoikempia osa lihavampia eikä siihen pelkkä syöminen ja liikunta vaikuta (paitsi tällä palstalla, jossa luulo voittaa aina tiedon).
Pitäisi olla normielämää, mutta ei ole. Iso osa tuttujen perheistä
A) napostelee
B) syö makkaraa, ranskanleipää ja lauantaimakkaraa päivittäin
C) juottaa lapsille (ja juo itse) vähintään litran sokerijuomia viikossa.
Lisäksi on hyvin yleistä, että haukutaan omaa ulkonäköä (kamalat nää mun jenkat, nyt alan karkkilakkoon... taas sorruin sipseihin jne) ja tehdään herkuttelusta syntiä.
Ap
Eikös tuo ole ihan normielämää.