Elämä solmussa - ammattilaisen puheille?

ihan alkuun voisit kokeilla joko terkkarin tai työteeveyshuollon psykiatria, muutama keskustelukerta saattaa jo auttaa paljon, ja jos ei, niin ne osaa neuvoa eteenpäin.

[quote author="Vierailija" time="22.07.2013 klo 18:39"]

ihan alkuun voisit kokeilla joko terkkarin tai työteeveyshuollon psykiatria, muutama keskustelukerta saattaa jo auttaa paljon, ja jos ei, niin ne osaa neuvoa eteenpäin.

[/quote]

korjaan: psykologia, terapeuttia, ei psykiatria (joka on lääkäri, sitä tuskin tarvitset)

Mikä sinua estää esim. hankkimasta uutta koulutusta ja hakeutumasta työhön jota et vihaa?

juurikin ajattelin, että miten sitä on saanut elämänsä tähän jamaan. että kaikki on hyvin, mutta silti ei ole. hävettää edes ajatella näin, koska tiedän, että monella monella ihmisellä on ihan oikeita ongelmia ja vaikeuksia. olen miettinyt myös, että pitäs saada joltain vähän reaaliterapiaa, että osaisin arvostaa elämääni. jota siis arvostakin, mutta jotenkin vaan totaalisen kyllästynyt ja väsynyt kaikkeen. 

helpommin sanottu kuin tehty esim. tuo opiskelu. ei ole pelkästään itsestä kiinni heittäytyä opiskelijaksi. vaatisi aikalailla muutoksia koko perheeltä ja esim. taloudellisia järjestelyjä. työpaikan vaihto ehkä helpommin toteuttavissa, mutta ei se tätä perus "onnetonta" mielialaa muuta. enkä kyllä jaksa uskoa, että (mies) vaihtamalla loppuviimeksi paranee. muutos on lähdettävä itsestä, mitä se sitten tarkoittaakaan. tähän asti sitä on ehkä tyytynyt vaan sietämään ja odottaa, että asiat muuttuis jotenkin itsekseen. tiedä vaan, että kauanko tätäkään jaksaa. tai sitten elämän kuuluu olla tällaista. arkisen tylsää.

niin että kiitti vinkeistä etukäteen kaikille keittiöpsykologeille.

[quote author="Vierailija" time="22.07.2013 klo 18:36"]

Elämäni on aikamoisessa solmussa. Ulkoisesti kaikki näyttää olevan kunnossa: Minulla on rakastava perhe, muutamia erittäin luotettavia ystäviä ja useita hyviä kavereita, vakituinen ja "arvostettu" työ, raha-asiani ovat kunnossa eikä terveydessänikään ole valittamista. Lisäksi olen sosiaalisesti lahjakas, fiksu, hoikka ja ihan kohtalaisen nätti.

Sisäpuolelta oloni on kuitenkin tyhjä. En ole onnellinen. En tiedä, mitä elämältäni tahdon. Vihaan työtäni enkä usko saavani koulutuksellani sellaista työtä, joka minua aidosti kiinnostaisi. En ole koskaan ollut rakastunut. Nyt olen toivottoman ihastunut mieheen, jota en voi saada, koska tämä on varattu.

Olen parhaillaan lomalla ja minun täytyisi nyt nauttia kesästä, vapaudesta ja yleensäkin tästä elämästä. Minua kuitenkin ahdistaa suunnattomasti ja tänäänkin olen vain itkenyt yksin kotona. Näin lomalla minulla on aikaa ajatella elämääni ja viimeistään nyt ymmärrän, millaisessa umpikujassa olen. 

En halua puhua kurjasta olostani liikaa perheelleni tai ystävilleni, sillä heillä on monilla ihan "oikeita" ongelmia (esim. työttömyyttä, sairauksia, huonoja ihmissuhteita jne.). Tuntuisi tyhmältä valittaa, kun minulla on moni asia paremmin. Siksi olenkin miettinyt, että minun täytyisi ehkä mennä puhumaan jollekin täysin ulkopuoliselle, jotta löytäisin oikean suunnan elämääni, ja jotta tämä solmu lähtisi aukeamaan.

Nyt en tiedä, kenen puoleen minun tulisi kääntyä. Onko oikea henkilö terapeutti, psykologi tai joku muu terveyden-/mielenhuollon ammattilainen?

Otan toki palstalaistenkin elämänhallintaohjeet vastaan, mikäli joku sellaisia haluaa jakaa.

[/quote]

Olet hoikka??? Jaa tä?

[quote author="Vierailija" time="22.07.2013 klo 18:44"]

Mikä sinua estää esim. hankkimasta uutta koulutusta ja hakeutumasta työhön jota et vihaa?

[/quote]

Koska naisen (hoikan naisen) työtä arvostetaan.. ;)

Sairastin pitkään, joten työnantajani lähetti minut psykiatrin puheille. Minua pidettiin useiden infektiotartuntojeni perusteella henkisesti sairaana. Työterveysasema ei löytänyt minusta mitään vikaa. Tapasin psykiatrin ja hän totesi minun olevan henkisesti terve. Myöhemmin selvisi, että sairastin kahta vakavaa sairautta. Minulle tehtiin aneurysmaleikkaus ja olen edelleen sairauslomalla (tappavan) syövän vuoksi. Suosittelen, että menet juttelemaan psykiatrin kanssa. Koulutetun lääkärin. Jos löydät sopivan henkilön, niin saat varmasti häneltä hyviä neuvoja elämääsi. Minulla on hyvin nihkeä käsitys psykologeista lukemani ja kuulemani perusteella. Moni heistä on hakeutunut opiskelemaan omien psyykkisten ongelmiensa vuoksi. Psykiatrin kanssa keskusteleminen oli mielenkiintoista, koska hän oli älykäs ja hauska mies.

Kyllä se on nyt itsarin paikka. Ei voi mitään. Game over.

[quote author="Vierailija" time="22.07.2013 klo 18:36"]

Elämäni on aikamoisessa solmussa. Ulkoisesti kaikki näyttää olevan kunnossa: Minulla on rakastava perhe, muutamia erittäin luotettavia ystäviä ja useita hyviä kavereita, vakituinen ja "arvostettu" työ, raha-asiani ovat kunnossa eikä terveydessänikään ole valittamista. Lisäksi olen sosiaalisesti lahjakas, fiksu, hoikka ja ihan kohtalaisen nätti.

Sisäpuolelta oloni on kuitenkin tyhjä. En ole onnellinen. En tiedä, mitä elämältäni tahdon. Vihaan työtäni enkä usko saavani koulutuksellani sellaista työtä, joka minua aidosti kiinnostaisi. En ole koskaan ollut rakastunut. Nyt olen toivottoman ihastunut mieheen, jota en voi saada, koska tämä on varattu.

Olen parhaillaan lomalla ja minun täytyisi nyt nauttia kesästä, vapaudesta ja yleensäkin tästä elämästä. Minua kuitenkin ahdistaa suunnattomasti ja tänäänkin olen vain itkenyt yksin kotona. Näin lomalla minulla on aikaa ajatella elämääni ja viimeistään nyt ymmärrän, millaisessa umpikujassa olen. 

En halua puhua kurjasta olostani liikaa perheelleni tai ystävilleni, sillä heillä on monilla ihan "oikeita" ongelmia (esim. työttömyyttä, sairauksia, huonoja ihmissuhteita jne.). Tuntuisi tyhmältä valittaa, kun minulla on moni asia paremmin. Siksi olenkin miettinyt, että minun täytyisi ehkä mennä puhumaan jollekin täysin ulkopuoliselle, jotta löytäisin oikean suunnan elämääni, ja jotta tämä solmu lähtisi aukeamaan.

Nyt en tiedä, kenen puoleen minun tulisi kääntyä. Onko oikea henkilö terapeutti, psykologi tai joku muu terveyden-/mielenhuollon ammattilainen?

Otan toki palstalaistenkin elämänhallintaohjeet vastaan, mikäli joku sellaisia haluaa jakaa.

[/quote]

Ei ole totta! Ihan kuin olisin itse kirjoittanut tämän!!! Itse ajattelen sen johtuvan ihastumisesta ja kiroan sen päivän kun tämä mies tuli kuvioihin! Sitä ennen mun elämä oli hyvää ja seesteistä.

[quote author="Vierailija" time="22.07.2013 klo 18:36"]

Elämäni on aikamoisessa solmussa. Ulkoisesti kaikki näyttää olevan kunnossa: Minulla on rakastava perhe, muutamia erittäin luotettavia ystäviä ja useita hyviä kavereita, vakituinen ja "arvostettu" työ, raha-asiani ovat kunnossa eikä terveydessänikään ole valittamista. Lisäksi olen sosiaalisesti lahjakas, fiksu, hoikka ja ihan kohtalaisen nätti.

Sisäpuolelta oloni on kuitenkin tyhjä. En ole onnellinen. En tiedä, mitä elämältäni tahdon. Vihaan työtäni enkä usko saavani koulutuksellani sellaista työtä, joka minua aidosti kiinnostaisi. En ole koskaan ollut rakastunut. Nyt olen toivottoman ihastunut mieheen, jota en voi saada, koska tämä on varattu.

Olen parhaillaan lomalla ja minun täytyisi nyt nauttia kesästä, vapaudesta ja yleensäkin tästä elämästä. Minua kuitenkin ahdistaa suunnattomasti ja tänäänkin olen vain itkenyt yksin kotona. Näin lomalla minulla on aikaa ajatella elämääni ja viimeistään nyt ymmärrän, millaisessa umpikujassa olen. 

En halua puhua kurjasta olostani liikaa perheelleni tai ystävilleni, sillä heillä on monilla ihan "oikeita" ongelmia (esim. työttömyyttä, sairauksia, huonoja ihmissuhteita jne.). Tuntuisi tyhmältä valittaa, kun minulla on moni asia paremmin. Siksi olenkin miettinyt, että minun täytyisi ehkä mennä puhumaan jollekin täysin ulkopuoliselle, jotta löytäisin oikean suunnan elämääni, ja jotta tämä solmu lähtisi aukeamaan.

Nyt en tiedä, kenen puoleen minun tulisi kääntyä. Onko oikea henkilö terapeutti, psykologi tai joku muu terveyden-/mielenhuollon ammattilainen?

Otan toki palstalaistenkin elämänhallintaohjeet vastaan, mikäli joku sellaisia haluaa jakaa.

[/quote]

Niin, onhan se nyt kertakaikkisen outoa jos joku rankkaa ihmisien ongelmia tärkeysjärjestykseen eikä siksi voi puhua muille. Suomennettuna: sinua kiinnostaa enempi kulissien pito.

Sinulla on arvostettu työ, kaikki on kivaa, olet hyvännnäköinen niin eihän sitä nyt voi alentua lihavien, rumien ystävien tasolle. Niillä kun on sinua pahemmat ongelmatkin.. Sinä nyt vaan menisit puhumaan terapeutille. Ajattele niin, että se on muodikasta! Jos se vaikka helpottaa että sinulla on burn out ja päänsärky on migreeniä niin kaikki on niin paljon upeampaa!

Ystäväsi, jotka voi puhua sinulle elämästään ei kuitenkaan käy terapiassa vaikka ilmeisesti sitä sinua enempi tarvitsee.

[quote author="Vierailija" time="22.07.2013 klo 19:01"]

[quote author="Vierailija" time="22.07.2013 klo 18:36"]

Elämäni on aikamoisessa solmussa. Ulkoisesti kaikki näyttää olevan kunnossa: Minulla on rakastava perhe, muutamia erittäin luotettavia ystäviä ja useita hyviä kavereita, vakituinen ja "arvostettu" työ, raha-asiani ovat kunnossa eikä terveydessänikään ole valittamista. Lisäksi olen sosiaalisesti lahjakas, fiksu, hoikka ja ihan kohtalaisen nätti.

Sisäpuolelta oloni on kuitenkin tyhjä. En ole onnellinen. En tiedä, mitä elämältäni tahdon. Vihaan työtäni enkä usko saavani koulutuksellani sellaista työtä, joka minua aidosti kiinnostaisi. En ole koskaan ollut rakastunut. Nyt olen toivottoman ihastunut mieheen, jota en voi saada, koska tämä on varattu.

Olen parhaillaan lomalla ja minun täytyisi nyt nauttia kesästä, vapaudesta ja yleensäkin tästä elämästä. Minua kuitenkin ahdistaa suunnattomasti ja tänäänkin olen vain itkenyt yksin kotona. Näin lomalla minulla on aikaa ajatella elämääni ja viimeistään nyt ymmärrän, millaisessa umpikujassa olen. 

En halua puhua kurjasta olostani liikaa perheelleni tai ystävilleni, sillä heillä on monilla ihan "oikeita" ongelmia (esim. työttömyyttä, sairauksia, huonoja ihmissuhteita jne.). Tuntuisi tyhmältä valittaa, kun minulla on moni asia paremmin. Siksi olenkin miettinyt, että minun täytyisi ehkä mennä puhumaan jollekin täysin ulkopuoliselle, jotta löytäisin oikean suunnan elämääni, ja jotta tämä solmu lähtisi aukeamaan.

Nyt en tiedä, kenen puoleen minun tulisi kääntyä. Onko oikea henkilö terapeutti, psykologi tai joku muu terveyden-/mielenhuollon ammattilainen?

Otan toki palstalaistenkin elämänhallintaohjeet vastaan, mikäli joku sellaisia haluaa jakaa.

[/quote]

Ei ole totta! Ihan kuin olisin itse kirjoittanut tämän!!! Itse ajattelen sen johtuvan ihastumisesta ja kiroan sen päivän kun tämä mies tuli kuvioihin! Sitä ennen mun elämä oli hyvää ja seesteistä.

[/quote]

Lisäys vielä, että olen itsekin varattu, eli ei helpota asias. Oletko ap varattu?

Psykologin tai psykiatrisen sairaanhoitajan juttusille. Tai googletapa Areena-seminaari, minä sain sieltä suuren avun.

[quote author="Vierailija" time="22.07.2013 klo 18:44"]

Mikä sinua estää esim. hankkimasta uutta koulutusta ja hakeutumasta työhön jota et vihaa?

[/quote]

Olen kyllä miettinyt tätä. Alat, jotka minua kuitenkin kiinnostavat, vaativat lähinnä ylemmän korkeakoulututkinnon eli noin 5 vuotta opiskelua. Kouluun pääsy ei ole mikään läpihuutojuttu. Nykyisen työni ohella on käytännössä mahdotonta panostaa täysipainoisesti pääsykoepänttäykseen, ja vaikka onnistuisinkin pääsemään opiskelemaan jo ensi kevään pääsykokeissa, olisin melkein 35-vuotias valmistuessani. Opiskelujen aikana minun täytyisi jotenkin kyetä elättämään itseni. Nykyisen asuntoni joutuisin myymään, koska jollain iltakassan palkalla ei asuntolainoja lyhennetä. Lisäksi voisin taloudellisista syistä heittää hyvästit perheen perustamiselle, sillä kolmikymppiselle opiskelijaäidille ei pahemmin äitiysloman palkat juokse. Enkä uskoisi muutenkaan nauttivani tulevaisuuden työmarkkinoilla suurta suosiota 37-vuotiaana vastavalmistuneena kahden pienen lapsen äitinä, jolla ei ole päivääkään oman alan työkokemusta. Perheen perustaminen vasta valmistumisen jälkeenkin on riski, sillä ikää alkaisi minulla silloin olla jo aika paljon ja joka tapauksessa olisi järkevää hankkia ainakin muutama vuosi työkokemusta ennen äitiyslomalle jäämistä.

Ehkäpä perheen perustamisen stressaaminen tässä on hieman turhaa, koska kuten aloituksessani mainitsin, olen vasta nyt tutustunut ensimmäistä kertaa miehen, jonka kanssa voisin nähdä yhteisen tulevaisuuden. Tällä todennäköisyydellä en enää ehdi toista tavata ennen kuin munasoluni sanovat sopimuksensa irti.

ap

Tsekkaa kilpirauhasarvot

[quote author="Vierailija" time="22.07.2013 klo 19:03"]

[quote author="Vierailija" time="22.07.2013 klo 19:01"]

[quote author="Vierailija" time="22.07.2013 klo 18:36"]

Elämäni on aikamoisessa solmussa. Ulkoisesti kaikki näyttää olevan kunnossa: Minulla on rakastava perhe, muutamia erittäin luotettavia ystäviä ja useita hyviä kavereita, vakituinen ja "arvostettu" työ, raha-asiani ovat kunnossa eikä terveydessänikään ole valittamista. Lisäksi olen sosiaalisesti lahjakas, fiksu, hoikka ja ihan kohtalaisen nätti.

Sisäpuolelta oloni on kuitenkin tyhjä. En ole onnellinen. En tiedä, mitä elämältäni tahdon. Vihaan työtäni enkä usko saavani koulutuksellani sellaista työtä, joka minua aidosti kiinnostaisi. En ole koskaan ollut rakastunut. Nyt olen toivottoman ihastunut mieheen, jota en voi saada, koska tämä on varattu.

Olen parhaillaan lomalla ja minun täytyisi nyt nauttia kesästä, vapaudesta ja yleensäkin tästä elämästä. Minua kuitenkin ahdistaa suunnattomasti ja tänäänkin olen vain itkenyt yksin kotona. Näin lomalla minulla on aikaa ajatella elämääni ja viimeistään nyt ymmärrän, millaisessa umpikujassa olen. 

En halua puhua kurjasta olostani liikaa perheelleni tai ystävilleni, sillä heillä on monilla ihan "oikeita" ongelmia (esim. työttömyyttä, sairauksia, huonoja ihmissuhteita jne.). Tuntuisi tyhmältä valittaa, kun minulla on moni asia paremmin. Siksi olenkin miettinyt, että minun täytyisi ehkä mennä puhumaan jollekin täysin ulkopuoliselle, jotta löytäisin oikean suunnan elämääni, ja jotta tämä solmu lähtisi aukeamaan.

Nyt en tiedä, kenen puoleen minun tulisi kääntyä. Onko oikea henkilö terapeutti, psykologi tai joku muu terveyden-/mielenhuollon ammattilainen?

Otan toki palstalaistenkin elämänhallintaohjeet vastaan, mikäli joku sellaisia haluaa jakaa.

[/quote]

Ei ole totta! Ihan kuin olisin itse kirjoittanut tämän!!! Itse ajattelen sen johtuvan ihastumisesta ja kiroan sen päivän kun tämä mies tuli kuvioihin! Sitä ennen mun elämä oli hyvää ja seesteistä.

[/quote]

Lisäys vielä, että olen itsekin varattu, eli ei helpota asias. Oletko ap varattu?

[/quote]

"Mukavaa" kuulla, etten paini näiden asioiden kanssa yksin. Minun tapauksessani itse olen sinkku ja mies siis seurustelee. Työ- ja uraongelmien kanssa olen paininut jo pidemmän aikaa, mutta viime kuukausista todellista tuskaa on kyllä minullakin tehnyt ihastuminen tähän mieheen.

ap

Kiitos tähänastisista vinkeistä kaikille! Ehkäpä minun täytyy marssia ensin työterveyshoitajan juttusille ja mahdollisesti hän ohjaa minut sitten eteenpäin osaavampiin käsiin.

ap

[quote author="Vierailija" time="22.07.2013 klo 19:03"]

[quote author="Vierailija" time="22.07.2013 klo 18:36"]

[/quote]

Niin, onhan se nyt kertakaikkisen outoa jos joku rankkaa ihmisien ongelmia tärkeysjärjestykseen eikä siksi voi puhua muille. Suomennettuna: sinua kiinnostaa enempi kulissien pito.

Sinulla on arvostettu työ, kaikki on kivaa, olet hyvännnäköinen niin eihän sitä nyt voi alentua lihavien, rumien ystävien tasolle. Niillä kun on sinua pahemmat ongelmatkin.. Sinä nyt vaan menisit puhumaan terapeutille. Ajattele niin, että se on muodikasta! Jos se vaikka helpottaa että sinulla on burn out ja päänsärky on migreeniä niin kaikki on niin paljon upeampaa!

Ystäväsi, jotka voi puhua sinulle elämästään ei kuitenkaan käy terapiassa vaikka ilmeisesti sitä sinua enempi tarvitsee.

[/quote]

Onko avun hakeminen muualta kuin perheen/ystävien parista joltain pois? Aloittajalle suosittelen ajan varaamista terveyskeskukseen, sieltä he varmasti osaavat ohjata psykologille ja terapiaan tai minkälaista keskusteluapua tarvitsetkin ja tilannetta katsotaan sitten eteenpäin siellä. Jos oikein pahalle tuntuu niin on myös kriisikeskuksia tms. jonne voi soittaa ja varata ajan.

Itse olin aiemmin jollain tapaa masentunut olosuhteiden vuoksi, mutta en halunnut myöntää sitä itselleni. Olin työtön ja kotosalla, muut asiat hyvin mutta menneisyyden jutut painoivat ja minua ärsytti olla vailla töitä ja parempaa koulutusta, mutta samaan aikaan en vain saanut mitään aikaan. Jossain vaiheessa tympäännyin, ajattelin että kyllä minäkin olen fiksu ja voin saada aikaan samaa mitä muutkin, pakotin itseni tarttumaan tuumasta toimeen ja aloitin opiskelemaan, sain motivaatiota ja toivoa joka heräsi itsestäni. Töitä ei ole vieläkään mutta tuleva ammattini takaa minulle erittäin varmasti töitä, toivoisin tietenkin että saisin niitäkin jo pian, mutta vanha cv:ni on mitä on aukkojen takia. Nyt elämä maistuu paremmalle taas, itselleni kun ei työttömänä oleminen ollut todellakaan mitään mukavaa, se passivoi ja masensi. Suosittelen sinua hakemaan rohkeasti apua, ulkopuolisen kanssa keskustelu auttaa joskus näkemään asiat eri tavoin ja omiin ongelmiin voi saada ratkaisumalleja jotka auttavat eteenpäin jos nyt tuntuu umpikujalle.

Mitä tulee tuohon rakastumiseen, oma mielipiteeni on että niin kauan kuin mies on varattu, ei kannata tehdä mitään. Jos mies päättää erota niin sitten voitte olla yhdessä, mutta jos hän on varattu ja sinä yrität saada hänet luoksesi, se todennäköisesti tulee vain satuttamaan kaikkia. Jos tunteet ovat yksipuolisia, löydät varmasti jonkun toisenkin johon voit rakastua:)

Kuulostaa kohtalaisen tavalliselta kolmenkympin kriisiltä.

näyttää että olet jotenkin ymmärtänyt että sun pitää selvittää pää-nuppi ! tee se ennen ,eroa,draamaa ihastuksen vaimon ansiosta,uus perhe kuvioita ! sitten vielä katumus oman perheen hajoamisesta,tätä voi olla sun tulevaisuus.