Nyt se sitten alkoi.

Onnea vaan :)

Mistä huomaat? MInkä ikäinen?

Niin?

Kiitti... Tyttö on aina ollut temperamentikas, joten tätä on vähän osattu odottaa. Kuohuja ja räiskintää. Onneksi olen nyt itse sapattivapaalla, joten ajattelin ulkoilla ja kuntoilla paljon ja muutenkin lepäillä, jotta jaksan tämän. Ap

Mitkä oli ekat oireet?

Tsemppiä! Murrosiän kuohunta kun saattaa jatkua monta monta vuotta.

[quote author="Vierailija" time="20.07.2013 klo 21:12"]

Kiitti... Tyttö on aina ollut temperamentikas, joten tätä on vähän osattu odottaa. Kuohuja ja räiskintää. Onneksi olen nyt itse sapattivapaalla, joten ajattelin ulkoilla ja kuntoilla paljon ja muutenkin lepäillä, jotta jaksan tämän. Ap

[/quote]

Minkä? Miksi sä juokset pitkin metsiä etkä koe tätä nykyistä äiti-lapsisuhteenne vaihetta?? SE ON SUN LAPSI, NAUTI SIITÄ.

Tyttö on 11-vuotias. Tunteet ailahtelee laidasta laitaan, raivo syntyy tyhjästä ja kaikki itkettää. Ja äiti on paska... Samoin pikkusisko.

Siis tarkoitin, että kun lapsi on koulussa, minä voin kerrankin ottaa lunkisti. Että jaksan sitten illalla ja viikonloppuisin olla täysillä äiti. Koko ensi talven olen kotona.

[quote author="Vierailija" time="20.07.2013 klo 21:13"]

Tyttö on 11-vuotias. Tunteet ailahtelee laidasta laitaan, raivo syntyy tyhjästä ja kaikki itkettää. Ja äiti on paska... Samoin pikkusisko.

[/quote]

Hieno tyttö. Onkos äiti?

Kuopus on kaksi vuotta nuorempi, joten tästä alkaa sitten putki.

Meidän tytöillä rasittavin vaihe oli viidennellä luokalla. Tuolloin suurin ongelma oli negatiivisuus. Kaikki oli ihan tyhmää. Se meni äkkiä ohi. Sen jälkeen olivat hyvin helppoja, nyt jo aikuisia. Pelkäsin etukäteen lasten murrosikää, ajattelin sen olevan jotain aivan hirveää. Ei se ollut. Meillä oli koko ajan hyvät välit. Älä pelkää turhaan. 

Ei murrosikä valttämättä ole mitään jatkuvaa elossapysymisen taistelua, miksi sitä pitää demonisoida? Koittakaapa hiukan palauttaa mieleen mitä ajattelitte, miltä tuntui, miltä vanhempien naamat näyttivät kun olitte itse teinejä.

Mieli on tosi herkkä, äidin tuskastuneet huokailut ja simien muljauttelut satuttavat ja loukkaavat. Ihastukset ovat sielua riipivän raastavan totisia. Samaan aikaan oma naama näyttää peilissä NIIN rumalta. Ja vielä pitäää pohtia kaikkia koukeroisia kaverikuvioita, kuka sanoi ja mitä, kuka puhuu selän takana.

Käydä vanhempien kanssa kiistelyä siitä miten pitkään saa valvoa tai olla kavereilla, kun teksi jo mieli olla vähän irti lieasta ja päättää miten paljon käyttää puhelintaan ja konettaan. Sitten alkaa ahdistaa koko maapallon tila, luonto, sodat, rotusyrjintä, kenties uskonasiat ja maailmankatsomus.

Siihenkö päälle pitää niellä se, että vanhemmat ovat kuin myrkyn nielleitä, kun itse on niin viallinen, huono, pettymyksen aiheuttanut ja epäonnistunut lapsi? Vähintäänkin ne rakastavat suloista pikkusiskoa ja älykästä isoveljeä paljon enemmän.

Pahinta mitä mun murkkuikäinen poika on mulle sanonut että ole jo hiljaa.

Lapsi on voimakkaasti tunneihminen, joten myönnän, että vähän pelottaa. Ap

Meillä pian 12 vuotias ja välillä kiehuu ja kuohuu, välillä naurattaa ja laulattaa. Nauru ja laulu muuttuu hetkessä kiehunnaksi ja yhtä nopeasti takaisin nauruksi. Onneksi on enemmän sitä naurua. Saa nähdä minkälaista rähinää tästä yleensä tulee, oma murkkuikäni oli aika helppo ja toivon, että tästäkin tulisi kohtalaisen helppo. :)

Joo, laidasta laitaan mennään. Nyt taas äskeinen epätoivo on näemmä unohtunut. Kuopukselle ollaan todella mustasukkaisia.

Meidänkin tytölläni oli vitosluokalla paha vaihe. Tai ei nyt paha, mutta huomasi että tunteet kuohuu kunnolla, välillä ihan kauhee kiukku. No mutta se menikin ohi sitten aika nopeasti, nyt on rauha taas maassa. Luultavasti se ns. oikea murkkuikä tulee sitten myöhemmin.