Kerronko jolekin vai onko viisasta olla hiljaa?
Kyse on seksuaalisesta suhteesta.
Satuin vahingossa paikalle, kun tuttavaperheen 16-vuotias tytär ja toinen tuttu mies, viiskymppinen olivat harrastamassa seksiä.Poistuin paikalta vähin äänin ja mua ei huomattu.
Meitä on sellainen iso harrastusporukka, useita pariskuntia, eri ikäisiä naisia ja miehiä. Sitten on lapsia, muutaman vuoden ikäisestä teini-ikäisin ja ylikin. Kaikki tuntevat toisensa ja kyläillään myös puolin ja toisin. Kaks perhettä on erityisen läheisissä väleissä, eli mainitsemani tytön perhe ja tämän miehen perhe. Mies on naimisissa ja heillä kummallakin on lapsia edellisistä liitoista.
Nyt siis minä menin näkemään jotain hurjaa.. Mun tekis niin mieli kertoa jollekin kaverille, mutta toistaiseksi olen ollut hiljaa. Emmä tiiä.. Jos kerron, niin se on ystävyyden loppu ja porukka hajoaa väistämättä. Tytön vanhemmat pitää tyttöä niin prinsessana ja täydellisenä. Mies puolestaan on niin kauan kuin minä olen tuntenut hänet ollut "munansa" vietävissä. Suhteita on ollut useita. En tiedä tietääkö vaimo.. Luultavasti ei.
Luultavasti tulevat jossain vaiheessa jäämään kiinni, koska aika rohkea se oli tuokin kerta. Feisbuukkia tarkkaan tutkailemalla selviää, että peli on jatkunut jonkin aikaa..
Olenko hiljaa edelleen vai päästänkö juoruakan irti? Mun niin tekis mieli, vaivoin saan itseni hillittyä.
Kommentit (75)
niin mitä pahaa tässä oli? Normaaliahan tuo on
[quote author="Vierailija" time="11.07.2013 klo 15:28"]
...Mun tekis niin mieli kertoa jollekin kaverille, mutta toistaiseksi olen ollut hiljaa. ...
Olenko hiljaa edelleen vai päästänkö juoruakan irti? Mun niin tekis mieli, vaivoin saan itseni hillittyä.
[/quote]
Siis sinua häiritsee se, ettet kehtaa aloittaa vuoden juorua..?? Ensisijainen huolenaiheesi on halua päästä mässäilemään aiheella jonkun kaverin kanssa...? Kaverille älä ainkaan kerro, siitä ei sinua kukaan tule kiittämään.
Tytön vanhemmille sanoisin sopivassa tilanteessa, että ovatko tietoisia XX:n kiinnostuksesta heidän tytärtään kohtaan ja että olet vahingossa joutunut todistamaan "kyseenalaista" toimintaa, haluavat ehkä hieman seurailla tilannetta... Jos mies tunnettu maineestaan, niin luulisi heidän tajuavan. Eli annat vanhemmille vahvan vinkin jutella tyttärensä kanssa, mutta et saata ketään liian noloon asemaan ja pilaa omaa asemaasi ystäväporukassa. Vanhemmat voivat sitten halutessaan urkkia selville mitä haluavat ja huolehtia jatkosta.
Idioottia ja vastuutunto olla puuttumatta, tavalla tai toisella.
[quote author="Vierailija" time="11.07.2013 klo 17:26"]
niin mitä pahaa tässä oli? Normaaliahan tuo on
[/quote]
Normaalia? Siis sekö sinusta normaalia, että alaikäinen tyttönen sekstailee isänsä (pahimmassa tapauksessa vaarinsa) ikäisen miehen kanssa!? Ei se kyllä ole ihan normaalia. Kyllä minusta asiaan PITÄÄ puuttua! Kyllä minä ainakin haluaisin tietää, jos oma 16v. tyttäreni vehtaisi jonkun vanhan äijän kanssa ja tää äijä olis vielä olevinaan joku kaveri! Hyi olkoon!
Ja kannattaa ottaa huomioon, että harvemmin tuon ikäiset tytsyt nyt ihan noin vanhoja ukkoja liehittelee vapaaehtoisesti!
Vanhemmat vois katsoa ettei lapset palstaile taalla ja moderaattori vois sulkee pedot pois niin olisi asiallisempia teksteja.
Johnny Depp on viiskymppinen. Ja Nykäsen Matti.
Jos ihan oikeasti haluat sen tytön parasta, niin kannattaisi saada tuo suhde loppumaan. Jos kerrot vanhemmille, niin siinä voit pilata perheen sisäiset suhteetkin. Lain mukaan 16v saa itse päättää kenen kanssa harrastaa seksiä, vaikka kuinka iljettävää se onkin. Jos kerran siellä on jotain flirttiä facebookissakin, niin en usko että ukko pakottaa häntä seksiin. Äijälle kannattaa nimettömästi ilmoittaa, että lopettaa tai kerrot vaimolle.
Oikeesti! Eiks lähes kaikilla ole enemmän ja vähemmän noloja panoja? Ei kai se likka tän takia terapiaan joudu, ja vanhoja irstaita sikoja on aina olemassa. Mitäs jos se onkin pannut hyvin sitä likkaa? Nytpähän tyttö tietää, mitä voi seksin suhteen elämässä odottaa, eikä tartte räpeltää kokemattoman teinipojan kanssa, joka unohtaa kortsun.
Nyt pidät ap sen kuonos kiinni. Jos jonkun kanssa on pakko puhua, puhu sen tytön kanssa.
Minä, kympin tyttö, olisin aivan hyvin voinut panna 50-vuotiasta äijää teininä, ja täysin vapaasta tahdostani. No, panin vaan 40-vuotiasta, mutta ihan sama...
Jos joku olisi mennyt laulamaan tästä mun vanhemmille, olisi se muuttanut mun elämäni täysin. Olisin luultavasti häipynyt himasta enkä olisi enää koskaan tullut takaisin. Sen verran olisi hävettänyt, olinhan sentään täydellinen. Tai ehkä olisin vetässyt suoraan ranteet auki.
Mitä ap, jos tämä tyttö on kaltaiseni? Haluatko olla vastuussa siitä, että se tyttö hyppää sillalta ihan vaan siksi, että sun oli pakko mennä laulamaan sen seksipuuhista äipälle ja iskälle?
[quote author="Vierailija" time="11.07.2013 klo 22:08"]
Mitä ap, jos tämä tyttö on kaltaiseni? Haluatko olla vastuussa siitä, että se tyttö hyppää sillalta ihan vaan siksi, että sun oli pakko mennä laulamaan sen seksipuuhista äipälle ja iskälle?
[/quote]
Entä jos tyttö ei ole kaltaisesi? Vaan vetää ranteet auki, koska tuttavaperheen mies on painostanut hänet seksiin?
Tosi vaikea tilanne. Varmaan puhuminen tytölle sille miehelle on ainoa oikea vaihtoehto. Asia kun ei kuitenkaan kuulu sinulle, vaikka se siltä tuntuukin. Elä puhu asiasta muille.
[quote author="Vierailija" time="11.07.2013 klo 23:21"]
[quote author="Vierailija" time="11.07.2013 klo 22:08"]
Mitä ap, jos tämä tyttö on kaltaiseni? Haluatko olla vastuussa siitä, että se tyttö hyppää sillalta ihan vaan siksi, että sun oli pakko mennä laulamaan sen seksipuuhista äipälle ja iskälle?
[/quote]
Entä jos tyttö ei ole kaltaisesi? Vaan vetää ranteet auki, koska tuttavaperheen mies on painostanut hänet seksiin?
[/quote]
Ja pakottanut myös pitämään "peliä facebookissa jo jonkin aikaa" (ap:n mukaan)?
Mullakin kyllä on ollut suhde ihan omasta vapaasta tahdosta 16-vuotiaana vanhemman, naimisissa olevan miehen kanssa. Ja samasta harrastusporukasta olevan.
Itse en puhuisi kenellekään.
Seis tollanen touhu siihen paikkaan! Mitäs jos tyttö pamahtaakin paksuks tolle viiskymppiselle äijälle? Siinä menee tulevan teini-äidin elämä ihan uusiks. Ja tuleva isä(pappa) porskuttaa jo muualla.
[quote author="Vierailija" time="11.07.2013 klo 23:38"]
[quote author="Vierailija" time="11.07.2013 klo 23:21"]
[quote author="Vierailija" time="11.07.2013 klo 22:08"]
ja jos ei halua paljastua, ei kannata harrastaa seksiä paikassa jossa tulee nähdyksi!!! Ap juttele tytön kanssa ensin, kuullostele mistä on kyse.
Mitä ap, jos tämä tyttö on kaltaiseni? Haluatko olla vastuussa siitä, että se tyttö hyppää sillalta ihan vaan siksi, että sun oli pakko mennä laulamaan sen seksipuuhista äipälle ja iskälle?
[/quote]
Entä jos tyttö ei ole kaltaisesi? Vaan vetää ranteet auki, koska tuttavaperheen mies on painostanut hänet seksiin?
[/quote]
Ja pakottanut myös pitämään "peliä facebookissa jo jonkin aikaa" (ap:n mukaan)?
[/quote]
Kertoisin tytön vanhemmille. On ERITTÄIN epätodennäköistä, että 16-vuotiaalla tytöllä on vapaaehtoisesti seksisuhde viisikymppisen miehen kanssa. Homma on saattanut jatkua jo vuosikausia, ja miehen voisi vielä saada vastuuseen alaikäiseen sekaantumisesta.
Jos tiedät, että tyttöä ei kiristetä tai painosteta tähän "suhteeseen", niin voit olla tekemättä mitään. Toivot, ettet olisi saanut tietää. Kukaan ei tiedä sinun tietävän, joten kun tämä juttu joskus muille paljastuu, sinua ap ei voida syyttää kertomatta jättämisestä.
En tiedä mitä itse tekisin - niin sairas kuvio, mutta ehkä suojelisin tyttöä siltä järkyttävältä häpeältä, jonka jutun paljastuminen aiheuttaa.
Kiitos kaikille vastauksista.
Suurin osa juuri sellaisia ajatuksia, joita olen itsekin pyörittänyt päässäni. Likkaa olen aina pitänyt fiksuna ja järkevänä, mies puolestaan.. No joo, tyrkky ja seksistinen ällötys.
Nuo syytteet mun pedofiliasta koen loukkaavana. Olen tuikitavallinen nainen, kahden lapsen äiti ja kovin kaukana pedofiilista. Enpä olisi uskonut moista kuraa saavani niskaani, koskaan. Hyi he**etti.
Toki myönnän, että juoruakka minussa haluaisi kertoa mahdollisimman hyvin väritettynä tämän asian eteenpäin. Olen kuitenkin sen verran järkevä etten sitä koskaan tee, ainakaan kellekään harrastuskaverilleni. Mihinkään nauhurihommiin en ala, en ole salapoliisi. Kumpikin itse tietää onko jotain tapahtunut vai ei.
Ainoaksi vaihtoehdoksi jää tuo tytön ja miehen kanssa puhuminen. Miehen kanssa otan luultavasti asian puheeksi ja kerron, että olen nähnyt hänen ja tytön puuhat. Hänen asemansa tässä kuviossa on niin arka, että tuskin alkaa kylillä huutelemaan. Onhan kyseessä kuitenkin miehen yhden parhaan ystävän tytär. Yhden kommentoijan kertomus omista kokemuksistaan aiheutti sen, etten perheen rikkojaksi ala, eli vanhemmille en tässä vaiheessa vielä ainakaan kerro.
Kuten jo aiemmin sanoin, luultavasti tulevat jäämään kiinni joka tapauksessa. Kun eivät tuolloinkaan olleet missään suojassa...
Mä taistelen oman moraalini ja eettisen omatuntoni kanssa vielä.
-ap
Jonkun ukon runosuoni taas sykkinyt... Tai joku muu. On niin selvä provo että.
Jos sulla ei ole todisteita, niin turha lähtee kertomaan, sillä kiistävät kaiken. Ainakin ne fb-jutut tallennat koneelle, vaikka tuskin niissä mitään sinänsä on, mutt silti tallenna.