Juhannus anoppilassa ahdistaa :(

Joo anteeks jo valmiiksi että tuun tänne purkaan. Ei oikeesti vaan halua enää enempää riitaa aiheesta miehen kanssa niin pakko koittaa selvittää ajatuksia. Eli tarkoitus olis lähteä ensimmäistä kertaa tyttären synnyttyä anoppilaan. Miehen vanhemmat on iäkkäitä, yli seitenkymppisiä. Olot on jokseenkin alkeelliset, ollaan yötä pihamökissä jossa on sähköt mutta ei vettä. Tuossa ei ole vikaa, sen kyllä kestää- mutta en kestä sitä kommentointia. Myönnän, että olen vähän herkistynyt, odottaessa hormonit vaikutti ja silloin esim appiukon kommentti "kaksiko niitä tuleekin" mun raskausmahaan liittyen sapetti niin että en sille reissua pystynyt sille puhumaan. Kun heille ei voi sanoa vastaan. Mies loukkaantuu jos sanon heille vastaan. Heillä on sellainen kulttuuri että vanhempia kunnioitetaan, eikä heille sanota vastaan tai rumasti. Ja eikä siinä mitään, alussa ihailin sitä miten heillä on sopuisaa ja kaikki lapset kunnioittaa vanhempiaan. Itse kyllä sanon omalle äidille suoraan jos sen mielipiteet minun elämästä ei miellytä, mutta anoppilassa on pidettävä suu kiinni. Ja tulee jotenkin epäkelpo olo, että edes tekis mieli sanoa vastaan, ymmärrättekö. Ja vähän pelottaa että pystynkö olemaan sanomatta. Jotenkin sitä on itsekin muuttunut, että ei ole tarve olla se kiltti hiljainen miniä ja yrittää miellyttää. Pelkään että saan siellä riidan aikaiseksi, jos he kommentoi minun lapsen hoitotapoja tms.

Nyt illalla sain aikaan riidan miehen kanssa, kun sanoin että pystynköhän olemaan sanomatta jos tulee kommentointia. Kaikki lähti siitä että soitin miehen vanhemmille kysyäkseni onko siellä pimennysverhoja että saadaan (ja vauva saa) nukuttua. Ensin puhuin appiukon kanssa puhelimessa. Kysyi kuulumiset ja onko vauva ollut terve. Kerroin että on muuten mutta kun hampaita tekee niin vähän itkuinen ja kiukkuinen. Appiuko ehti tokaista vain että "lääkäri sanoi että ei ne hampaat lasta kipeäksi tee" ennenkuin ehdin sanoa mitään, kun anoppi jo tuli puhelimeen. Ja taas sama homma, anoppi ihmetteli että sekö on oppinut pimeässä nukkumaan, että kyllä heillä lapset nukkui valoisassa. Ja ei ole pimennysverhoja. Joopa joo.

Olen oikeasti aika temperamenttinen ja sanon asiat aika suoriksi. Tuolla sitä on vaan sitten pidettävä turpansa kiinni ja kuunneltava kunnioituksella vanhan kansan viisauksia. Mutta epäilen että pystynkö. Nuo omaan lapseen liittyvät asiat on mulle tasan sellaisia, että teen itse niinkuin parhaaksi katson, eikä siihen paljon appivanhempien mielipiteet paina. Oikeastaan loukkaa että jos tulevat liikaa ohjeistamaan. Vaikka ollaan aikoinaan otettu oman äidin kanssa aika rankastikin yhteen, niin siinä häntä nyt osaan arvostaa, että ei ole pienellä sanallakaan puuttunut minun tapaani hoitaa lastani. Mulla on myös vaihtoehtona jäädä tänne, mutta sitten mies joko lähtee ilman meitä tai sitten jää marttyyrina tänne ja ollaan joka tapauksessa juhannus riidoissa.

Onko mielipiteitä? EI kiitos sellaisia että itepä olet sukus valinnut tai ole itkemättä tyhmä ämmä, vaan jotakin rakentavaa, jos jollain vaikka samantapaisia kokemuksia!!??