Miehen ei tarvitse osallistua
[quote author="Vierailija" time="19.06.2013 klo 20:16"]
Minusta se on kyllä ihan itsestääselvyys että jos mies on yhteishuoltajuuden halunnut, niin molemmat osallistuu vauvan hoitoon yhtäläilla.
[/quote]
No, nyt olet huomannut, ettei se olekaan itsestäänselvyys. Meillä minä (olen siis mies) en osallistu lapsen hoitoon, koska kuten sinun miehesi ja lukemattomat muut miehet, en nauti hoivaamisesta tai saa varsinaisen lapsiperhearjen rutiineista iloa. Vaimoni halusi kuitenkin lapsen, enkä halunnut riistää häneltä mahdollisuutta äitiyteen, joten sovimme minun keskittyvän parisuhteen vaalimiseen ja perheen rahalliseen tukemiseen. Työpäivän jälkeen minulla on aikaa mennä ja harrastaa, joten pysyn hyväntuulisena ja erittäin sitoutuneena perheeseemme. Tuntuu hyvältä, kun voin tuoda leipää pöytään ja jättää vaimoni tekemään sitä, mitä hän eniten haluaa ja missä hän on paras.
Tällainen järjestely toimii loistavasti, koska kaikista miehistä ei kerta kaikkiaan ole nykyisen osallistuvan pehmoisän rooliin, vaikka sitä meille joka tuutista tyrkytetäänkin. Monelle perheelle perinteisempi malli nykyaikaisella parisuhdekäsityksellä maustettuna on selvästi paras vaihtoehto. Ei tarvitse plata 50-luvulle ymmärtääkseen tämän.
Naiset: jos haluatte pitää miehenne ja lastenne isän luonanne, älkää pakottako miehiänne sellaiseen, mikä ei häneltä luonnostaan tule.
(irrotettu toisesta ketjusta)
Kommentit (21)
Kuinkahan kauan vaimosi on tyytyväinen tähän sopimukseen ja onko vaimo varmasti samaa mieltä siitä mitä sovitte?? Laaditteko kirjallisena ja allekirjoitukset alle?
Minä en halunnut lapsia, avomieheni halusi. Eroavaisuus oli niin suuri välillämme tässä kysymyksessä, joten päätin erota ja antaa miehelle mahdollisuuden toteuttaa unelmansa naisen kanssa, joka myös halusi lapsia.
Olen vapaaehtoisesti lapseton ja rehellinen nainen. Kohtelen ihmisiä kunnioituksella ja heidän valintojaan arvostaen.
Sinä olet raukka mies.
[quote author="Vierailija" time="19.06.2013 klo 23:25"]
Kuinkahan kauan vaimosi on tyytyväinen tähän sopimukseen ja onko vaimo varmasti samaa mieltä siitä mitä sovitte?? Laaditteko kirjallisena ja allekirjoitukset alle?
[/quote]
Emme allekirjoittaneet mitään, mutta keskustelimme kyllä asiasta pitkään ja listasimme kyllä erilaisia vastuita ja tehtäviä ja mietimme, miten missäkin tilanteessa meneteltäisiin. Tällaisista toivottavasti tehdään kaikissa perheissä ennen lasten hankkimista. Se on vain järkevää, koska oletusten tekeminen on aina riski.
Kun sanon, että sovimme, se tarkoittaa, että teimme asiasta päätöksen yhdessä ja kumpikin on samaa mieltä siitä, mihin ryhdyimme. ap
[quote author="Vierailija" time="19.06.2013 klo 23:26"]
Sinä olet raukka mies.
[/quote]
Koska toteutan isän roolia samalla tavalla kuin sitä on toteutettu sukupolvien ajan? Vaimoni on liitossamme täysin vapaaehtoisesti, eikä minulle tulisi mieleenkään tehdä päätöksiä hänen puolestaan. Hän halusi lapsia minun kanssani, ja tämä sopi minulle mainiosti. Ei erolle ole mitään syytä. ap
[quote author="Vierailija" time="19.06.2013 klo 23:26"]
Kohtelen ihmisiä kunnioituksella ja heidän valintojaan arvostaen.
[/quote]
Ja kuitenkin päätit avioliiton lopettamisesta toisen puolesta. Uskomatonta sanojen ja tekojen ristiriitaa.
[quote author="Vierailija" time="19.06.2013 klo 23:31"]
[quote author="Vierailija" time="19.06.2013 klo 23:25"]
Kuinkahan kauan vaimosi on tyytyväinen tähän sopimukseen ja onko vaimo varmasti samaa mieltä siitä mitä sovitte?? Laaditteko kirjallisena ja allekirjoitukset alle?
[/quote]
Emme allekirjoittaneet mitään, mutta keskustelimme kyllä asiasta pitkään ja listasimme kyllä erilaisia vastuita ja tehtäviä ja mietimme, miten missäkin tilanteessa meneteltäisiin. Tällaisista toivottavasti tehdään kaikissa perheissä ennen lasten hankkimista. Se on vain järkevää, koska oletusten tekeminen on aina riski.
Kun sanon, että sovimme, se tarkoittaa, että teimme asiasta päätöksen yhdessä ja kumpikin on samaa mieltä siitä, mihin ryhdyimme. ap
Emme kyllä älynneet etukäteen neuvotella eri tilanteiden toimintamalleja, vaikka olimme 30 ja 36-vuotiaat kun esikoisemme saimme. Molemmat halusi lapsia.
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="19.06.2013 klo 23:37"]
Emme kyllä älynneet etukäteen neuvotella eri tilanteiden toimintamalleja, vaikka olimme 30 ja 36-vuotiaat kun esikoisemme saimme. Molemmat halusi lapsia.
[/quote]
No, ehkä kaikki eivät ole yhtä järjestelmällisiä ja suunnitelmallisia kuin minä. Minusta on silti erittäin tärkeä neuvotella esimerkiksi kasvatusperiaatteista, työnjaosta, vanhempainvapaan järjestelyistä, taloudellisista seikoista jne. En voi käsittää, että lasten hankintaan ryhdytään suin päin ja sitten ihmetellään, kun kumppani onkin vanhempana jotakin aivan muuta kuin etukäteen kuvitteli. Tästä ne perheiden hajoamiset pohjimmiltaan kumpuavat, yhteisen sävelen puuttumisesta. ap
Mut kun sä juippi et tee kotitoitä ja oot semmonen kloppi joka huinii ansiotyössä ja perheen elättämisen parissa vauvan kanssa vuosia kotona kellimisen sijaan. Just tommosista kikoloista johtuu kaikki naisten kaikki ongelmat varsinkin se 80 eurosenttiä kun ne pitäs kaikki mennä tasan vaikka kotona oliskin kymmenenkin vuotta!!! Sulleioo ees hoivaviettiä!!!
[quote author="Vierailija" time="19.06.2013 klo 23:43"]

Tässä on kyllä hyvä pointti.
Meillä kävi niin, että tosiaan mistää ei oikein keskusteltu mitään mutta onneksi kummatkin olivat kuitenkin samalla "aaltopituudella" joten mitään kränää ei asian tiimoilta tullut. Huonommin olisi kuitenkin voinut käydä.
Eipä mitään, jos tuollainen järjestely sopii sekä ap:lle että hänen vaimolleen, mikä siinä. Kunhan kumpikin ovat tyytyväisiä =)
[quote author="Vierailija" time="19.06.2013 klo 23:52"]
Mut kun sä juippi et tee kotitoitä ja oot semmonen kloppi joka huinii ansiotyössä ja perheen elättämisen parissa vauvan kanssa vuosia kotona kellimisen sijaan. Just tommosista kikoloista johtuu kaikki naisten kaikki ongelmat varsinkin se 80 eurosenttiä kun ne pitäs kaikki mennä tasan vaikka kotona oliskin kymmenenkin vuotta!!! Sulleioo ees hoivaviettiä!!!
[/quote]
Ei kaikilla naisillakaan ole hoivaviettiä. Ei minullakaan vaikka lapsia halusin (tai sitten olen sitä porukkaa, joka vain menee sen mukaan "kun niitä lapsia kuuluu saada").
Miehen vastuulla lapset enemmän ovat olleet. Meillä siis odotetut roolit ovat menneet toisinpäin.
Sinäpä sinä. Sinä et nauti ja sinua ei kiinnotsa. Ja sinä sinä sinä. Oletko miettinyt mitä tuo tarkoittaa lapsen kannalta? Lapselle tuo on suora ja selkeä viesti, että hän ei ole mielestäsi kiinnostava tai arvokas. Sinun harrastuksesi ovat tärkeämpiä kuin lapsi. Ja luuletko tosiaan että kukaan mies tai nainen varsinaisesti nauttii kotitöistä ja kakkapyllyn pesemisestä yms? Toiset vaan ymmärtävät, että aikuisen ihmisen on joskus tehtävä mitä on tehtävä. Sä oot täys pentu.
[quote author="Vierailija" time="19.06.2013 klo 23:34"]
[quote author="Vierailija" time="19.06.2013 klo 23:26"]
Sinä olet raukka mies.
[/quote]
Koska toteutan isän roolia samalla tavalla kuin sitä on toteutettu sukupolvien ajan? Vaimoni on liitossamme täysin vapaaehtoisesti, eikä minulle tulisi mieleenkään tehdä päätöksiä hänen puolestaan. Hän halusi lapsia minun kanssani, ja tämä sopi minulle mainiosti. Ei erolle ole mitään syytä. ap
[/quote]
Niin, sinä et halunnut lapsia, mutta lähdit siihen silti. Nyt perustelet osallistumattomuuttasi entisaikojen miesten roolilla, perustat modernin näkökantasi miehiin joilla ei edes ollut mahdollisuutta ehkäistä itse lapsensaantia (kuten ei naisillakaan).
Tunnetko avioliittolain historiasta mitään? Miesten rooli oli edustaa sukuja ja niiden yhdistymistä taloudellisen edun nimissä. Vasta ensimmäinen feministinen aalto antoi naisille avio-oikeuden omaisuuteen ja dekriminalisoi "huorinteon" eli avioliiton ulkopuoliset suhteet.
Perustat näkemyksesi menneille ajoille, etkä suostu ottamaan yksilöllistä vastuuta omasta teostasi. Kukaan nainen ei halua elää menneessä, vaan tulla kunnioitetuksi yksilönä ja naisena.
Et myöskään kunnioita lastasi. Jokainen lapsi kaipaa vanhempiaan. Molempia.
[quote author="Vierailija" time="20.06.2013 klo 00:07"]
Lapselle tuo on suora ja selkeä viesti, että hän ei ole mielestäsi kiinnostava tai arvokas.
[/quote]
Oma isäni ei muistaakseni koskaan pessyt kakkapyllyäni. En ole silti koskaan ajatellut, etteikö hän pitäisi minua arvokkaana. Viestissäsi ei ollut juuri mitään oikein, joten sitä on vaikea kommentoida tämän enempää. ap
Tässähän on reilu meininki. Olet kertonut nämä asiat etukäteen ja ne on sovittu. Monelle naiselle tuleekin yllätyksenä ettei mies oikeasti ole kiinnostunut perhe-elämästä ja lapsista. Voisihan tämä toimia toisinkin päin. Että mies on se hoivaava ja lasta haluava.
[quote author="Vierailija" time="20.06.2013 klo 00:13"]
[quote author="Vierailija" time="20.06.2013 klo 00:07"]
Lapselle tuo on suora ja selkeä viesti, että hän ei ole mielestäsi kiinnostava tai arvokas.
[/quote]
Oma isäni ei muistaakseni koskaan pessyt kakkapyllyäni. En ole silti koskaan ajatellut, etteikö hän pitäisi minua arvokkaana. Viestissäsi ei ollut juuri mitään oikein, joten sitä on vaikea kommentoida tämän enempää. ap
[/quote]
Kuulehan nyt sinä lapsellinen mies. Se kakkapyllyn peseminen viittasi tuohon kirjoittamaasi tietoon, että sinua ei kiinnosta ne kotirutiinit. Ei muitakaan - yllätys yllätys! Silti ne hoidetaan. Se taas että kaikella käyttäytymiselläsi viestität lapselle että hän ei ole kiinnostava, senhän myönsit jo. Sinä et halua olla lapsen kanssa - tulet huonolle tuulelle. Äläkä nyt hyvä ihminen pidä omaa ilmeisen osallistumatonta isääsi minään mallina. Mitä ilmeisemmin hän on kasvattanut tunnevammaisen pojan, joka ei välitä omasta lapsestaan. Jos jotain järkevää voisit tehdä, niin sen että tiedostat oman isäsi virheet etkä toista niitä.
Ja ps. Akkas lähtee aivan varmasti. Ajan kysymys.
[quote author="Vierailija" time="20.06.2013 klo 00:25"]
Äläkä nyt hyvä ihminen pidä omaa ilmeisen osallistumatonta isääsi minään mallina. Mitä ilmeisemmin hän on kasvattanut tunnevammaisen pojan, joka ei välitä omasta lapsestaan.
[/quote]
Isäni on mitä mainion tyyppi ja olemme erittäin hyvissä väleissä. Minulla ei ole mitään ongelmia tunne-elämäni kanssa. Olen voimakkaasti tunteva, rakastava kumppani ja välitän paljon perheeni hyvinvoinnista. Jostakin syystä pidät osallistuvaa isyyttä ainoana oikeana isyyden muotona, joten luonnollisesti kaikki siitä poikkeava on sinusta sairasta ja väärin. Mielipiteesi ovat sinänsä yhdentekeviä, mutta täytyy sanoa, että tuollainen vaahtoaminen toisen ihmisen perhe-elämästä ei kyllä anna sinusta kovin tasapainoista kuvaa. ap
Vanhemmuutta on vain kahdenlaista; sellaista jossa ollaan läsnä ja sellaista jossa ei olla. Ei vanhemmuutta voi hoitaa pelkällä rahalla ja sillä että olet myöhemmin hyvä tyyppi. Vanhemmuus on tässä ja nyt. Tai sitten ei.
[quote author="Vierailija" time="20.06.2013 klo 00:31"]
[quote author="Vierailija" time="20.06.2013 klo 00:25"]
Äläkä nyt hyvä ihminen pidä omaa ilmeisen osallistumatonta isääsi minään mallina. Mitä ilmeisemmin hän on kasvattanut tunnevammaisen pojan, joka ei välitä omasta lapsestaan.
[/quote]
Isäni on mitä mainion tyyppi ja olemme erittäin hyvissä väleissä. Minulla ei ole mitään ongelmia tunne-elämäni kanssa. Olen voimakkaasti tunteva, rakastava kumppani ja välitän paljon perheeni hyvinvoinnista. Jostakin syystä pidät osallistuvaa isyyttä ainoana oikeana isyyden muotona, joten luonnollisesti kaikki siitä poikkeava on sinusta sairasta ja väärin. Mielipiteesi ovat sinänsä yhdentekeviä, mutta täytyy sanoa, että tuollainen vaahtoaminen toisen ihmisen perhe-elämästä ei kyllä anna sinusta kovin tasapainoista kuvaa. ap
[/quote]
Jos teille jostain syystä tulisi ero, ottaisitko lapsen osaksi uutta elämääsi vai jäisikö hän yksin äitinsä huomaan? Entä kun lapsi alkaa kehittyä, aiotko opastaa ja kasvattaa häntä? Auttaa läksyissä, kuulustella kokeisiin, ehkä harrastaa jotain yhdessä? Vai kuljetko edelleen omien kavereidesi kanssa omissa harrastuksissasi?
[quote author="Vierailija" time="20.06.2013 klo 09:46"]
Mutta kun ap ei olekaan vanhempi. Ap on vaan mies, jonka naisella sattuu olemaan lapsi. Mutta kuinkahan tämän voisi selittää lapselle...
[/quote]
Meillä naisen tehtävä on huolehtia lapsesta, miehen tehtävä huolehtia naisesta. Minusta on omituista, että tämä on jollekulle ongelma. Ehkä ihmisiä ärsyttää, etten ole tyypillinen tossukkamies vaan tiedän, mitä elämältäni haluan? -ap