Kuinka moni täällä haaveilee kirjan kirjoittamisesta?
Minkä tyyppisen kirjan?
Minä ainakin! Haluaisin kirjoittaa historiallisen tietokirjan.
Kommentit (40)
Hep! Olen kirjoittanut fantasiaromaanin ja lähettänyt sen useille kustantajille. Juuri mietin, että pitäisi aloittaa toisenkin fantasiaromaanin kirjoittaminen, vaikka juonikuviot ovat vielä hieman auki.
Minä haluaisin, ja kesken onkin muutama teos :) Vielä joskus tunnette mut lastenkirjailijana ;)
Nr.3, yritä saada kirjoitettua edes vähän muistiinpanoja ideoistasi. Minullakin on paljon ideoita, ja huomaan surukseni, että ne haalistuvat mielestä kun en saa laitettua edes pääkohtia ylös.
Minulla oli pitkään tekeillä sellainen historiallinen "road trip" tarina, ja yritin kerätä tietoja matkustustavoista ja eri paikoista/kylistä, joissa päähenkilö liikkuu. Se oli ehkä hieman liian kunnianhimoinen yritys, mutta vieläkin mielessäni kehitän sitä, vaikka uutta tekstiä en ole kirjoittanut aikoihin.
Täältä av:lta olen saanut paljonkin ideoita :D.
Harrastan roolipelaamista netissä, ja lähes joka ilta tulee kirjoitettua jotain tarinaa. Minusta on kiva kirjoittaa toisen kanssa vuorotellen. Silloin ei tarvitse keksiä ihan kaikkea itse. Omille hahmoilleni olen lisäksi keksinyt sivutarinoita, joita kirjoitan yksin.
Itse olen ajatellut, että jos lähtisi kokeilemaan joidenkin kirjoituskilpailujen kautta. Niissä ei voi pahasti nolata itseään, sillä uskon, että niissä on monelaista yrittäjää. T. numero 17 ym.
[quote author="Vierailija" time="14.06.2013 klo 15:09"]
Mielestäni kirjan tekemiselle on pienoinen ongelma, jos ei osaa kirjoittaa.
Sama kuin sanoisi, että haluan olla taitoluistelija, mutta vielä kun osaisi luistella....
Ehkä voitte tarjota niitä upeita tarinoita joillekin, joka saattaa ne kirjalliseen muotoon, hyvät tarinat on aina syytä saada ilmoille.
Onhan näitä toki paljon, kirjoja, joissa on hyvä tarina, mutta kirjallinen ilmaisu heppoista. Itseäni ne eivät vain ole koskaan sytyttäneet.
[/quote]
Kokeilla aina voi. Nuorena kokeilin yleisurheiluakin, mutta totesin, että lahjakkuus ei riitä edes harjoittelemalla. Mutta joitakin asioita voi oppia vanhempana kuin joitain toisia. Viimeisen lauseen kanssa samaa mieltä. Osa huippusuosituistakin kirjailijoista kirjoittaa mielestäni erittäin tylsästi.
26, Syökö sitten kirjailijan uskottavuutta jos on niin sanotusti monta rautaa tulessa?
[quote author="Vierailija" time="14.06.2013 klo 18:56"]
26, Syökö sitten kirjailijan uskottavuutta jos on niin sanotusti monta rautaa tulessa?
[/quote]
Tarkennatko? Tarkoitatko, että jos tekee useita juttuja, vaikka urheilee ja kirjoittaa kirjoja? Valitettavasti vähän on niin, että jos missi kirjoittaa kirjan, sitä vähän halveksutaan, vaikka kirja olisi hyväkin. Mutta siitä ei vain pidä välittää. Toisaalta jos tarkoitit, että useita kirjoja kerrallaan, niin minun mielestäni ei, mutta ei ehkä kannata julkaista kerralla. Usealle kustantajalle ei kai voine tehdä sopimusta yhtä aikaa, vaan he vaatinevat yksinoikeuden, jos joku suostuu kirjan julkaisemaan. Vastasiko näistä mikään kysymykseen? Tai sitten vastaus on, että olen liian maallikko tietämään oikeaa vastausta.
28, Tarkoitin siis, että jos esimerkiksi kirjoittaa ensin dekkarin ja sen jälkeen faktateoksen.
[quote author="Vierailija" time="14.06.2013 klo 19:06"]
28, Tarkoitin siis, että jos esimerkiksi kirjoittaa ensin dekkarin ja sen jälkeen faktateoksen.
[/quote]
Hmm. Miksi tuli mieleen kysyä juuri minulta? Joko toimii tai ei. Tolkien on kirjoittanut jonkun supertylsän kirjan, jonka nimeä en edes muista, kun oli niin tylsä. Paremmin toimii varmaan noin päin, mutta jos tietokirjailija kirjoittaa romaanin, ennakkoluulot on kovemmat. Uskoisin, eli mutua.
Olen eri mieltä, esim Umberto Eco on kirjoittanut monia tieto-ja tiedekirjoja ja sen jälkeen erinomaisia romaaneja. Juuri näin päin se toimii monilla. Toisin päin on vaikeampaaa, siis olla vakvasti otettava tiedekirjoittaja (eli tutkija) jos on kirjoittanut myöd fiktiota. Oikeasti monen raudan ongelma ei kuitenkaan ole uskottavuudessa, vaan ajankäytössä: tehdäkseen mitään hyvin, siihen on keskityttävä. Siksi on syytä tehdä yksi projekti kerrallaan.
Täällä vielä yksi lisää.
Olen pyöritellyt mielessäni jo vuosia yhtä romaania, joka perustuisi tosipohjaisiin tapahtumiin. Juonenkulun sujuvuutta parantaisin fiktioliimalla.
Hiljattain on yhä enemmän alkanut viehättää ajatus novellikokoelman luomisesta. Hauduttelen.
Olen autisti. Mun skaalani on todella laaja, ihan runoista väitöskirjaan. Pidän haasteista. Dekkarin olen jo hahmotellut kirjoittamista vaille valmiiksi.
Älkää vaan palstamammat edes tosissanne harkitko.
Yksi hullu eestiläinen miestenvihaaja rölli riittää tähän maahan.
Älkää vaan palstamammat edes tosissanne harkitko.
Yksi hiukan hassu eestiläinen miestenvihaaja riittää tähän maahan.
Hehee, täälläkin yksi kirjailijanurasta haaveileva. Tai no, motivaationpuutteestahan se on kiinni. Olen saanut eri romaaneihin ideoita jo nuoresta saakka, vanhin iski mieleeni kun tein teini-ikäisenä palapeliä ja sitä olen pyöritellyt mielessäni - ja paperillekin - aina silloin tällöin. Tuorein idea on niin kovaa kauhua etten uskalla ajatella sitä itsekään :) Siitä tarinasta olen muuten alun laittanut joskus tänne palstallekin, se löytyy kun googlaan valitsemani sanamuodot.
Minuakin hirvittäisi sitten kirjan julkaistuani, että mitä muut ajattelevat, joten olen jo päättänyt kirjoittaa salanimellä. Ei se tosin kovin salainen ole, sukunimeni englanniksi. Tähtään myös ulkomaan markkinoille, itse asiassa noista olisi kiva nähdä leffakin :)
Yleisesti ottaen olen aina ollut hyvä kirjoittaja - jo alaluokilla minä olin se, jonka aineita luettiin luokan edessä ääneen tai juuri vastikään minun piti esitellä tekemääni työhakemusta eräälle työpsykologille ja hän ei löytänyt siitä yhtään mitään korjattavaa, tekee siis rekryjä ja sillä varjolla hakemustani näytinkin. Olen kyllä vähän liian perfektionistinen niin isoon projektiin kuin kaunokirjallisen teoksen julkaisemiseen, kun saatan viilata muutaman sivun tekstiäkin päiväkaudet ennen kuin olen tyytyväinen.
En haaveile enää, vaan olen ryhtynyt tuumasta toimeen! Kirjoitan tässä tälläkin hetkellä. Romaanin sivuja on sellaiset 70 kasassa, lisää tulee joka päivä. Olen mielestäni onnistunut oivaltamaan uuden idean, jota kukaan ei ainakaan toistaiseksi ole kirjoittanut :) ehkä juuri siksi intoni onkin niin voimakasta. Olen aivan uponnut luomaani tarinamaailmaan, tuntuu aivan mahtavalta tämä luomisprosessi. Aiemmin motivaationi on hiipunut jo alkumetreillä, mutta nyt ideani on joka suunnalta katsottuna valmis ja sen "ulos kirjoittaminen" pääni sisältä on oikeasti koukuttavaa ja nautinnollista.
Olen aina harrastanut kirjoittamista ja saanut kiitettäviä koulussa teoksistani. Kirjallisuus on minulle elinehto. Haluan tuoda oman osani tähän mahtavaan kulttuuriperintöön. Lapsena luin myös hirvittävän paljon, varmaan senkin takia ettei minulla ollut ystäviä. Ehkä on ihan luonnollista jatkumoa että päätyy itsekin kirjoittamaan.
[quote author="Vierailija" time="14.06.2013 klo 13:55"]
Minkä tyyppisen kirjan?
Minä ainakin! Haluaisin kirjoittaa historiallisen tietokirjan.
[/quote]
Olen kirjoittanut pari omaelämänkerrallista kirjaa.
Ovat olleet tervehdyttäviä, joskaan en ole ikinä viitsinyt työstää niitä julkaisukuntoon asti vaan olen antanut lukea ilmaiseksi esim. netissä.
Minä... tai oikeastaan en. Intohimo ja uskallus puuttuu. Enemmän on painostajia ympärillä, mutta kirjaa ei synny ilman todellista paloa. Kirjoitaisin kai novelleja ja fantasiaa. Omasta elämsät löytyisi tarinoita, mutta sen jättäisin viimeiseksi.
Harrastan kirjoittamista, vedän kirjoittajien ryhmää, olen ollut mukana parissa noevllikokoelmassa.
Mullakin on paljon hyviä ideoita kirjoiksi mutta vihaan kirjoittamista. Mun "oma ääni" kuulostaa ihan tyhmältä kirjoitettuna. En osaa kirjoittaa niin hyvin kuin haluaisin. Ihailen Leena Krohnia. Hän osaa sanoa asiat niin tiiviisti ja vähäeleisesti ja silti ilmaisuvoimaisesti. Sit toisaalta jos mun kirjani julkaistais, niin hävettäis nähdä oma naama jossain mainoksessa ja kaverit sais tietää musta kaikkee, mitä ajattelen ja sillai.