Mikä sai sinut sitoutumaan vakavaan parisuhteeseen alle 25 -vuotiaana?

[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 07:58"]

[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 07:53"]

[quote author="Vierailija" time="09.06.2013 klo 19:56"]

Rakkaus ja halu perustaa perhe. Minä ja mieheni olemme yhdessä kunnes kuolema meidät erottaa. Tilastoista viis.

t. kohta viisikymppinen pariskunta

[/quote]

Olette kyllä harvinaisuus. Olen itse päälle viisikymppinen ja tunnen vain kaksi paria, jotka ovat yhdessä nuoruudenrakkautensa kanssa.

Onnea teille elämään. Tätä harvinaisuutta kannattaa tosiaan vaalia.

[/quote]

Minä tunnen monta sellaista paria.

[/quote]

Minä tosiaan en. Kun muistelen yläasteen ja lukion ajoilta nuorena naimisiin menneitä ja muitakin tuttuja, esim sisaruksieni kavereita, ovat he melkein kaikki eronneet.

Viiskymppisenä viimeistään tulee se suurin erobuumi. Sitä tässä juuri ihmetellään, kun ihmiset vaihtaa kuin hengen hädässä puolisoa nyt, kun kaikilla alkaa lapset olla isoja.

Juuri nyt kevään aikana on tullut kolme eroilmoitusta minulle tutuilta.

Hienoa, jos sinä tunnet paljon pareja, jotka vielä päälle viiskymppisinä on yhdessä ja viettävät kohta 30v hääpäivää. Minua ainakin hirvittää, kun seuraa tätä hommaa.

Kun kaikki muutkin. Oli hirveä hääbuumi nuoruudenystävien parissa, niin tietenkin piti mukaan rouvajengiin päästä. Oli siinä toki rakauttakin, ja vankka usko, että tämä kestää. Eihän sitä varmuutta enää tälleen pälle nelikymppisenä ole, valitettavasti on kyynistynyt tuon ikuisuuden suhteen.

Mutta hyvä litto oli, sen minkä kesti, ja hyvät muksut tuli. Valtaosa niistä nuorudenystävistä muuten on yhä naimisissa, heillä kai oli oikeammat syyt :-)

Mä olin 24v ja mies 21v. Arvelin että en muutakaan saa, siis sellaista joka täyttää edes pääsan kriteereistäni. Että on seksuaalisesti  koskematon, että on ollut raivoraitis koko elämänsä ajan, että on sopivasta keskiluokkaisesta perheestä, menestyvä ja älykäs, hyviä harrastuksia omaava, kohtuu hyvän näköinen, haluaa saada monta lasta ja elättää kotiäidin. On uskovainen muttei hihhuli. Oli tosin puutteitakin. Esim. se rakkaus puuttui. ARvelin että se löytyisi arjessa, mutta nyt yli 20 v jälkeen täytyy todeta ettei se niin käynyt. Tosi vasetnmielinen avioliitto. Eroaisin tai pettäisin jos en tietäisi ettei Jumala diggaa. En halua vaarantaa taivaspaikkaani.

Juuri tämä minullakin. Olin 21 ja mies 22 kun mentiin yhteen, nyt 13 vuotta takana ja yksi lapsi.

[quote author="Vierailija" time="09.06.2013 klo 19:56"]

Se tunne sen oikean löytämisestä. Nyt takana 24 onnellista vuotta.

[/quote]

Rakastuin elämäni ensimmäisen ja (tähän mennessä) ainoan kerran. Ei kuulunut mun suunnitelmiin, koska olin vasta 18 v. Olin ajattelut elää pari vuotta villiä sinkkuelämää ja vakiintua vasta sitten.

Alku oli, no, vaiherikasta, kun oltiin vasta lapsia. 17 vuotta myöhemmin ollaan edelleen yhdessä, naimisissa ja kahden maailman ihanimman lapsen ylpeää vanhempaa. Minua tällaisena ihmisenä ei olisi ilman toista, niin hyvässä kuin pahassa. Kukaan ei saa minua nauramaan eikä itkemään niin kuin mieheni.

Vanhoillislestadiolaisuus minulla myös, toki rakastin ja edelleen rakastan miestäni mutta naimisiin mentiin aika nopeasti koska haluttiin asua yhdessä ja sehän ei olisi onnistunut ilman naimisiinmenoa. 2,5 vuotta ollaan oltu naimisissa 18-v oltiin kun mentiin naimisiin. 

Esiaviollinen seksi on kiellettyä ja tuomittua mutta itsellänikin on sellainen tuntuma että aika harva jaksaa odotella sinne avioliittoon. Itse olin neitsyt mennessäni naimisiin mutta ei se helppoa ollut. Suutelu, halailu yms. fyysiset kontaktit eivät myöskään ole sallittuja ennen avioliittoa mutta tästä me vähät välitimme :) Onnellisia ollaan, toki aluksi matka oli aika karikkoista ja on toisinaan vieläkin mutta pikkuhiljaa se oikea yhteinen väylä löytyy :)

Rakkaus. Siitä on 18 vuotta. Olemme edelleen yhdessä.

Rakkaus ja halu perustaa perhe. Minä ja mieheni olemme yhdessä kunnes kuolema meidät erottaa. Tilastoista viis.

t. kohta viisikymppinen pariskunta

Se tunne sen oikean löytämisestä. Nyt takana 24 onnellista vuotta.

Sama juttu kuin edellisellä, mikä muukaan. Outo kysymys.

Minut sai vakiintumaan itseäni vanhempi loistava mies, joka oli siinä elämänvaiheessa, että halusi jo vakiintua. Olin jo ehtinyt bilettää sinkkuna aivan tarpeeksi, koska aloitin nuorena. Ja kyllähän me miehen kanssakin ehdimme monta vuotta viettää lapsettoman parin elämää ennen kuin saimme ensimmäisen lapsen. Olemme edelleen yhdessä, tapaamisesta tulee pian 18v. Mistähän tuo tietosi, että lähes kaikki nuorena sitoutuneet eroaisivat, on peräisin? Kuulostaa perättömältä mutu-tiedolta.

Eikai kumpikaan erikseen päättänyt sitoutua, mutta en myöskään näe järkeä päästää hyvää kumppania menemään vain mainitsemasi syyn vuoksi. Ero tulee, jos tulee, mutta teemme töitä sen eteen ettei tulisi.

Yhdessä kaksikymppisestä nyt lähes yhdeksän vuotta. Ei naimisissa, ei lapsia.

Tuli paras mies vastaan jo nuorena. Edelleenkään ei ole tullut parempia eteen. Yhdessä oltu 14 vuotta. En aio erota. Parempaa miestä ei löytyisi mistään.

Sen Oikean tapaaminen :)

Rakkaus, halu sitoutua ja perustaa perhe. 

Olin 15 kun aloimme seurustelemaan. Vakavaksi juttu muuttui pari vuotta myöhemmin, kun menimme kihloihin. Naimisiin menimme kun olin 18v ja tänäkesänä vietetään 20- vuotishääpäivää.

Kummallinen kysymys! Ei kai se ikää katso,kun rakkaus eteen tulee! Vai olisiko pitänyt ajatella, ettei vielä voi sitoutua, kun on "liian" nuori?  Jos on täysi-ikäinen, niin se riittää.

Me olimme vähän päälle parikymppisiä kun mentiin naimisiin ja kohta siitä on 40 vuotta. Ystävä-ja tuttavapiirissämme on paljon samanlaisia pariskuntia .