Lue keskustelun säännöt.
Mikä sai sinut sitoutumaan vakavaan parisuhteeseen alle 25 -vuotiaana?
09.06.2013 |
Kuitenkin lähes kaikki nuorena sitoutuneet eroavat enemmin tai myöhemmin.
Kommentit (36)
Ap ei ole koskaan pystynyt toimivana parisuhteeseen.
Sellaisen ihmisen on vaikea tajuta niitä, jotka pystyvät.
Olkaamme siis myötätuntoisia sen sijaan että suuttuisimme pakkomielteisestä jankkauksestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä, varmaankin kiire päästä pois kotoa.
-pari vkoa aiemmin 17v täyttänyt kun löin hynttyyt yhteen sen "ekan" kanssa, siitä nyt 20v-
Uskonnollinen vakaumus = vanhoillislestadiolainen usko. Oli itsestäänselvää, että jossain vaiheessa "sen oikean" tapaamisen jälkeen kihlaudutaan ja mennään naimisiin, eikä esiaviollinen seksi tietystikään kuulu kuvioihin näissä piireissä, tai ainakaan kymmenisen vuotta sitten ei niin laajasti kuulunut kuin nykyään kuuluu.
Että suoraan sanottuna menin naimisiin, kun kuvittelin löytäneeni elämäni miehen ja olevani rakastunut, ja saamani malli ja yhteisössä vallitsevat normit työnsivät minua avioliittoon. Olin naimisiinmennessäni 21-vuotias, mieheni 27-vuotias.
Ensimmäiset vuodet olivat todella vaikeita ja edelleen on melko vaikeaa, mutta toisaalta jonkinlainen kumppanuus ja rakkaus on taas alkanut löytyä uudelleen, joten ei nyt ainakaan ero ole mielessä.
Oma vapaa tahto ja olen edelleen saman miehen kanssa 35 v. tapaamisemme jälkeen.
Rakkaus, se on ja pysyy edelleen 25 vuotta myöhemmin. Kun löytää hyvän miehen, ei pidä tuijottaa sitä onko riittävän ikäinen tai joku maaginen ikäraja täyttynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse asiassa tilastojen mukaan nuorena naineet (!) eivät eroa yhtään sen todennäköisemmin kuin vanhempanakaan. Vanhat eroavat todennäköisemmin jopa, koska nuorena avioituneet kasvavat yhteen kumppanin kanssa kun taas vanhempia ottaa päähän kun joutuu muuttamaan piintyneitä tapojaan.
[quote author="Vierailija" time="09.06.2013 klo 21:39"]
Uskonnollinen vakaumus = vanhoillislestadiolainen usko. Oli itsestäänselvää, että jossain vaiheessa "sen oikean" tapaamisen jälkeen kihlaudutaan ja mennään naimisiin, eikä esiaviollinen seksi tietystikään kuulu kuvioihin näissä piireissä, tai ainakaan kymmenisen vuotta sitten ei niin laajasti kuulunut kuin nykyään kuuluu.
Että suoraan sanottuna menin naimisiin, kun kuvittelin löytäneeni elämäni miehen ja olevani rakastunut, ja saamani malli ja yhteisössä vallitsevat normit työnsivät minua avioliittoon. Olin naimisiinmennessäni 21-vuotias, mieheni 27-vuotias.
Ensimmäiset vuodet olivat todella vaikeita ja edelleen on melko vaikeaa, mutta toisaalta jonkinlainen kumppanuus ja rakkaus on taas alkanut löytyä uudelleen, joten ei nyt ainakaan ero ole mielessä.
[/quote]
Siis harrastavatko lestadiolaisnuoret nykyään esiaviollista seksiä ihan luvan kanssa??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieletön yksinäisyys. Minulla ei ole koskaan ollut oikein läheistä naispuolista ystävää eikä kavereitakaan yhtään liikaa. Siksi olen aina ripustautunut miehiin.
Kihloihin ja avoliittoon 18-vuotiaana, ero 19-vuotiaana ja heti perään uusi suhde, jossa avolliittoon ja lapsi 22-vuotiaana. Nyt 6 vuotta myöhemmin ollaan edelleen yhdessä mutta kaikki rakkaus on kuollut ja varmasti erotaan ennemmin tai myöhemmin.
Rakkaus, miksi enää vaihtamaankaan kun on hyvän miehen löytänyt?:) Muihin verrattuna emme ole seurustelleet "kauaa", 7 vuotta, meillä on kaksi pientä lasta. Tapasimme kun olin 22, mieheni oli 25 vuotias.
Tavallaan ymmärtän mitä ap tarkoittaa, kun sanoi että nuorena sitoutuneet eroavat ennemmin tai myöhemmin, itsellä oli ennen miestäni viisi "seurustelusuhdetta", joista kaikki kestivät alle puoli vuotta. Sitten kun mieheni kanssa tavattiin niin kolahti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakastin miestä.
Sitä ennen oli ollut jo monen monta lyhyttä ja vähän pidempää suhdetta, mutta sen miehen kanssa tuntui toisenlaiselle. Olin silloin 21v ja mies 25 v.
Olimme yhdessä lähes 15 vuotta, saimme kaksi lasta. Sitten sattui kaikenlaista ja tiemme erosivat.
Mutta tuo, että "nuorena sitoutuneet eroavat ennemmin tai myöhemmin" on mun mielestäni melkoista soopaa. Sitä ottaa ihan joka ainoa kerta, kun aloittaa suhteen, riskin siitä ettei se nyt olekaan mitään joutsenten tyyppistä pariutumista iäksi. On sitten suhteen alussa 15 v, 24 v tai 74 v, - no jälkimmäinen ikä kyllä on jo silkkaa realismia, kuolo korjaa kuitenkin.
Mutta se, ettei lähde vakavaan parisuhteeseen koska on "liian nuori" tai muuten väärän ikäinen lähipiirin mielestä on äärimmäisen typerää.
Mitään ei saa jos ei yritä.
[quote author="Vierailija" time="09.06.2013 klo 22:38"]
[quote author="Vierailija" time="09.06.2013 klo 21:39"]
Uskonnollinen vakaumus = vanhoillislestadiolainen usko. Oli itsestäänselvää, että jossain vaiheessa "sen oikean" tapaamisen jälkeen kihlaudutaan ja mennään naimisiin, eikä esiaviollinen seksi tietystikään kuulu kuvioihin näissä piireissä, tai ainakaan kymmenisen vuotta sitten ei niin laajasti kuulunut kuin nykyään kuuluu.
Että suoraan sanottuna menin naimisiin, kun kuvittelin löytäneeni elämäni miehen ja olevani rakastunut, ja saamani malli ja yhteisössä vallitsevat normit työnsivät minua avioliittoon. Olin naimisiinmennessäni 21-vuotias, mieheni 27-vuotias.
Ensimmäiset vuodet olivat todella vaikeita ja edelleen on melko vaikeaa, mutta toisaalta jonkinlainen kumppanuus ja rakkaus on taas alkanut löytyä uudelleen, joten ei nyt ainakaan ero ole mielessä.
[/quote]
Siis harrastavatko lestadiolaisnuoret nykyään esiaviollista seksiä ihan luvan kanssa??
[/quote]
Joo ei, ne lähtee kesken kaiken kysymään lupaa - - - niin, keneltä?
Liikkeessä opetetaan, että esiaviollinen seksi on pahasta, mutta on selvää, että sitä harrastetaan ja näppituntumani mukaan enenevissä määrin. Tämä on tietysti ihan viisasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin 24v, joten sillä rajalla et voi jopa onnistua ? Intohimoinen rakkaus sai sitoutumaan ;) Ja lapsi siihen päälle...
Olin 19-v kun tapasin nykyisen avomieheni. Tapaamisestamme tulee tänä vuonna kuluneeksi 16 vuotta.
En minä silloin nuorena tiennyt, että tämän pojan kanssa suhde kestää. Meillä nyt vain sattui olemaan mukavaa yhdessä, eikä mitään syytä eroon ollut. Emme missään vaiheessa varsinaisesti "sitouduttu" toisiimme, vaan elimme päivä kerrallaan. Ajan myötä taisimme kuin onnen kantamoisena kasvaa yhteen, sillä keskenkasvuisia kakaroitahan me tuolloin tavatessamme olimme. Nyt minulla on harmaita hiuksia ja mies kaljuuntuu. Ja luemme aamupalapöydässä toistemme ajatuksia. Mukavaa on edelleen :)
Ensimmäisen kerran mietin sitoutumista oikeastaan vasta sitten, kun ostimme yhteisen kodin. Tämä tapahtui pikkuisen alle kolmekymppisenä. Emme siis ole naimisissa, eikä meillä ole lapsia, mutta olemme kuitenkin se pari, josta ystävätkin ajattelevat, että "Nuo pysyvät aina yhdessä".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.06.2013 klo 19:56"]
Rakkaus ja halu perustaa perhe. Minä ja mieheni olemme yhdessä kunnes kuolema meidät erottaa. Tilastoista viis.
t. kohta viisikymppinen pariskunta
[/quote]
Olette kyllä harvinaisuus. Olen itse päälle viisikymppinen ja tunnen vain kaksi paria, jotka ovat yhdessä nuoruudenrakkautensa kanssa.
Onnea teille elämään. Tätä harvinaisuutta kannattaa tosiaan vaalia.
[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 07:53"]
[quote author="Vierailija" time="09.06.2013 klo 19:56"]
Rakkaus ja halu perustaa perhe. Minä ja mieheni olemme yhdessä kunnes kuolema meidät erottaa. Tilastoista viis.
t. kohta viisikymppinen pariskunta
[/quote]
Olette kyllä harvinaisuus. Olen itse päälle viisikymppinen ja tunnen vain kaksi paria, jotka ovat yhdessä nuoruudenrakkautensa kanssa.
Onnea teille elämään. Tätä harvinaisuutta kannattaa tosiaan vaalia.
[/quote]
Minä tunnen monta sellaista paria.
Tapasin sen oikean, rakastuimme palavasti ja saimme kolme lasta :) Eroaminen ei ole haaveissa, eikä mitään syytä miksi totella tilastojasi.
Vanhempani myös löysivät toisensa nuorena, aina vain yhdessä! :)
Se että tulin vahingossa raskaaksi. Olin 24v kun tapasin mieheni ja hän oli 26. Rakastuimme palavasti tavatassamme ja ei mennyt kovin montaa kuukautta kun olin vahingossa raskaana. Päätimme pitää lapsen, menimme kihloihin ja lapsen syntymän jälkeen menimme naimisiin. Olimme rakastuneita, mutta päätös mennä naimisiin oli myös järkisyistä ihan lapsen takia. Ilman lasta en usko, että olisimme ikinä päätyneet naimisiin vaikka rakastammekin toisiamme, mutta olemme myös hyvin erilaisia ja parisuhde vaatii todella paljon töitä. Nyt olemme olleet 8-vuotta namisissa ja meillä on myös kolme lasta ja olemme onnellisia ja olemme kasvaneet yhteen, enkä osaisi kuvitellakaan elämää ilman miestäni.
Rakkaus ja ystävyys, yhteiset unelmat.
Yhdessäolo tuntui ja tuntuu edelleen niin luonnolliselta, että on vaikea kuvitella eroa. Olemme valmiita myös tekemään töitä suhteen eteen, jos niin on tarvis. Tähän mennessä kaikki on sujunut niin hyvin, että elokuussa juhlitaan häitä.
Tavatessamme olin hieman alle 17v. ja mies reilun vuoden vanhempi.
Nyt yli 7 vuotta myöhemmin meillä on 1 lapsi (lisääkin saa tulla) sekä onnellinen ja tasapainoinen suhde.
[quote author="Vierailija" time="09.06.2013 klo 19:52"]
Kuitenkin lähes kaikki nuorena sitoutuneet eroavat enemmin tai myöhemmin.
[/quote]
Jaa a. Sitouduin koska olin löytänyt ihmisen jonka kanssa halusin elää loppuelämäni.
Tuntui täysin luonnoliselta perustaa perhe ja ryhtyä toetuttamana yhteisiä unelmiamme.
Mitä hyötyä olisi ollut niiden lykkäämisestä?
Ei mitään. Vain harvempi olisi toteutunut ja onnellista liittoa olisi kestänyt lyhyempään. Elämästäni olisi tullut kaikilla tasoilla köyhempää ja pahimmillaan olisin jopa katkeroitunut. Ei siis todellakaan mitään hyötyä.