Kukkapenkin laittaminen - ohjeita uusavuttomalle?
Sain innostuksen alkaa laittamaan pihaa ensimmäisen kerran elämässäni. Kukkapenkistä ajattelin aloittaa, mutta mitä käytännössä teen ja missä järjestyksessä?
Lähtötilanne on sellainen että penkissä on pensas jonka haluaisin siistiä ja säilyttää. Vieressä ja ympärillä kasvaa kovasti rikkaruohoja, jotka haluan kitkeä ja sitten istuttaa jotain värikkäitä, auringonpaahteen kestäviä kukkasia.
Miten tuo kitkeminen tapahtuu, revitäänkö juurineen ja tarvitaanko muutakin käsittelyä? Vaihdetaanko penkin kohdalle uudet mullat? Mitä työkaluja käyttäisit vai riittääkö sormet? Mikä olisi sellainen sievä tollon puutarhurin kestävä kukka joka kestäisi porotuksen? Pitäisikö laittaa jotain lannoitetta?
Kiitos vastauksista ja etukäteen!
Kommentit (20)
Kaikki rikkaruohon pois juurineen, lapio tai istutuslapio työkaluna. Voi lannoittaa peruslannoituksella sitten kun kasvit ovat penkissä juurtuneina eli hyvässä kasvussa. Jos maa on hyvää, ei tarvitse uutta multaa.
Minua kiinnostaa myös. Meillä on uusi piha ja pohja soraa. Haluaisin rakentaa muurikivistä istutuskaukalot. Riittääkö että pistän vain multaa ja siihen kukat vai pitääkö laittaa jotain muoveja tai salaojia tmv?
Kukkapenkki kannattaa rajata jotenkin nurmikosta, koska nurtsi yrittää kasvaa kukkapenkkiin muuten.
Taimistolla katsot, tai kysyt henkilökunnalta neuvoa, mitkä kasvit tykkäävät aurinkoisesta paikasta, sitten vaan valitstet sellaisia joista tykkäät ja jotka näyttää sopivan yhteen. Virhevalintoja tulee aina tehtyä, se kuuluu puutarhan hoitoon, jotkut kasvit eivät vaan suostu kasvamaan hyvin tietyissä paikoissa ja jotkut riehaantuu kasvamaan liikaakin, sellaista se on, ei voi tietää jos ei kokeile.
Älä vaan mitään suolaa laita kukkapenkkiin!
Suolaa kukkapenkkiin? No se nyt on vihoviimeinen veto.
Ap, osta sellainen istutuslapio, sillä saa pienen penkin kätevästi möyhittyä, ja sillä on sulle jatkossa käyttöä enemmän kuin isolla lapiolla.
Sitten tosiaan nyhdit irti rikkaruohot, mielellään juurineen ja käännät koko maan lapion terän syvyydeltä. Samalla laitat sinne lannoitetta.
Kuten viitonen ohjeisti, kannattaa kysyä neuvoa taimitarhalta/puutarhamyymälästä.
Osta monivuotisia perennoja, niin pääset jatkossa helpommalla. Huomioi kasvien korkeudet, eli taakse panet pidemmäksi kasvavia ja eteen sellaisia, jotka eivät kukkimisvaiheessakaan peitä takana olevia.
Jätä taimien väliin laajenemisvaraa, taimiston taimet kasvavat ja leviävät leveyssuunnassa kyllä reippaasti. Vähän kasvista riippuen sitä tilaa kannattaa jättää taimien ympärille sellaiset about 30 senttiä joka suuntaan (ne kasvavat myös pituussuunnassa ja voivat alkaa varjostaa, jos ovat liian liki toisiaan)
Jos penkki alussa vaikuttaa vähän kaljulta tuon takia, voit laittaa kukkivia yksivuotisia siihen, ne joka tapauksessa otetaan syksyllä pois niin, että taimille tulee tilaa levitä. Tällaisia ovat mm. orvokit, petuniat, pelargonia, marketat...
.Täältä saa suunnitteluapua, valitset vain aurinkoisen kasvupaikan ja alat suunnitella.
Ja tosiaan taakse jokin/joitakin korkeita perennoja tyyliin ruskolilja tai palavarakkaus ja eteen matalampaa tyyliin joku tuoksukurjenpolvi (kestää todella hyvin paahdetta ja on helppohoitoinen kuin mikä)
http://www.sarkanperennataimisto.fi/opaskehys.htm
Kun löydät tuolta nimiä, voit googlettaa tarkemmat tiedot ko. kasvista ja kuvia niistä.
On käytännössä mahdoton saada rikkaruohoja kitkettyä pensaan juurelta kaivamatta sitä pensasta myös pois.
Rikkaruohojen poissaamiseksi pelkkä kitkeminen ei riitä. Käytännössä on joko vaihttava noin 20-30 senttiä maata tai kaivettava se ylös, ja siiviöitävärikkaruohonjuuret pois ( tämän jeenkin siellä on rikkaruohon siemeniä, mutta niistä kasvavat kasvit saa poiskun kitkee sitkeästi pari vuotta. Juuririkkakasveista ei pääse eeroon muuten kuin siilaamalla juuret pois). Toinen vaihtoehto olisi peittää maa pariksi vuodeksi mustalla muovilla tai käyttää rounduppia, mutta nämä ei liene ap:n vaihtoehtoja, jos pihanlaittoinspis on nyt.
[quote author="Vierailija" time="09.06.2013 klo 12:10"]
Minua kiinnostaa myös. Meillä on uusi piha ja pohja soraa. Haluaisin rakentaa muurikivistä istutuskaukalot. Riittääkö että pistän vain multaa ja siihen kukat vai pitääkö laittaa jotain muoveja tai salaojia tmv?
[/quote]
Jos sulla on sitä soraa siinä alla, niin sehän toimii salaojana. Ja riippuen siitä, kuinka syvät kaukalot teet, pitää katsoa että sitä multaa tulee tarpeeksi, ainakin 40cm pitää olla, riippuen siitä mitä kasveja ajattelit siihen laittaa. Niitä jotain harsoja ja kankaita ne tapaa telkkarissa aina laittaa pohjalle, mutta en usko että niistä on suuremmin mitään hyötyä.
[quote author="Vierailija" time="09.06.2013 klo 13:07"]

Mistä tällaisia "neuvojia" oikein sikiää? Ihan kuin kukkapenkistä ikinä saisi rikkakasveja "siilattua" pois! Ne kuule sijaitsee luonnossa, joten sinne lentää 24/7 rikkakasvien siemeniä ympäristöstä. Vai meinasitko "siilata" niitä siemeniä sieltä joka päivä, montakin kertaa päivässä?
No joo, taisit trollata, mutta jos joku aidosti ei ymmärrä mitään puutarhanhoidosta, sunlaisesi trollaajat pelottaa sen yrittämästäkään.
[quote author="Vierailija" time="09.06.2013 klo 13:13"]
[quote author="Vierailija" time="09.06.2013 klo 12:10"]
Minua kiinnostaa myös. Meillä on uusi piha ja pohja soraa. Haluaisin rakentaa muurikivistä istutuskaukalot. Riittääkö että pistän vain multaa ja siihen kukat vai pitääkö laittaa jotain muoveja tai salaojia tmv?
[/quote]
Jos sulla on sitä soraa siinä alla, niin sehän toimii salaojana. Ja riippuen siitä, kuinka syvät kaukalot teet, pitää katsoa että sitä multaa tulee tarpeeksi, ainakin 40cm pitää olla, riippuen siitä mitä kasveja ajattelit siihen laittaa. Niitä jotain harsoja ja kankaita ne tapaa telkkarissa aina laittaa pohjalle, mutta en usko että niistä on suuremmin mitään hyötyä.
[/quote]
Juurikankaasta on se etu, että jos likellä kasvaa muita, isoja kasveja, ne eivät levity penkkiin.
Muuten ne eivät vaikuta esim. rikkaruohojen tuloon.
[quote author="Vierailija" time="09.06.2013 klo 13:15"]

Kyseessä kun on uusi piha, ei varmaankaan ole mitään isoja kasveja siinä vieressä kovin nopeasti. Ja joskus vuosien päästä se ei niin enää haittaa.
Rajaat alueen eli teet penkin joka ei ole kosketuksissa nurmikkoon. Voi olla koholla tai samalla tasolla nurmen kanssa. Sitten hankit hyvän puhtaan kasvualustan. Ja kyselet kasvualustasta ja kukista asiantuntijalta eli puutarhureilta. Teet sitten kuten nämä nerot käskevät.
[quote author="Vierailija" time="09.06.2013 klo 12:10"]
Minua kiinnostaa myös. Meillä on uusi piha ja pohja soraa. Haluaisin rakentaa muurikivistä istutuskaukalot. Riittääkö että pistän vain multaa ja siihen kukat vai pitääkö laittaa jotain muoveja tai salaojia tmv?
[/quote]
Kannattaa laittaa sanomalehtiä sinne alle muovin sijaan. Estää samalla tavalla rikkaruohojen kasvun, mutta on halvempaa ja maatuu aikanaan. Tämä vinkki kopsattu puutarhablogeista. Saa käyttää mutta ei oo pakko :)
[quote author="Vierailija" time="09.06.2013 klo 13:07"]
On käytännössä mahdoton saada rikkaruohoja kitkettyä pensaan juurelta kaivamatta sitä pensasta myös pois.
Rikkaruohojen poissaamiseksi pelkkä kitkeminen ei riitä. Käytännössä on joko vaihttava noin 20-30 senttiä maata tai kaivettava se ylös, ja siiviöitävärikkaruohonjuuret pois ( tämän jeenkin siellä on rikkaruohon siemeniä, mutta niistä kasvavat kasvit saa poiskun kitkee sitkeästi pari vuotta. Juuririkkakasveista ei pääse eeroon muuten kuin siilaamalla juuret pois). Toinen vaihtoehto olisi peittää maa pariksi vuodeksi mustalla muovilla tai käyttää rounduppia, mutta nämä ei liene ap:n vaihtoehtoja, jos pihanlaittoinspis on nyt.
[/quote]
Taikka tehdä kohopenkki, jonne pohjalle sanomalehtiä, sitten kaupan multaa säkeistä ja sitten kate. On rikkaruohoton ainakin ensimmäiset vuodet.
Rounduppia halvenpaa on ihan kiehuva vesi jota kaataa rikkaruohojen päälle taikka raaka etikka joka halvimmillaan maksaa 1 e/pullo. Sitä voi sumutepullolla sumutella rikkakasvien päälle.
Rikkaruohot kannattaa tosiaan kaivaa maasta juurineen, etteivät kasva heti takaisin. Istutuslapio on hyvä apuväline. Eräs vanha keino hävittää maassa jo olevat rikkaruohojen siemenet on kaataa maahan kiehuvaa vettä, mutta tätä keinoa ei kylläkään kannata käyttää kovin lähellä sitä säilytettävää pensasta koska silloin sekin saattaa kuolla.Tai sitten voit laittaa maahan muutaman kerroksen märkää sanomalehteä, lisätä siihen päälle paljon uutta multaa ja istuttaa uudet kasvit siihen. Silloin ei haittaa, vaikka maahan olisi jäänytkin rikkaruohojen siemeniä tai juuria, koska ne eivät pääse kasvamaan sanomalehden läpi, ennen kuin ne maatuvat.
Pensaan hoito taas riippuu täysin siitä, mitä lajia se on. Jotkin pensaat voi leikata alas, kun taas toiset hoidetaan karsimalla vain vanhoja oksia pois. Eli mikä pensas on kyseessä? Kuinka korkeaksi kasvaa, minkämuotoiset ja -kokoiset lehdet, tekeekö se kukkia/marjoja?
Vau, kiitos neuvoista! Kyllä minä olen valmis niitä rikkaruohoja silloin tällöin repimään pois uusiksi, ei kai niitä tosiaan ikinä saa kokonaan pois, luonnosta kun nyt puhutaan :)
Meinaatte siis että pelkkä istutuslapio riittäisi työkaluksi?
Taidan siirtää sen pensaan kokonaan eri paikkaan ja möyhentää sitten tämän aikomani paikan rauhassa pelkäksi kukkapenkiksi.
Kiitos kaikille vastaajille ja erityisesti numero 8:lle, juuri tuommoisia ohjeita olinkin hakemassa!
-Ap
Kaiva se huono maaperä pois 10 cm syyvyydeltä. Ehdottomasti maisemointikangas penkkiin, koska estää tehokkaasti rikkaruohojen kasvun.
Reunusta penkki ja lisää riittävä kerros multaa. Muista, että multa laskeutuu ajan saatossa eli laita multaa runsaasti! Mullan joukkoon sekoita kanankakkaa.
Paahteisella penkillä viihtyvät tulppaanit, kukkivat aikaisin keväällä, sitten sammaleimu, kukkii parasta aikaa, pionit sekä ruusut. Ruusut hyviä, koska kukkivat pakkasiin asti, kunhan muistat leikata nuupahtaneet kukinnot pois.
Kun istut kasveja, tee kuoppa, kaada siihen paljon vettä, esim ruusuille 10 l, sitten kasvi kuoppaan ja multaa ympärille. Ruusuille multaa niin, että jalostuskohdan päälle tulee 10-15 cm multaa.
Mitenkä hyvä se ruusu on leviämään, eli montako taimea tulisi laittaa reilun metrin levyiseen penkkiin jos haluaa että ruusu on penkissä koko leveydeltä? Katselin puutarhassa myytäviä ruusuntaimia ja surkean pieniltä näyttivät.
[quote author="Vierailija" time="09.06.2013 klo 16:24"]
Mitenkä hyvä se ruusu on leviämään, eli montako taimea tulisi laittaa reilun metrin levyiseen penkkiin jos haluaa että ruusu on penkissä koko leveydeltä? Katselin puutarhassa myytäviä ruusuntaimia ja surkean pieniltä näyttivät.
[/quote]
Kyllä se kasvaa aika lailla, kannattaa tarkistaa lajikkeen "aikuiskoko" liikkeestä tai netistä. Ruusuthan aika yleisesti leikataan alas keväällä huhti-toukokuun vaihteessa, ja siitä ne kasvavat täyteen mittaansa kesän aikana.
Eli tuo riippuu täysin lajikkeesta, jotkut isot puistoruusut vaativat jopa kahden metrin tilan, mutta ryhmäruusut taas voi istuttaa 30-50 sentin välein.
Kysyit istutuslapiosta: se tosiaan riittää, jos et nyt kovasti aio myllätä. Jos perustat penkkiä eli joudut kaivamaan syvältä, sitten toki ostat kunnon lapion.
-6-
Täällä muuten hyvä saitti ruusuista:
http://www.kolumbus.fi/ruusu/hoitaminen.html
Täällä tosi hyviä ohjeita: https://www.suomela.fi/piha-puutarha/Puutarhanhoito/4-katevaa-kukkapenk…
Riippuu ihan rikkaruohoista saatko niitä kitkemällä pois. Esim juolavehnä, vuohenputki mm ovat varsin pirullisia, aina jää pala josta ne lähtee uudelleen.
Reunustaminen kanttaa ehdottomasti, kukaan ei jaksa kanttailla kunkkapenkin reunaa jatkuvasti.
Penkki kannattaa myös istuttaa niin täyteen tai käyttää katetta ettei rikkaruohoille jää elintilaa.
Aivan ensimmäiseksi aloitat kitkemällä kaikki turhakkeet ja käännä maa.
Sen jälkeen sirotat maan täyteen merisuolaa ja istuta pari kukkaa.
Valmis :)