Omien lasten kateellisuus ja tyytymättömyys ärsyttää

11- ja 12-vuotiaat esimurrosikäiset eivät oikein osaa kunnolla iloita saamistaan kivoista asioista (esim. herkuista tai matkoista tms), vaan aina huomaavat sen, mitä eivät -sillä kertaa- saaneet. Vanhempi kyttää aina, otinko minä tasan saman verran jälkiruokaa, kuin lapsille jaoin, ja huomauttaa ylimääräisistä -raivostuttaa, kun itse lapsille ekstrahyvää valmistin!-, ja nuorempi valittaa, etteivät he muka "ikinä saa popkornia", kun tein kämäset mikropopkornit itselleni illalla -lapset söivät koko karkkipäivän kaikenlaista herkkua ja pikniknapostelut puistossa!-..

En ole kateellinen luonteeltani ja mietin kyllä, miten ilmaisen itseäni, jos vaikka ihastelen jonkun toisen saamaa lahjaa tms. Pidän kateellisuutta tuhoavana ominaisuutena ja yritän lapsia opettaa kadehtimisen sijasta pyrkimään itse saavuttamaan haluamansa asiat (jos tuntuu ettet saa matkustella tarpeeksi, hanki työ, jossa matkustetaan..). Yritän myös opettaa, että itse tekee itsensä onnettomaksi, jos ei iloitse saamastaan, vaan aina harmittelee, miksei saanut enemmän. Minä oikeasti monesti huokailen ääneen ihanasta ateriasta tai mukavasta päivästä, ja toivon tyytyväisyyden tarttuvan lapsiinkin. Onko kiitollisia, tyytyväisiä lapsia vain tv-sarjoissa?! Mitä teen väärin?