Lue keskustelun säännöt.
Lapseni sai diagnoosin....
08.06.2013 |
Ollaan kaikki tiedetty jo ainakin viimeiset kolme vuotta, ettei poika ole aivan tavallinen poika. Ollaan tiedetty sekin, mikä saattaisi olla syynä. Eskariinkin meni tehostetun tuen turvin. On käynyt toimintaterapiassa yms... Ihan varmuuden vuoksi ennen koulun alkua testejä ja ohjauskäyntejä polilla... Ja ennenkuin ehdin kissaa sanoa, C-lausunto ja koodilla varustettu diagnoosi.
Nyt se on virallista.
Nyt siitä tuli shokki. Ennen olen voinut hyvänä päivänä hymyillä ja kuvitella vain kuvitelleeni kaiken. Yhtäkkiä poikani olikin oikein oppikirjatapaus ja siitä on mustaa valkoisella. Ensin helpotti. Ehkä enää ei tarvitse selittää puolta tuntia joka opelle ja ohjaajalle. Voin kertoa sen yhden sanan. Mutta sitten taas... En voikaan enää lakaista maton alle koko juttua. Minulla ON erityislapsi. Ei vaan vähän outo lapsi.
Fiilikset sekavat, vaikkei pitäisikään olla. Eihän tässä mikään oikeasti muuttunut. Helpottaa korkeintaan. Mutta silti. Se ei ollutkaan vain hysteerisen äidin kuvitelmaa...
Kommentit (32)
Lähinnä kuulostaa siltä että poika ei ole saanut tarpeeksi "esikuvia# ensimmäisten elinvuosien aikana, eikä sun jakamatonta huomiota. Lapset oppii kaiken matkimalla 7 ikävuoteen asti, tyhjästä ei mitään ammenneta. En tiedä minkä ikäisiä sisarukset ovat, enkä oikeesti usko mihinkään diagnooseihin tämän lapsen suhteen. Onko sinulla itselläsi yhtään sisaruksia? Millainen äiti? Oletko ollut pojan kanssa kuinka pitkään kaksisteen, ja kuunteletko häntä oikeesti koskaan, oletko mielestäsi empaattinen ja suvaitseva?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkähän takia viesti nro 12 sai alapeukkuja? Ihan käsittämätön logiikka mammoilla täällä välillä.
t: ohis
[quote author="Vierailija" time="09.06.2013 klo 00:25"]
Lähinnä kuulostaa siltä että poika ei ole saanut tarpeeksi "esikuvia# ensimmäisten elinvuosien aikana, eikä sun jakamatonta huomiota. Lapset oppii kaiken matkimalla 7 ikävuoteen asti, tyhjästä ei mitään ammenneta. En tiedä minkä ikäisiä sisarukset ovat, enkä oikeesti usko mihinkään diagnooseihin tämän lapsen suhteen. Onko sinulla itselläsi yhtään sisaruksia? Millainen äiti? Oletko ollut pojan kanssa kuinka pitkään kaksisteen, ja kuunteletko häntä oikeesti koskaan, oletko mielestäsi empaattinen ja suvaitseva?
[/quote]
Nice
15, voisitko mitenkään yrittää mennä muualle trollaamaan?
T. Aikuinen asperger-nainen
Ei ole olemassa mitään aspergeria, se on yhden pöljän sukunimi, ja kaikki mahdollinen työnnetään sen oireisiin kun ei tulla toisten ihmisten kanssa toimeen. Se että hakemalla haetaaan tälläinen leima jollekin lapselle ja sanotaa et sä olet sitten tälleen outo, ei palvele ketään. Kuinkahan monta normaalia ihmistä kuuluu sun tuttavapiiriis, ja vedetäänkö normaalin raja siihen että he ovat enemmistö, vai ovatko?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.06.2013 klo 06:44"]
Ei ole olemassa mitään aspergeria, se on yhden pöljän sukunimi, ja kaikki mahdollinen työnnetään sen oireisiin kun ei tulla toisten ihmisten kanssa toimeen. Se että hakemalla haetaaan tälläinen leima jollekin lapselle ja sanotaa et sä olet sitten tälleen outo, ei palvele ketään. Kuinkahan monta normaalia ihmistä kuuluu sun tuttavapiiriis, ja vedetäänkö normaalin raja siihen että he ovat enemmistö, vai ovatko?
[/quote]
Ai vähän niinku tourette tai down tai alzheimer?
Mitähän tulee noiden mammojen lapsista, jotka saavat koko ajan jakamatonta huomiota? Luultavasti omahyväisiä mulkkuja, joilta puuttuu täysin kyky ottaa muut huomioon. Älkää lisääntykö, teitä on jo liikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä vanhin veli on adhd, hapenpuute synnytyksessä. Me nuoremmat olemme saaneet paljon vähemmän huomiota osaksemme. Mitä meistä on tullut? Hyvin pärjääviä, aikaisin itsenäistyneitä ihmisiä. Samalla tavalla kuin tuntemastani vaikeasti autistisen pojan isosiskosta.
Lapsesi tuntuu todella haastavalta. Luin pitkän kertomuksen jossa selostit lapsesi käyttäytymistä. Ei ole helppoa teillä.
Luettuani tekstin tuli siitä joitakin piirteitä esiin joita on omalla lapsellani ollut jo vuosia. On haastava tapaus hänkin muttei mitenkään verrattavissa lapseesi.
Voimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsesi tuntuu todella haastavalta. Luin pitkän kertomuksen jossa selostit lapsesi käyttäytymistä. Ei ole helppoa teillä.
Luettuani tekstin tuli siitä joitakin piirteitä esiin joita on omalla lapsellani ollut jo vuosia. On haastava tapaus hänkin muttei mitenkään verrattavissa lapseesi.
Voimia.
[quote author="Vierailija" time="09.06.2013 klo 06:44"]
Ei ole olemassa mitään aspergeria, se on yhden pöljän sukunimi, ja kaikki mahdollinen työnnetään sen oireisiin kun ei tulla toisten ihmisten kanssa toimeen. Se että hakemalla haetaaan tälläinen leima jollekin lapselle ja sanotaa et sä olet sitten tälleen outo, ei palvele ketään. Kuinkahan monta normaalia ihmistä kuuluu sun tuttavapiiriis, ja vedetäänkö normaalin raja siihen että he ovat enemmistö, vai ovatko?
[/quote]
Diagnoosilla saa niihin oireisiin apua ja oppii tulemaan toisten kanssa toimeen. Omalla pojallani sanottiin olevan aspergerpiirteitä, joita en edes huomannut ennen päiväkotia. Hyvin hän elämässään pärjää, on opiskelupaikka ja menestynyt koulussa huippuhyvin aika vähällä työllä. Mutta pienenä "koulutettiin" terapialla tulemaan toisten kanssa toimeen, ennen kouluikää ja siitä oli apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.06.2013 klo 00:26"]
Minkähän takia viesti nro 12 sai alapeukkuja? Ihan käsittämätön logiikka mammoilla täällä välillä.
Lähisuvustamme löytyy tapaus, joka ajatteli täsmälleen kuten 12, kunnes oma lapsi ei käyttänytkään ihan samalla tavalla kuijn esikoinen tai muiden lapset. ja pakko oli alkaa miettiä, että jotain muuta on nyt pielessä kuin kasvatus.
t: ohis
[/quote]
Toisten kanssa toimeen tuleminen = Ole itsekäs, jauha paskaa siitä, joka ei ole paikalla, ole aina oikeassa ja pidä omaa mielipidettäsi aina oikeana. Esim. 12 on ilkeä, miksei noita diagnosoida ja hoideta? Samojen tyyppien samankaltaiset kaverit lähtevät kyllä lipettiin välittömästi, kun näille sattuu elämässään jotain vastoinkäymisiä ja niitähän sattuu. Nämä ihmiset kun eivät kykene ymmärtämään, että elämässä ei vaan kaikkea voi suunnitella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kysyin koska meiltä löytyy 10v poikalapsi joka, noh, ainakin hieman "erikoinen" joiltakin osin. Hän on erittäin herkkä mutta samalla äärimmäisen temperamenttinen ja räjähtelevä. Turhautumien ja pettymysten sietokyky onnetonta joten niistä räjähdellään, meidän sanamme "skitsotaan", päivittäin koska tottakai lasta kasvattaessa ian jokapäiväisessä eläässä tulee niitä kieltoja yms.
Pojalla on erittäin laaja yleistetämys, opettaja totesikin että voisi siirtää suoraan 6-luokalle ja poika menee siis elokuussa 4-luokalle. Erityiskiinnostuksen kohteina linnut, ollut ns lintuhullu nyt n.2v ajan, tietää a tunnistaa kymmeniä ellei satoja lintulajeja ulkonäöltä ja lauluäänestä.
Iltasatuna e ole enää pitkään aikan ollut sadut vaan mm Tiede-lehti ymv ja tetokirjat tai no lintuaiheiset kirjat.
Sosiaalisesi poika on jokseenkin erikoinen, koulussa on 2-3 kavera joiden kanssa touhuaa välitunnit ja harrastuksen parissa toki on tekemisissä muiden kanssa mutta muuten ei kaipaa kaverikontakteja, ei nyt eaäksikään saanut aikaiseksi pyytää luokkakavereiden puh.nroita. Rakastaa olla kotona, isin kanssa, veljen kanssa jne. Tuntuu saavan perheestä kaiken sosiaalisuuden mitä kaipaakaan.
Ruokailussa on hvinkin valikoiva mitä söisi, herkut yms toki maistuisi ja rajatta mutta esim paprika pitäisi kuoria ja tomattia inhoaa.
Aloitti pk heman alle 4v iässä ja sellä ei koskaan huomattu mitään misään, evät uskoneet kun kerroin kotiskitsoiluista. Koulu sujunut aina ongelmitta, 1-2lk oli sama opettaja a nyt 4-lk tulee oleman sama opettaja kuin 3-lk oli. Kokeista vetää täysiä pisteitä. Niin ja nyt sai stipendin koulumenestyksestä ja hyvästä kaveruudesta muita kohtaan.
Poika on hyinkin hellyyydenkipeä ja sitä rakkautta saa myös hänen lukuisat pehmolelunsa.
Näin meillä.
Mä olen ollut muutaman asperger koululaisen kanssa. Niiden kanssa pärjää, kun antaa niiden olla omituinen ja osaa puhua heille oikein, kun tulee kriisitilanne. Heidän erilaisuus pitää hyväksyä. Itselläni kehitysvammainen lapsi niin olen tottunut olemaan erityislasten kanssa.
[quote author="Vierailija" time="09.06.2013 klo 00:25"]
Lähinnä kuulostaa siltä että poika ei ole saanut tarpeeksi "esikuvia# ensimmäisten elinvuosien aikana, eikä sun jakamatonta huomiota. Lapset oppii kaiken matkimalla 7 ikävuoteen asti, tyhjästä ei mitään ammenneta. En tiedä minkä ikäisiä sisarukset ovat, enkä oikeesti usko mihinkään diagnooseihin tämän lapsen suhteen. Onko sinulla itselläsi yhtään sisaruksia? Millainen äiti? Oletko ollut pojan kanssa kuinka pitkään kaksisteen, ja kuunteletko häntä oikeesti koskaan, oletko mielestäsi empaattinen ja suvaitseva?
[/quote]
Onneksi tämä ihminen ei koskaan sanoisi tätä kasvokkain kenellekään. Netissä anonyyminä huutelu on jo riittävän paha.
[quote author="Vierailija" time="09.06.2013 klo 09:00"]
[quote author="Vierailija" time="09.06.2013 klo 00:26"]
Minkähän takia viesti nro 12 sai alapeukkuja? Ihan käsittämätön logiikka mammoilla täällä välillä.
Lähisuvustamme löytyy tapaus, joka ajatteli täsmälleen kuten 12, kunnes oma lapsi ei käyttänytkään ihan samalla tavalla kuijn esikoinen tai muiden lapset. ja pakko oli alkaa miettiä, että jotain muuta on nyt pielessä kuin kasvatus.
t: ohis
[/quote]
[/quote]
Miten nro 12 ajatteli? Nyt menee mielenkiintoiseksi...
Voimia sinulle ap.Kirjoituksesi oli juurin,niinkuin minun kynästäni vuosia sitten,tosin sillä erotuksella,että omallani oli myös adhd tähän lisäksi ja se sekotti pakkaa vielä entisestään.
Voin sanoa ensiksi,että todella suosittenlen lapsellesi asperger luokkaa,jos sellainen on mahdollista saada.Paremmin ystävystyy kaltaistensa lasten kanssa ja erityiset piirteet eivät aiheuta kiusaamista,kun niitä omituisuuksia on myös muilla luokan lapsilla.
Terapia on tosi tärkeä.Se tulee kantamaan ja auttamaan lasta eteenpäin.Meillä lapsi 15v.jos ja edelleen terapiat jatkuu sosiaalisten taitojen parantamiseksi.
Koulumenestys on aina ollut loistava.Mahtava näkömuisti.
Voin sanoa,että 15vuotta on melkoisessa suossa tarvottu.Ollaan oltu tekemisessä eri viranomaisten,hoitavien tahojen ja lastensuojelun kanssa.Vaikka nyt murrosikä päällä,niin voin sanoa,että voidaan jo hengittää hyvillä mielin ja luotetaan poikaan että pärjää tulevaisuudessa itsekseenkin =).Pitkä on ollut taival tähän asti,mutta vuosi vuodelta on tilanne helpottunut.
Ja eräälle viisastelijalle,että asperger johtuisi vanhemmista,niin sanon,että geenit kyllä perityy molemmilta vanhemmilta, ja suvussa on ylivilkkautta ja aspergerpiirteitä,mutta diagnoosia ei ole kellään.Perheemme muuta lapset ovat "normaaleja",ilman minkään laisia ongelmia samojen vanhempien kasvattamia,että kyllä mikään adhd ja asperger ei vanhemmista johdu!
Ap, kovinpa kuulostaa tutulta lapsesi JA reagointisi diagnoosiin.
Oma poikani sai as-piirre-diagnoosin alle nelivuotiaana ja se vahvistui as-diagnoosiksi pari vuotta myöhemmin. Kovin on omanlaisensa poika, likellä HFA-diagnoosia. Rakas kuin mikä, mutta tosiaan "haastava" tapaus. Koulussa pärjää erityisluokalla hyvin opinnoissa, muisti kun on loistava ja matikkapäätä riittää. Mutta kiusaamista on, eikä hänellä ole yhtään ystävää.
Kannattaa nyt diagnoosin myötä hakea Kelan sopeutumisvalmennuskurssille. Pyydä diagnosoineelta lääkäriltä suositus ja hae, kaavakkeet löydät täältä:
http://www.kela.fi/kuntoutus-ja-sopeutumisvalmennuskurssit_nain-haet-
Noissa on se loistava puoli, että mukaan tulee koko perhe, ja assin itsensä lisäksi apua saavat sisarukset ja te vanhemmat. Meillä ainakin oli Högsandissa aivan loistavia keskusteluja muiden as-lasten vanhempien kanssa mm. siitä, miten erityislapsen haastavuus vaikuttaa parisuhteeseen ja miten osata käsitellä pettymyksen tunteita.
Itse muistan kokeneeni laajan kirjon tunteita diagnosointiprosessin aikana. Ensin kalvava epätietoisuus siitä, mistä on kyse. Onko aspergeria, vai ei. Kenties sittenkin jotain muuta?
Kun diagnoosi tuli, koin minäkin ensin helpotusta siitä, että nyt se on selvempää ja terapioita voi hakea. Mutta pian seurasi myös masennus siitä, että kyse on elämänikäisestä ongelmasta, josta ei hyvälläkään kuntoutuksella ikinä parannuta. Oireisiin voi vaikuttaa, ei itse syndroomaan.
Muistan itkeneeni aika omituisiakin asioita, esim. kun siskoni antoi pojalle (kummipojalleen) lahjaksi hopeisia aterimia synttäri- ja joululahjoina. Hieno lahja, mutta mennee täysin hukkaan lapsella, joka ei välttämättä koskaan kasva täysin itsenäiseen elämään kykeneväksi.
Sopeutumisvalmennuskurssilla sain hyvän ajatuksen yhdeltä terapeutilta, joka varoitti unelmoimasta lapselleen LIIAN PIENTÄ tulevaisuutta. Jos alat miettiä, että "eihän se kykene eikä osaa koskaan", alat tehdä valintoja sen mukaisesti ja sulkea lapselta ovia varmuuden vuoksi, ja kenties täysin turhaan! Joten rohkeasti eteenpäin vaan, assitkin oppivat ja kehittyvät ja kouluttautuvat kompensoimaan puuttuvia sosiaalisia taitoja.
Ja kuten joku ketjussa sanoikin, heillä on myös erityistaitoja, joita ei samanikäisillä normilapsilla ole. Meidän vesselillä esim. valokuvamuisti (oppii vieraskieliset sanat kerralla oikeassa kirjoitusasussa), aikuisen avaruudellinen hahmotuskykys (piirsi perspektiivissä olevia huonetiloja jo kolmevuotiaana!) ja vahvat matemaattiset taidot.
Rohkeutta ja voimia, kannattaa jutella vertaisryhmissä muiden vanhempien kanssa. Olethan jo aspalstalla käynyt, siellä on oma jononsa vanhemmille?
http://www.aspalsta.net/viewforum.php?f=11&sid=bb72e9a1eb1115e1b7f81b94a13618b9
[quote author="Vierailija" time="08.06.2013 klo 23:48"]
miten tämä diagnoosi nyt sitten auttaa poikaasi?
[/quote]
Ainakin on helpompi ulkopuoliselle kertoa, ettei poika ole tyhmä tai huonosti kasvatettu. Kasvatettuhan tuota on enemmän kuin muita sisaruksia yhteensä. Eikä tarvitse potea huonommuutta siksi, ettei normaalit kasvatusmenetelmät toimikaan. Pojan aivot yksinkertaisesti toimivat eri tavoin, hän ajattelee, tuntee ja aistii toisin kuin tavalliset ihmiset. Hommat kyllä sujuu, kun hyväksymme sen ja aikuiset muuttavat itse toimintatapojaan. Poikaa ei saa runnottua mihinkään tavanomaiseen muottiin.