Lue keskustelun säännöt.
Lapsi joka ei halua harrastaa mitään :(
06.06.2013 |
Taas kesälomien alettua ollaan tässä pattitilanteessa. Päivät menee vaan kotona velloessa. Mikään harrastus ei kiinnostaa. Mahdollisuudet on annettu ihan mihin vaan, herra haluaa. Mutta ei. On luonteeltaan ujo ja varautunut. Miten voisin kannustaa lasta (10 v) johonkin harrastukseen. Kokeiltuja/pakotettuja lajejan löytyy muutama: jalkapallo, sähly ja parkour. Ei iskenyt mikään niistä.
Kommentit (57)
Näiltä tietokonepelaaja lapsilta kannattaa vaikka ihan huvikseen kysästä, ovatko yhtään hyviä lajissaan.
https://usatcollege.files.wordpress.com/2014/07/ap_pro_video_game_tourn…
Kuvan mukaiselle tasolle tuskin pääsee aloittamatta nuorena. ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Painostan ja painostan. Ehkä niinkin, mutta kun joka tuutista toitotetaan sitä, miten tärkeää on, että lapsella on harrastuksia ja mielellään liikunnallisia. Onko siis kukaan teistä koskaan saanut näin vähän pakottamalla lapsen kehittymään liikunnallisempaan suuntaan tai ainakin jonkun harrastuksen pariin. Vai on ajatus ihan tuhoon tuomittu. Jotenkin harmittaa, kun aikanaan jouduin taloudellisista syistä luopumaan rakastamastani harrastuksesta ja moniin juttuihin, jotka kiinnosti ei ollut varaa. Nyt omalla pojalla olisi kaikki mahdollisuudet, niin ei niitä käytä.
Todellakaan liikuntaan pakottaminen ei hyvä idea. Olen introvertti ja lapseni myös. Mikään ei ole niin kauheaa, kuin joutua pelaamaan joukkuepelejä.
Kokeile eri lajeja hänen kanssaan, sellaisia joissa saa olla yksilösuorittaja, ja omaan tahtiin. Uiminen, kävely, pyöräily, laskettelu, luistelu. Ei mitään sinun tahtiin hiihtoa ja pyöräilyä, eikä pakkojuoksemista. Tennis. Keilailu.
Vai onko liikaa vaadittu että teet niitä hänen kanssa?
Pelaaminenkin on harrastus. Mitä hän pelaa? Millä porukalla?
ZXCV kirjoitti:
Minua ei oman poikani kohdalla oikeastaan huolehduta niin paljon se, ettei harrastusta ole, vaan enemmänkin se, ettei hän halua tehdä yhtikäs mitään. Ei lähteä minnekään, eikä varsinkaan liikkua yhtään, vaikka pihalla on se tramppakin. Ja jos joku kaveri sattuu näin kesällä löytymään, yhteistä leikkiä ei keksitä. Jos tämä toinen ei ole kiinnostunut Harry Potter -leikistä, niin sitten ei kelpaa mikään. Kuitenkin kaverinkaipuu on kova.
Harry Potterhan on jo hyvä. Hän on siis kiinnostunut jostain. Onko hänellä Harry Potter-pelejä? Esim lego-pelejä konsolille tai tietokoneelle? Voisi kutsua kaverin pelaamaan.
Kirjasto? Seuraavana voisi olla Percy Jackson.
Oletko itse lukenut Harry Potterit?
Vierailija kirjoitti:
Ei nauti omasta rauhasta, vaan haluaisi sitten koko ajan katsoa filmejä, pelata pleikkaa tai notkua tietsikalla. Marisee muuten, ettei ole mitään tekemistä. ap
Elokuvat on harrastus, pelaaminen (tietokoneella, pelikoneella) on harrastus. Netissä notkuminen voi olla myös harrastus. Erilaisten foorumien kautta keskustelu, chatit, tiedonhaku, jne. Miksi mikään noista ei kelpaa harrastuksena?
Peliharrastuksesta voi myös saada nykypäivänä hyväpalkkaisen ammatin (jos räiskintäpelit tai strategiapelit kiinnostaa).
Tietokoneella voi pelailla kaikenlaista. Voi tehdä kuvankäsittelyä, voi harjoitella 3D- rakentelua, esim minecraft, kerbal space program, robocraft. Mitä lapsesi pelaa? Tue häntä siinä. Insinöörit ja arkkitehdit tekevät työnsä tuollaisilla työkaluilla. Lapsi harjoittelee leikkimällä taitoja, joita tarvitsee aikuisena. Ehkä lapsestasi tulee insinööri eikä jalkapalloilija.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aavee armon vuonna 2017: äiti harrastaa pääasiassa palstailua ja vaatii lapselleen liikunnallisia harrastuksia. Jopa minäkin sentään teen jotain liikunnallista lapsen kanssa yhdessä, vaikka ei useimmiten hotsittaisi, potkitaan vaikka palloa ulkona. Ihan esimerkin vuoksi.
Miksi vain urheilulliset jutut lasketaan "oikeiksi" harrastuksiksi näissä keskusteluissa? Itse olen hyvin kiitollinen siitä, että vanhempani eivät naputtaneet vastaan vaan jopa kannustivat, kun tykkäsin piirtää. Kotona. Ilman seuraa. Hyvin kului aika, ja opin kokoajan uutta siinä lajissa.
Nykyään aikuisena piirrän edelleen, pääsen välillä käyttämään taitoa työssänikin, ja sen lisäksi, että piirtäminen on minulle edelleen ilon lähde ja purkamisen muoto, niin ihmiset myös arvostavat taitoani, ja ovat jopa valmiita maksamaan siitä, että piirrän heille jotakin.
Ja ei, en silti ole mikään rapakuntoinen pullero vailla yhtään ystävää. Ei se lapsuuden harrastuneisuus takaa sen enempää ystäviä, menestystä kuin hyvää kuntoakaan aikuisiällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi vain urheilulliset jutut lasketaan "oikeiksi" harrastuksiksi näissä keskusteluissa? Itse olen hyvin kiitollinen siitä, että vanhempani eivät naputtaneet vastaan vaan jopa kannustivat, kun tykkäsin piirtää. Kotona. Ilman seuraa. Hyvin kului aika, ja opin kokoajan uutta siinä lajissa.
Nykyään aikuisena piirrän edelleen, pääsen välillä käyttämään taitoa työssänikin, ja sen lisäksi, että piirtäminen on minulle edelleen ilon lähde ja purkamisen muoto, niin ihmiset myös arvostavat taitoani, ja ovat jopa valmiita maksamaan siitä, että piirrän heille jotakin.
Ja ei, en silti ole mikään rapakuntoinen pullero vailla yhtään ystävää. Ei se lapsuuden harrastuneisuus takaa sen enempää ystäviä, menestystä kuin hyvää kuntoakaan aikuisiällä.
Olen onnellinen puolestasi, mutta totean lisäksi, että ystävät ovat yleensä menestyksen tiellä.
Esikoispoikani keksi lapsena itse kaikenlaista puuhaa, eikä ollut kiinnostunut juuri mistään ohjatusta toiminnasta. Luin kauhujuttuja siitä, miten teini-iässä joutuu tyhjän päälle, kun ei ole harrastuksia. No, nyt on teini, eikä riehu mummoja potkimassa, sen sijaan istuu pelaamassa CS:ää ja Minecraftia lähes kaiken vapaa-ajan mitä nyt kesällä riittääkin. Mutta samassa jamassa ovat nekin kaverit, jotka tervehenkisesti harrastivat liikuntaa lapsina. Olemme rajoittaneet aiemmin pelaamista, mutta tosiasia on, että sitten putoaa kavereiden kelkasta. (Pelaavat siis paljon yhdessä.) Myönnän olevani tosi tympääntynyt tilanteeseen. Ei tuolla pelaamisella ole mitään tekemistä minkään tietotekniikasta kiinnostumisen kanssa, siinä ollaan kiinnostuneita tasan siitä räiskimisestä ja varmaan nyt jostain taktikoinnista tms. Luulen, että jos aikoo pelisuunnittelijaksi tai jotain, siihen riittäisi vähempikin pelaaminen. Aika vaikea on hyväksyä sitä, että poika on mitä on :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On oha hyvä lapsi. Itse "harrrastin" lapsena lukemista, tietokoneella olemista ja kavereilla käymistä. Niitäkin vain sillon kun siltä tuntui.
Eikö nykyään ole kivaa jos ei harrastamalla harrasta jotain "oikeaa lajia"? Itse sanoisin että moni nauttisi enemmän leppoisasta oleilusta kuin hampaat irvessä suorittamisesta.
Mekin yritimme saada pojan urheiluharrastuksiin mutta ne olivat aina fiasko. Se kilpailuhenkisyys. Futiksessa ihan järkeväntuntuiset vanhemmat huutelivat kentän laidalta tyyliin mene nyt sen pallon luo, mitä sä toljotat siellä.. Omilleen toki, mutta kaikki lapset hämmentyivät. Salibandyssa sama juttu. Aina oli huono mieli eikä tullut palkintoja vaan moitteita.
Onneksi naapurustossa oli paljon lapsia ja totesimme että meidän poika saa pelata potkupalloa ja hiihdellä pihapiirissä.
Nyt poika on 20v, soittaa bändissä, harrastaa frisbeegolfia ja kavereiden kaa futista ja lätkää ihan omissa porukoissa.
Ei mullakaan ollut lapsena harrastuksia, luin vaan kirjoja, nyt on harrastuksia jos kuinka...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toki lukeminen on loistojuttu! En minä sitä yhtään purnaa.
Meillä on Harry Potter pelit. Mutta ehkä ongelma on siinä, että tällä hetkellä poika on niin jumissa Potterin kanssa, että haluaa vain sitä. Kavereita ei ole muutenkaan ja ainakin sitten Potter-pakko karkoittaa loputkin, kun poika ei suostu mitään muuta leikkimään. Toki on kiva, että on innoissaan, mutta pitää myös huomata, että kavereilla voi olla muita mielenkiinnon kohteita. Tai sitten on ilman kavereita, niin kuin nyt tekee.
Minusta on kummallista, että jos vanhempi eli ap kysyy neuvoa asiaan, hänet leimataan koneella norkuvaksi äidiksi, joka ei itse harrasta liikuntaa, mutta pakottaa lapsensa siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuo harrastajat on niitä, joita yhteiskunnan on helppo ohjailla mihin vaan. Joko kunnioittamaan kaikkia säädöksiä ja terveysterroristien vaatimuksia tai sitten joku anarkistiporukka saa nämä ajattelemaan haluamallaan tavalla. Näin on nykyinen Suomi syntynyt.
Mieti tätäkin, kun harrastuksia valitsette.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin ajat on muuttuneet siihen suuntaan että lapsilla pitäisi olla paljon ohjattuja harrastuksia. Nykylapset eivät osaa enää spontaanisti keksiä itse mitään kivaa tekemistä. Olen syntynyt 1970-luvulla maaseutupaikkakunnalla ja suurimmalla osalla kavereista ei ollut mitään erityistä harrastusta (kuten ei minullakaan) mutta silti keksittiin koko ajan kaikkea puuhaa.
Niinpä. Minä olin 70-luvun lapsi ja asuin kerrostalossa. Meitä oli iso lauma penskoja ja keksimme koko ajan jotain tekemisrä. Harvalla oli mitään ns. harrastusta. Yksi tyttö taisi soittaa pianoa. Joskus myös harrastettiin liikuntaa mitä milloinkin. Koko ajan oltiin ulkona jotain tekemässä. Sen lisäksi luin paljon ihan oma-aloitteisesti. Nykyajan lapsilla on ihme ohjattu lapsuus kehdosta saakka. Ei olla syrjäytyneitä vaan kaikki ovat työssä ym.
Meidän poika on tykännyt käydä partiossa, aloitti sen viime syksynä 8-vuotiaana. Siellä ei kilpailla eikä laiteta lapsia eritasoisiin ryhmiin taitojen mukaan, kuten monessa urheiluharrastuksessa. Partio kokoontuu kerran viikossa, ja pari kertaa vuodessa on leiri. Tekevät monenlaista, liikuntaa, kädentaitoja ja luontojuttuja, kaikenlaista hyödyllistä. Kavereitakin on löytynyt paljon uusia. Ja on vieläpä halpa harrastus :)
Minua ei oman poikani kohdalla oikeastaan huolehduta niin paljon se, ettei harrastusta ole, vaan enemmänkin se, ettei hän halua tehdä yhtikäs mitään. Ei lähteä minnekään, eikä varsinkaan liikkua yhtään, vaikka pihalla on se tramppakin. Ja jos joku kaveri sattuu näin kesällä löytymään, yhteistä leikkiä ei keksitä. Jos tämä toinen ei ole kiinnostunut Harry Potter -leikistä, niin sitten ei kelpaa mikään. Kuitenkin kaverinkaipuu on kova.