Lue keskustelun säännöt.
Lapsi joka ei halua harrastaa mitään :(
06.06.2013 |
Taas kesälomien alettua ollaan tässä pattitilanteessa. Päivät menee vaan kotona velloessa. Mikään harrastus ei kiinnostaa. Mahdollisuudet on annettu ihan mihin vaan, herra haluaa. Mutta ei. On luonteeltaan ujo ja varautunut. Miten voisin kannustaa lasta (10 v) johonkin harrastukseen. Kokeiltuja/pakotettuja lajejan löytyy muutama: jalkapallo, sähly ja parkour. Ei iskenyt mikään niistä.
Kommentit (57)
symppaan sua ap. Oma 13v. ei ole kiinnostunut kuin pelaamisesta ja tietokoneella olosta. Ei ne mun mielestä ole harrastuksia, ovat ok pienissä erissä, muttei koko vapaa-ajan sisältönä. Painoa meinaa kertyä ja kunto on tosi huono. Kumma paikka tää av, on aloitus mistä vaan, niin pitää vängätä vastaan. Ollaan me ap huonoja äitejä, kun haluttas lastemme liikkuvan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ettehän te ittekään liiku, vaa istutte netissä mollaamassa muita.
Ymmärrän ap:n tuskan. Moni lapsi on pelikoukussa jo varhain. Kai rajoitat ruutuaikaa jotenkin? Lhtekää yhdessä lomalla johonkin joka päivä, rannalle, pyöräilemään, piknikille kävelymatkan päähän...
Kyllä lapsen on PAKKO liikkua ainakin jonkun verran. Pelit ja lukeminen voivat olla harrastuksia siinä missä jalkapallokin, mutta se ei silti muuta sitä, että lapsen pitäisi harrastaa liikuntaa, jotta luusto ja lihaksisto kehittyvät. Liikunnan ei kuitenkaan tarvitse olla ohjattua tai kilpailullista. Jostain syystä monet tuntemani "nörtit" ovat aikuisina innostuneet kestävyysliikunnasta, kuten juoksusta, uinnista tai pyöräilystä. Koita ap patistaa poikaasi vaikka kävelylle tai pyöräilemään, jos muu ei häntä innosta.
Elokuvista saa hienon harrastuksen. Omista videoista voi aloittaa. Meillä lapset ainakin ovat ilmaisseet mielenkiintonsa johonkin asiaan. Sitten heille vain on annettu mahdollisuus sen toteuttamiseen. Harrastaa voi kotona yksinkin. Liikkua voi harrastamattakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näyttää olevan jo vanha ketju, mutta meillä ajankohtainen.
Poika 10 v. ei halua tehdä muuta kuin katsoa you tube -videoita puhelimella ja kun ei sitä saa koko aika tehdä, jonkin verran lukee, mikä on sinänsä ihan OK juttu. Ei halua lähteä kävelylle, heittämään frisbeetä, uimaan tai mitään muutakaan. Itkeskelee, ettei ole leikkkaveria, mutta kun ehdotan muutamaa kaveria, niin ei kuitenkaan halua olla heidän kanssaan. Kun hänellä on kaveri, ei tunnu keksivän mitään tekemistä tämänkään kanssa.
Viime syksyllä halusi jonkin harrastuksen ja aloitettiin tennis. Nyt kesällä on 1 h/vko, mutta siitäkin sai tänään raivokohtauksen, ettei halua jatkaa.
Joskus mietityttää, että onko hän masentunut vai miksi on vaipunut eräänlaiseen lamaantuneisuuteen.
Tiedän, opettajat ja muut viranomaiset painostavat mediassakin, että lapsi, joka ei harrasta mitään kehittävää,
on laiminlyöty.
Oma, nyt jo teinityttö on harrastanut tanssi- ja voimistelulajeja (vuosia), kuvataidetta (vuosia), ratsastusta (yhden vuoden),
sekä kokeillut paria eri soitinta musiikkiopistossa ja
ollut kuorossa (kaksi vuotta),
kesäisin 7-11-vuotiaana hän oli urheilu-, harraste-, taide- sekä tyttöleireillä 2-3 viikkoa joka kesä.
Nyt on siis teini, eikä kertakaikkiaan halua enää harrastaa yhtään mitään.
Kaveriensa ja äidin (minun) kanssa käydään uimassa, pyöräilemässä ja kirjastossa, välillä olemme hetken kesämökillä.
Hän inhoaa mökkeilyä ja kaikkea siihen liittyvä, minä rakastan.
Jos joku opettaja tai kummitäti pääsee ääneen, alkaa kauhistelu:
-Eikö lapsi HARRASTA mitään!
Vanhempia aletaan sitten syyttää lapsen passivoinnista ja huonosta äitiydestä ja ties mistä.
Juuri siksi ap:kin taisi tehdä tämän aloituksen. Median ja opettajien mielestä lapsen täytyy harrastaa jotain, muuten se on lasu.
Lapsen pitää olla kiinnostunut muiden seurasta siinä määrin, että vanhemmat joutuvat kieltämään kolo ajan tuomasta kavereita kotiin asumaan. Kaverien kuuluu roikkua lapsen kotiovella aamu-8:stä yökahteentoista, muuten se on lasu.
Hyvää kesää nyt kuitenkin kaikille rennoille ihmisille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin harmittaa, kun aikanaan jouduin taloudellisista syistä luopumaan rakastamastani harrastuksesta ja moniin juttuihin, jotka kiinnosti ei ollut varaa. Nyt omalla pojalla olisi kaikki mahdollisuudet, niin ei niitä käytä.
Sinä olet sinä ja poikasi on poikasi, olette kaksi erillistä erilaista ihmistä, joilla on eri mielenkiinnon kohteet. Älä yritä elää lapsesi kautta niitä osia lapsuudestasi, jotka eivät menneet kuten halusit.
Liikuntaan painostaminen ja pakottaminen voi aiheuttaa pysyvän inhon sitä kohtaan. Pojastasi tuskin koskaan tulee mitään huippu-urheilijaa, mutta on mahdollista että hän jossakin vaiheessa elämäänsä oivaltaa kuntoilun merkityksen terveyden kannalta, ja silloin on hyvä, ettei hänelle ole kehittynyt suoranaista inhoa liikuntaa kohtaan.
(Nörtimmistä liikuntamuodoista: Pokémon Go taitaa jo olla ihan out, mutta miten geokätköily? En silti painostaisi poikaa tuohonkaan. Entä te vanhemmat, mitä liikuntaharrastuksia teillä on, ja onko se kivaa vai hampaat irvessä suorittamista?)
tässä täytyy erottaa pari asiaa:
-emme voi verrata nykyistä älypuhelinlapsuutta 70-lukulaiseen lapsuuteen tai edes 2000-lukulaiseen lapsuuteen
-meillä on käsissämme sukupolvi jossa osa lapsista ei motoriikkansa puolesta pääse edes kuperkeikkaa tai hallitse suorassa istumista tai eivät ole koskaan hionneet tai hengästyneet kunnolla
-on tärkeää huolehtia perusliikunnasta. Jos lapsella ei ole harrastusta niin on vanhemman velvollisuus katsoa että kävelee koiran kanssa tai pyöräilee tai hyppii trampalla niin että miniminäärät täyttyy
-on lapselle todella tärkeää laajentaa elinpiiriään ja mukavuusaluettaan, muuten saamme käsiimme nuoria jotka saavat paniikkikohtauksrn lähikaupassa asioidessaan. Psyykelääkkeiden käyttäjät ovat muutenkin räjähdysmäisesti lisääntyneet
-kannustakaa, lahjokaa ja kiristäkää lapsianne, ette kadu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin lapsena liikunnallisesti lahjaton nörtti, tietokoneita ei silloin ollut kellään kotona, mutta kirjojen parissa vietin aikaani, eli istuen. Liikunnallisemmat puuhat joista tykkäsin: kalastelin omin päin, havainnoin luontoa, kiipeilin puihin, rakentelin majoja ym. Eli sellaista, missä ei ollut mitään valmentajaa, ei kilpailua eikä suorituksen mittaamista, ei joukkuekavereita ilkkumassa kun kämmään hyvän maalipaikan.
Millä poika muuten kulkee koulumatkat lukukausien aikana? Onko vanhemmille luontevaa lähteä kävellen tai pyörällä hoitamaan asioita, vai otetaanko aina auto alle? Teittekö pojan ollessa nuorempi koko perheen yhteisiä kävelyretkiä, palloilitte yhdessä tms. liikunnallista?
Mitähän se "tietokoneella olo" tässä tapauksessa tarkoittaa? Tietokonehan on vain väline. Sen kautta voi löytää myös samanhenkistä seuraa ja kavereita. Tietokonetta käyttäen voi harrastaa hyvinkin kehittäviä juttuja. Tietokoneella jatkuvasti oleilevat nörttiporukat ovat saaneet aikaan suuriakin juttuja, vaikkapa Linux-käyttöjärjestelmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minuakin kiinnostaisi tietää, mitä muu perhe harrastaa ja miten liikkuu.
Tramppa pihalle, se vetää puoleensa ja on hyvää liikuntaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykylapset ovat paljon aktiivisempia, älykkäämpiä ja luovempia kuin oma sukupolveni.
Omat lapseni osavat kävellä käsillään, ovat kokeilleet eri urheilulajeja, matkustaneet ja oppineet, he esiintyvät mielellään,
saavat tuoda kavereita kotiin ja kesämökille. Kesällä on lisäksi lasten valitsemat urheiluleirit.
Heidän syntymäpäiväänsä juhlitaan isoilla lastenkutsuilla, joihin kutsutaan ainakin 10 lasta.
Toista oli minulla, 1960-luvulla syntyneellä.
En todellakaan osannut seistä käsilläni, en osannut tehdä kärrynpyörääkään.
Jos pyysin päästä urheiluseuraan tai taidekerhoon, sain äidiltä ja isältä huutoa ja haistattelua. Kavereita ei saanut tuoda kotiin.
Selkäni särki aina jo pikkulapsena, koska istuin niin paljon kirja kädessä ja tv:n ääressä. Ystäviä ei saanut koskaan tuoda kotiin häiritsemään vanhempia.
Syntymäpäivänäni piti istua hiljaa,
lukea läksyt ja olla koko ajan rauhallisesti paikallaan, ettei aikuiset vaan väsy ja suutu.
Kesällä jouduin aina ainakin yhdeksi kuukudeksi ns. kesäsiirtolaan. Siellä tehtiin töitä, seistiin ulkona, kiusattiin, nähtiin nälkää ja pelattiin kaameaa polttopalloa.
Nykylapset ovat notkeita, terveitä ja onnellisia.
Lapsuusaika on koko ajan onnellisempi.
Toisaalta sanot, että mahdollisuudet annettu mihin vaan ja herra on halukas. Toisaalta sanot, että ei halua harrastaa. Päätä.
Mikä siinä on että nykyään pitäisi olla aina jossain seurassa harrastamassa. Kun poikani lopetti jalkapallon pelaamisen seurassa koska koki sen liian rankaksi ja tosikkomaiseksi ( 4xpakolliset treenit viikossa) niin olisi mielellään pelannut kavereiden kanssa vapaa ajalla mutta harvoinpa kavereita kiinnosti kun on niin paljon niitä "ei jaksa" nuoria.
Vierailija kirjoitti:
Ikävä kyllä ei ole yhtään lahjakas tai kiinnostunut musiikista tai kuvataiteesta. Muuten olisin tietysti ohjannut siihen suuntaan. ap
Miten joku voi sanoa lapsestaan, ettei ole yhtään lahjakas? Uskomatonta.
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="06.06.2013 klo 20:03"]
Ei nauti omasta rauhasta, vaan haluaisi sitten koko ajan katsoa filmejä, pelata pleikkaa tai notkua tietsikalla. Marisee muuten, ettei ole mitään tekemistä. ap
Juuri tuo on omassa rauhassa olemista ja harrastamista. :)
(16)
Jep, taitaa olla ymmärrysongelma käsillä.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän, opettajat ja muut viranomaiset painostavat mediassakin, että lapsi, joka ei harrasta mitään kehittävää,
on laiminlyöty.Oma, nyt jo teinityttö on harrastanut tanssi- ja voimistelulajeja (vuosia), kuvataidetta (vuosia), ratsastusta (yhden vuoden),
sekä kokeillut paria eri soitinta musiikkiopistossa ja
ollut kuorossa (kaksi vuotta),
kesäisin 7-11-vuotiaana hän oli urheilu-, harraste-, taide- sekä tyttöleireillä 2-3 viikkoa joka kesä.Nyt on siis teini, eikä kertakaikkiaan halua enää harrastaa yhtään mitään.
Kaveriensa ja äidin (minun) kanssa käydään uimassa, pyöräilemässä ja kirjastossa, välillä olemme hetken kesämökillä.
Hän inhoaa mökkeilyä ja kaikkea siihen liittyvä, minä rakastan.Jos joku opettaja tai kummitäti pääsee ääneen, alkaa kauhistelu:
-Eikö lapsi HARRASTA mitään!
Vanhempia aletaan sitten syyttää lapsen passivoinnista ja huonosta äitiydestä ja ties mistä.Juuri siksi ap:kin taisi tehdä tämän aloituksen. Median ja opettajien mielestä lapsen täytyy harrastaa jotain, muuten se on lasu.
Lapsen pitää olla kiinnostunut muiden seurasta siinä määrin, että vanhemmat joutuvat kieltämään kolo ajan tuomasta kavereita kotiin asumaan. Kaverien kuuluu roikkua lapsen kotiovella aamu-8:stä yökahteentoista, muuten se on lasu.Hyvää kesää nyt kuitenkin kaikille rennoille ihmisille!
Ja kovin ihmeellistä on myös se että jo päiväkoti-ikäisten lapsien vanhemmilta on kyselty ihmeelliseen sävyyn että eikä lapsella ole mitään harrastusta joka kuulostaa hieman siltä kun ettekö te laiskat vanhemmat jaksa raahata lasta päiväkodin jälkeen vielä harrastamaan. Aina on joku väärin, joko liian hektinen ilmapiiri tai liian virikkeetön.
Meidän 12v pojalla ei ole minkäänlaista kilpailuviettiä ja sen takia hän ei tykkää urheiluharrastuksista vaikka ei niissä mikään lahjaton olekaan. Kuitenkin kilpailuhenkisyys tulee melko pian vastaan urheiluharrastuksissa. Poika kävi ammunnassa hetken aikaa ja tykkäsikin siitä jonkun verran, mutta häntä rupesi ärsyttämään kun jo noin 3 kk harrastamisen jälkeen häntä ruvettiin maanittelemaan jotta tämä lähtisi edustamaan seuraa kilpailuihin ympäri maakuntaa.
Hänen tapaisilleen pitäisi keksiä harrastukseksi jotain ei-kilpailullista puuhailua.