Lue keskustelun säännöt.
:( Koen, että lastani aliarvioidaan jatkuvasti
30.05.2013 |
Minun pitäisi ehkä olla ihan hiljaa, sillä olemme lastensuojeluasiakkaita ja lapseni oireilee psyykkisesti (lisäksi lievää neurologista ongelmaa taustalla). Mutta en vaan voi, pakko kirjoittaa edes tänne kun en kehtaa tästä oikein ääneenkään puhua...
Eli siis lapsi on ollut sairaalassa, tavannut erilaisia ammattilaisia siellä ja omahoitajansa kanssa ollut paljon. Minä käyn viikottain palavereissa lapseen liittyen + tapaan häntä samalla. Nyt viimeksi ihan ohimennen mainitsin erään ajanviettotavan, josta lapsi pitää, eli sellainen sanaleikki. Palaverissa olleet olivat ihan ihmeissään ja suitsuttivat lapseni älyä; "kykeneekö hän sellaiseen? onpa hän FIKSU!". Lapsi on -diagnooseistaan huolimatta- normaalilla tasolla oppimiskyvyltään eikä tuo sanaleikkikään ole mitään, mitä kuka tahansa samanikäinen ei oppisi. Tapauksessa toistuu kuitenkin tietty kaava, joka vaivaa itseäni suuresti: vaikka hoitohenkilökunta tekee tärkeää ja hienoa työtä, minulla on jatkuvasti sellainen olo että lasta pidetään idioottina. Tavallisetkin askareet ovat elämää suurempia suorituksia heidän silmissään ja lapsi taitaa itsekin ihmetellä tätä asennoitumista, koska kuulemma kieltäytyy kuuntelemasta kehuja. Tämä taas selitetään sujuvasti huonolla itsetunnolla ja ties millä...mutta lapsi on kyllä ottanut kehuja vastaan ja kehunut myös itse itseään kotona, aina jos aihetta on. Näkisin sen jotenkin niin, että hän tietää kyllä osaavansa syödä haarukalla ja veitsellä eikä siis tarvitse siitä ihastelua enää, mutta tahtoo jakaa ilonsa osaamisestaan jos vaikkapa oppii jonkun uuden taidon tai parantaa suoritustaan vaikkapa harrastuksessa.
Tässä pyörityksessä (psykiatrinen, lastensuojelu ym.) tuntuu yhä useammin siltä, että asiat ymmärretään väärin. Mutta ehkä se on vain oma harhaluuloni (joka tosin istuu sitkeässä), koska osaksi minun takiani tuo lapsi hoidossa on?
Kommentit (6)
Iso kiitos sinulle 3!! Tajusit tuon, mitä ajoin takaa. Ja tosiaan, liika apu voi ärsyttää osaa ja toisaalta passivoittaa kun ei tarvitse edes yrittää kun joku häslää vieressä...
Olin itse nuorena kerran tukiopetuksessa tunnin verran enkä tiennyt itkeäkö vaiko nauraa, kun opettaja käski meitä tekemään erään homman teipin avulla ja sitten avustaja toi sitä kaikille, kysyen minulta (ekaa kertaa kun tuolla olin): "Osaatko käyttää tätä?". Olin 15-vuotias, täysin tavallisessa koulussa ja täysin tavallinen osaamistasoltani. :D
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on sama homma! Lapsella on toki paljon vaikeuksia monilla osa-alueilla, erityisesti kielellisesti. Mutta kun tekemällä tehdään myös käytöshäiriöinen! Eivät usko, kun sanotaan että kuri saadaan kyllä pidettyä. Lapsikin kyllä käyttäytyy lääkäreiden läsnäollessa erilailla ja tavallaan taantuu.
Koita sinä ap ystävälliseen sävyyn korjata näitä virheellisiä käsityksiä, eli mainitse ääneen kun lasta kehutaan jostain arkielämän taidosta, että tottakai hän sen osaa. Ikävää tuollainen aliarvioiminen.
Toisaalta monet vanhemmat eivät suostu näkemään ja hyväksymään lastensa ongelmia, siis sitä, että oma lapsi onkin hieman erilainen ja kenties hieman jäljessä normaalikehityksestä. Kyllä paljon erilaisten lasten kanssa töskentelevät ihmiset huomaavat todella nopeasti, että jotain on kenties vialla. Lapsen parhaaksihan he kuitenkin yrittävät toimia, kun vanhemmat eivät itse ymmärrä (kuten itsekin juuri myönsit, että olet syy siihen että lapsi on lastensuojelun asiakas - sehän ei lähtökohtaisesti ole siis millään muotoa normaalia ja herättää kysymysmerkin kotioloista ja kasvatuksesta ylipäätään).
Mun on ihan pakko vastata sulle, kun olen ollut aika samanlaisessa tilanteessa. Nyt vihdoin on saatu terapia pyörimään, ja elämä alkanut normalisoitua. Mutta tutkimusten aikaan mulla oli samanlaisia tuntemuksia, eli ammattilaiset aliarvioivat lastani joissakin asioissa, en todellakaan väitä, etteikö oltaisi oltu huolissaan ihan oikeistakin asioista, mutta välillä tehtiin ongelmia asioistas, joiden en edes ollut tajunnut olla jotakin oireita tai ongelmia, ja jotka perustuivat ihan yksittäisiin tapauksiin, eivätkä kertoneet lapsen kokonaiskäytöksestä oikeasti juuri mitään.
Lapsi turhautui selkeästi esim. koulussa siihen että avustaja oli liian tiiviisti lapsen apuna, selitti asiat juurikin kuin vähä-älyiselle, ja teki liikaa lapsen puolesta.
Lisäksi saatettiin asiantuntijoiden suunnalta ihmetellä mm. että kykenimme näin hankalan lapsen kanssa menemään teatteriesitykseen, joka siis sujui hyvin, huolimatta siitä että meille ehdotettiin että jättäisimme tämän väliin, ym.