Lue keskustelun säännöt.
Olisitko ollut valmis äidiksi 21 -vuotiaana?
Kommentit (55)
Olisin ollut. Olin tosi fiksu nuori ja elämässä oli päämääriä, mutta luojan kiitos en silloin kuitenkaan lapsia tehnyt. Sain elää vapaasti, opiskella, hankkia työn, asunnon jne. Sain esikoisen 28-vuotiaana ja musta se oli hyvä ikä. Ei ollut taloudellisia huolia (vakityö, miehellä vakityö, hyvä äitiyspäiväraha, omistusasunto jne.) ja olin oikeasti saanut elää pitkään vapaana matkustamaan ja menemään ja tulemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minun esikoiseni syntyi kun täytin juuri 18-vuotta. en kokenut olevani valmis lapsen tuloon, mutta tässä sitä ollaan (24-vuotiaana) vieläkin perheenä ja asiat sujuu hyvin. poika on oikein ihana, energinen pikkujäppi (n.6-v), käy päiväkodissa ja harrastaa luistelua. :) en ole koskaan edes pitänyt vaihtoehtona sitä, että antaisin lasta pois/abortoisin sen. kaikki itkut ja naurut on kasvattaneet meitä!
[quote author="Vierailija" time="25.05.2013 klo 22:27"]Alle 25 -vuotias on liian kakara kasvattamaan lasta. Piste.
[/quote]
Jaa. No tuo minun 18-vuotiaana saamani tytär on oikein fiksu ja hyviä arvosanoja saava lukiolainen:-) . Varmasti olisin voinut patempikin äiti olla, mutta kukaan ei ole täydellinen. Olen oikein ylpeä kaikista lapsistani.
En todellakaan ollut valmis, mutta tulin silti äidiksi 23-vuotiaana huolimattomuuttani. Hoidatin todella paljon lastani isovanhemmilla milloin mistäkin syystä. Ei aina biletyksen takia, mutta toki senkin. Ja pitkiä aikoja, usein yön yli ja joskus monta viikkoakin. En vaan tajunnut, miten tärkeää se kiintymyssuhteen luominen olisi ollut. Rakastin lastani, mutta muut asiat tuntuivat vähintään yhtä tärkeiltä :(
Toisen ja kolmannen kerran tulin äidiksi vasta lähes 30-vuotiaana. Silloin tunsin ihan toisella tavalla tarvetta olla lasteni kanssa. Ja kyllä sen huomaa.. ei tuo esikoinen nyt pilalla ole (erittäin hyvää hoitoa ja rakkautta sai onneksi isovanhempiensakin luona ollessaan), mutta kyllä nuo kaksi nuorempaa ovat paljon tasapainoisempia tapauksia ja meillä on paljon normaalimpi äiti-lapsi-suhde. Esimerkkejä esikoisen kanssa kokemistani ongelmista on se, että hän on todella sulkeutunut minua kohtaan, ja itse en tahdo millään pystyä asettamaan rajoja hänelle. Jotekin yritän hyvittää mennyttä yrittämällä olla "kiva kaveri".
Vaikea tietty sanoa, kasvoinko hyvään äitiyteen vuosirenkaiden myötä vai otettuani opikseni virheistäni esikoisen kanssa. Mutta jos jotain elämässäni haluasin muuttaa, se on nuo esikoisen ensimmäiset vuodet. Surettaa ja kaduttaa.
Juu, tai en. Ei äidiksi voi olla valmis eikä valmiiksi tulekaan. Tulin raskaaksi 18-vuotiaana, suunnitellusti ihan. Ja äidiksi 19-vuotiaana. Valmis en koe olevani vieläkään :) Nyt olen 20-vuotias ja toinen raskaus menossa ihan alkuvaiheessa. Jos kaikki menee hyvin, tulee minusta kahden lapsen äiti tämän ikäisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain esikoisen, kun olin 18. Toinen syntyi kun olin 19, kolmas kun olin 21 ja neljäs kun olin 23. Oli täysin valmis ja kyseiset lapset ovat kasvaneet fiksuiksi, tasapainoisiksi aikuisiksi.
Samoin kuin myöhemmin syntyneet sisaruksensakin.
No en. Halusin mennä ja bailata, silloisen poikaystävän kanssa en olisi halunnut lapsia, työpaikka oli, mutta palkka pieni jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En, koska minulla ei ollut silloin mahdollisuutta elättää itse lastani. Vasta sitten on vanhemmaksi kypsä, kun on sen valmis tekemään eikä tukiaisilla löhöämään.
En ja siksi, koska olin nuori ja viisas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin. Sainkin esikoiseni 21-vuotiaana.
En ollut valmis, olin neitsyt. Löysin poikaystävän ja menetin neitsyyden vähän ennen 22 v. Ajattelin että väärälle meni mutta menkööt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisin ja olinkin. Mun poika oli tuossa vaiheessa jo melkein 3 :) Ja tulin uudestaan raskaaksikin 21v Hyvin meillä meni, perhe elätettiin ihan itse eikä tukiaisilla. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi nuoruus pitää haaskata ryyppäämiseen, ei vaan mene jakeluun. Ei sopinut minulle.
Alle 25 -vuotias on liian kakara kasvattamaan lasta. Piste.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Epäilen, enkä tiedä mitä olisin tehnyt jos vahinko olis sattunut. Tulin 26v äidiksi ja jälkeenpäin ajateltuna en tainnut olla ihan valmis vielä silloinkaan. Olin tosi itsekäs ja lapsellinenkin monissa asioissa. Toisaalta ihan yhtä itsekkäänä olisin saattanut pysyä vaikka olisin tullut vanhempanakin äidiksi..
En olisi ollut, koska en siinä vaiheessa halunnut lapsia ja en tiennyt haluanko ikinä. Muutenkin halusin rauhassa elää nuoruutta. Ei olisi voinut vähempää kiinnostaa asia. Jos olisin tullut raskaaksi, olisin tehnyt abortin silloin.
En ollut millään tavalla valmis, mutta lapsen kuitenkin sain juuri 22 vuotta täytettyäni.
Kummasti lapsen syntymästä ne äidinvaistot heräsivät ja lapsi alkoi kasvattaa minua. Ja nyt kun olen 25, voin sanoa, että olen todella hyvin tähän mennessä lapseni kanssa onnistunut :)
Olin. Sin tuolloin esikoiseni, kovasti toivottuna ja odotettuba. Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, lapsia on neljä. Kaikki toivottuja, rakastettuja ja hyvin hoidettuja.
tämä on mielenkiintoinen aihe. Paperilla olisin ollut valmis. En ole koskaan ollut mikään villi bilettäjä, joten se ei ollut este. Opiskelut hyvässä vauhdissa, tunnollinen ja järkevä, MUTTA itseni kanssa olin hukassa.
Lisäksi löysin mieheni vasta 23-vuotiaana ja ehdimme rauhassa seurustella ja tutustua, muuttaa yhteen, matkustaa ja elää nuoren pariskunnan elämää, valmistua, löytää työpaikat ja saada esikoisen vasta 30-vuotiaana.
tiesin aina, että lapset ovat vuorossa, kun parisuhde ja elämä on vakaaalla pohjalla. Se tarkoitti meille opintojen suorittamista ennen lapsen yrittämistä. Samalla ehdin löytää itseni ja paikkani parisuhteessa, joten lapsen syntyminen ei meille ollut mikään kriisin paikka.
kyllä 21-vuotiaasta voi tulla erinomainen äiti, vaikka ei kokisikaan olevansa valmis siihen. Se valmius kun oikeastaan voidaan mitata vain sillä, kestikö parisuhde, minkälainen aikuinen lapsesta kasvoi ja miten lapsi itse koki lapsuutensa.
Omat vanhempani saivat minut 22-vuotiaina, ja molemmilla opinot suoritettu ja työpaikat valmiina. Olivat siis näillä mittareilla valmiita, mutta itse koin lapsuudessani, että vakaampi talous olisi ollut kivempi juttu. Muutettiin isän työn perässä yhtenään, en saanut harrastaa kun ei ollut varaa (sisaruksia minulle kyllä hankittiin) ja aina sain lahjaksi feikkiä, halpaa ja Valintatalosta ostettua. Itse koen, että hyvään vanhemmuuteen kuuluu se, että perhee arvot on perusteltavissa muuten kuin sillä, ettei ole rahaa. En osta lapsilleni kallista noin vaan, kerron heille, miten paljon sen eteen täytyy tehdä työtä ja miten tuote kuluttaa luonnonvaroja. Jos lapsi asian todella tahtoo, hän saattaa saada sen lahjaksi tai saa itse säästää rahat siihen, mutta en rynni markettiin ostamaan halvinta tilalle, kun taloutemme ei kestä yhtä lahjaa.
lapsi ansaitsee muutakin kuin rakkautta, eikä kovin nuoret vanhemmat välttämättä pysty tarjoamaan koululaiselle tälle tärkeitä asioita, kun perheeseen pukataan sisarusta tasaiseen tahtiin. Jos nuoret vanhemmat osaisivatkin tehdä ne lapset niin, että sisarusten syntymä ei heikenä isompien asemaa, ei iällä olisikaan väliä.
En, mies olisi ollut täysi katastrofi ja mitä luultavimmin menokenkä olisi alkanut vipattaa aika pian. Onneksi sain mennä, asua yksin, asua ulkomailla ja vaikka tehdä mitä ennen lapsia.
Olen 21 ja en olisi. Opiskelen yliopistolla vasta ensimmäistä vuotta, ja olisi opiskelujen kannalta aika kriittistä ottaa vauva mukaan kuvioihin. Tosin, abortti olisi minulle todennäköisesti liian kova paikka. Todennäköisesti sitten viimeisenä opiskeluvuotena olisi ideaalia laittaa lapsi tulemaan avokin kanssa, jotta voin sen jälkeen keskittyä työelämään ja ylenemiseen urallani.