Kenen kuuluu mielestäsi maksaa minun ja tyttäreni juhlapuvut?
Taustaa: Sovittiin miehen kanssa aikoinaan, että pidetään omat rahat jossain määrin. Kumpikin laittaa tietyn summan yhteiselle tilille, josta yhteiset kulut maksetaan. Tuo summa on sitten hieman vaihdellut. se, joka on paremmin palkatussa työssä, on maksanut enemmän. Kumpikin olemme vuorotellen olleet tuossa tilanteessa ja makselleet enemmän. Vaatteet ja muut henkilökohtaiset tavarat on ostettu sitten omista rahoista.
Miehen suvun puolella on ensi kesänä kahdet lakkiaiset, yhdet valmistujaiset, neljät häät, kahdet ristiäiset, kahdet konfimaatiojuhlat ja yhdet prometheusjuhlat. Miehen suvussa on tapana, että naisilla ei ole koskaan samaa juhlavaatetta toisissa juhlissa. Minun suvussani taas on voi samaa hyvää leninkiä käyttää uudestaan ja uudestaan.
Mielestäni on järjetöntä, että vaatteita käytetään vain kerran. Sanoin miehelle, että minä pukeudun sitten samoihin vaatteisiin. Toki häihin hieman eri juhlapuku kuin esim. lakkiaisiin ja ristiäisiin. Näihin ei sentään ole iltapukukoodia. Mies pahoitti mielensä. Hänen mielestään on loukkaus, jos en osta uutta pukua minulle ja minun tyttärelleni jokaisiin pippaloihin, Kysyin sitten, että onko hän valmis maksamaan minun ja tyttäreni juhlavaatteet. Mies vastasi, että mehän olemme sopineet, että jokainen ostaa omat vaatteensa....
Mielestäni ei ole reilua, että minun pitäisi ostaa tuhansilla euroilla kolttuja, kenkiä, laukkuja (asusteidenkin pitää olla uudet) yms vain siksi, että hänen suvullaan on sellainen tapa.
Mitä mieltä olet? Tämä on ensimmäinen kerta kun tulee rahasta kiistaa. Järjestelymme on toiminut tähän asti moitteetomasti ja molempia miellyttäen 5 vuotta. (Juhlavaatteita on ollut kaapissani siis tarpeeksi aiempiin tarpeisiin, jotta olen voinut aina pukea jotain "uutta" ylleni.)
Kommentit (85)
Kun on yhteiset rahat ei tarvitse riidellä.....
Mutta sinähän olet miehesi sukua vain avioliiton kautta. Ihan vapaasti saat pukeutua niin kuin haluat.
Provohan tää on. Kyllä varmasti on tällaisia ihmisiä, joilla pitää aina olla uusi puku, mutta että KOKO suku? Kaikki yhtä pölvästejä, eikä kukaan uskalla tehdä toisin? En usko.
Kertokaa, MISTÄ tällainen tapa juontaa suvussa juurensa ja mitem se toimii!
Onko joku sanaton sopimus vai puhutaanko asiasta avoimesti? Koskeeko sekä miehiä että naisia? Mitä tapahtuu jos tapaa ei noudata, aiheuttaako skandaalin? Puidaanko siskontytön asuvalintaa vielä vuosienkin jälkeen?
Uudet vaatteet -vaatimus koskee siis vain naisia? Ehkä olisi korkea aika rikkoa moinen sovinistinen ja kalliiksi tuleva tapa...Mikä on pahinta mitä voi tapahtua, jos menette samassa puvussa?
[quote author="Vierailija" time="23.05.2013 klo 06:19"]
[quote author="Vierailija" time="22.05.2013 klo 22:51"]
No anna miehen olla ihan niin pahalla mielellä kuin haluaa, sinun rahat ja sinun päätökset. Jos ei miehelle kelpaa, voi vapaasti kustantaa lisää mekkoja, kenkiä, laukkuja ja timantteja.
[/quote]
Jos ei kykene edes pukeutumaan kunnolla juhliin niin painukoot hemmettiin. Ei todellakaan näytä sivistyneeltä että jollakin on eri juhlissa aina samat vaatteet päällä.
Ap on selvästi jotain wt porukkaa ja miehen suku on sivistynyttä sukua. Miksi AP ei eroa koska selvästi he eivät kuulu yhteen
[/quote]
:DDDDD Vai että vaatteilla pröystäily on sitten ihan sivistystä??? Oletkos koskaan pannut merkille, että mitä enemmän sitä sivistystä ja henkistä pääomaa ihmisillä on, sen vähemmän merkitystä on vaatteilla koreilulla??? Tietysti asiaankuuluvat, tyylikkäät vaatteet juhlan mukaan on hyvä juttu, mutta tuollaisella keekoilulla ei ole mitään tekemistä sivistyksen kanssa. Itse olin aikanaan miniänä suvussa jossa oli tärkeää aina se miltä näytetään ja mikä vaikutelma luodaan. Ja siinä se kaikki sitten olikin. Sivistyksen ja älyn suhteen ihan perustaviksia, paikoitellen allekin. MIksi olen ex- no sain tarpeekseni siitä pinnallisesta tyhmyydestä ja sen lieveilmiöistä perhe-elämässäni. Sivistys ei sijaitse juhlamekossa:)
[quote author="Vierailija" time="23.05.2013 klo 08:00"]
Kun on yhteiset rahat ei tarvitse riidellä.....
[/quote]
Olen täysin eri mieltä. Ei kai ne yhteiset rahat mistään taivaasta tipu? Yhtä lailla ne on työn teolla tienattava ja molemmilla voi olla täysin eri käsitys siitä käytetäänkö ne yhteen vai viiteen uuteen kolttuun.
Menisin samoissa vaatteissa. :p
Mutta voisin myös vinkata, että käy kerran tai pari katsomassa kirpparilta/Uffilta/Fidalta yms. Varsinkin nuorille niissä on tosi hyvät apajat.
Minä löysin viime vuotisiin häihin KOLMELLA EUROLLA juhlavan ja hienon leningin.
Provo! Mutta mielenkiintoinen kysymys silti, ja vastaus on joku näistä: a) käytätte ylpeinä jo kerran käytettyjä pukuja, siinä ei ole mitään häpeämistä, päin vastoin aina uusien pukujen VAATIMINEN kuulostaa todella nousukasmaiselta ja moukkamaiselta; b) mies maksaa jatkopukuja niin paljon kuin hän itse ja sukunsa vaatii, ei ole sinun velvollisuutesi maksaa sellaisia järjenvastaisia kuluja; c) sinä ja tyttäresi ette osallistu juhliin.
Missään nimessä ei ole kohtuullista velvoittaa sinua ostamaan omistasi useita kalliita juhlapukuja yhden kesän tarpeisiin, jos se ei ole se valinta jonka itse tekisit. Pyh ja pah tuollaiselle pröystäilyperinteelle. Onneksi en kuulu itse miehenikään kautta tuollaiseen sukuun, huh. Pitävät itseään ilmeisesti kovinkin fiineinä, mutta totuus on kyllä aivan toinen...
Jos on ostanut hyvät, ajattomat, laadukkaat, kalliit juhlavaatteet, tottakai niitä käytetään useampaan kertaan eikä joka juhlaan tarvitse ostaa uusia vaatteita. Kampausta, koruja ja asusteita vaihtamalla saa ilmettä muutettua helposti eri juhlaan.
Tietysti jos ukko vaatii, niin mene ja osta jostain halpahallista joku ihan järkky kympin kesäasu ja kysy sitten mieheltäsi, haluaako hän olla seurassasi tuossa hirivittävässä mutta uudessa halpakuteessa vai siinä tasokkaassa juhla-asussa, jolla oikeasti voi kunnioittaa tilaisuuden arvoa.
Meillä ei miestä kiinnosta mun vaatteet ollenkaan, mutta minua itseäni haittaisi mennä kaikkiin juhliin samassa mekossa. Mikäli minulla olisi vastaava tilanne, luultavammin lakkiaisiin laittaisin samat vaatteet (ovat varmaan samana päivänä...), sitä samaa vaatetta voisin käyttää vielä vielä jossain rippijuhlissa tai ristiäisissä, joihin mielestäni käy myös siisti arkimekko ja korkkarit. Hääjuhliin pitäisi olla jotain hienompaa, mutta on mahdotonta ajatella, että 4eri pukua... varmaankin ostaisin (jos ei olisi) pikkumustan, jonka muutaisin sitten huiveillä, jakulla, kengillä ja koruilla joka juhliin eri näköiseksi. Promethausbileistä mulla ei oo hajuakaan pukukoodista... Emme ole kovin hanakoita juhlimaat, joten oletettavasti parit kemut jäisi kokonaan pois.
[quote author="Vierailija" time="22.05.2013 klo 23:56"]
[quote author="Vierailija" time="22.05.2013 klo 23:15"]
Usko tai älä, minun suvussani on ihan sama tapa eli ei kahta kertaa samana vuonna samassa mekossa juhliin, joissa suurin osa samaa väkeä.
Meillä on tänä vuonna 2 häät, 2 yo-juhlat, 1 rippijuhlat ja yhdet 60v synttärit. Ja minulla on joka kerta eri asu, tosin vain 1 uusi. Muuten nappaan kaapista jotain siellä jo olevaa, jonka saa vaikka huivilla/jakulla muutettua erinäköiseksi kuin mitä se oli viime vuonna.
[/quote]
Mä en voi uskoa että 2000-luvulla on jotain näin ulkokultaista ja typerää vielä olemassa. Eikö suvun jäsenillä ole henkisiä lahjoja ollenkaan kun pitää joidenkin vaatteiden kanssa keekoilla? Minusta tuo on naurettavaa, turhanpäiväistä ja tuollaista tekee vain pätemisentarpeiset vanhan ämmät. Miksi ihmeessä te suostutte ylläpitämään noin typeriä tapoja? Oikeasti ap, sulla EI OLE mitään oikeaa ongelmaa. Korekintaan itsetunnon muute kun tuollaisia edes mietit.
[/quote]
Mitä ulkokultaista ja typerää on siinä, että haluaa pukeutua kivasti? Tuskin ne muut edes muistavat, mitä minulla on päälläni missäkin juhlassa, mutta kyse onkin sen oman juhlamielen virittämisestä! Haluan ihan itse, että olen joka juhlassa pukeutunut hieman eri tavalla, koska siitä syntyy minun tunnelmani. Joku toinen vetää viinaa kaksin käsin juhlassa kuin juhlassa, minä (ja kieltämättä kaikki 7 serkkuani ja 2 siskoani sekä 2 tätiä ja enon vaimo) laitan päälle jotain uudenlaista juhlavaa eikä joka kerta samaa leninkiä.
Ei se ole keneltäkään pois, jos maltan miettiä pukeutumista sen sijaan, että hankin joka kevät nirunarumekon ja leikin, että se sopii joka juhlaan.
Kyllä minä ainakin huomaan, jos jollain on juhlissa aina sama asu. Tulee tunne, että hän ei ihmeemmin viitsi panostaa juhlavuuteen.
[quote author="Vierailija" time="23.05.2013 klo 10:47"]
[quote author="Vierailija" time="22.05.2013 klo 23:56"]
[quote author="Vierailija" time="22.05.2013 klo 23:15"]
Usko tai älä, minun suvussani on ihan sama tapa eli ei kahta kertaa samana vuonna samassa mekossa juhliin, joissa suurin osa samaa väkeä.
Meillä on tänä vuonna 2 häät, 2 yo-juhlat, 1 rippijuhlat ja yhdet 60v synttärit. Ja minulla on joka kerta eri asu, tosin vain 1 uusi. Muuten nappaan kaapista jotain siellä jo olevaa, jonka saa vaikka huivilla/jakulla muutettua erinäköiseksi kuin mitä se oli viime vuonna.
[/quote]
Mä en voi uskoa että 2000-luvulla on jotain näin ulkokultaista ja typerää vielä olemassa. Eikö suvun jäsenillä ole henkisiä lahjoja ollenkaan kun pitää joidenkin vaatteiden kanssa keekoilla? Minusta tuo on naurettavaa, turhanpäiväistä ja tuollaista tekee vain pätemisentarpeiset vanhan ämmät. Miksi ihmeessä te suostutte ylläpitämään noin typeriä tapoja? Oikeasti ap, sulla EI OLE mitään oikeaa ongelmaa. Korekintaan itsetunnon muute kun tuollaisia edes mietit.
[/quote]
Mitä ulkokultaista ja typerää on siinä, että haluaa pukeutua kivasti? Tuskin ne muut edes muistavat, mitä minulla on päälläni missäkin juhlassa, mutta kyse onkin sen oman juhlamielen virittämisestä! Haluan ihan itse, että olen joka juhlassa pukeutunut hieman eri tavalla, koska siitä syntyy minun tunnelmani. Joku toinen vetää viinaa kaksin käsin juhlassa kuin juhlassa, minä (ja kieltämättä kaikki 7 serkkuani ja 2 siskoani sekä 2 tätiä ja enon vaimo) laitan päälle jotain uudenlaista juhlavaa eikä joka kerta samaa leninkiä.
Ei se ole keneltäkään pois, jos maltan miettiä pukeutumista sen sijaan, että hankin joka kevät nirunarumekon ja leikin, että se sopii joka juhlaan.
[/quote]
Tässä ei ollut nyt kysymys sinusta, vaan ihmisestä, joka EI HALUA ostaa joka juhliin täysin uutta vaate- ja asustekertaa, mutta häntä siihen painostetaan! Herranen aika tätä luetun ymmärtämisen tasoa! Jos joku haluaa ihan itse toimia näin ja rahat riittävät, siitä vaan, nauti itse valitusta tavastasi! Nyt oli kyse siitä, onko reilua vaatia sitä muilta ihmisiltä! Ihan kauheaa jos juhlien tärkein asia on se, ettei kenenkään, siis kenenkään, päällä olevaa asua vaan ole käytetty ennen.
Minäkin olen sitä mieltä, että se maksaa joka vaatii.
Mielestäni noista juhlista selviäisi yhdellä tai kahdella hyvällä peruspuvulla, jota voisi asusteilla muunnella. Uusi puku jokaiseen tilaisuuteen kuulostaa tuhlaamiselta.
Sinun sijassasi maksaisin itse 1-2 pukua, ja jos ne eivät riitä kaikkiin juhliin, niin sitten mies saisi ostaa loput.
Ostaahan Ap miehesi myös uuden mustan puvun jokaiseen juhlaan? Sano että loukkaannut jos hän aikoo mennä samassa puvussa, kravatissa ja kauluspaidassa juhliin.
Tämähän on provo, mutta mielenkiintoinen. Kyseessä on kyllä ihan oikeasti vanha maalaissukujen tapa. Lapsuudessani länsisuomalaisella maaseudulla oli tapana hankkia häihin uudet vaatteet, eikä muissakaan sukujuhlissa naiset esiintyneet samassa asussa monta kertaa peräkkäin. Pukuja käytettiin kyllä useampaan kertaan, mutta ei samana vuonna täsmälleen samojen ihmisten ollessa paikalla.
En muista, että säännöistä oltaisiin kotonani välttämättä puhuttu ääneen, mutta tunnistan nämä ne. Kuulin ehkä äitini juttelevan siskoilleen, että nyt tarvitaan taas uutta vaatetta, kun tuli kutsu sinne ja sinne. Maalla järjestettiin silloin tällöin jopa iltapukujuhlia 60-luvulla.
Taustalla on ajatus, että kunnioitetaan juhlaa ja päivänsankareita pukeutumisella. Jos aikuinen nainen kulkee monet juhlat samassa asussa, se viestii, että ei arvosteta tilanteita eikä ole viitsitty panostaa.
Lapset ja vanhukset saivat armoa. Tytöille ja pojille hankittiin uudet vaatteet koulun kevätjuhlaan, ja niillä mentiin koko kesäkauden kaikki juhlat. Samoin koulun joulujuhlaan pukeuduttiin aina uuteen asuun. Vanhusten ei myöskään odotettu hankkivan enää joka tilaisuuteen uutta asua, he pukeutuivat pääasiassa mustaan.
Noudatan aika pitkälle näitä sääntöjä edelleen. Sukujuhlia on sen verran harvakseen, ettei se ole vaikeaakaan. Asuni on harvoin ihan uusi, mutta olennaista on, etteivät sukulaiset ole nähneet juuri sitä yhdistelmää aiemmin.
Ap:lle suosittelen ratkaisuksi kirpputoria, mikäli ongelma on todellinen. Ja mies maksaa.
Lukematta koko ketjua, ihanko totta joka juhliin uusi? Itsellä yksi kolttu, jota muokkaan häihin ja epämuodollisempiin juhliin :D Kuulostaa aika hienostelijasuvulta. Noh kukin tyylillään, miksei itsekin jos oikeasti olisi varaa :)
Lyhyen ajan sisällä järjestettävien juhlien suhteen ymmärtäisinkin sen, että olisi hyvä pukeutua niin ettei ihan samoilla kuteilla vedä kaikkia läpi. Mutta ei siinä ole mitään järkeä, että pitäisi olla täysin ennennäkemättömät, upouudet vaatteet ja etenkin että kaikki asusteet myös. Ap, joko menet omalla tyylilläsi ja panostat sen minkä haluat/pystyt, jos mies on oikeassa niin närkästyköön porukka sitten. Tai jos mies tosissaan alkaa vastustaa, että ette kyllä lähde noissa, niin jätätte juhlat väliin. Tai sitten, jos miehelle ei sovi kumpikaan vaihtoehto, niin hän maksaa ne sopivat vaatteet. Eiköhän teille jatkossakin tule tällaisia tilanteita, joten joku ratkaisu pitäisi löytyä.