Lue keskustelun säännöt.
Muita, jotka peittelevät onneaan/hyväosaisuuttaan?
19.05.2013 |
Minulla on käynyt tuuri, että olen saanut puolisokseni välittävän miehen, joka on rakastava aviomies ja rakastava isä, ja myös sellainen joka osallistuu perhe-elämään "kuten kuuluu".
Minä olen kotiäitinä, mutta en kituuttele pelkällä kotihoidontuella vaan sen ja lapsilisien lisäksi vielä pääomatuloja reilun tonnin kuussa. Mieheni on hyvätuloinen, ja vieläpä tässä meidän kotia lähellä töissä 8-16. Josku on työmatkoilla, mutta ei usein. Hän hoitaa lapsia usein iltaisin että saan harrastaa ja nähdä muutamaa ystävääni. Oma isäni on eläkkeellä ja hän noin kerran viikossa ottaa lapset ulos ja minä saan rentoutua tai käydä vaikka kaupungilla.
Mieheni harrastaa liikuntaa, mutta yleensä joko aamuisin tai iltaisin tunnin verran. Muuten hän on meidän kanssa. Hän myös usein ottaa lapset mukaansa ja lähtee sukulaisiinsa tai kaverilleen ja minä saan omaa aikaa. Me remontoimme tätä asuntoa hiljalleen ja meitä käy molempien isät siinä auttamassa. Remonteissa ei ole tarvinnut tinkiä varsinaisesti mistään, ja meidän keittiö onkin vähän sen näköinen.
Koska meillä ei ole rahasta hirveä pula, niin olen voinut käydä kampaajalla, ulkona syömässä, ostoksilla. Viime kuussa olimme löhölomalla koko perhe Teneriffalla ja ensi kuussa lähdetään mieheni kanssa kahdestaan kaupunkilomalle Eurooppaan. Ensi keväänä olen lähdössä ystäväni kanssa Pariisiin viikoksi.
Kaikeasta tästä olen ihan hiljaa esim. kerhoissa tai leikkipuistoissa. Joskus tuntuu, että oma aikani ja rahatilanteeni (en siitä puhu mutta näkyyhän se) harmittaa muita. En ole pröystäilevä ihminen, enkä muutenkaan päällekäyvä tai mitään sellaista. Olen ihan tavallinen, osaan kuunnella, tulen toimeen muiden kanssa.
Niin ja koska minulla sitä omaa aikaa on, luen lehtiä, seuraan maailman tilannetta, olen perillä asioista. Joskus kun olen leikkipuistossa aloittanut jutun, että "luin Taloussanomista että..." niin saan kommentteja tyyliin: ai sä luet lehtiä?
Ärsyttäisinkö minä sinua, jos tuntisit minut vaikka leikkipuistosta tai perhekerhosta?
Kommentit (64)
minulla ei ole tullut koskaan mieleenikään maalata mitään seiniä itse ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun menee tarpeeksi huonosti, kateellisuus lakkaa olemasta. Olen ollut sairauden takia viimeiset 12 vuotta alimmalla mahdollisella tuella. Jos istut minun ja kodittoman puliukon väliin ratikkapysäkillä, niin meille on aivan sama luetko taloussanomia converset jalassa.
Anna palaa. Kateellisuus on hyväosaisten hommaa! :D
Minulla on sellainen ystävä, joka saattaa ensin kertoa saaneensa palkankorotuksen, ja seuraavassa lauseessa pyytää anteeksi että näin pröystäilee. Tulee tosi hämmentynyt olo tuollaisesta, en ehdi siis onnittelemaankaan, kun minut jo tavallaan leimataan kateelliseksi. Tietysti hymyssä suin onnittelen ystävääni, samalla pohdiskellen että vaikutanko jotenkin köyhältä ja kitkerältä ihmiseltä.
Minäkin varmaan huomaisin Converset. Haluaisin nimittäin sellaiset Marimekkokuosiset, mutten vain näe mitään järkeä maksaa tennareista 115 euroa, oli se kuosi ja merkki mitä tahansa. No ehkä sit olen köyhä kun ajattelen rahaa. Mutta aion silti kehaista ääneen jos jollakin on Marimekkoconverset, koska ne ovat minusta hienot, vaikken itselleni ostaiskaan.
Et ärsytä... elämä on, eikä nallekarkit mene täällä tasan. Osittain geneettisistä syistä, osittain taloudellisista jne.
Minulla ei ollut tukiverkkoa, kun lapset olivat pieniä. Lapset menivät taloudellisista syistä päiväkotiin alle 1-vuotiaina :( Mies ei ole pystynyt ottamaan ns. aikuisen roolia perheessä: ei osaa huolehtia siivouksesta, kaupassakäynnistä tai lasten asioista (lääkäri, vanh.ilta, kouluasiat, harrastukset). Sukulaisia ei ole, lähimmät 400km päässä. Ainoa sukulainen on anoppi, joka on halvaantunut ja itsekin autettava.
Toisella lapsella oppimisvaikeuksia, ei pärjää koulussa, toinen onneksi pärjää hyvin. Miehen vaikea sairaus oli kuitenkin vaikein kestää. Osittain on parantunut, mutta työhön ei enää kykene.
Rahaa ei ole mihinkään ylimääräiseen, ei matkoja, ei kalliita vaatteita, ei maksullisia harrastuksia. Ruuassa säästetään. Lasten tulevaan koulutukseen yritän vähän säästää: kirjat ym.
Kyllä- olen väsynyt, mutta en katkera. En tilannut köyhyyttä jamiehen sairastumista. Ainoa asia, mikä on surullista ja mikä masentaa on se, että ystävät ovat harventuneet, kun ns. sosiaalinen asema on heikentynyt :( Mieluiten olisin kuollut, mutta lasten takia on pakko yrittää!