Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Pihalle on ostettu trampoliini mutta alkuhuuman jälkeen ei ole siinä pomppinut. Leikkipuistoihin ei tahdo mennä, kun ei jaksa ajaa pyörällä ja samasta syystä ei myöskään lähde uimaan ellei saa autokyytiä. Ystäviä ei oikein ole, menee lukkoon ja alkaa mumista sekä järsiä kynsiään jos joku tekee tuttavuutta. Ennen ystäviä oli, paljonkin mutta jostain syystä nämä ystävyydet sammuivat ja entiset kaverit ovat kuulemma ihan tyhmiä.

Olen huolissani tuosta että vain makaa ja syö! Silloin kun on ruoka-aika ei ole nälkä, mutta sitten käy koko ajan hakemassa leipää ja leikkeitä huoneeseensa. Omaa rahaa jos on, niin käy ostamassa keksejä tai sipsejä. Huoneesa roskis pursuaa tyhjiä keksipaketteja, mehupurkkeja, suklaapatukan kääreitä... Miehen kanta asiaan on, että antaa kasvavan lapsen syödä.

Sivut

Kommentit (72)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Someaddiktio. Kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Some on tuon ikäisille lapsille (ja monelle aikuisellekin) kuin huume (en vitsaile -- kaikki on aivokemiassa ja tästä on kirjoitettu vaikka kuinka paljon). Jokaisella näytön hipaisulla kun ihminen "odottaa" löytävänsä jotain mielenkiintoista tai hauskaa netissä, aivoissa vapautuu hyvänolonhormoneja. Ja mitä enemmän tätä tekee, sitä enemmän se tuntuu pahalta kun sitä ei voi enää tehdä. Aikuisilla tuo pysyy kurissa lähinnä sen takia, että elämässä on vastuita jotka on pakko hoitaa. Jos lapsella ei ole muuta ohjelmaa ja ei ole rajoja, tuo lähtee aivan lapasesta.

Lapselle rajat ja äkkiä ennen kuin menee vieläkin vaikeammaksi tapaukseksi, sanoisin minä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Someaddiktio. Kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Some on tuon ikäisille lapsille (ja monelle aikuisellekin) kuin huume (en vitsaile -- kaikki on aivokemiassa ja tästä on kirjoitettu vaikka kuinka paljon). Jokaisella näytön hipaisulla kun ihminen "odottaa" löytävänsä jotain mielenkiintoista tai hauskaa netissä, aivoissa vapautuu hyvänolonhormoneja. Ja mitä enemmän tätä tekee, sitä enemmän se tuntuu pahalta kun sitä ei voi enää tehdä. Aikuisilla tuo pysyy kurissa lähinnä sen takia, että elämässä on vastuita jotka on pakko hoitaa. Jos lapsella ei ole muuta ohjelmaa ja ei ole rajoja, tuo lähtee aivan lapasesta.

Lapselle rajat ja äkkiä ennen kuin menee vieläkin vaikeammaksi tapaukseksi, sanoisin minä.

Jos otan puhelimen pois, itkee ja huutaa pimeässä huoneessa. Korvaavaa tekemistä on vaikea keksiä sillä ei tahdo lähteä kanssani pyörälenkille tai kirjastoon, ei hyppiä trampalla,  ei lukea, ei auttaa ruuanlaitossa, mikään harrastustoiminta ei kiinnosta eikä kavereita ole kuten jo mainitsinkin. Tahtoo vain katsoa Roni Bacckia suu täynnä juustoa. ..

Ap

Vierailija

Jos se on alkava teini-ikä. Hanki kunnon läppäri, niin ei mene niskat puhelimen kanssa. Jospa hän kuitenkin innostuu itsekseen kävelylle /ulos, jos ei ole liian kuumaa. Kyllä niitä ystäviä ehtii vielä saada, myös teini-iän jälkeen. Ehkä ne aiemmat ystävyydet eivät vain toimineet, niin käy aikuisillekin. Ehkä voit mennä hänen kanssaan joskus autolla rannalle tai jonnekin missä on jotain kivaa. Harrastusvälineitä voi olla kotona ja materiaaleja. Sano ettei järsi kynsiä, ettei tule ongelmia niihin? Hanki kirjoja kotiin tarpeeksi, mistä hän tykkäisi. Mikä oli sellainen kaveri niistä aiemmista, joka oli vähiten "tyhmä" hänen mielestään? 

Vierailija

Vaadi, että jonkun harrastuksen hommaa. Katsokaa yhdessä vaihtoehtoja. Ainakin pitää kokeilla. Jotain on tehtävä, muutoin lapsesi syrjäytyy ja lihoo, teini-ikä vasta alkamassa. Näin minä tein, ja hyvä että tein, harrastuksen myötä oppi sosiaalisia taitoja ja pakotettiin ulos kuoresta. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Someaddiktio. Kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Some on tuon ikäisille lapsille (ja monelle aikuisellekin) kuin huume (en vitsaile -- kaikki on aivokemiassa ja tästä on kirjoitettu vaikka kuinka paljon). Jokaisella näytön hipaisulla kun ihminen "odottaa" löytävänsä jotain mielenkiintoista tai hauskaa netissä, aivoissa vapautuu hyvänolonhormoneja. Ja mitä enemmän tätä tekee, sitä enemmän se tuntuu pahalta kun sitä ei voi enää tehdä. Aikuisilla tuo pysyy kurissa lähinnä sen takia, että elämässä on vastuita jotka on pakko hoitaa. Jos lapsella ei ole muuta ohjelmaa ja ei ole rajoja, tuo lähtee aivan lapasesta.

Lapselle rajat ja äkkiä ennen kuin menee vieläkin vaikeammaksi tapaukseksi, sanoisin minä.

Jos otan puhelimen pois, itkee ja huutaa pimeässä huoneessa. Korvaavaa tekemistä on vaikea keksiä sillä ei tahdo lähteä kanssani pyörälenkille tai kirjastoon, ei hyppiä trampalla,  ei lukea, ei auttaa ruuanlaitossa, mikään harrastustoiminta ei kiinnosta eikä kavereita ole kuten jo mainitsinkin. Tahtoo vain katsoa Roni Bacckia suu täynnä juustoa. ..

Ap

Anna itkeä ja huutaa, ei se loputtomiin sitä jaksa. Pysy kovana.

LaavaLamppu

Kuulostaa niiii-n tutulta! Tytär kohta 12vee.

"Lähdetko äidin ja veikan mukaan? Polkaistaan kirjastolle ja syödään puistossa jätskit"

"LAKOLTA TULI JUST UUSI VIDEO!" (ja huoneen ovi sanoo släm)

" Tulehan syömään"

"EI MULLA OO NÄLKÄ!"  ( ja 10 min myöhemmin salakuljettaa  muroja  huoneeseensa)

"Mikä  tämä sipsipussi on? Onko nämä sinun?"

"NO VÄHÄ OSTIN SIPSEJÄ!"

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vaadi, että jonkun harrastuksen hommaa. Katsokaa yhdessä vaihtoehtoja. Ainakin pitää kokeilla. Jotain on tehtävä, muutoin lapsesi syrjäytyy ja lihoo, teini-ikä vasta alkamassa. Näin minä tein, ja hyvä että tein, harrastuksen myötä oppi sosiaalisia taitoja ja pakotettiin ulos kuoresta. 

Lapsia ei voi pakottaa harrastamaan väkisin. Kotonakin voi tehdä siinä iässä omia juttuja tai ulkoilla.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Someaddiktio. Kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Some on tuon ikäisille lapsille (ja monelle aikuisellekin) kuin huume (en vitsaile -- kaikki on aivokemiassa ja tästä on kirjoitettu vaikka kuinka paljon). Jokaisella näytön hipaisulla kun ihminen "odottaa" löytävänsä jotain mielenkiintoista tai hauskaa netissä, aivoissa vapautuu hyvänolonhormoneja. Ja mitä enemmän tätä tekee, sitä enemmän se tuntuu pahalta kun sitä ei voi enää tehdä. Aikuisilla tuo pysyy kurissa lähinnä sen takia, että elämässä on vastuita jotka on pakko hoitaa. Jos lapsella ei ole muuta ohjelmaa ja ei ole rajoja, tuo lähtee aivan lapasesta.

Lapselle rajat ja äkkiä ennen kuin menee vieläkin vaikeammaksi tapaukseksi, sanoisin minä.

Jos otan puhelimen pois, itkee ja huutaa pimeässä huoneessa. Korvaavaa tekemistä on vaikea keksiä sillä ei tahdo lähteä kanssani pyörälenkille tai kirjastoon, ei hyppiä trampalla,  ei lukea, ei auttaa ruuanlaitossa, mikään harrastustoiminta ei kiinnosta eikä kavereita ole kuten jo mainitsinkin. Tahtoo vain katsoa Roni Bacckia suu täynnä juustoa. ..

Ap


Ota nyt se kännykkä pois ja kestä sen lapsen vieroitusoireet kuin aikuinen. Kyllä, itkut ja raivoamiset ovat vieroitusoireita, kun aivot ovat tulleet riippuvaisiksi kännykästä.
Vie se lapsi väkisin oikeaan elämään.

Vierailija

Niin siis 12-vuotiasko jo täysin itsevaltaisesti päättää, mitä tekee kaikella ajallaan. Otat luurin pois ja sanot, että nyt lähdetään pyöräilemään. Jos tulee kohtaus, antaa tulla, jos ei meni ohi, kärräät sen psykiatriseen päivystykseen.

Vierailija

Jos syöminen on se juttu ja mitään muuta ei saa aikaiseksi tehdä niin olisiko ruuanlaitoon ohjaaminen mikään idea? Otat avuksi keittiöön, opetat miten siellä kuuluu toimia ja kaupasta ostetut herkut tarkkailuun - itse leivottua vapaammin. Herkkuja ei muutenkaan tarvitse määrättömästi, toki jos paino ei ole ongelma niin ei tarvitse (vielä) hirmu tarkka olla mutta kuitenkin. Jotain pitäisi tehdä muutakin kuin ottaa vastaan muiden tuottamaa viihdettä ja suun nautintoa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Someaddiktio. Kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Some on tuon ikäisille lapsille (ja monelle aikuisellekin) kuin huume (en vitsaile -- kaikki on aivokemiassa ja tästä on kirjoitettu vaikka kuinka paljon). Jokaisella näytön hipaisulla kun ihminen "odottaa" löytävänsä jotain mielenkiintoista tai hauskaa netissä, aivoissa vapautuu hyvänolonhormoneja. Ja mitä enemmän tätä tekee, sitä enemmän se tuntuu pahalta kun sitä ei voi enää tehdä. Aikuisilla tuo pysyy kurissa lähinnä sen takia, että elämässä on vastuita jotka on pakko hoitaa. Jos lapsella ei ole muuta ohjelmaa ja ei ole rajoja, tuo lähtee aivan lapasesta.

Lapselle rajat ja äkkiä ennen kuin menee vieläkin vaikeammaksi tapaukseksi, sanoisin minä.

Jos otan puhelimen pois, itkee ja huutaa pimeässä huoneessa. Korvaavaa tekemistä on vaikea keksiä sillä ei tahdo lähteä kanssani pyörälenkille tai kirjastoon, ei hyppiä trampalla,  ei lukea, ei auttaa ruuanlaitossa, mikään harrastustoiminta ei kiinnosta eikä kavereita ole kuten jo mainitsinkin. Tahtoo vain katsoa Roni Bacckia suu täynnä juustoa. ..

Ap

No ei se varmasti loputtomiin jaksa huutaa, eikä myöskään rikki mene vaikka huutaisi. Eli: luovutat liian helpolla mitä tulee tytön kasvatukseen.

Neuvoni on, että annat sen huutaa niin kauan, kunnes se kyllästyy siellä pimeässä huoneessa itkemiseen ja huutamiseen ja sen sijaan keksii itselleen jotain muuta tekemistä. Lasta voi myös rangaista turhasta huutamisesta ja kiukkuamisesta, mikä yleensä nopeuttaa sen huutamisen loppumista, koska silloin huutaminen on hänelle entistä epämukavampaa.

Vierailija

Miksi annatte rahaa jos käyttää ne syömiseen ei mene kauaa että on ylipainoinen. EI ole normaalia että 12v herkuttelee jatkuvalla syötöllä.

Vierailija

Tuleva syrjäytynyt.

Suomi on täynnä parikymppisiä jotka eivät tee töitä tai opiskele vaan ovat vaan ruudun ääressä ja ahtavat suuhunsa herkkuja. Ja kun kelan tuet juoksee tilille, niin eipä heillä myöskään ole mitään oikeaa pakkoa nähdä vaivaa sen eteen, että muuttaisivat käytöstään.

Vierailija

Tässä on jälleen hyvä esimerkki pieleen menneestä kasvatuksesta. Minkäänlaisia virikkeitä ja yhteisiä harrastuksia vanhempien kanssa ei lapsuudessa ole ollut ja nyt sitten niitetään sitä viljaa, mitä on lapsuudessa kylvetty. 

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla