Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Sivut

Kommentit (159)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Meillä asiat menneet hieman toisin.. lapsi nyt 8 vuotta ja nyt vasta 14 vuoden parisuhteen aikana yhteinen sävel alkanut kadota.
Vauva aika sujui kuin tanssi, kun yhdessä hiileen puhallettiin. Nyt minä jään äitinä tästä perheestä ulkopuolelle.

Lapsi ottanut sellaisen roolin tässä perheessä, että isi tietää kaiken parhaiten ja äidille saa kiukutella mielin määrin, koska äiti on aina niin inhottava kieltäjä.
Kiellän siis esim. pelaamasta liikaa puhelimella tai ojennan käyttäytymään muiden seurassa kauniisti tai pyydän, että sisälle pitää tulla välillä välipalallekkin....
mitä tekee lapsi? Näyttelee minulle kieltä ja kun puhun asiasta lapsen kanssa, niin itkee isällensä että kun äiti aina kieltää.

Alan väsyä tähän ” komentajan” rooliin perheessämme ja joskus tuntuu että haluaisin vaan lähteä ja jättää isän ja tyttärensä elämään elämäänsä ilman ” riivinrauta” äitiä.

Mieheni lellittelee lasta, eikä aina ymmärrä mistä riidat lapsen kanssa johtuvat, kun lapsi on onnistunut usein kiukuttelemaan ja näyttelemään juuri sitä kieltänsä kun isänsä ei näe.

Huoh, en tiedä mitä tässä pitäisi tehdä!

Moikka sinullekin taas, "Huoh-kirjoittaja". 

Sinulla on sitten monenikäisiä lapsia ja monenlaisia parisuhteita.

Huoh.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kunhan pidätte sitten huolen, että se parisuhde ei jää kovin pitkäksi aikaa tauolle.
Joskus on niinkin, että vauvaa ja vauva-aikaa käytetään verukkeena kun halutaan kieltäytyä seksistä tai huomioimasta miestä. Sitten otetaan vauva yhteiseen sänkyyn ja vieroittaminen omaan sänkyyn vaan kestää ja kestää.
No, sitten saattaa jo ollakin niin, että ollaan niin vieraita toisilleen että parisuhde jää lopulliselle telakalle.
Joko samassa huushollissa tai erikseen.

Tämä silloin kun mamma on saanut mieheltä sen ainoan mitä haluaa eli pikkuisen kultamuru-vauvan. Sen jälkeen ei miestä enää tarvi huomioida lainkaan, kunhan vaan tajuaa lähteä menemään mahdollisimman pian.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No siis, vauvaa ei SAA pukea liikaa helteillä! Se on hengenvaarallista. Eli tuosta asiasta ei voi neuvotella.

Muuten nuo vaikuttaa tavallisilta ongelmilta. Tarvitsette kahden aikaa. Lapsi vaikka mummolle, siskolle tms ja ihan hengähdätte ja pidätte hauskaa. Olette vanhemmuuden lisäksi myös mies & vaimo, te kannatte perhettä.

Lapsen etu on, että hoidatte suhdetta!

Mies voi myös ajatella kuten minä itse että suojaa vaatteilla vauvan koska ei saa saada suoraa auringonvaloa? Meillä jopa 2v lähes aina pitkähihainen päällä, nyt alettu välillä pitää mekkoa tai lyhythihaista. Vauvana ei edes ollut kuin pitkähihaisia. 

Meillä tuo nyt on pienimmästä päästä, kyllä voi olla ihan kunnon ongelmiakin lasten hoidossa. Meillä mies ei syötä esikoista koska "hankalaa", ei vaivaudu vaihtamaan vaippoja ja aika monta kertaa olleet vaatteet pissassa. Asioille lähtiessä ei siis pakkaisi lapsille mukaan MITÄÄN vaikka tarkoitus olla poissa koko päivä. Vauvaa yritti aikoinaan viedä ulos hihat ylös käärittyinä bodyssä +17 asteessa jne. ja on pukenut bodyn väärinpäin ja jaksaa nillittää koko ajan jos laitan vauvalle sukkahousut kuinka se ei pidä niistä. Ja kaikesta muustakin. Itse sitten ei vaivaudu edes syöttämään lapsia. Olen täysin kypsä, koska en voi koskaan olla poisl asten luota muutamaa tuntia kauempaa. Olen katkera, ei voi mitään.

Niinpä. Kun mies edes uskaltaa yrittää jotakin ihan itse, niin sitten pitää haukkua kun kaikki menee pieleen. Ja sen jälkeen katkeroidutaan. Mammaparka. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Tästä ei selvästi puhuta tarpeeksi, sillä kyseessä on synnytyksenjälkeisen hormonitoiminnan aiheuttama käytös. Äiti tulee todella mustasukkaiseksi lapsestaan ja tahtoo hoivata tätä yksin, kaikki muut ovat idiootteja eivätkä osaa mitään. Se menee kyllä ohi ja on evoluution tuoma piirre, jolla vastasynnyttänyt emä pystyy suojelemaan lastaan uhilta eikä se ole vielä aikojen saatossa kitkeytynyt pois. Kysy vaikka lääkäriltä. Yritä pitää mielessä että et ole oma itsesi kun saat kohtauksia ja kerro tästä miehellesikin. Se menee kyllä ajan kanssa pois, kun hormonit tasoittuvat.

Nykyään tämän vastasyntyneen emän vaistot vaan aiheuttaa sen, että mies alkaa etääntyä omasta perheestään, kun hänelle ei siellä tilaa anneta. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Minuakin alkoi ärsyttää mies ensimmäisen lapsen jälkeen. Toisen lapsen myötä masennuin jonkin verran, ja yhtenä "oireena" oli, että suorastaan inhosin miestä ja hänen kosketustaan. Ne tunteet hiljalleen väistyivät.

Minusta on ihan luonnollista, että lapsen myötä puoliso alkaa välillä ärsyttää enemmän. Kun aiemmin olet ajatellut ja arvioinut puolisoa vain kumppanuuden näkökulmasta, lapsen myötä alat arvioida toista myös vanhempana ja kasvattajana. Tulee kokonainen uusi ja valtavan iso elämänala, josta täytyy käydä keskustelua ja jonka kautta katselet puolisoa.

Nytkin kolmen lapsen ja vuosien pikkulapsielämän jälkeen edelleen varhaisteinien kanssa käydään jatkuvaa keskustelua kasvatuksesta ja arjesta. Rehellisyyden nimissä, jos meillä ei olisi lapsia, keskustelumme olisi ihan jossain muualla kuin arjen käytänteissä. Olen itse huomannut, että jatkuva puhuminen niistä ja kasvatuksesta estää ärsytyksen tunteita nousemasta pintaan.

Ap, anna itsellesi aikaa päästä yli tunteista. Lapsenne on vasta hyvin pieni ja hormoneilla on iso vaikutus vielä. Itselläni raskaus ja imetys muutti minua kokonaan, ja kun ne loppuivat, huokaisi mies, että ihanaa saada oma vaimo takaisin (imetin + olin raskaana yhtäjaksoisesti viisi vuotta). Muistan itsekin, miten tuntui, että kokonainen sumuverho katosi päältäni, kun olin muutaman viikon ollut vapaa näistä.

Lisäksi vielä, ettei ärsyyntyminen ole väärin tai pahasta, kunhan et tuo sitä jatkuvasti ilmi ja siitä huolimatta pyrit koskettamaan ja vaikka halaamaan miestäsi. Anna hänelle tilaa olla omanlaisensa isä. Vaikka aluksi siltä tuntuu, lapset kestävät yllättävän paljon. Joku päivä et edes jaksa sen suuremmin kiinnittää huomiota, kun lapsi tulee polvet verillä kotiin, vaan lyöty laastarit päälle ja käsket mennä takaisin leikkimään.

Ei todellakaan ole luonnollista, että jälkikasvun myötä alat inhota heidän isäänsä. Molempien pitäisi olla täysin tasavertaisia kasvattajina, eikä niin että äiti aina tietää ja osaa paremmin. Joku vielä kehtaa ihmetellä, kun isä ei sitten niin mielellään enää hoida lapsia. Olisiko joku syy siinä, että äiti on aina "osannut paremmin" ja kertonut sen myös varsin aktiivisesti?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Emokarhun reaktio, kun olet jo saanut uros on turha.

Aika monet toteuttaa tätä ja sitten ihmettelee kun mies on omilla reissuillaan. 

Vierailija

Lapsi on tosi, tosi pieni. Olin itsekin vauvavuotena ties miten monta kertaa eroamassa miehestä. Hän tuntui idiootilta, joka ei osannut mitään, ei tehnyt mitään, näki liikaa kavereita jne. Mutta: aika auttaa!!! Ihan oikeasti. Älkää vielä erotko!

Jos on jotain kestojuttuja, jotka hiertävät, niin keskustelkaa niistä hyvällä hetkellä. Molemmat suurin piirtein levänneinä, ei voimakkaassa tunnetilanteessa, nälkäisenä tms. Vaan rauhallisesti ja rakkaudellisesti :) Yrittäkää löytää yhteisiä toimintatapoja ja rutiineja.

Toinen vinkki: panostakaa uneen ja lepoon. Noin pieni luultavasti valvottaa varsinkin sua. Kannattaa opettaa lapsi nukkumaan pitkät yöt kun hän vähän kasvaa, oliko että puolivuotias pärjää fysiologisesti jo "läpi yön" ilman maitoa (en muista, sillä oma alkoi automaattisesti nukkua 9h pätkän jo aika pienenä). Väsyneenä ihaninkin parisuhde tuntuu kamalalta!

Parisuhde ja sen dynamiikka on muuttunut, mutta kyllä se palautuu, kun lapsi kasvaa, saatte omaa aikaa jne. Mutta älkää missään nimessä erotko (kun ei ole väkivaltaa tms.) kun lapsi on noin pieni! Paremmat ajat koettavat jo ihan pian :)

Vierailija

Eikö ole vauvallekin parempi, että molemmat hoitaa alusta saakka?
Siinähän se yhdessä kummallakin kokemus ja tottuminen vauvaan karttuu pikkuhiljaa.
Myös kannattaa huomioida, että kun on väsynyt niin äiti saa välillä levätä kun isä hoitaa yksin vauvaa.
Samoin tietysti toisinpäin.
Ehdottomasti on kaikille hyvä, että vanhemmat tasapuolisesti osallistuvat eikä vain äiti yksin. Vaikka kuinka mielessään haluaisi omia vauva itselleen.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla kyse imetyshormoneista, imetätkö?

Meillä oli ihan sama juttu. Täydellinen, pitkä parisuhde ja sitten tuli kauan odotettu ihana vauva. Ensimmäisen puoli vuotta inhosin miestäni, hän oli ihan liikaa minun ja vauvan maailmassa. Mietin jo eroa kun tilanne oli niin paha. Sitten jouduin lopettamaan imetyksen ja hormonien tasaannuttua kaikki normalisoitui.

En yleensä tykkää syyttää hormoneita, mutta huhhuh ne synnytyksen jälkeiset hormonit ja imetyshormonit ovat aika kovaa kamaa.

Älä siis vaivu epätoivoon, tilanne on vain väliaikainen. Kenenkään ei pitäisi erota ennen kuin lapsi on päiväkoti-ikäinen. Vasta silloin alkaa elämä palata ns ”normaaliksi”. Lapsi ei enää ole niin sitova, vanhemmat ovat töissä ja aikuisten maailmassa ja pääsevät hetkeksi irti lapsesta.

Jessus. SINUN ja SINUN vauvan maailmassa. Miehelläkö ei ollut mitään osaa ko. vauvan tuottamiseen tähän maailmaan? Eikä mitään osaa sen hoitamisessa? Mietit eroa sen takia, että joku törppö (=vauvan isä) uskalsi yrittää tunkeutua SINUN ja vauvan maailmaan? 

Ei mikään ihme, että vauvaperheiden isät etsivät seuraa muualta ja/tai vauvaperheissä tulee muita ongelmia, kun uudet äitylit ovat näin sekopäisiä. 

Vierailija

Jos mies on yhtään narsistiin päin, ei kannata kysellä kuin joku hölmö että mikä saisi konkreettisesti sinun olosi paremmaksi, varsinkaan jos mies ei koskaan kysele sinulta mitään!
Joskus kyselin vastaavaa, ja hän alkoi heti luetella, että hän näkee kavereitaan (ryyppykavereita joiden kanssa lähdetään kännäämään ja pettämään (ai mistä tiedän..)vain)
Ja kuinka HÄNEN pitäisi käydä bodaamassa enemmän. (Käy nyt 4 kertaa viikossa töiden jälkeen kun hoidan lapsia)Ja kuinka minä teen väärin siinä ja siinä esim.en siivoa kotona päivittäin kun hän tulee töistä kun hoidan 3:a hankalaa lasta. Laitan kyllä päivittäin pesukoneet pyörimään ja siivoan lasten sotkuja joita hän ei töistä käsin näe..
Kun HÄN tuo rahaa ja maksaa kaiken (palkka on nettona n.2000e ettei suurempi enkä saaa häneltä koskaan rahaa taskuun ja maksan lastenvaatteista, leluista, ruuista puolet minimikotihoidontuesta.)

Vierailija

ratkaisu on helppo, joko:

A)  myytte sen kersan jollekkin kiertävälle sirkukselle (ne varmaan keksii jotain käyttöä sille)

B) heitätte sen bioroskiin (Huom! jos pussissa, sen tulee olla maatuvaa sorttia)

Vierailija

Miten miehen luonnolliset vaistot asettuu tähän keskusteluun?
Jos äiti ”luonnostaan” ja ”koska evoluutio” työntää isän pois hänen ja pienen vauvan kuplasta, niin mitä se isä ”luonnostaan” tekee.
Jäikö luolamies odottelemaan, että josko se nainen kohta taas olisi mukava?
Jos ”luontoa” käytetään keppihevosena on se suotava kaikille.

Vierailija

Nyt alan tosissaan uskoa niitä nuorempia miehiä, jotka kertovat kumppanin muuttuneen täysin kun sai(vat) lapsen, varsinkin ensimmäisen.
Olen ollut vähän ihmeissäni, että eihän se nyt näin voi olla, mutta nyt uskon, että voi.
Olen todella kiitollinen, että sain lapseni jo vuosia ennen kuin äitiys muuttui näin oudoksi.
Varmaan on miehenikin jos lukee tai lukisi tätä ketjua. 😁
Itselle ei tullut mieleenkään omia lasta pelkästään itselleni, päinvastoin, lykkäsin nyytin miehelle ja lähdin lenkille tai jumppaan, kaverille tms.
Silti rakastin lastani, mutta rakastin myös miestäni ja ymmärsin, että hän on sen lapsen isä ja tasavertainen vanhempi. Tykkäsin myös parisuhteestamme. Vauvasta huolimatta ja varsinkin sen takia.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Nyt alan tosissaan uskoa niitä nuorempia miehiä, jotka kertovat kumppanin muuttuneen täysin kun sai(vat) lapsen, varsinkin ensimmäisen.
Olen ollut vähän ihmeissäni, että eihän se nyt näin voi olla, mutta nyt uskon, että voi.
Olen todella kiitollinen, että sain lapseni jo vuosia ennen kuin äitiys muuttui näin oudoksi.
Varmaan on miehenikin jos lukee tai lukisi tätä ketjua. 😁
Itselle ei tullut mieleenkään omia lasta pelkästään itselleni, päinvastoin, lykkäsin nyytin miehelle ja lähdin lenkille tai jumppaan, kaverille tms.
Silti rakastin lastani, mutta rakastin myös miestäni ja ymmärsin, että hän on sen lapsen isä ja tasavertainen vanhempi. Tykkäsin myös parisuhteestamme. Vauvasta huolimatta ja varsinkin sen takia.

Aika valikoiden olet kyllä lukenut kommentteja, jos sinusta suurimmassa osassa ei nimenomaan neuvottu AP:ta antamaan tilaa isälle. Olettaisin, että nämä neuvojat ovat tehneet omassa parisuhteessaan juuri niin.

Vierailija

Tämä palsta on paikka, jossa saa sanoa ääneen vanhemmuuteen liittyviä todella vaikeitakin tunteita anonyymisti. On tosi tärkeää, että niitä saa sanoa jossain. On kuitenkin haastavaa, että tätä palstaa lukevat niin monet lapsettomat, jotka näkevät näiden avautumisten kautta ne pimeimmät hetket mutta eivät yleensä niitä ihania. Vanhemmuuteen liittyvät vaikeat tunteet eivät tarkoita, että vanhemmuus olisi hirveää tai lasten hankkiminen huono idea. Tämä on joillekin ilmeisesti tarpeellinen muistutus. Maailmanympärimatka, kutsumustyö, rakkausavioliitto, elämä, ihan kaikki isot jutut sisältävät välillä todella kurjia hetkiä. Niiden kautta kasvaa henkisesti ja se on niin sanotusti vain elämää. Ei haittaa, että elämä tuntuu välillä vaikealta. Kuten James Clawell on kauniisti kirjoittanut: "Työnnä suru pois mielestäsi. Elämä on surua alusta loppuun."

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Lapsi on tosi, tosi pieni. Olin itsekin vauvavuotena ties miten monta kertaa eroamassa miehestä. Hän tuntui idiootilta, joka ei osannut mitään, ei tehnyt mitään, näki liikaa kavereita jne. Mutta: aika auttaa!!! Ihan oikeasti. Älkää vielä erotko!

Jos on jotain kestojuttuja, jotka hiertävät, niin keskustelkaa niistä hyvällä hetkellä. Molemmat suurin piirtein levänneinä, ei voimakkaassa tunnetilanteessa, nälkäisenä tms. Vaan rauhallisesti ja rakkaudellisesti :) Yrittäkää löytää yhteisiä toimintatapoja ja rutiineja.

Toinen vinkki: panostakaa uneen ja lepoon. Noin pieni luultavasti valvottaa varsinkin sua. Kannattaa opettaa lapsi nukkumaan pitkät yöt kun hän vähän kasvaa, oliko että puolivuotias pärjää fysiologisesti jo "läpi yön" ilman maitoa (en muista, sillä oma alkoi automaattisesti nukkua 9h pätkän jo aika pienenä). Väsyneenä ihaninkin parisuhde tuntuu kamalalta!

Parisuhde ja sen dynamiikka on muuttunut, mutta kyllä se palautuu, kun lapsi kasvaa, saatte omaa aikaa jne. Mutta älkää missään nimessä erotko (kun ei ole väkivaltaa tms.) kun lapsi on noin pieni! Paremmat ajat koettavat jo ihan pian :)

Tässä suhteellisen p*ska neuvo ihmiseltä jonka vauva on nukkunut hyvin. Ei kaikki vauvoja vaan "opeteta nukkumaan", huonon nukkumisen taustalla voi olla IHAN MITÄ VAAN. Minunkin lapsi nukkui hyvin mutta olen kyllä silmät auki pitämällä huomannut että muissa perheissä se uni voi olla vaikka millaista, ja syitä voi olla refluksista hampaidentekoon ja eri ikakausiin, tempperamentteihin ym. Eikä ap edes tainnut puhua huonosta nukkumisesta.

Vierailija

Sulla on vielä hormoonit sekaisin. Olet vielä neuroottisessa vaiheessa. Anna miehellesi enemmän luottamusta lapsen hoidossa. Pure kieleesi aina, kun haluat antaa hänelle kritiikkiä. Etsi positiivisia, aitoja asioita, joista arvostat miestäsi ja sano niitä hänelle jatkuvasti.

Hanki itsellesi lukittu päiväkirja ja kynä, pura pahimmat tunnekuohusi ja pelkosi siihen, älä mieheesi. yllätyt, miten mielesi tasaantuu ja näet asiat selvemmin ja myös muiden kannalta. Toimii kuin taika! Takaan, että tällä konstilla, olet paljon leppoisampi ja suvaitsevaisempi miehellesi. Me kaikki olemme vastuussa omista tunteistamme ja tunnekuohuistamme. Niitä ei saa kaataa viattomian niskaan.

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla