Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Sivut

Kommentit (159)

Vierailija

Tuo kriisi menee ohi, kunhan ette riko toisianne sen aikana. Nyt tarvitaan sitä isomman kuvan hamottamista ja katsetta joka näkee edes vaikka vuoden päähän, eikä tee hätiköityjä ratkaisuja.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on minulle kaikki kaikessa ja tärkeintä mitä on. Hän siis syrjäytti tavallaan miehen paikan suurimpien tunteitteni kohteena

Tossahan se tuli. Se vaan riippuu siitä, että miten pitkään mies jaksaa leikkiä perhettä.


Kun eka lapsi syntyy niin sen jälkeen mies on aina kakkonen, tietenkin. Ei ole suurempaa rakkautta kuin äidin rakkaus lapseen.
Vanhempien rakkaus on tärkeä ja lapsen synnyttyä se pitää rakentaa uudelleen. Harmi vain että moni mies on niin avuton että ei osaa sopeutua uuteen tilanteeseen.

Eikö sitten olisi parempi hankkia se lapsi alunperinkin yksin ja ilman miestä? Tai tehdä lapsi jonkun kaverimiehen kanssa. Eihän siinä ole mitään mieltä, että ensin suurella vaivalla etsitään sellainen mies, joka on rakkaampi kuin kukaan muu, ja sitten saadaan lapsi, eikä mies enää olekaan se kaikkein rakkain ja koko suhde muuttuu toisenlaiseksi. Silloin on lapsenkin elämä huterammalla pohjalla.

Olen eri, mutta kyllä minä toivon, että miehellekin se lapsi on ykkönen ja menee minun edelleni tärkeysjärjestyksessä. Myös siitä yhteisestä rakkaudesta lapseen tulee yhdistävä voima.

En tosin tiedä, kuinka järkevää rakkautta lapseen ja rakkautta omaan puolisoon on vertailla. Se rakkaus on kuitenkin erilaista.

Ei mitään tuollaista järjestystä pidä olla vaan jokainen tilanne pitää aina arvioida erikseen. Metsään mennään juuri silloin jos joku on aina tärkeysjärjestyksessä ekana, tapahtui sitten mitä tahansa.

Jos huomaan että vaimo on ihan väsymyksestä sekaisin tai voi suhteessa huonosti mutta lapsi voi ihan hyvin niin tietenkin asetan hänen tarpeensä silloin kaiken edelle. Jos taas ongelma on lapsella niin sitten taas huomiota siihen suuntaan.

Tottakai se menee normaalissa arkielämässä juuri noin kuin kuvailit. Ei se, että lapsi on tärkein tarkoita sitä, että puolison on yhdentekevä ja hänen hyvinvoinnilla ei ole mitään väliä eikä sen eteen tehdä mitään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Minuakin alkoi ärsyttää mies ensimmäisen lapsen jälkeen. Toisen lapsen myötä masennuin jonkin verran, ja yhtenä "oireena" oli, että suorastaan inhosin miestä ja hänen kosketustaan. Ne tunteet hiljalleen väistyivät.

Minusta on ihan luonnollista, että lapsen myötä puoliso alkaa välillä ärsyttää enemmän. Kun aiemmin olet ajatellut ja arvioinut puolisoa vain kumppanuuden näkökulmasta, lapsen myötä alat arvioida toista myös vanhempana ja kasvattajana. Tulee kokonainen uusi ja valtavan iso elämänala, josta täytyy käydä keskustelua ja jonka kautta katselet puolisoa.

Nytkin kolmen lapsen ja vuosien pikkulapsielämän jälkeen edelleen varhaisteinien kanssa käydään jatkuvaa keskustelua kasvatuksesta ja arjesta. Rehellisyyden nimissä, jos meillä ei olisi lapsia, keskustelumme olisi ihan jossain muualla kuin arjen käytänteissä. Olen itse huomannut, että jatkuva puhuminen niistä ja kasvatuksesta estää ärsytyksen tunteita nousemasta pintaan.

Ap, anna itsellesi aikaa päästä yli tunteista. Lapsenne on vasta hyvin pieni ja hormoneilla on iso vaikutus vielä. Itselläni raskaus ja imetys muutti minua kokonaan, ja kun ne loppuivat, huokaisi mies, että ihanaa saada oma vaimo takaisin (imetin + olin raskaana yhtäjaksoisesti viisi vuotta). Muistan itsekin, miten tuntui, että kokonainen sumuverho katosi päältäni, kun olin muutaman viikon ollut vapaa näistä.

Lisäksi vielä, ettei ärsyyntyminen ole väärin tai pahasta, kunhan et tuo sitä jatkuvasti ilmi ja siitä huolimatta pyrit koskettamaan ja vaikka halaamaan miestäsi. Anna hänelle tilaa olla omanlaisensa isä. Vaikka aluksi siltä tuntuu, lapset kestävät yllättävän paljon. Joku päivä et edes jaksa sen suuremmin kiinnittää huomiota, kun lapsi tulee polvet verillä kotiin, vaan lyöty laastarit päälle ja käsket mennä takaisin leikkimään.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, anteeksi kun vastaan lukematta edes aloitustasi kokonaan. Mutta usko mua, tilanne helpottuu kyllä. Hieman perspektiiviä sinulta nyt kysytään. Kun lapsi on pikkuvauva, parisuhde on ihan toisarvoinen asia koska lapsen hengissäpitäminen ja vanhemmuuden ja siihen kuuluvan vastuun sisäistäminen on kokopäivätyötä. Melkein kuka tahansa vauvan vanhempi voisi kirjoittaa aloituksen samalla otsikolla kuin sinä, kokemuksesi on todella normaali. Minäkin mietin lukuisia kertoja ensimmäisen reilun vuoden aikana lapsemme syntymän jälkeen, miten hitossa olen valinnut tämän miehen ja miten kenenkään kanssa voi olla niin vaikeaa. Mutta nyt lapsi on kaksi ja olo on jo huomattavan eri. Vanha parisuhde alkaa taas löytyä sieltä alta, ja lapsi on muuttunut vahvasti yhdistäväksi tekijäksi. Lapsi myllertää kaiken tullessaan, ja sen kuuluu olla niin. Siispä Anna Aikaa. Nauti ihanasta vauvastasi, hae neuvolasta ja toisilta äideiltä tukea mielen myllerryksiin, ja yritä sietää puolisoasi, jakaa vanhemmuutta ja olla hänelle ystävällinen vaikka hampaat irvessä. Kyllä se siitä helpottuu!!!

No mut eihän tämä ole totta. Moni äiti kertonut täysin erilaisia kokemuksia.

Ja joskus voi sen sijaan, että yrittää sietää puolisoa, miettiä, mitähän kaikkea se puoliso joutuu itseltäsi sietämään.

Mitä jos joskus rehellisesti täysin itsekeskeisesti vain todetaan, että joku voi yksinkertaisesti olla ääliö ilman että etsii itsestään vikaa sellaisiin ajatuksiin? Varsinkin tuoreena äitinä pitäisi olla joku raja, missä saisi olla syyllistymättä omista ajatuksistaan. - yhden idioottimiehen vaimo 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, anteeksi kun vastaan lukematta edes aloitustasi kokonaan. Mutta usko mua, tilanne helpottuu kyllä. Hieman perspektiiviä sinulta nyt kysytään. Kun lapsi on pikkuvauva, parisuhde on ihan toisarvoinen asia koska lapsen hengissäpitäminen ja vanhemmuuden ja siihen kuuluvan vastuun sisäistäminen on kokopäivätyötä. Melkein kuka tahansa vauvan vanhempi voisi kirjoittaa aloituksen samalla otsikolla kuin sinä, kokemuksesi on todella normaali. Minäkin mietin lukuisia kertoja ensimmäisen reilun vuoden aikana lapsemme syntymän jälkeen, miten hitossa olen valinnut tämän miehen ja miten kenenkään kanssa voi olla niin vaikeaa. Mutta nyt lapsi on kaksi ja olo on jo huomattavan eri. Vanha parisuhde alkaa taas löytyä sieltä alta, ja lapsi on muuttunut vahvasti yhdistäväksi tekijäksi. Lapsi myllertää kaiken tullessaan, ja sen kuuluu olla niin. Siispä Anna Aikaa. Nauti ihanasta vauvastasi, hae neuvolasta ja toisilta äideiltä tukea mielen myllerryksiin, ja yritä sietää puolisoasi, jakaa vanhemmuutta ja olla hänelle ystävällinen vaikka hampaat irvessä. Kyllä se siitä helpottuu!!!

No mut eihän tämä ole totta. Moni äiti kertonut täysin erilaisia kokemuksia.

Ja joskus voi sen sijaan, että yrittää sietää puolisoa, miettiä, mitähän kaikkea se puoliso joutuu itseltäsi sietämään.

Mitä jos joskus rehellisesti täysin itsekeskeisesti vain todetaan, että joku voi yksinkertaisesti olla ääliö ilman että etsii itsestään vikaa sellaisiin ajatuksiin? Varsinkin tuoreena äitinä pitäisi olla joku raja, missä saisi olla syyllistymättä omista ajatuksistaan. - yhden idioottimiehen vaimo 

Olet niitä, joka ei näe omaa vastuutaan missään. Onnea vaan ihmissuhteisiin! Toivottavasti miehesi saa paremman tulevaisuuden jonkun häntä arvostavan kanssa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, anteeksi kun vastaan lukematta edes aloitustasi kokonaan. Mutta usko mua, tilanne helpottuu kyllä. Hieman perspektiiviä sinulta nyt kysytään. Kun lapsi on pikkuvauva, parisuhde on ihan toisarvoinen asia koska lapsen hengissäpitäminen ja vanhemmuuden ja siihen kuuluvan vastuun sisäistäminen on kokopäivätyötä. Melkein kuka tahansa vauvan vanhempi voisi kirjoittaa aloituksen samalla otsikolla kuin sinä, kokemuksesi on todella normaali. Minäkin mietin lukuisia kertoja ensimmäisen reilun vuoden aikana lapsemme syntymän jälkeen, miten hitossa olen valinnut tämän miehen ja miten kenenkään kanssa voi olla niin vaikeaa. Mutta nyt lapsi on kaksi ja olo on jo huomattavan eri. Vanha parisuhde alkaa taas löytyä sieltä alta, ja lapsi on muuttunut vahvasti yhdistäväksi tekijäksi. Lapsi myllertää kaiken tullessaan, ja sen kuuluu olla niin. Siispä Anna Aikaa. Nauti ihanasta vauvastasi, hae neuvolasta ja toisilta äideiltä tukea mielen myllerryksiin, ja yritä sietää puolisoasi, jakaa vanhemmuutta ja olla hänelle ystävällinen vaikka hampaat irvessä. Kyllä se siitä helpottuu!!!

No mut eihän tämä ole totta. Moni äiti kertonut täysin erilaisia kokemuksia.

Ja joskus voi sen sijaan, että yrittää sietää puolisoa, miettiä, mitähän kaikkea se puoliso joutuu itseltäsi sietämään.

Mitä jos joskus rehellisesti täysin itsekeskeisesti vain todetaan, että joku voi yksinkertaisesti olla ääliö ilman että etsii itsestään vikaa sellaisiin ajatuksiin? Varsinkin tuoreena äitinä pitäisi olla joku raja, missä saisi olla syyllistymättä omista ajatuksistaan. - yhden idioottimiehen vaimo 

Olet niitä, joka ei näe omaa vastuutaan missään. Onnea vaan ihmissuhteisiin! Toivottavasti miehesi saa paremman tulevaisuuden jonkun häntä arvostavan kanssa.

Kyllä niitä oikeasti idioottejakin on, semmoisia jotka taantuvat lapsen tullessa ihan totaalisiksi m*lkvisteiksi ja alkavat kuvitella asuvansa täyshoitolassa jossa on ilmainen seksipalvelu, vaikka vaimo olisi aivan uuvuksissa vauvan kanssa. Samoin kun on niitä vaimoja, jotka itse etäännyttävät miehen perheestään sillä, että antavat ymmärtää ettei mies tee mitään oikein. Ja monia muita hankalia ihmistyyppejä. Mutta ap ja hänen miehensä vaikuttavat lähinnä uuden elämäntilanteen edessä kipuilevilta vähän epävarmoilta esikoisen vanhemmilta, joiden tilanne helpottaa kyllä kun hormonit tasaantuu ja oma varmuus vanhempana kasvaa. Tietysti kannattaa yrittää riidellä järkevästi ja keskustella asioista yhdessä, etteivät erimielisyydet pääse kärjistymään liian pahoiksi.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on minulle kaikki kaikessa ja tärkeintä mitä on. Hän siis syrjäytti tavallaan miehen paikan suurimpien tunteitteni kohteena

Tossahan se tuli. Se vaan riippuu siitä, että miten pitkään mies jaksaa leikkiä perhettä.

Eikös lapsen kuulu olla aina tärkein? Mies oli myös se, joka halusi ehdottomasti lapsen ja joka on päivä toisensa jälkeen aivan haltioissaan meidän pienestä perheestämme,kuten toki minäkin. Miksi mies leikkisi perhettä? Hän on omistautuva puoliso ja isä, sitä tuskin mikään muuttaa.

Paljon on vikaa minussa, vähintään puolet on omaa aikaansaannostani tässä nykyisessä tilanteessa. Kuten sanoin, en ole virheetön mutta en osaa myöskään teeskennellä, jos jokin minua ottaa päähän. En koe olevani miehen huomiosta mustasukkainen, päin vastoin en tunnu saavan vauvasta ja hänen kanssaan vietetystä ajasta tarpeekseni, mieheen en tällä hetkellä "jaksa" hellyyttä kovasti tuhlata enkä sitä myöskään vastaanottaa. Siihen toivon muutosta kyllä.

Ap

Mulle kävi myös noi. Lapset meni tavallaan rakkaudessa edelle. TAi en tiedä edelle, mutta erilaiseen.

Mun mies on aina sanonut, että minä olen hänelle se rakkain.

Anna miehesi hoitaa ja olla. Tarvitset häntä. Te tarvitsette toisanne. Anna tehdä omalla lailla. Kiinnitä huomio johonkin muuhun. Jos kokonasiuus toimii, niin se on se tärkein.

Voi olla, että minullekin käy niin tässä ajan kanssa ,kun lapset kasvavat, että mies on se rakkain. -se on niin erilaista se rakkaus mieheen kuin lapsiin. Vaikka se onkin samaa.

Rakkauteni mieheeni on syventynyt. Nyt Lapset 11, 14 ja 17.

 Lapsenne on teidän yhteinen aarteenne ja aikaansaannoksenne, luomus.

Lapsen koti on se vanhempiensa välinen suhde. Se on lapselle tärkein koti.

Tää oli niin kaunista tekstiä että tuli tippa silmään.

Vierailija

Mä en saanut sitä takaisin, mutta osasyy varmasti on se että tulin raskaaksi ehkäisystä huolimatta, ja olin tuntenut miehen vasta pari kk ennen raskautumista. Olisi pitänyt olla yrittämättä ollenkaan yhgdessäoloa. Kun sain lapsen en voinut sietää miestä enää silmissäni lapsellisine huomiovaatimuksineen. Minulle riitti yksi vauva, en halunnut toista siihen vaatimaan ja sotkemaan.

Parittomuuden valinnut

Meillä kävi niin, aikanaan ensimmäisen lapsen saatuamme, että minä en ollut enää mitään sen jälkeen. Kun mies tuli töistä, hän meni ohitseni tervehtimään lasta, katsoi ja hellitteli vain häntä. Myös fyysinen kiinnostus minua kohtaan väheni olemattomiin. Ensimmäisenä äitienpäivänä en saanut mieheltäni mitään huomionosoitusta, sillä "enhän ole hänen äitinsä". Lapsesta tuli miehelle "projekti", jossa ei saanut tehdä virheitä, muutoin se menee pilalle. Sain usein ojennusta siitä, että olin liian lempeä yms., kun toteutin äitiyttäni omalle luonteelleni ominaisin tavoin. Eli "kasvattaminen" ulottui myös minuun ja jatkui aina toisen lapsemme jälkeiseen eroon saakka, jolloin tytöt olivat 6- ja 9-vuotiaat - jatkuen yhteishuoltajuuden puitteissa toisessa muodossa. Nyt he ovat jo aikuisia, mutta vanhempi käy psykoterapiassa osin isänsä ankaruuden ja kautta vuosien jatkuneiden ylihuolehtivaisuustempausten vuoksi.

Toisessa perhekuvioyrityksessäni tuli kaksi lasta lisää kuvaan mukaan hyvin pian, ja tälle miehelle se kaikki oli liikaa. Enimmäkseen hän loisti poissaolollaan ja sain hoitaa kaiken itse. Lisäksi hän edellytti minulta seksuaalista aloitteellisuutta, johon en kerta kaikkiaan tuolloin kahden vaippaikäisen ja kahden murrosikäisen kanssa revennyt. Häntä alkoikin sitten edellinen lapseton kumppaninsa kiinnostaa enemmän. Kun nuorimmaisemme oli vuoden vanha, tein johtopäätökseni ja jättäydyin yksinhuoltajaksi, jolloin minusta tuli neljän lapsen lähihuoltaja. Kaikesta huolimatta näin oli kaikille paras.

Mielestäni kahden kypsän aikuisen parisuhde voi kestää lasten hankkimisen. Se edellyttää tilan ja kunnioituksen antamista toisen vanhemmuuden toteutumiselle ja myös lapselle tilan antamista kasvaa omaksi itsekseen. Lapsi kasvaa kuin kukka - sitä ei voi väkisin kasvattaa, vaan sen kasvua tulee ravita ja ihastella sen kukoistusta viereltä. Pidän myös sanonnasta: "Vanhempien parisuhde on lapsen koti." Lapsen terve kasvu rakentuu vanhempien väliseen hyvään ilmapiiriin. Jos sellaista ei ole, parhaan kasvuilmapiirin voi tuolloin taata kenties ilman toista osapuolta.

Vierailija

Lopeta stressaaminen ja "olenko tarpeeksi hyvä äiti" -mantran toistaminen. Älä lue liikaa vauvakirjoja ja -lehtiä, tutkimuksia sekä tilastoja. Luota vaistoosi JA miehen vaistoon. Varmasti hänkin osaa lastaan hoitaa, kun halua näyttää olevan. Ja sehän on tärkeintä, monella miehellä kun halua ei ole! Tuollaisella "minä tiedän, sinä et" -käytöksellä vain satutat parisuhdettanne ja lopulta vauvaanne. Muista, että olette molemmat samassa oppimisen pisteessä. Toki asiasta saa sanoa, jos toisen juttu on oikeasti tyhmä, esim. mainitsemasi paksu vaatekerrasto vauvalle näillä helteillä.

Suosittelisin samaa kuin edelliset, eli parisuhdeterapeutti taikka konkreettisten asioiden listaaminen paperille.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Lapsi on minulle kaikki kaikessa ja tärkeintä mitä on. Hän siis syrjäytti tavallaan miehen paikan suurimpien tunteitteni kohteena

Tossahan se tuli. Se vaan riippuu siitä, että miten pitkään mies jaksaa leikkiä perhettä.

Taas yksi nainen, jonka koko elämäntehtävä on olla äiti. Kun tämä on saavutettu, voidaan siittäjä heittää mäkeen, kun mamma on saanut sen, mikä on hänelle kaikki kaikessa ja tärkeintä.

Ja sitten ihmetellään, miksi miehet tuntevat olevansa syrjäytettyjä. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Olette mustasukkaisia lapselle annetusta huomiosta, molemmat. Ette olekaan nyt itse päähuomion kohteena, vaan lapsenne. Kyl se siitä tasoittuu.

Nähnyt tällaisia mammoja lähisuvussa ihan liikaa. Heidän kohdallaan ei koskaan tasoittunut, ja sitten ihmettelevät miksi mies lähti menemään. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on minulle kaikki kaikessa ja tärkeintä mitä on. Hän siis syrjäytti tavallaan miehen paikan suurimpien tunteitteni kohteena

Tossahan se tuli. Se vaan riippuu siitä, että miten pitkään mies jaksaa leikkiä perhettä.

Eikös lapsen kuulu olla aina tärkein? Mies oli myös se, joka halusi ehdottomasti lapsen ja joka on päivä toisensa jälkeen aivan haltioissaan meidän pienestä perheestämme,kuten toki minäkin. Miksi mies leikkisi perhettä? Hän on omistautuva puoliso ja isä, sitä tuskin mikään muuttaa.

Paljon on vikaa minussa, vähintään puolet on omaa aikaansaannostani tässä nykyisessä tilanteessa. Kuten sanoin, en ole virheetön mutta en osaa myöskään teeskennellä, jos jokin minua ottaa päähän. En koe olevani miehen huomiosta mustasukkainen, päin vastoin en tunnu saavan vauvasta ja hänen kanssaan vietetystä ajasta tarpeekseni, mieheen en tällä hetkellä "jaksa" hellyyttä kovasti tuhlata enkä sitä myöskään vastaanottaa. Siihen toivon muutosta kyllä.

Ap

Etsit miehen ja olit hänen kanssaan vain siihen asti, että hän antoi sinulle sen "täyttymyksen" - oman pikku vauvelin. Ja nyt ei enää riitä huomiota tuolle tollolle miehelle, kun vain vauveli on se tärkein. Parin vuoden päästä itket täällä samalla palstalla, kun et voi ymmärtää miksi mies lähti toisen naisen matkaan. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Lapsen saannin jälkeen nainen heittää järjen romukoppaan, kuten miehensäkin. Ja kaikki selitetään hormoneilla ja tunteilla.

Ja sit itketään jälkeenpäin kun mies menikin omiin harrastuksiin, kun ei jaksanut katsella ulkoapäin sitä äidin ja vauvan symbioosia. Saati sitten kun haki seuraa toisesta naisesta, kun omaa vaimoa ei enää muu kiinnostanut kuin se lapsi. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on minulle kaikki kaikessa ja tärkeintä mitä on. Hän siis syrjäytti tavallaan miehen paikan suurimpien tunteitteni kohteena

Tossahan se tuli. Se vaan riippuu siitä, että miten pitkään mies jaksaa leikkiä perhettä.

Eikös lapsen kuulu olla aina tärkein? Mies oli myös se, joka halusi ehdottomasti lapsen ja joka on päivä toisensa jälkeen aivan
haltioissaan meidän pienestä perheestämme,kuten toki minäkin. Miksi mies leikkisi perhettä? Hän on omistautuva puoliso ja isä, sitä tuskin mikään muuttaa.

Paljon on vikaa minussa, vähintään puolet on omaa aikaansaannostani tässä nykyisessä tilanteessa. Kuten sanoin, en ole virheetön mutta en osaa myöskään teeskennellä, jos jokin minua ottaa päähän. En koe olevani miehen huomiosta mustasukkainen, päin vastoin en tunnu saavan vauvasta ja hänen kanssaan vietetystä ajasta tarpeekseni, mieheen en tällä hetkellä "jaksa" hellyyttä kovasti tuhlata enkä sitä myöskään vastaanottaa. Siihen toivon muutosta kyllä.

Ap

Niinhän voisi kuvitella, että lapsen kuuluu olla tärkein, mutta näin se ei ole. Parisuhteen kuuluu olla tärkein, silloin kaikki voivat hyvin, myös lapsi. Ja tämä ei ole oma mielipiteeni, vaan pariterapeutilta kuultua.

Riippuu vähän siitä mitä tarkoittaa tärkein. Puoliso on kuitenkin aikuinen ihminen, joka osaa kannatella itseään myös vaikeiden aikojen yli. Pieni lapsi tarvitsee huomiota ja rakkautta tässä ja nyt.

Ap:lle sanoisin, että tilanne on hyvin tavallinen. Olkaa armollisia itsellenne ja antakaa aikaa. Jos ette saa omin voimin parisuhdetta elvytettyä niin menkää juttelee parisuhdepsykologille. Ei tarvii olla suurensuuri ongelmia, jotta voi hakea apua perheen hyvinvoinnin tueksi.

Jos nuo ns "vaikeat ajat" kestävät äitylin toimesta sellaiset noin 3 vuotta, niin ei todella ole mikään ihme että miehet alkavat hakeutua ihan muuhun seuraan. Jotkut ihan vaan kavereiden kanssa, mutta toiset sitten hakevat läheisyyttä toisilta naisilta. Kun se oma vaimo keskittyy vaan siihen lapseen.

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla