Vierailija
Poiminta

Älkää heti sanoko, että erotkaa. Lisäksi tiedän, etten ole itse lähimainkaan täydellinen tai virheetön, varsin kaukana siitä. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 12 vuotta ja saimme pitkään toivomamme lapsen. Parisuhde oli aivan täydellinen, se oli koti ja turva meille molemmille ja elämä oli aivan ihanaa kaikkine huonoine (läheisten kuolemat, sairaudet, työttömyyskaudet yms) vaiheineenkin. Olemme aina kannatelleet toisiamme ja tukeneet kaikin tavoin ja elämä on ollut yhdessä erittäin hyvää. Olen siis pitänyt suhdettamme ihanteellisena. Kunnes tuli lapsi, niin ihana sellainen, ja muutti meidän keskinäisen dynamiikan täysin. Olen aivan hajalla siitä. Lapsi on neljän kuukauden ikäinen ja tällä hetkellä en enää pääse takaisin siihen tunnemaailmaan, jota miestäni kohtaan joskus tunsin. Meillä on jatkuvasti sanaharkkaa käytännön asioista, mitä ei ole juurikaan ollut tasaisen yhteiselomme aikana, olemme eri mieltä monista jutuista ja yksinkertaisesti mies ärsyttää minua päivittäin todella paljon. Tilanne eskaloitui jopa siihen, että kutsuin häntä idiootiksi, mitä en ole koskaan tehnyt ja nyt tuntuu tajuttoman pahalta. Ei pelkästään se, että sanoin niin vaan enemmän jopa se, että todella tunnen niin. Haluan korjata asiat mutta miten? Miten sen ennen niin mahtavan yhteyden taas saa vai onko se iäksi mennyt? Lapsi on minulle kaikki kaikessa ja tärkeintä mitä on. Hän siis syrjäytti tavallaan miehen paikan suurimpien tunteitteni kohteena enkä tiedä, miten saan taas rakkauden häntä kohtaan siihen mittakaavaan, jossa se oli vielä hetki sitten. Mies on kerrassaan loistava ja rakastava isä ja joskus tuntui, että myös aviomies. Nyt ärsyynnyn, kun hän on eri mieltä vauvan hoidosta ja toimintatavoista. Etsin jatkuvasti tietoa ja luen tutkimuksia ja kerron niistä hänelle mutta hän ei ota kuuleviin korviinsa sitä, mitä mieltä minä olen ja mitä olen oivaltanut ja mitä uutta tietoa vauvoista ja kehityksestä tai arjen vinkeistä olen löytänyt. Hän myös arvostelee (laulan lapselle liian kovaäänisesti, lepertelen liian korkealta, puen liian vähän päälle (näillä helteillä mies laittaisi pitkähihaista ja -punttista eikä ymmärrä, että lapsella on kuuma), yms.) Ärsyynnyn näistä vaikka en ole ärsyyntyvää sorttia normaalisti. Tuntuu, että aina olemme vääntämässä jostain tuollaisesta ja se kuluttaa minua pikku hiljaa ihan puhki. Mikä avuksi?

Sivut

Kommentit (159)

Vierailija

Mä tiedän ettei tää ehkä oo mitä haluat kuulla, mutta sun tekstistä saa kuvan että oot langennut siihen perinteiseen esikoislapsi huumaan, jossa sinä äitinä tiedät kaiken parhaiten. Mies tekee kaiken lähtökohtaisesti väärin oman lapsensa kanssa. Lapsi on enemmän SINUN ja miestä pitää ohjata, korjata, läksyttää, kouluttaa. Ihan itse se ei osaa mitään. Ei laittaa sukkia pienelle, peitellä, sylittää, mitään. Just tota että toinen yrittää vaan rakastaa ja hoitaa ja sä oot taustalla huutamassa että "tutkimusten mukaan olet kyvytön pska faija, mutta ethän sinä sitäkään ymmärrä kun et koskaan lue näitä vauvakirjoja edes!!".

Mut siis niin tai näin niin toi on normaalia. Ei pikkuvauva-aika ole monelle mitään ihanaa perheidylliaikaa, päin vastoin. Aika moni vain riitelee, nälvii, valvoo, pelkää, riitelee... sit se laantuu kun ei enää vaan riitä energiat.

Voisitte nostaa kissan pöydälle. Sanot että nyt ei taida olla kellään mukavaa tässä kodissa. Kysy millaisia konkreettisia asioita mies kaipaa että sen olo ois parempi. Siis konkreettisia, kuten "anna minun rauhassa pukea lapsi", eikä joku epämääräinen "ole kivempi". Sit kerrot omat toiveet. Tai parempi ehkä jos kirjotatte ylös 5 asiaa erillänne, keskustelusta voi tulla vaan riitaa.. sit yritätte toteuttaa niitä. Ette varmaan aina onnistu, mutta ainakin osaatte välillä ottaa toisenne paremmin huomioon.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Mä tiedän ettei tää ehkä oo mitä haluat kuulla, mutta sun tekstistä saa kuvan että oot langennut siihen perinteiseen esikoislapsi huumaan, jossa sinä äitinä tiedät kaiken parhaiten. Mies tekee kaiken lähtökohtaisesti väärin oman lapsensa kanssa. Lapsi on enemmän SINUN ja miestä pitää ohjata, korjata, läksyttää, kouluttaa. Ihan itse se ei osaa mitään. Ei laittaa sukkia pienelle, peitellä, sylittää, mitään. Just tota että toinen yrittää vaan rakastaa ja hoitaa ja sä oot taustalla huutamassa että "tutkimusten mukaan olet kyvytön pska faija, mutta ethän sinä sitäkään ymmärrä kun et koskaan lue näitä vauvakirjoja edes!!".

Mut siis niin tai näin niin toi on normaalia. Ei pikkuvauva-aika ole monelle mitään ihanaa perheidylliaikaa, päin vastoin. Aika moni vain riitelee, nälvii, valvoo, pelkää, riitelee... sit se laantuu kun ei enää vaan riitä energiat.

Voisitte nostaa kissan pöydälle. Sanot että nyt ei taida olla kellään mukavaa tässä kodissa. Kysy millaisia konkreettisia asioita mies kaipaa että sen olo ois parempi. Siis konkreettisia, kuten "anna minun rauhassa pukea lapsi", eikä joku epämääräinen "ole kivempi". Sit kerrot omat toiveet. Tai parempi ehkä jos kirjotatte ylös 5 asiaa erillänne, keskustelusta voi tulla vaan riitaa.. sit yritätte toteuttaa niitä. Ette varmaan aina onnistu, mutta ainakin osaatte välillä ottaa toisenne paremmin huomioon.


Anteeksi! Tekstistä jäi puuttumaan se kohta, että myös sun mies tekee sitä sulle. Että kritisoi ja on huolissaan etteikö äiti nyt osaa oikein laulaa, vauva menee pilalle ja taas teet kaiken väärin! Ekan lapsen kohdalla oikeesti tosi yleistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

No ihan normaalia, että etenkin ensimmäisen lapsen syntyessä tulee muutoksia parisuhteeseen ja että puolisosta tuntuu tulevan esiin uusia puolia. Te olette nyt tuoreita vanhempia ja olette vielä "opetteluvaiheessa" ja etsitte omia tapojanne olla isä ja äiti ja pyritte sopimaan kasvatuslinjoistanne. Kyllä muistelisin, että itselläkin oli joitain ärsytyksen tunteita miestäni kohtaan, kun esikoinen oli pieni vauva. Mekin olimme ajoittain eri mieltä, miten vauvaa hoidetaan, mutta nyt kun jo kolmatta vauvaa tässä hoidetaan, niin ei ole oikeastaan mitään erimielisyyksiä enää ja meidän välinen suhdekaan ei muuttunut uudesta tulokkaasta miksikään. Olemmehan jo olleet pitkään myös vanhempia ja saaneet jo sovittua mahdoliset erimielisyydet. Koska lasten kanssa voi usein käydä niin, että ei kannata olla liian ehdoton mistään periaatteista ja joskus jokin toimintamalli ei sovikaan, vaikka kuinka kuvitteli, että niin kannattaa toimia. Eli yritä itsekin olla joustava ajatusmaailmaltasi ja myös isän ei kannata olla liian ehdoton. Vaikka nyt ärsyttäisi jokin juttu, niin voi olla, kun lapsi on esim. vuoden ikäinen, niin koko jutulla ei ole enää mitään merkitystä. Älkää siis lähtekö sille linjalle, että kaikesta ärsyynnytään ja nipotetaan. Se lopulta haittaa parisuhdettannekin ja ilmeisesti haittaakin jo.

Vierailija

Lapsi on tehtäväsi, mutta mies elämänkumppanisi.

Kun lapsi kasvaa, sinä et ole hänelle tärkein, vaan hänen oma elämänsä ja tulevaisuutensa.

Sen sijaan sinulla ja miehelläsi on yhteinen elämä.

Vierailija

Lapsi on minulle kaikki kaikessa ja tärkeintä mitä on. Hän siis syrjäytti tavallaan miehen paikan suurimpien tunteitteni kohteena

Tossahan se tuli. Se vaan riippuu siitä, että miten pitkään mies jaksaa leikkiä perhettä.

Vierailija

Olette mustasukkaisia lapselle annetusta huomiosta, molemmat. Ette olekaan nyt itse päähuomion kohteena, vaan lapsenne. Kyl se siitä tasoittuu.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Lapsi on minulle kaikki kaikessa ja tärkeintä mitä on. Hän siis syrjäytti tavallaan miehen paikan suurimpien tunteitteni kohteena

Tossahan se tuli. Se vaan riippuu siitä, että miten pitkään mies jaksaa leikkiä perhettä.

Eikös lapsen kuulu olla aina tärkein? Mies oli myös se, joka halusi ehdottomasti lapsen ja joka on päivä toisensa jälkeen aivan haltioissaan meidän pienestä perheestämme,kuten toki minäkin. Miksi mies leikkisi perhettä? Hän on omistautuva puoliso ja isä, sitä tuskin mikään muuttaa.

Paljon on vikaa minussa, vähintään puolet on omaa aikaansaannostani tässä nykyisessä tilanteessa. Kuten sanoin, en ole virheetön mutta en osaa myöskään teeskennellä, jos jokin minua ottaa päähän. En koe olevani miehen huomiosta mustasukkainen, päin vastoin en tunnu saavan vauvasta ja hänen kanssaan vietetystä ajasta tarpeekseni, mieheen en tällä hetkellä "jaksa" hellyyttä kovasti tuhlata enkä sitä myöskään vastaanottaa. Siihen toivon muutosta kyllä.

Ap

Vierailija

Höh, täysin, täysin normaalia.

Olet vaan vauvakuplassa ja kyllä, vauvan ihanuus ja häneen käytetty aika ja huomio syrjäyttää miehen.
Hellyyskiintiön isoimmat osat on käytetty vauvaan, mutta ei tuota kannata säikähtää, sitä vauvan tulo usein on.

Teidän parisuhde on muuttunut arkiseksi eikä sitäkään tarvitse säikähtää (Vielä toinen lapsi, niin sitten se on oikein arkista moooonta vuotta).
Se ei tule koskaan palaamaan täysin ajalle ennen vauvaa - mutta hyväksy muutos.

Mutta kannattaa ottaa miehen kanssa 2-4 tuntia kaksin, niin että hommaatte vauvalle hoitajan ja käytte vaikka syömässä.
Vaikka olette vanhempia, niin olette myös puolisoita.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on minulle kaikki kaikessa ja tärkeintä mitä on. Hän siis syrjäytti tavallaan miehen paikan suurimpien tunteitteni kohteena

Tossahan se tuli. Se vaan riippuu siitä, että miten pitkään mies jaksaa leikkiä perhettä.

Eikös lapsen kuulu olla aina tärkein? Mies oli myös se, joka halusi ehdottomasti lapsen ja joka on päivä toisensa jälkeen aivan haltioissaan meidän pienestä perheestämme,kuten toki minäkin. Miksi mies leikkisi perhettä? Hän on omistautuva puoliso ja isä, sitä tuskin mikään muuttaa.

Paljon on vikaa minussa, vähintään puolet on omaa aikaansaannostani tässä nykyisessä tilanteessa. Kuten sanoin, en ole virheetön mutta en osaa myöskään teeskennellä, jos jokin minua ottaa päähän. En koe olevani miehen huomiosta mustasukkainen, päin vastoin en tunnu saavan vauvasta ja hänen kanssaan vietetystä ajasta tarpeekseni, mieheen en tällä hetkellä "jaksa" hellyyttä kovasti tuhlata enkä sitä myöskään vastaanottaa. Siihen toivon muutosta kyllä.

Ap

Ei tule muuttumaan kun sun ajatusmaailmas on tuollainen. Ei lapsen tule korvata kenenkään paikkaa! Ihan sairas ajatuskin et sulla on jotkut kiintiöt kenelle riittää rakkautta.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Höh, täysin, täysin normaalia.

Olet vaan vauvakuplassa ja kyllä, vauvan ihanuus ja häneen käytetty aika ja huomio syrjäyttää miehen.
Hellyyskiintiön isoimmat osat on käytetty vauvaan, mutta ei tuota kannata säikähtää, sitä vauvan tulo usein on.

Teidän parisuhde on muuttunut arkiseksi eikä sitäkään tarvitse säikähtää (Vielä toinen lapsi, niin sitten se on oikein arkista moooonta vuotta).
Se ei tule koskaan palaamaan täysin ajalle ennen vauvaa - mutta hyväksy muutos.

Mutta kannattaa ottaa miehen kanssa 2-4 tuntia kaksin, niin että hommaatte vauvalle hoitajan ja käytte vaikka syömässä.
Vaikka olette vanhempia, niin olette myös puolisoita.

Olen eri mieltä. Ei tätä tarvitse hyväksyä ja laiminlyödä puolisoa ja parisuhdetta. En todellakaan suosittele, ei ole sen arvoista.

Paljolle voi, jos haluaa voida. Mutta kannattaa toki olla kärsivällinen. Synnytys voi saada elimistön ja mielen sekaisin pitkäksikin aikaa! Hormonit ym. on vielä ihan sekaisin. Joten siinä mielessä kannattaa yrittää vaan puhaltaa yhteen hiileen ja sinnitellä, eikä tehdä mitään radikaalia.

Mutta tämän hyväksyminen uudeksi normaaliksi mille ei voi eikä kannata tehdä mitään - ei ole hyvä ajatus!

Vierailija

Ota Iisimmin sen lastenhoidon kanssa. Teidän parisuhde, rakkautenne vaaliminen on yhtä tärkeää. Ajattele niin että lapsi on rakkautenne hedelmä mutta te kaksi, ja teidän suhde on tärkein. 

Te annatte lapselle mallin perheestä ja rakkaussuhteesta. Lapsen paikka hierarkiassa on teitä ja teidän parisuhdetta alempana. Mikä ei tietenkään tarkoita lapsen henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin laiminlyöntiä vaan sitä, että lapsi näkee teidät paitsi vanhempinaan niin myös toisilleen omistautuneena miehenä ja naisena, jonka väliin ei eds hän pääse tunkeutumaan eikä koe itseään iskän korvaavana "pikkuaikuisena". 

Omistava, lapsestaan mustasukkainen äiti ja perheessä huonekaluksi ulkoistettu, halveksittu isä, vanhempien välillä ei mitään lämpöä, ei tee lapsen kehitykselle ja aikuisiän parisuhteille hyvää. Lasta ei saa päästää kiilaamaan vanhempien keskinäisen parisuhteen väliin tai jopa ylemmäksi.

Anna miehellesi enemmän vastuuta lastenhoidossa. Koittakaa järjestää enemmän kahdenkeskistä aikaa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Lapsi on minulle kaikki kaikessa ja tärkeintä mitä on. Hän siis syrjäytti tavallaan miehen paikan suurimpien tunteitteni kohteena

Tossahan se tuli. Se vaan riippuu siitä, että miten pitkään mies jaksaa leikkiä perhettä.


Kun eka lapsi syntyy niin sen jälkeen mies on aina kakkonen, tietenkin. Ei ole suurempaa rakkautta kuin äidin rakkaus lapseen.
Vanhempien rakkaus on tärkeä ja lapsen synnyttyä se pitää rakentaa uudelleen. Harmi vain että moni mies on niin avuton että ei osaa sopeutua uuteen tilanteeseen.

Vierailija

Nyt vähän armoa ja aikaa, vauva on vasta 4kk! Sun kuuluukin olla vauvan pauloissa, se on biologiaa. Mutta luota myös isän luomaan turvaan ja suojeluun vauvaa kohtaan. Juttele tilanne ja tunteet auki miehen kanssa. Luokaa teidän perheen malli ja pelisäännöt.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla