Passiivinen ystävä

Joskus tällaiselle voi olla joku käytännön syykin. Esimerkiksi minulla on ystävä, joka viettää paljon aikaa toisella paikkakunnalla. Niinpä olen tavallaan siinä suhteessa passiivinen, että odotan, että hän kysyy mennäänkö lenkille, kun tulen kaupunkiin maanantaina, koska kysyminen tuntuisi hassulta ja turhaltakin, kun en tiedä, milloin toinen on paikalla tyyliin "nähdäänkö, kun tulet", kun hän tietää, että haluan nähdä, kunhan hän vain on paikalla. Silloin kun hän on pysyvämmin maisemissa, ehdottelen kyllä enemmän. Toinen voi myös ajatella, että sinulla on enemmän jotain muuta elämää eikä halua tuppautua? Tai kokee epävarmuutta, jos on tullut aiemmin torjutuksi?

Toki on ihmisiä, jotka nauttivat siitä, että toinen tarvitsee heitä, mutta he voivat kokea, etteivät tarvitse tätä toista. Se saa heidät kokemaan itsensä tärkeiksi ja halutuksi. He saavat kokea näin valtaa toiseen ihmiseen. Kyllä minullekin joku joskus saattaa kertoa, että olen tulossa sinnepäin, mutta en voi nähdä, kun näen kaverini x. Itse tällöin mietin, että no, mikä pointti sulla sitten oli mulle asiasta avautua. No, tiedättehän, se pointti oli ehkä juuri, että mulla on niin paljon muutakin kuin sinä. Itse ohitan tällaisen olankohautuksella ja ajattelen, että ihmisellä on ehkä joku oma haava, jota hän ikään kuin minulla paikkailee. Olkoon sitten niin.

Mulla yhden kaverin kans meni 20vuotta ettei soiteltu, koska minä en soittanu. Nähtiin sitten yhdessä ammattiin liittyvässä tilaisuudessa ja otettiin toistemme puh.numerot. soitan hänelle pari kertaa vuodessa ja on ihan mukava jutella, mutta jos minä en soittaisi, niin sitten menis varmaan loppuikä et ei soiteltais.

En odota että hän soittaa, ystävyys ei siis ole tasapainossa.

Anna olla. Jos ei ystävyys toimi, niin ei toimi.

Mitä kummilapseen tulee, laita joulukortti ja synttärikortti eikä muuta. Kyllä vanhempienkin pitää skarpata sinne kummiin päin. Sitten kun lapsi on iso, niin pitää sinuun itse yhteyttä, jos pitää. Luultavasti ei, koska ette ole tutustuneet.