Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Miten minä voin olla tässä tilanteessa?

Vierailija
21.06.2006 |

Olen hoitovapaalla kahden pienen lapsen kanssa. Mies töissä 7 pv viikossa aamusta iltaan. Ystävät kaikonneet.



Ennen olin iloinen, positiivinen ja erittäin sosiaalinen. Oli helppo tutustua uusiin ihmisiin. Oli pari sydänystävää, joille pystyin puhumaan kaiken. Tällä hetkellä tuntuu, että olen menettänyt nuo ystävänikin; olen pitänyt yhteyttä, soitellut, pyytänyt käymään ja lähtemään kanssani konsertteihin ym. Viime aikoina on tullut pari viime hetken peruuntumista ystävieni taholta ja se masentaa. Masentaa eniten se, että asiasta ei ilmoiteta ajoissa, samana päivänä kun soittelen, että missä nähdään. (Ystäväni perheettömiä.) Minä kuitenkin joudun aikamoiset järjestelyt tekemään, että pääsen jonnekin lähtemään. Ja tietenkin odotan kovasti noita mahdollisia tuulettumisia. Mikä mättää? Olenko minä niin muuttunut, olenko tylsä, mitä olen? Väsynyt olen, sen myönnän. Olen myös väsynyt olemaan ystävieni sylkykuppi, johon ladataan heidän elämänsä tapahtumat (uudet poikaystävät, mitkä farkut ostaisi jne.). Ehkä meillä on niin eri elämäntilanteet... Mutta en haluaisi menettää ystäviäni. Enkä todellakaan ole ihminen joka puhuu lapsistaan taukoamatta. Kun olen vapaalla, en haluakaan jatkuvasti miettiä niitä asioita. Liikun paljon lapsieni kanssa puistoissa, kerhoissa, tapahtumissa, torilla, mutta en silloinkaan juuri pysty tutustumaan muihin vanhempiin, koska ehdin vain hokea " älä heitä, ei noin, katso näin..." . Tunnen olevani yksin. (Enpä olisi muutamia vuosia sitten kuvitellut kirjoittavani edellistä lausetta.)



Mitä ajatuksia kirjoitukseni herätti? Kerro, alan olla hukassa itseni kanssa.

Kommentit (3)

Vierailija
1/3 |
21.06.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tekstisi olisi voinut olla itseni kirjoittama jokin aika sitten.



Ystävistäsi ja heidän keskustelunaiheista tuli mieleen, että taidatte olla vielä kohtalaisen nuoria? Ehdottaisin, että jatkat yrittämistä, vaikka tuntuisikin että joudut tekemään kaiken työn ystävyyssuhteiden eteen ja pettymäänkin välillä. Lapsettomien ystävien on lähes mahdotonta ymmärtää millä lailla kahden pienen lapsen äiti voi olla sidottuna kotiin ja kuinka suuria järjestelyjä tapaamisten järjestäminen vaatii.



Vaihtoehtoisesti voit myös yrittää etsiä uusia ystäviä. Mielellään sellaisia joilla myös on lapsia, samoja kiinnostuksen kohteita jne. Yksinäisiä äiti ihmisiä kyllä riittää. Jos (ja kun) puistoista ei löydy ystäviä niin laita vaikka ilmoitus tuonne vauvan etsin ystävää palstalle. Itse olen löytänyt muutama vuosi sitten todella mukavia ystäviä ihan omalta kotipaikkakunnaltani tuon palstan kautta.



Et maininnut kuinka pieniä lapsesi ovat ja kauanko aiot olla kotona heitä hoitamassa. Työhön meno, opiskelu tai jos aiot olla kotona vielä niin ehkä jokin harrastuskin voisi tehdä sinulle hyvää?



Vaikutat ajattelevalta ja herkältä ihmiseltä ja ymmärrät varmasti sen, että vain sinä itse voit vaikuttaa hyvinvointiinsi. Vaikka lapset ovat tärkein asia, niin myös omasta hyvinvoinnista ja jaksamisesta tulee huolehtia. Mieti mitä muuta haluat olla kuin äiti (äiteyttä vähättelemättä) ja elä ja toteuta haluamasi asiat.



Halauksia.

-kahden äiti myös-

Vierailija
2/3 |
21.06.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

ystäviesi mielestä. Etsi uusia ystäviä perheellisten parista!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/3 |
21.06.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kirjoitit hienosti täyttä asiaa. Näen itsekin tilanteeni juuri kuvailemallasi tavalla, mutta oli jotenkin vapauttavaa lukea se toisen kirjoittamana.



ap