Joulun alla on synti olla parempituloinen (vuodatus)
Emme ole rikkaita, emme edes varakkaita. Mutta meillä on varaa kivoihin lahjoihin lapsillemme, miehen palkasta jää jotain säästöönkin ja auto on viime vuoden mallia (vaikkakin käytettynä ostettu). Näin joulun aikaan kaikkialla haukutaan kaltaisiamme perheitä; tavallisia työllisiä, jotka yrittävät elää omannäköistä arkea.
Joo, mieheni tosiaan tienaa joinakin kuukausina aika kivoja summia. Mutta se sama mies on tänäänkin tekemässä 12h työvuoroa, ei aina näe lapsiaan päivän aikana ollenkaan. Ekstratöistä voisi toki kieltäytyä, mutta sen jälkeen saisikin sitten tyytyä listan mukaisiin vuoroihin, eikä mahdollisuutta tienata ylimääräistä tulisi hetkeen. Siinä vaiheessa kun kaikki maksetaan itse, harvoin on järkevää kieltäytyä ylitöistä.
Olen nyt lukenut viime viikkoina useamman artikkelin ja keskustelun, jossa haukutaan hyvin tienaavia perheitä. Milloin pitäisi ostaa kalliita lahjoja köyhemmille, milloin ei tajuta normaalista elämästä mitään. Varakkaampi ihminen kuin kasa p*skaa pienituloisemman kengässä. On ok naarmuttaa autoa parkkipaikalla, kun itsellä ei ole varaa edes bussilippuun. Lapsille saa huomautella, jos heillä on paljon leluja tai se kirottu merkkihuppari päällään.
Milloin tässä näin kävi, että omillaan toimeentuleminen on näin iso synti maassamme? En nyt sano että kaikkien tulisi tavoitella suurempaa tulotasoa, mutta sekö sitten onnelliseksi tekee, jossei tienaa itse käytännössä mitään? Tuntuu tosi oudolta kun joka tuutista tulee juttua lasten eriarvoisuudesta, joka ilmeisesti ratkeaa sillä, että varakkaampi ostaa jouluna köyhemmälle lapselle kalliin kännykän tai jotain. Toisen lapseni päiväkodissa kiellettiin synttärikutsujen laittaminen lokerikkoihin, koska ei-kutsutuille voi tulla paha mieli. Näinkö tuloerot ja Suomen muut olennaiset ongelmat ratkeavat, pistämällä pään pensaaseen?
Kommentit (23)
Vierailija kirjoitti:
Kun katsoo miten näitä kommentteja hehkutetaan niin huh huh... palsta taitaa olla täynnä niitä yjteiskunnan elöttejä, joiden mielestä kaikille kuuluu sama elintaso vaikka makaisi kotona ja syljeskelisi kattoon. Jos joku tienaa omalla työllöän enemmän kuin ideologiatyötön tai pienituloinen on ihan oilein varastaa ja rikkoa omaisuutta. Ainakin se paremmintienaava pitäisi verottaa kuivaksi. Huh huh sanon.
Samaa mieltä. Pienipalkkaisille ei pitäisi maksaa mitään niinkin turhista töistä kuin postin jakaminen, lasten- ja vanhistenhoito tai siivoaminen. Täysin epäreilua että me hyvätuloiset joudumme maksamaan näille loiseläjille palkaa ja sosaiaaliavustuksia. Ei kaikkien todellakaan kuulu asua eirassa, saati syödä leipää.
Mä en kyllä ole huomannut mitään syyllistämistä missään, paitsi ehkä niiden köyhien.
Asialtahan siis vois sulkea silmänsä ja keskittyä siihen oman joulun järjestämiseen. Ja ei se maailma kaadu jos juuri sinä et halua ketään auttaa, maksattehan toki hyvätuloisina sitten enemmän veroa.
Mä oon törmänny ap.n ilmiöön ennenkin lähipiirissä ja usein se elämä todella pyörii näillä oman navan ympärillä joka asiassa, ja nostetaan ittensä johonki jalustalle. Sitähän toi on vain ja ainoastaan.
Jos ei köyhä kiinnosta ni pitääkö siitä täällä kuitenki vinkua. Ja se syyllisyys muka.
Jokainen varmaan muistaa lapsuudestaan sen kerran kun halusi yksin hotkia kaikki karkit. Jo silloin melko pienenä sitä sitten oivalsi, että ois kaikilla(myös itsellä) ollut kivempaa jos olisi muillekin antanu edes vähän eikä olis omasta hotkimisesta paha olo.
Kun katsoo miten näitä kommentteja hehkutetaan niin huh huh... palsta taitaa olla täynnä niitä yjteiskunnan elöttejä, joiden mielestä kaikille kuuluu sama elintaso vaikka makaisi kotona ja syljeskelisi kattoon. Jos joku tienaa omalla työllöän enemmän kuin ideologiatyötön tai pienituloinen on ihan oilein varastaa ja rikkoa omaisuutta. Ainakin se paremmintienaava pitäisi verottaa kuivaksi. Huh huh sanon.