Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

olen järkyttävän yksinäinen enkä tiedä miten muuttaa tilannetta. Ei ole oikein ketään ketä pyytää lenkille, ulos leffaan tms. Olen tosi etäinen lapsuuden perheeni kanssa minusta riippumattomista syistä. Ei ole oikein sukulaisiakaan.

Kaikki ahdistaa ja en tiedä miten pärjään elämän läpi. En tunnista elämääni lainkaan. Ei siitä pitänyt tulla tätä vaan jotain "normaalia".
Yhtäkkiä olenkin havahtunut siihen että oma elämäni onkin semmoinen friikkiä arkea jossa en välttämättä moneen päivään puhu kenellekään.

onko kukaan päässyt tilanteesta pois? voiko elämä ylipäätään muuttua..

Sivut

Kommentit (133)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Voi muuttua. Itse paranin vuosia kestäneestä masennuskierteestä ja koko kaveripiiri meni uusiksi n. kahdeksan vuotta sitten. Jos on esimerkiksi harrastuksia, suosittelen etsimään näiden harrastajien nettisivuja ja foorumeita, sieltä löytyy samanhenkistä sakkia. Terapia voi auttaa myös jos on todella lamaantunut olo, mutta netti on sinänsä "turvallinen" tapa tutustua ihmisiin aluksi, sitten voi ehkä jossain vaiheessa rohkaistua tapaamaan myös julkisella paikalla (järkevät varotoimet toki koska netissä kuka tahansa voi esittää ketä tahansa)

Olen tavannut useammankin nettitutun ja yleisesti ottaen asiat ovat joko menneet hyvin tai sitten ollaan ekan tapaamisen jälkeen jatkettu eri teitä kun ei ollut kemiaa edes ystävätasolla. Kyseiset ihmiset tavattu peleistä, pienoismallifoorumeilta jne

Vierailija

Olen ollut samassa tilanteessa. Mutta voit vaikuttaa siihen aseteella. Älä ajattele että arkesi on friikkiä, vaan hanki arkeen tavallisia rutiineja joista tulee hyvä olo. Hanki myös työ tai koulupaikka jos ei jo ole. Sitten se tärkein eli etsi puoliso. Oon huomannut ettei kavereihin voi luottaa, kunnon puoliso on se kenen kanssa elämä jaetaan. Älä häpeä sitä ettei ole enää kavereita.

Vierailija

Ihminen on sosiaalinen eläin, jos ei ole äärimmäisen introvertti. Ei siinä asennemuutos auta, jos kaipaa merkityksellisiä ihmissuhteita.

Ikävä kyllä aloittajalle mulla ei ole vinkkejä.. Ikää 40 eikä ole kuin puoliso, vaikka vuosikymmeniä yritin kavereita tai edes tuttavia saada. Ei auta etten koskaan ole halunnut lapsia, ja että opiskelin ja työskentelen sukupuolelleni epätyypillisella alalla. Ja ettei ole sukua eikä miehelläkään kavereita.

Vierailija

Jälleen kerran taas tällainen tarina. Jonkun muun vika, ja minä olen vain syytön kärsijä. Kenelläkään toisella ei mene näin huonosti? Lopeta tuo uikuttaa ja elä sitä elämääsi. Ei sitä kukaan tule sinun puolesta hoivaamaan ja päätäsi silittelemään.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Jälleen kerran taas tällainen tarina. Jonkun muun vika, ja minä olen vain syytön kärsijä. Kenelläkään toisella ei mene näin huonosti? Lopeta tuo uikuttaa ja elä sitä elämääsi. Ei sitä kukaan tule sinun puolesta hoivaamaan ja päätäsi silittelemään.

😕

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Jälleen kerran taas tällainen tarina. Jonkun muun vika, ja minä olen vain syytön kärsijä. Kenelläkään toisella ei mene näin huonosti? Lopeta tuo uikuttaa ja elä sitä elämääsi. Ei sitä kukaan tule sinun puolesta hoivaamaan ja päätäsi silittelemään.

Samaa mieltä. Kukaan ei tule kotoa hakemaan, joten jos kerran tälläkin palstalla saa asiastaan kirjoitettua, niin luulisi voivan mennä myös ihmisten ilmoille.

En ymmärrä sitä miten jotkut vain heittäytyvät veteliksi ja täysin osaamattomiksi itsensä kohdalla. Muiden pitäisi ratkaista heidän ongelmansa, tehdä kaikki, valaa rohkeutta ja tsempata koko ajan, mutta itsestään ei osata/tahdota pitää huolta ollenkaan. Kaikkia muita kyllä osataan syytellä, se on itsestäänselvyys, mutta itsessä ei vikaa ole tietenkään.

Tee jotain viisasta, ap! Neuvoja olet saanut ja tiedät ne varmaan ilmankin.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Jälleen kerran taas tällainen tarina. Jonkun muun vika, ja minä olen vain syytön kärsijä. Kenelläkään toisella ei mene näin huonosti? Lopeta tuo uikuttaa ja elä sitä elämääsi. Ei sitä kukaan tule sinun puolesta hoivaamaan ja päätäsi silittelemään.

Juuri kaltaistesi takia AP säästäisi vain mielenrauhaansa kun pidättäytyisi menemästä "ihmisten ilmoille". Valtaosa ihmisistä on paskoja hirviöitä kuten sinä ja kanssakäynti niiden kanssa on yhtä tuskaa jota tehdään vain pakon edessä.
 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jälleen kerran taas tällainen tarina. Jonkun muun vika, ja minä olen vain syytön kärsijä. Kenelläkään toisella ei mene näin huonosti? Lopeta tuo uikuttaa ja elä sitä elämääsi. Ei sitä kukaan tule sinun puolesta hoivaamaan ja päätäsi silittelemään.

😕


Tämä on totta, ap on ilmeisesti aikuinen ihminen ja vastuussa itsestään. Hän voi tehdä elämästään paremman jos haluaa. Täälläkin palstalla yritetään potkia persuksille ja auttaa tällaisia tyyppejä monta kertaa viikossa, mutta vinkuminen jatkuu vaan. Jokainen on oman onnensa seppä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jälleen kerran taas tällainen tarina. Jonkun muun vika, ja minä olen vain syytön kärsijä. Kenelläkään toisella ei mene näin huonosti? Lopeta tuo uikuttaa ja elä sitä elämääsi. Ei sitä kukaan tule sinun puolesta hoivaamaan ja päätäsi silittelemään.

Juuri kaltaistesi takia AP säästäisi vain mielenrauhaansa kun pidättäytyisi menemästä "ihmisten ilmoille". Valtaosa ihmisistä on paskoja hirviöitä kuten sinä ja kanssakäynti niiden kanssa on yhtä tuskaa jota tehdään vain pakon edessä.
 

Miten sinä autat ap:n kaltaisia tyyppejä? Miksi sinä et mene paijaamaan heidän päätään ja olemaan heille ystävä? Miksi sinäkin syytät muita ihmisiä, mutta et tee itse yhtään mitään? Kuka tässä on se hirviö?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jälleen kerran taas tällainen tarina. Jonkun muun vika, ja minä olen vain syytön kärsijä. Kenelläkään toisella ei mene näin huonosti? Lopeta tuo uikuttaa ja elä sitä elämääsi. Ei sitä kukaan tule sinun puolesta hoivaamaan ja päätäsi silittelemään.

😕


Tämä on totta, ap on ilmeisesti aikuinen ihminen ja vastuussa itsestään. Hän voi tehdä elämästään paremman jos haluaa. Täälläkin palstalla yritetään potkia persuksille ja auttaa tällaisia tyyppejä monta kertaa viikossa, mutta vinkuminen jatkuu vaan. Jokainen on oman onnensa seppä.

En ole AP mutta menisin mielummin vankilaan kuin katselisin kaltaistasi ihmispersettä päivääkään jossain työyhteisössä. Valitettavasti kaltaisesi jäte on päässyt leviämään yhteiskuntaan kuin rutto luonnonvalinnan puutteessa.
 

Vierailija

Hommaa koira ja mene sen kanssa koulutuksiin, sieltä olen saanut parikin kaveria. Lenkillä ihmiset tulee juttelemaan ja koirasta on itsestäänkin seuraa. Siis tää neuvo pätee vain jos tykkäät eläimistä, tietysti.

Vierailija

Olen huomannut, ettei nykyään ole samaa yhteisöllisyyttä ja kyläilytapoja kuin ennen. Elämää on vaikea sovittaa toisten menojen ja kiireellisyyden kanssa yhteen. Olenkin luovuttanut jo aikoja sitten. Elän elämää ilman ystäviä, onnekseni minulla on puoliso, joka on paras ystävä. Ja lapsia, joten arki kuluu. Kieltämättä suretti kuitenkin, kun olin pitkään sairaalassa ja toivuin kotona, niin kukaan ei käynyt. Sanahelinää kyllä hoettiin, kun makasin osastolla puoli kuolleena "saako käydä, tullaan käymään, sairaalassa, viimeistään kun kotiudut". Ei ole näkynyt näitä ihmisiä. Ja minusta ei ollut minun asia tällä kertaa käydä ja hoitaa "tuttavuuksia".

Vierailija

Jos asut kaupungissa, on varmasti paljon ihan ilmaisia tai melkein ilmaisia tapahtumia, joihin voi mennä.

Kansalaisopistojen luennot, kirjastojen järjestämät tilaisuudet, vapaaehtoistoiminta.

Kirkkokin varmasti järjestää jotain (itselleni vieraampi alue, mutta hyvä mahdollisuus).

Jos vain saisit lähdettyä kotoa pois välillä, jotta voit kokea yhteenkuuluvuutta vaikka yleisötilaisuudessa muiden joukossa.

Jos sinulla on rahaa, avoimen yliopiston kursseihin osallistuminen voi tarjota mielekästä toimintaa, jossa on myös mahdollista ainakin hetken myös puhua toisten ihmisten kanssa siitä opiskeltavasta ja itseä kiinnostavasta asiasta.

Vierailija

Minä olen samassa tilanteessa, mutta en kärsi siitä. Viihdyn ihan hyvin itsekseni ja sosiaalisia kontakteja on oikeastaan enemmän kuin haluaisin, koska joudun huolehtimaan muistisairaasta äidistäni ja tapaamaan hänen ystäviään, hoitajiaan, sukulaisia jne. Sitten kun saan olla yksin, niin olen yksin ja nautin siitä. Ymmärrän kyllä sen, että joku toinen voi kärsiä yksinäisyydestä, mutta jos itse kokisin sellaista, lähtisin varmasti etsimään ihmiskontakteja vaikka SPR:n ystäväpalvelun kautta.

Vierailija

Ei siinä ole mitään friikkiä, jos ei moneen päivään puhu kenenkään kanssa. Mä kutsun niitä päiviä viikonlopuiksi tai lomaksi. 

Nuo vähän töksäyttäen kirjoitetut kommentit valitettavasti pitävät paikkansa. Ei kukaan tule soittamaan ovikelloasi ja juttelemaan kanssasi. Tai no ehkä jotkut Jehovan todistajat. Jos haluat jutella muiden ihmisten kanssa, sun pitää hakeutua paikkoihin, joissa ihmisten on tarkoitus jutella toistensa kanssa. Millaisessa työssä olet? Tai opiskeletko jotain? Monet ihmiset puhuvat toisten ihmisten kanssa (työkaverit, asiakkaat) jo työpäivän aikana niin paljon, että vapaa-ajalla on ihan mukavaakin olla puhumatta. Voisitko harkita jotain harrastusta tai vaikka vapaaehtoistyötä, jossa on vähän pakkokin puhua muiden kanssa, jotta homma ylipäätään toimii? 

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat