Te joiden lapset ei kaupassa ole aina pyytämässä " ostetaan tää ja tää ja tää" ! Huom!
Kaupassa lähes aina näkee kun lapset pyytävät bongaamiaan leluja ja nameja. Itsellä lapsi vielä pieni, mutta mietin etten kyllä kestä jos lapsi tulevaisuudessa koko ajan kerjää ostamaan jotain.
Riittääkö ihan se, että lapselle opetetaan ettei hän koskaan saa mitään ylimääräistä? Karkkia vain namipäivänä ja muulloin kerjääminen on turhaa ja leluja tulee vain lahjaksi juhlapäivänä. Vai täytyykö jokaisen lapsen kokeilla silti varmuuden vuoksi tuhat kertaa josko vanhempi sittenkin joustaa?
Kysyn teiltä ohjeita, joilla lapset eivät koko ajan luettele mitä haluaisivat, miten olette siihen päässeet?
Kommentit (19)
ja joskus, kun on synttäri tulossa tms. juhalpäivä saakin jotain. Tai mummo lupaa ostaa jotain kun tulee käymään. (2 krt/vuosi) Vaikka lapsi katseleekin tavaroita ja kokeilee rajoja, tietää kyllä että aina ei osteta.
tehtiin leivän ostamisesta numero. Vielä vaan on iloinen asia kun päästään leipäpuolelle!
Ja mä sanon myös, että saa toivoa synttäri/joululahjaksi.. (jos kyselyitä tulee)
siihen, että aina voi toivoa ja haaveilla, mutta aina ei saa haluamaansa.
Ollaan kerrottu lapsille, että meillä aikuisillakin on haaveita, mutta ei niitä aina voida toteuttaa. Lapsille on sanottu, että kaikki on niin kallista ja rahalle löytyy tärkeämpääkin käyttöä. Lapset ovat oppineet, että jos tavaraa on liikaa, niin kaikkia ei ehdi ja huvita käyttää, joten se on turhaa tuhlausta. Kyllä me silti välillä ihan muuten vaan hemmotellaan lapsia, ilman että pitäis olla merkkipäivä. Muksut ymmärtää, että kun eivät kinua, niin joskus voi saada jotain ekstraa muuten vaan ja jos kinuavat, silloin eivät ainakaan saa koskaan mitään. Meillä on tapana n. kerran kuukaudessa, että muksut ottaa roskapussin ja kerää kaikki risat lelut siihen, sitten on tilaa joskus tuleville uusille leluille.
Tytöt (4 ja 6v) ihastelevat kovasti kaikkea uutta ja tietävät tasan tarkkaan että synttäreillä ja joulupukilta voi olla toivomassa uusia leluja. Vanhempi tietää myös että säästämällä voi saada kaikkea kivaa ja ostikin omilla rahoillaan (papalta sai 20e synttärirahaa) barbin+olohuoneen cittarista viime viikolla 10e. Aikoi loput säästää jotta niillä saisi toisenkin kerran jotain pientä kivaa.
Hyvin harvoin mitään ylimääräisiä ostamme, ne sovimme aina ennen kauppaan menoa jotta muksut pysyvät ajatuksessa mukana. Kauppalapun tekokin kirjoitetaan yhteistyönä aamulla ennen kauppaan menoa, tarkkaan mietimme mitä pitää ostaa ja lapun mukaan ostamme.
Sitten kävi kuopuksen synnyttyä niin, että lapset pääsivät harvemmin kauppaan, kun minä äitinä kävin yksin vähän kauppareissuilla tuulettumassa. Aloin joskus harvoin lasten päästyä mukaan ostelemaan pikkuauton tms., josta lapset päättelivät, että tästä tehdäänkin tapa. Nykyisin kerron autossa jo valmiiksi, että tällä reissulla ei sitten osteta leluja ja toimii. Käydään kuitenkin leluhyllyllä katselemassa, mutta itkujen kanssa ei tarvitse lähteä pois.
Nykyään he kysyvät saako jotain joskus annan luvan lelulle joskus tikkarille ja joskus ei mitään.
käänteispsykologiaa. Opetin lapset pienestä asti siihen että ruinaamalla ei saa mitään. Ja muistutin tietysti siitä jo ennen kauppaan menoa. Joskus ihan yllättäen saatoin sitte ostaakin lapsille patukat tai tikkarit tai jonkun lelun. En kuitenkaan joka kerta!
Lapset nyt 11 ja 14 vuotiaat eikä koskaan ole tarvinnu taistella kaupoissa.
loin mitänkin ja joskus ostan joskus en. Eipä yleensä kitise vaan pyytävät kerran kaksi ja jos sanon ei niin kyllä se yleensä riittää. Mä luulen, että se loputon mankuminen jää hyvin pian pois, kun et vaan anna periksi.
Lapset nyt 5v ja 6v, ja tietävät, että jos ei erikseen mainita, niin ei myöskään osteta karkkia, leluja tms.
Nykyään saavat monesti ostaa omalla rahalla jonkun muutaman euron lelun, ja sekin sovitaan jo kotona ja otetaan omat rahat mukaan.
En oikein edes muista, kuinka tähän tilanteeseen ollaan päädytty, mutta en muista että kumpikaan olisi koskaan alkanut kinuamaan mitään sellaista mistä ei oltu sovittu.
Olisiko sitten vaan niin, että aikani jankutin jo etukäteen sitä, ettei osteta leluja eikä karkkia, niin se on nyt kääntynyt niin päin, että erikseen mainitaan jos jotain kivaa saavat.
ja ihan hyvin on riittänyt että lapselle (5v) sanoo etukäteen mitä ja miksi ostetaan. Silloin tällöin hän saa toki ostaa omilla säästöillään jotain, tai sitten ostan pienen yllärin. Mutta se ei siis ole jokapäiväistä, -- tai viikkoista.
Ikävä kyllä ainoana lapsena ja etenkin ainoana lapsenlapsena tilanne on ajottain pyrkinyt riistäytymään käsistä, kun isovanhempien mielestä esim. 30 euron lelu on ihan tavallinen tuliainen vaikka oltaisiin justiinsa edellisenä päivänä tavattu...
Vierailija:
joskus ostan joskus en. Eipä yleensä kitise vaan pyytävät kerran kaksi ja jos sanon ei niin kyllä se yleensä riittää. Mä luulen, että se loputon mankuminen jää hyvin pian pois, kun et vaan anna periksi.
jotakin ostetaan. Koskaan en ole tavasta poikennut ja silti tämä yksi jaksaa uskollisesti kysyä, eikö nyt voitais kuitenkin ostaa sitä ja tätä ja sitten vielä tuollainen... Onneksi ei järjestä koskaan mitään kohtausta tai ala mököttämään. Ehkä se on hänen tapansa haaveilla tai varmistaa, että joskust taas on se päivä, kun jotain saa?
Mutta vaan sanoo siis, ei ala huutamaan ja kiljumaan. Voidaan käydä katsomassa lelua tms. mitä sanoo haluavansa. Usein sanon, että äidillä ei ole nyt tarpeeksi rahaa tai että nyt ei voida ostaa karkkia kun ei ole karkkipäivä, ostetaan sen sijaan banaania tms. Joskus sitten voidaan ostaa jotain " järkevää" mitä lapsi haluaa.
Lapsen saa myös " haluamasta" turhia sillä, että antaa auttaa kaupassa. Meillä ainakin toimii tää että " haepas äidille tuosta ketsuppipullo" , " otettaisiinko tätä vai tätä leipää" jne. Viimeksi ihana kommentti taaperolta, joka toi pienen ketsuppipullon (500g) kun pyysin tuomaan ison (1kg). Tuumasi tuodessaan, että " iso painoi liikaa" =) Ja siis on näkyvissä ja " vieressä" koko ajan etten tosiaan lähetä mihinkään kauemmas hakemaan mitään.
Käydään joka kauppareissulla leluosastolla ja lapset tietty haluaa sitä ja tätä. Eivät kyllä nosta meteleliä vaikkei sillä kertaa lelut mukaan lähdekään.
Tietävät, että lapsilisäpäivänä käydään ostamassa ne lelut, jotka viimisen kuukauden aikana on eniten haluttanut saada.
Meillä siis kolme lasta, joakinen saa " tuhlata omaan leluunsa max. 110 euroa. Se summa joka jää käyttämättä (saa vain yhden lelun) laitetaan sitten tilille. Siis jos joku ostaa 100 euron lelun, laitetaan 10 euroa hänen tililleen. Jos toinen käyttää 20 euroa, hänen tililleen laitetaan 90 euroa.
Eli käyttävät periaatteessa omia rahojaan.
Toimii meillä.
Joka asiassa toinen lapsistamme tyytyy paljon vähempään kuin toinen. Ja kyse ei ole ainakaan siitä, että rakastaisimme tuota toista vähemmän. Samalla tavalla on yritetty kumpikin kasvattaa.
Siis jonkin halvan jutun. Sitten kun ollaan kaupassa, jos meinaa tulla uhkaava tilanne esim. leluosaston kohdalla, niin ei tarvitse kuin muistuttaa tuosta asiasta, niin tottelevat. Ja lapset ovat nyt 3 ja 6.
Vierailija:
Joka asiassa toinen lapsistamme tyytyy paljon vähempään kuin toinen. Ja kyse ei ole ainakaan siitä, että rakastaisimme tuota toista vähemmän. Samalla tavalla on yritetty kumpikin kasvattaa.
Mutta toisaalta saattaa johtua siitä, että ostan ihan joka kerta hänelle lelun ja herkkuja, itse ehdotan aina.
Joskus kysyy että voidaanko ostaa jätskiä, mutta ei hermostu jos ei osteta. Karkkia ei edes kinua kun tietää ettei sitä syödä kuin karkkipäivänä ja juhlatilaisuuksissa.
Sitä en tiedä miten tässä näin on päässyt käymään...