Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Seitsemäs vuosi parisuhteessa...

Vierailija
29.05.2006 |

Sitä sanotaan että seitsemäs vuosi parisuhteessa on yleensä melko vaikea tai monet eroavat kun on seitsemän vuotta kuljettu yhteistä taivalta.



Meillä tämä vuosi on se seitsemäs ja alkuvuosi oli ihan niinkuin kaikki vuodet tähänkin asti, mukavaa leppoisaa perhe-elämää. Nyt olen kuitenkin huomannut että ilmapiiri on muuttunut. Saamme riidan aikaiseksi paljon helpommin, yhteisiä keskustelunaiheita ei löydy tai jos yritän jutella mieheni kanssa huomaan ettei hän ole lainkaan kiinnostunut. Lämpö ja läheisyys väliltämme on katoamassa. Elelemme ihan omia elämiämme, emme käy yhdessä juuri missään nykyään vaan aina erikseen, molemmilla on omat harrastukset ja vaikka minä yritän edes jonkin verran olla mukana mieheni harrastuksessa niin hän ei osoita mitään mielenkiintoa minun harrastustani kohtaan vaikka tykkäisin jutella hänen kanssaan edistymisestäni yms.



Nyt todella tuntuu siltä että totta se on, tämä seitsemäs vuosi on jotenkin takkuinen, miksi? Rakastan miestäni ja hänkin minua eikä kyse ole nyt siitä että oltaisiin eroa tekemässä. Tahtoisin takaisin sen yhteenkuuluvuudentunteen mikä meillä joskus oli. Miten saisin sen takaisin?

Kommentit (11)

Vierailija
1/11 |
29.05.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaikki suht koht ok ja normaali arki pyörii, mutta musta tuntuu että jotain puuttuu. En tunne minkäänlaista seksuaalista latausta mieheeni.

Ja jotenkin tappavan tylsältä tuntuu. Mutta uskon, että tää on vaan joku vaihe joka menee ohi kun vaan jaksaa hoitaa suhdettaan.

Vierailija
2/11 |
29.05.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Me tosin aloitimme suhteen rakentamalla taloa ensimmäisen vuoden. Ehkä sen vuoksi kriisi tulee vähän jäljessä ja tulee vasta kahdeksantena vuotena.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/11 |
29.05.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja kai aika huomaamatta se 7 vuoden kriisi, kun en sitä muista... Eiköhän tuo ole kuitenkin aika normaalia pitkässä parisuhteessa, että välillä kyllästyttää ja tympii. Jos ja kun noita tunteita alkaa tulla, niin siinä on sitten tehtävän paikka: aikaa toisillenne! Mieti, mihin puolisossasi rakastuit aikanaan. Mieti, mitä kaikkea hyvää hänessä on. Mieti, miten voisit hänelle näyttää, että hän on se kaikista paras sinulle. Anna rakkautta! Se tulee kyllä takaisin!



Eli kun tulee noita " musta tuntuu että mua ärsyttää ja musta tuntuu ettei tuo toinen välitä ja musta tuntuu siltä ja tältä" -jaksoja, niin silloin pitää keskittyä siihen kaikkeen hyvään, mitä teidän suhteessa on! Niitä vanhoja riitoja ja erimielisyyksiä on turha vatvoa, niitä on ihan varmasti parhaassakin suhteessa välillä.



Hemmottele puolisoa sanoilla ja teoilla! Jos makkarissa on viileää, niin keksi jotain piristettä ;) Seksikkäät alusvaatteet, hieronta, kynttilävalaistus (tai vaikka strippausesitys tai käynti seksikaupassa, ihan mikä teille on luonnollisinta)... Jos puuttuu puheyhteys, niin pullollinen viiniä, rauhallinen ilta ja vain te kaksi sohvannurkassa, telkkari kiinni.



Tällaisia tuli mieleen...

Vierailija
4/11 |
29.05.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itseä ainakin kyllästytti ukon naama 7-8. vuosi, mutta tuskin ukko mitään huomas.

Edellisessä suhteessa petin kun oli 7. menossa.

Vierailija
5/11 |
29.05.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kovin sehän tässä alkaa väsyttämään kun sitä tuntuu että yksinään yrittää. Mä puhun ja mä kerron että rakastan, mä yritän halata tai suukotella niin aina olen tulossa väärään aikaan kun " just lepäsin" tai " just olin lukemassa" tai " just olin lähdössä autotalliin" . Muutenkin tuntuu siltä että ihan kaikessa mitä teen mieheni näkee jotain huonoa tai väärää. On tosi surullista kun ei saa rakkaaltaan enää missään asiassa kehuja tai kannustusta ja kun olen sanonut hänelle että musta tuntuu pahalta kun mut aina torjutaan niin mieheni ei ota näitä sanoja vakavissaan vaan sanoo että kyllä hän minua huomioi ja kyllä hän pitää minua hyvänä. Minä vaan en ole sitä sitten huomannut.



Ainoa huomionosoitus on se että saattaa työpäivän aikana laittaa viestin että rakastaa minua, mutta naamatusten sitä on kyllä vaikea huomata.



On surullista yrittää yksin varsinkin kun ei saa mitään " tukea" yrityksiinsä vaan tuntuu siltä että mies olisi kaikkein onnellisin kun saa vaan olla omissa oloissaan puhumatta minulle mitään.



ap

Vierailija
6/11 |
29.05.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

kanssa sohvannurkkaan viinipullon kanssa ilman telkkaria!!! Ei mitään toivoa!



ap edelleen

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/11 |
29.05.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

voi kutsua, vaikka nyt nimellisesti kaikki onkin ok. En mä tiedä tunteeko mun mies samoin, että kaikki ei ole niinkuin pitäisi. Mä olen tuntemuksistani hänelle kertonut mutta hän ei ole kommentoinut asiaa mitenkään.



Mua väsyttää hirveästi se että olen tavallaan " yksin" koko ajan sillä olen kotihoidontuella vielä elokuun alkuun asti ja siis aina kotona. Mies ei minua huomioi muuta kuin silloin kun haluaa seksiä - surullista, mutta näin on.



Mä vaan niin haluaisin löytää sen keinon millä saisin mieheni kuuntelemaan minua. Se että tuntemuksiani ei oteta vakavasti tuntuu kaikkein pahimmalta :(



ap

Vierailija
8/11 |
29.05.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Saisitko mitenkään viestiäsi perille ilman riitaa? Rakentavasti? Älä sano miehelle " sinä et ikinä" tai " sinä aina" , vaan sano " minä toivoisin" , " minulle olisi tärkeää" . Sinun pitäisi osata puhua tunteistasi niin, ettet turhaan syyllistä miestä ja saa häntä puolustuskannalle.



Ehdota vaikka, että joka toinen viikko perjantaisin sinun pitää saada häneltä 2h aikaa! Että lupaat silloin laittaa jotain hyvää naposteltavaa (tie miehen sydämeen jne.) ja mies lupaa puolestaan sinulle huomionsa :)



Monelle miehelle ihan oikeasti riittää se pelkkä seksi korvaamaan kaiken muun läheisyyden ja hellyyden... Heillä nuo tarpeet on kuitenkin vähän erilaiset kuin meillä naisilla. Ihan tutkitusti. Jos mies suostuu tuohon " syvälliseen keskusteluun" niin lupaa sinä vaikka joka toinen lauantai villiä seksiä miehen tyyliin ;)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/11 |
29.05.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Saa nähdä jaksaako tämän yli taistella. :(

Vierailija
10/11 |
29.05.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

... saa nähdä miten kesäinen perheenlisäys vaikuttaa - toivottavasti palauttaa suhteen entiselleen.



*huoh*

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/11 |
29.05.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juuri omista tuntemuksistani yritän hänelle puhua ja kertoa mutta hän ei kuuntele eikä ota niitä vakavasti. Tuntuu siltä ettei mun tunteilla ole mitään väliä, ei haittaa vaikka ahdistaa tai tuntuu pahalta. Jos joskus oikeasti olen surullinen ja itken niin mies pakenee - juuri silloin kun eniten sitä syliä tarvisin. Pahinta on se, että kun kerron tunteistani ja murheistani niin mieheni saattaa vastata että: " mä oon sulle niin huono mies" . EN MÄ TOMMOSTA HALUA KUULLA! Muutenkin on kova poika itseään arvostelemaan ja olenkin sanonut hänelle että minä en ole tuota mieltä vaan ovat hänen omia juttujaan ja jos pitää itseään niin huonona, niin miksei sitten tee asialle mitään.



Pettämisestä en tietenkään voi olla varma, kyllä sekin on mielessä käynyt. Käytännössä se vaan olisi miltei mahdotonta kun mieheni työpäivät ovat melko lyhyitä ja hän tulee aina suoraan kotiin eikä hän ikinä käy missään ilman minua tai lapsia. Lasten kanssa hän tuskin ketään muijaa käy höyläämässä. En siis jotenkaan jaksa uskoa siihenkään.



Musta tuntuukin siltä, että olen pitänyt häntä " liian hyvin" . Teen aina todella hyvää ruokaa, pyykkään, siivoilen ja hoidan lapsoset.