Minua ei kiinnosta tämä raskauteni yhtään :(...
Olen kolmannella kuulla raskaana. Tunnen itseni huonoksi ihmiseksi kun raskaus ei kiinnosta yhtään. Välillä kun on huono olo jopa toivon etten olisi edes raskaana ja ruoskin itseäni kun jätettiin ehkäisy pois. Vauvakuumetta minulla ei ole, eikä ole ollut. Järkisyistä syistä tätä lasta tehtiin, että saadaan esikoiselle elinikäinen kaveri. Tiedän että tämä on niin oikea ja hyvä päätös, mutta miksi en osaa iloita. Tuntuu että haukkasin liian ison palan kakkua, kuvittelin jaksamisestani liikoja. Mielessä vaan pyörii miten jaksan vauvan kanssa, ikää on jo yli 30. Ajattelen myös mitä kaikkea menetän, hyvät yöunet, vapauden tunteen, itseni... Ärsyynnyn ja ahdistun ajatuksestakin. Esikoista odottaessa kirjoitin ahkerasti päiväkirjaa tuntemuksistani ja onnesta. Nyt ei tulisi kaunista kirjoitettavaa, enkä viitsi kirjata ylös mitään. Ei vain kiinnosta, toivon vain että tämä olisi pian ohi. Miten ihmeessä jaksan?
Kommentit (9)
On vain vallalla joku ihme myytti että kaikkien pitäisi nauttia ja hehkuttaa raskauttaan ylenpalttisesti. Minusta tuo on vain kypsän äidin merkki että pohtii asioita eri kanteilta. Sitäpaitsi mulla oli tismalleen samanlaisia tuntemuksia toisen ja kolmannen raskausaikana ja silti lapset ovat niin rakkaita että en voi sanoin kuvata. Enkä kanna syyllisyyttä raskausajan tunteista, ÄLÄ SINÄKÄÄN!
Odotan kolmatta, isommat lapset ovat jo koululaisia ja halusin tämän iltatähden vaikka ikää on jo 36v.
Nyt koko raskaus on mennyt pohtiessa että miten tästä sitten oikein selvitäänkään, miten jaksan valvoa ja hoitaa pientä vauvaa joka on kuitenkin niin vaativa. Olen jo tottunut nukkumaan yöt ja koululaiset kun pärjäävät itse hyvin pitkälle niin miten ihmeessä taas jaksan seuraavan 3-4 vuoden rankan rupeaman?
Lohdutan itseäni ajattelemalla että tästä vauvasta tulee yhtä ihana ja rakas kun nuo isommatkin ovat, enhän luopuisi heistä mistään hinnasta ikinä, niin kyllä tästäkin tulee yhtä rakas ja siitä sitä voimaa sitten saa.
Voimia sullekin.
vauva oli todella toivottu (yritystä yli vuosi ennen kuin tärppäsi). Itselläni meni ajatukset ohi pikkuhiljaa, myöhemmin ajattelin tämän johtuneen hormoneista tai jostain muusta raskauteen liittyvästä asiasta. Minkäikäinen esikoisesi on?
ja tuntemukset ovat samanlaisia. Vielä plussatessani olin riemuissani mutta pahoinvointi ja väsymys ovat kyllä vieneet mennessään aika suuren osan tästä raskauden ilosta. Uskon kuitenkin että nämä tunteet ovat suurelta osin tämän huonon voinnin ja hormoonien yhteisvaikutusta, sekä ehkä myös jonkinlaista muutoksenpelkoa, ja menevät varmasti ohi raskauden edetessä. Anna siis sinäkin itsellesi aikaa käsitellä näitä tunteita, lapsen syntymään on kuitenkin vielä aikaa ja ehdit siihen varmasti sopeutua.
Esikoinen täyttää 5 ennen sisaruksensa syntymää. Se varmaan vain vaikeuttaa asetelmaa, kun hän on jo niin omatoiminen ja koen elämän olevan nyt mutkattomampaa kun en ole hänessä niin kiinni. Nyt pohdin mitä ihmettä olen oikein ajatellut kun päätin lähteä samaan rumbaan uudestaan. Luulin että kyllä se vauvakuume nostaa päätään kun teen positiivisen raskaustestin, tai ekan neuvolan jälkeen tai.... Neuvolassakaan en uskalla puhua tällaisista tunteista. Itsehän olen itseni tähän jamaan järjestänyt. Vaikka välillä toivonkin että raskaus vain katoaisi, en silti ole missään vaiheessa vakavissani aborttia ajatellut. Tuntuu että olen ajanut itseni nurkaan :(.
Ap
Meillä myös esikoinen jo vanhempi, ja ikää miehellä yli 30. Juuri tuo vauvan vaatima hoito mietitytti kovasti, kun esikoinen oli jo niin omatoiminen. No, sinänsä kaikki on meillä kuitenkin mennyt hyvin, kun minä itse taas olen ollut niin vauvakuumeinen, tai minulla on siis ajatukset ollut paljon positiivisemmat ja jaksamista varmasti riittää, sitä ei tarvitse miettiä. Toivottavasti miehesi tukee sinua, ja on halukas hoitamaan vauvaa ja myös äitiä raskauden aikana, siitä saat varmasti voimia, kun et ole yksin raskautesi kanssa!
Kiva huomata etten kuitenkaan ole ainoa. Voimia myös muille jotka kärsivät samanlaisista ahdistavista ajatuksista. Onneksi mieheni tukee minua, vaikkei hänelläkään varsinaista vauvakuumetta ole.
Muistin muuten juuri vinkin jonka olen kuullut joskus kauan sitten. Joku kehotti, että lähtisi kauppaan ostamaan muutaman vauvan vaatteen, vaikka pienen bodyn ja potkuhousut. Se voisi herätellä äidin vaistoja. Ehkä koitan sitä.
ap
Minulla oli esikoista odottaessani vähän samanlaisia tuntemuksia, vaikka olin kovassa vauvakuumeessa. Ehkä juuri siksi olin jotenkin ihmeissäni kun mitään ryöppyävää huumaava onnen tunnetta ei tullutkaan, odotus ei ollutkaan niin ruusunpunaista kuin elokuvissa.. Ja olin tuollooin 22 vuotias, joten iän puolesta en jaksamistasni miettinyt. Muistan kyllä olleeni todella ahdistunut asian suhteen, mutta tuolloin oli raskaana myös eräs ystäväni joka kertoi samanlaisista tuntemuksista, saimme sitten tukea toisiltamme. Tsemmpiä odotukseen, älä ota paineita:)
Pitäisiköhän sun purkaa noita tunteita jollekiin ystävälle tai ammatti-ihmiselle?