Vierailija

Ei siis sisällä onneksi. Viimeksi tänään: tulin töistä ja terassilla oli poltettu tupakkaa. Oli tupakantumppi jätetty rapun viereen ja tuhkaa oli lattialla. Mietin, kuka tuttu on voinut käydä kokeilemassa, ollaanko kotona. Kai tuttu ilmoittaisi, jos on oven takana. Kerran joku oli vienyt ruohonleikkurin autokatokseen, kun ei oltu kotona. Leikkasin nurmikon ja jätin ruohonleikkurin ulos. Lähdettiin ravintolaan syömään ja kaupungille ostoksille. Jossain vaiheessa päivää alkoi sataa ja harmittelinkin miehelleni, että se ruohonleikkuri on ulkona. Mies sanoi, että tuskin se pilalle menee. Kun tultiin kotiin, leikkuri oli laitettu autokatokseen. Kumpikaan meistä ei sitä tehnyt, koska sen paikka on lukitussa varastossa. Ehkä joku naapuri oli halunnut olla avuksi. Mutta outoa, ettei kukaan ole maininnut asiasta ikinä. Viime talvena joku kurkkasi makuuhuoneen ikkunasta, kun oltiin katsomassa televisiota olohuoneessa. Olen täysin varma, että näin naaman useamman sekunnin ajan. Meidän olohuoneen sohvalta näkee makuuhuoneen ikkunaan. Järkytyin niin, että tärisin ja ääni petti. Mieheni juoksi ulos, muttei nähnyt ketään. Lähestymisvalo kuitenkin paloi talon sivussa. Mietin, kannattaako näistä huolestua, esim. hankkia kameravalvontaa.

Sivut

Kommentit (95)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Mikä on lähestymisvalo? Asutteko lentokentällä?

Ap tarkoittanee liiketunnistimella varustettua ulkovaloa.

Vierailija

Lähestymisvalo on varmaan liiketunnistimella syttyvä lamppu, meilläkin on sellainen talon nurkalla (mahdoton välttää jos ei tiedä lampun paikkaa) ja se syttyy tarpeeksi hämärällä kun havaitsee liikettä.

Itse kyllä laittaisin kameravalvonnan, mikäli mahdollista. Ja niin, ettei kuolleita kulmia juurikaan jää ja että kasvokuva olisi mahdollista saada tallennettua. Muistakaa sitten liimata johonkin ikkunaan "kameravalvonta"-tarra, niin ette syyllisty itse mihinkään salakuvaukseen. Kyllä mua ainakin ahdistaisi ihan hitosti liikkua yksin hämärässä tai olla yksin kotona, eihän sitä tiedä milloin ystävällinen hiippailija vaihtaa tirkistelyn joksikin konkreettisemmaksi.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Mikä on lähestymisvalo? Asutteko lentokentällä?

Lähestymisvalona se meille on myyty. Siis sellainen valojärjestelmä, joka toimii hämäräkytkimellä ja/tai liiketunnistimella, itse voi säätää myös sen etäisyyden, mistä asti reagoi liikkeeseen.

Ap

Vierailija

Meillä on kamera olosuhteiden pakosta. Jo pelkkä kyltti 'kameravalvonta' rauhoitti tilanteen. Kamerakin siis toimii, se tuli vain muutaman päivän myöhemmin.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Eikö talvella ollut lunta jossa olisi näkynyt jalanjälkiä? Tai nurmikossa painaumia?

Ei ollut lunta. Asutaan aika lailla etelärannikolla, joten luminen aika lyhyt. Tuo tapahtui joulun lähellä. Nurmikkoon taas ei talvella tule mitään painaumia, kun ei se talvella kasva pituutta.

Ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Eikö talvella ollut lunta jossa olisi näkynyt jalanjälkiä? Tai nurmikossa painaumia?

Miksi alapeukku?

"Viime talvena joku kurkkasi makuuhuoneen ikkunasta, kun oltiin katsomassa televisiota olohuoneessa."

Meillä jää usein nurmikkoon jälkiä jos siellä on kuljettu (varsinkin syksy/talviaikaan jolloin nurmikossa on kosteutta ja se on muutnekin hieman pidemmällä ruoholla) ja tietysti talvella myös lumeen.

Vierailija

Meillä on riistakamera mökillä. Meillä näkyy joskus kuvista, että tuntemattomia ihmisiä käyskentelee pihalla. Mitään ei ole koskaan varastettu tms, mutta en ymmärrä miksi jotkut pyörii vierailla pihoilla!

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö talvella ollut lunta jossa olisi näkynyt jalanjälkiä? Tai nurmikossa painaumia?

Ei ollut lunta. Asutaan aika lailla etelärannikolla, joten luminen aika lyhyt. Tuo tapahtui joulun lähellä. Nurmikkoon taas ei talvella tule mitään painaumia, kun ei se talvella kasva pituutta.

Ap

Okei. Meilläpäin usein tulee juurikin huurteesta/kohmeesta tms. johtuen.

Vierailija

Koira on hyvä summeri... ja kun päästää ulos, niin toimii myös vartijana. Joillakin roduilla on kova vartiointivietti ja reviiritietoisuus. Sellainen aidatulla pihalla lopettaa tuntemattomien hiiviskelyt lyhyeen.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö talvella ollut lunta jossa olisi näkynyt jalanjälkiä? Tai nurmikossa painaumia?

Ei ollut lunta. Asutaan aika lailla etelärannikolla, joten luminen aika lyhyt. Tuo tapahtui joulun lähellä. Nurmikkoon taas ei talvella tule mitään painaumia, kun ei se talvella kasva pituutta.

Ap

Okei. Meilläpäin usein tulee juurikin huurteesta/kohmeesta tms. johtuen.

Riippui varmaan nurmikosta, onko leikattu vai ei. Meillä ei kyllä jää jälkiå. Etenkin syystalvella kun jatkuvasti sataa, minkäänlaista kulkemisen jälkeä ei tule. Toki se kuluu niistä kohdista, joissa paljon kuljetaan.

Vierailija

Riistakamera ja jos varmistat toisella vielä niin hyvä, eiköhän jää kiinni. Vähintään muistikortilla ja yökuvauksella mutta lähettävä ois kans hyvä. Liiketunnistimia muutama ja valot vaikka eri paikkaan. Koira on kyllä hyvä kaveri tohon jos valot syttyy pihalla ja joku siellä hiippailee. mutta aidattu tontti pitäs melkeen olla jos kaupungissa. Maalla sitten ite mukaan hihnan kanssa ihan jo mopen turvallisuuden takia.

Vierailija

Onko lähistöllä Perussuomalaisten puoluetoimistoa? Niissä pyörii outoa porukkaa, ovat pääasiassa vaarattomia kylähulluja, mutta joukkoon mahtuu myös tuomittuja rikollisia.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat