Sivut

Kommentit (58)

Vierailija

On se kumma, että miehet ei pysty ottamaan vastuutaan perheessä.  

Ja turha tulla sanomaan, että nainen ei annamiehelle vastuuta. Kyllähän se aikuinen mies voi ottaa sen vastuun, jos vain haluaa. Ei naisellekaan kukaan ANNA sitä vastuuta.

Vanhemman, myös miehen kuuluu OTTAA vastuu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Voi jee. Mulla on yks lapsi ja osallistuva mies ja silti olen aivan poikki. Lapsi 2 vee ei nuku eikä siis jää omaa aikaa ja olen töiden jälkeen muutenkin ihan poikki. Joo, kivittäkää vaan, mutta sanonpahan vaan, että äitiys itsessään on jo melkoinen homma kun pitää olla niin täydellistä eikä tukiverkkoa liiemmin ole. Hoida siinä kahdessa kolmessa tunnissa mitä töiden jälkeen jää ennenkuin pitää mennä yrittämään nukkumista ruuat, siivoukset, kuntoilut ja opiskelut, tai no tuosta viimeisestä olen jo luovuttanut. VMP

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Voi jee. Mulla on yks lapsi ja osallistuva mies ja silti olen aivan poikki. Lapsi 2 vee ei nuku eikä siis jää omaa aikaa ja olen töiden jälkeen muutenkin ihan poikki. Joo, kivittäkää vaan, mutta sanonpahan vaan, että äitiys itsessään on jo melkoinen homma kun pitää olla niin täydellistä eikä tukiverkkoa liiemmin ole. Hoida siinä kahdessa kolmessa tunnissa mitä töiden jälkeen jää ennenkuin pitää mennä yrittämään nukkumista ruuat, siivoukset, kuntoilut ja opiskelut, tai no tuosta viimeisestä olen jo luovuttanut. VMP

Täältä iso virtuaalinen tsemppihali. Lapsen unettomuus on kova paikka vanhemmille. Toivon parempia unia sinne!

Vierailija

Mulla myös 2v lapsi ja osallistuva mies. En ole töissä vaan kotihoidontuella. Olen aivan poikki pelkästään lapsen hoitamisesta ja arkiaskareista. En todellakaan jaksaisi käydä lisäksi vielä töissä. Monena aamuna en meinaa nousta ylös sängystä millään. Iso hatunnosto kaikille jotka ovat joutuneet laittamaan lapsen hoitoon ennen kolmatta ikävuotta ja jaksatte käydä töissä.

Vierailija

En osaa kyllä samaistua tuon äidin tuntemuksiin. Totta kai joskus väsyttää, mutta tällöin yleensä on syynä joku itse aiheutettu, kuten se, etten ole malttanut mennä nukkumaan ajallaan.

Eikä kyllä yhtään tunnu siltä, että meillä olisi liikaa lapsia.

Kiinnostaisi tietää, sanottaisiinko samalla tavalla, jos se 1-2 lapsen äiti olisi uupunut? (Varmaan tuossa perheessä on muitakin ongelmia.) Olisiko ok sanoa, että mitäs läksit, miksi 0-1 lasta ei riittänyt?

Oikeasti, kaikkea ei voi ennakoida. Tuskin tuo väsymys on lähtötilanne ollut. Toisaalta jännä, jos lapsia on hankittu matalastahan väsymyksen keskellä. Sitä en ymmärrä, olipa kyse minkä kokoisesta perheestä tahansa.

T. Viiden äiti

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Mulla myös 2v lapsi ja osallistuva mies. En ole töissä vaan kotihoidontuella. Olen aivan poikki pelkästään lapsen hoitamisesta ja arkiaskareista. En todellakaan jaksaisi käydä lisäksi vielä töissä. Monena aamuna en meinaa nousta ylös sängystä millään. Iso hatunnosto kaikille jotka ovat joutuneet laittamaan lapsen hoitoon ennen kolmatta ikävuotta ja jaksatte käydä töissä.

Anteeksi, mutta en osaa samaistua tähänkään. Tarkoitukseni ei ole vähätellä tai päteä, mutta kiinnostaa vilpittömästi kuulla, että minkä koet tuossa olevan raskainta tai mikä tekee arjesta raskasta? Kysyn tätä ymmärtääkseni. Sinun ei myöskään pidä tuntea syyllisyyttä, jos tuntui, että kaipasit kotiäitiyden jälkeen jo jotain muutakin. Minusta se on ihan tervettä. Ja toki osa on enempi sellaisia tyyppejä että viihtyvät pitkälti kotiympyröissä. (Itsekin viihdyn, mutta olen myös nauttinut töistä, opiskelusta ja nyt kotona ollessani tykkään tehdä muutakin kuin olla kotona.)

Itsestäni tuntuu, että arkeen mahtuu haastavia tilanteita ja väsyneitä hetkiä, mutta että ne ovat hyvin pieni osa elämäämme.

Olen itse opiskellut useamman lapsen keskellä, enkä kokenut sitä erityisemmän raskaaksi. Töistä raskasta taas teki lähinnä yöt, kun en vain saanut nukuttua ennen enkä jälkeen niitä. Muuten kyllä tuntui, että töissä pääsin helpommalla kuin kotona ja että työn ja arjen yhdistäminen sujui helposti :D

Nyt kun meillä on vauva, omassa arjessa ei oikeastaan tunnu raskaalta muu kuin mahatauti kaikilla samaan aikaan tai muu sairastelukierre. Näitä on onneksi ollut melkoisen vähän.

T. Viiden äiti

Vierailija

Mä voin hakea teidän lapset pois. Jos olisin nainen, tekisin lapsen saman tien. Olette etuoikeutettuja tekemään valintoja, älkää valittako enää hyväosaisuuttanne. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla myös 2v lapsi ja osallistuva mies. En ole töissä vaan kotihoidontuella. Olen aivan poikki pelkästään lapsen hoitamisesta ja arkiaskareista. En todellakaan jaksaisi käydä lisäksi vielä töissä. Monena aamuna en meinaa nousta ylös sängystä millään. Iso hatunnosto kaikille jotka ovat joutuneet laittamaan lapsen hoitoon ennen kolmatta ikävuotta ja jaksatte käydä töissä.

Anteeksi, mutta en osaa samaistua tähänkään. Tarkoitukseni ei ole vähätellä tai päteä, mutta kiinnostaa vilpittömästi kuulla, että minkä koet tuossa olevan raskainta tai mikä tekee arjesta raskasta? Kysyn tätä ymmärtääkseni. Sinun ei myöskään pidä tuntea syyllisyyttä, jos tuntui, että kaipasit kotiäitiyden jälkeen jo jotain muutakin. Minusta se on ihan tervettä. Ja toki osa on enempi sellaisia tyyppejä että viihtyvät pitkälti kotiympyröissä. (Itsekin viihdyn, mutta olen myös nauttinut töistä, opiskelusta ja nyt kotona ollessani tykkään tehdä muutakin kuin olla kotona.)

Itsestäni tuntuu, että arkeen mahtuu haastavia tilanteita ja väsyneitä hetkiä, mutta että ne ovat hyvin pieni osa elämäämme.

Olen itse opiskellut useamman lapsen keskellä, enkä kokenut sitä erityisemmän raskaaksi. Töistä raskasta taas teki lähinnä yöt, kun en vain saanut nukuttua ennen enkä jälkeen niitä. Muuten kyllä tuntui, että töissä pääsin helpommalla kuin kotona ja että työn ja arjen yhdistäminen sujui helposti :D

Nyt kun meillä on vauva, omassa arjessa ei oikeastaan tunnu raskaalta muu kuin mahatauti kaikilla samaan aikaan tai muu sairastelukierre. Näitä on onneksi ollut melkoisen vähän.

T. Viiden äiti

Tilanteessa mulle on raskasta mm. käsittelemättömät traumat esim. lapsuudesta jotka nousivat äkkiarvaamatta lapsen saamisen yhteydessä pintaan. Luulin, että olin ollut jo vuosia niiden kanssa sujut, mutta viha omaa äitiä kohtaan ja suru omasta elämästä on tulleet esiin.

Lisäksi olen reagoinut hyvin voimakkaasti hormonivaihteluihin. Valvomiset lapsen kanssa, omat fyysiset sairaudet ja toisten fyysiset sairaudet ja riittämätön lepo niiden aikana ja niiden jälkeen ovat osaltaan edesauttaneet uupumisen kehkeytymistä. Tiedät varmaan tilanteen jossa äiti hoitaa lasta vaikka on itse kuumeessa?

Viime kesänä oli pitkä yli 60-päiväinen hellejakso jonka aikana emme voineet olla sisällä kotona liian kuumuuden takia. Ulkona oli myös epätoivoista etsiä varjopaikkoja. Itse olen herkkä kuumalle. En päässyt kertaakaan uimaan koska vahdin yksivuotiasta yksin päivät aika pitkälti.

Se, että olen 24/7 aistit valppaina lapsen takia, on verottanut yöuniani myös silloin kun lapsi ei ole herättänyt. En meinaa saada unta, narskutan hampaitani, näen stressaavia unia yms.

Mulle myös äidiksi tulemisen muutos on ollut henkisesti rankempaa mitä oletin. En tätä ennen tuntenut itseäni kunnolla ja näköjään ahdistun oman tilan ja oman ajan puutteesta.

Tässä pintaraapaisu. Enempää en halua avata täällä asioitani.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Pekele! Laitat sen sun äijäs ojennukseen.

Ruoskalla miestä perseelle. Nousee parisuhde kertalaakista ihan uusiin sfääreihin.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat