Sivut

Kommentit (41823)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies kaipaan sua niin paljon:( Ole meistä se rohkea ja laita viestiä, muuten ei saada toisiamme koskaan. Nyt näyttää vahvasti siltä, ettei saada ja kun aikaa kuluu niin lopulta on myöhäistä:(Hyvää yötä. 

En voi laittaa viestiä. Tiedän, että jos rakastelisimme kerrankin, olisimme koko ajan toistemme kimpussa ja niin ihanaa kuin se onkin, elämässä pitäisi ehtiä tehdä muutakin. Pahin vaihtoehto olisi jos sinäkin olisit halukas kaiken aikaa.

Rajoittava uskomus

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En saa mielestäni tuota naista vihtaisissa housuissaan. En vaan saa. Vaikka luulisi, että turhaksi tiedostamani ihastus laantuisi kun sitä ei mitenkään ruokita, vaan yritän päinvastoin tietoisesti sitä nävertää. Ei vaan onnistu. Siinä naisessa on kaikki muukin just nappiin kohdillaan, mutta peppua en ole tainnut vielä kehua. Se on ihan täydellinen. Erittäin silmiä hivelevä. Siihenpä sitten kaikenlainen hively on jäänytkin. Että terkkuja vaan jos tunnistat. Mulla menee surkeasti, toivottavasti sulla hyvin.

Eikö se mene niin, että mitä enemmän yrittää unohtaa, sitä varmemmin häntä ajattelee...sun pitää yrittää jotain toista konstia. Miksi sulla surkeasti menee?

Oletko saanut pakit naiselta vai miksi menee surkeasti? Entä jos se surkeasti meneminen onkin vain rajoittava uskomus itsestäsi?


En oo saanu mitään. Siis yhtään mitään. En edes pakkeja, kun ei ole ketään pakittamassa. Eikä oikein ole mahkuja mihinkään. Olen murrosten melskeissä oivaltanut paljonko tarvitsenkaan seuraa, ihmisiä, rakkautta. Tietynlaista harvinaista yhteyttä. Kuinka yksin sitten olenkaan. Se tuntuu vähintäänkin epäreilulta, ellei suorastaan tuhoavan väärältä. Laitoin kaikki munat yhteen koriin aikanaan, all-in, ja menetin kaiken. Tunnen hukanneeni elämäni ja elämäniloni suurelta osin, enkä tiedä yhtään, mitä tehdä nyt. Mun ainut tällä haavaa varma tieto on, että mitä enemmän jotakuta rakastan, sen varmemmin hän häipyy pois. En ehkä uskallakaan enää tehdä mitään. Pelkään menetyksiä. Pahinta on se, että koskaan en ole ollut täysin neuvoton missään tilanteessa, näin tuuliajolla. Kun en, niin en myöskään saa nyt kiinni mistään alkaakseni tekemään asioille jotain.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En saa mielestäni tuota naista vihtaisissa housuissaan. En vaan saa. Vaikka luulisi, että turhaksi tiedostamani ihastus laantuisi kun sitä ei mitenkään ruokita, vaan yritän päinvastoin tietoisesti sitä nävertää. Ei vaan onnistu. Siinä naisessa on kaikki muukin just nappiin kohdillaan, mutta peppua en ole tainnut vielä kehua. Se on ihan täydellinen. Erittäin silmiä hivelevä. Siihenpä sitten kaikenlainen hively on jäänytkin. Että terkkuja vaan jos tunnistat. Mulla menee surkeasti, toivottavasti sulla hyvin.

Eikö se mene niin, että mitä enemmän yrittää unohtaa, sitä varmemmin häntä ajattelee...sun pitää yrittää jotain toista konstia. Miksi sulla surkeasti menee?

Oletko saanut pakit naiselta vai miksi menee surkeasti? Entä jos se surkeasti meneminen onkin vain rajoittava uskomus itsestäsi?


En oo saanu mitään. Siis yhtään mitään. En edes pakkeja, kun ei ole ketään pakittamassa. Eikä oikein ole mahkuja mihinkään. Olen murrosten melskeissä oivaltanut paljonko tarvitsenkaan seuraa, ihmisiä, rakkautta. Tietynlaista harvinaista yhteyttä. Kuinka yksin sitten olenkaan. Se tuntuu vähintäänkin epäreilulta, ellei suorastaan tuhoavan väärältä. Laitoin kaikki munat yhteen koriin aikanaan, all-in, ja menetin kaiken. Tunnen hukanneeni elämäni ja elämäniloni suurelta osin, enkä tiedä yhtään, mitä tehdä nyt. Mun ainut tällä haavaa varma tieto on, että mitä enemmän jotakuta rakastan, sen varmemmin hän häipyy pois. En ehkä uskallakaan enää tehdä mitään. Pelkään menetyksiä. Pahinta on se, että koskaan en ole ollut täysin neuvoton missään tilanteessa, näin tuuliajolla. Kun en, niin en myöskään saa nyt kiinni mistään alkaakseni tekemään asioille jotain.

Miten niin ei ole mahkuja mihinkään? Leuka pystyyn ja uutta matoa koukkuun!

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Olen ollut ihastunut siihen mieheen jo kohta neljä vuotta.

Millaisia kaipausaikoja täällä muilla?

Naiseen kohta 4 vuotta eli sama kesto kuin sulla.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut ihastunut siihen mieheen jo kohta neljä vuotta.

Millaisia kaipausaikoja täällä muilla?

Naiseen kohta 4 vuotta eli sama kesto kuin sulla.


Olisitpa hän, mutten uskalla edes haaveilla.

Jos tätä tunteiden vuoristorataa olisivatkin läpikäyneet molemmat, en tiedä itkeäkö vai nauraa. Oltaisiin ansaittu kyllä lämmin halaus. Ehkä jopa toisemme, jos asiat eivät olisi niin monimutkaisia.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En saa mielestäni tuota naista vihtaisissa housuissaan. En vaan saa. Vaikka luulisi, että turhaksi tiedostamani ihastus laantuisi kun sitä ei mitenkään ruokita, vaan yritän päinvastoin tietoisesti sitä nävertää. Ei vaan onnistu. Siinä naisessa on kaikki muukin just nappiin kohdillaan, mutta peppua en ole tainnut vielä kehua. Se on ihan täydellinen. Erittäin silmiä hivelevä. Siihenpä sitten kaikenlainen hively on jäänytkin. Että terkkuja vaan jos tunnistat. Mulla menee surkeasti, toivottavasti sulla hyvin.

Eikö se mene niin, että mitä enemmän yrittää unohtaa, sitä varmemmin häntä ajattelee...sun pitää yrittää jotain toista konstia. Miksi sulla surkeasti menee?

Oletko saanut pakit naiselta vai miksi menee surkeasti? Entä jos se surkeasti meneminen onkin vain rajoittava uskomus itsestäsi?


En oo saanu mitään. Siis yhtään mitään. En edes pakkeja, kun ei ole ketään pakittamassa. Eikä oikein ole mahkuja mihinkään. Olen murrosten melskeissä oivaltanut paljonko tarvitsenkaan seuraa, ihmisiä, rakkautta. Tietynlaista harvinaista yhteyttä. Kuinka yksin sitten olenkaan. Se tuntuu vähintäänkin epäreilulta, ellei suorastaan tuhoavan väärältä. Laitoin kaikki munat yhteen koriin aikanaan, all-in, ja menetin kaiken. Tunnen hukanneeni elämäni ja elämäniloni suurelta osin, enkä tiedä yhtään, mitä tehdä nyt. Mun ainut tällä haavaa varma tieto on, että mitä enemmän jotakuta rakastan, sen varmemmin hän häipyy pois. En ehkä uskallakaan enää tehdä mitään. Pelkään menetyksiä. Pahinta on se, että koskaan en ole ollut täysin neuvoton missään tilanteessa, näin tuuliajolla. Kun en, niin en myöskään saa nyt kiinni mistään alkaakseni tekemään asioille jotain.

Miten niin ei ole mahkuja mihinkään? Leuka pystyyn ja uutta matoa koukkuun!


Ei ole matoja ja koukkukin on tylsä, ruosteessa ja mutkalla. Enhän mä nyt tässä ala mitään kalastelemaan. Oon ihastunut yhteen ja se jokseenkin estää kaiken muun. Hänenkään ei liene realistisia saumoja. Jos ihastun toiseen, ehkä se sitten kumoaa tuon eston. Mutta siis on myös niitä käytännön esteitä niin paljon, etten usko kenenkään edes kahdesti harkitsevan kanssani yhtikäs mitään. Ainakaan sellaisten joiden kanssa itse harkitsisin.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaipaan sinua nainen lounastauollakin.

Olemmeko syöneet lounasta yhdessä?

Monet kerrat. Vähemmän viime aikoina.

Miksi? Olisiko sinun syytä tehdä aloite yhteiselle lounaalle?

Ei pyöritä enää samoissa ympyröissä. Ja voin hyvin pyytää lounaalle.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En saa mielestäni tuota naista vihtaisissa housuissaan. En vaan saa. Vaikka luulisi, että turhaksi tiedostamani ihastus laantuisi kun sitä ei mitenkään ruokita, vaan yritän päinvastoin tietoisesti sitä nävertää. Ei vaan onnistu. Siinä naisessa on kaikki muukin just nappiin kohdillaan, mutta peppua en ole tainnut vielä kehua. Se on ihan täydellinen. Erittäin silmiä hivelevä. Siihenpä sitten kaikenlainen hively on jäänytkin. Että terkkuja vaan jos tunnistat. Mulla menee surkeasti, toivottavasti sulla hyvin.

Eikö se mene niin, että mitä enemmän yrittää unohtaa, sitä varmemmin häntä ajattelee...sun pitää yrittää jotain toista konstia. Miksi sulla surkeasti menee?

Oletko saanut pakit naiselta vai miksi menee surkeasti? Entä jos se surkeasti meneminen onkin vain rajoittava uskomus itsestäsi?


En oo saanu mitään. Siis yhtään mitään. En edes pakkeja, kun ei ole ketään pakittamassa. Eikä oikein ole mahkuja mihinkään. Olen murrosten melskeissä oivaltanut paljonko tarvitsenkaan seuraa, ihmisiä, rakkautta. Tietynlaista harvinaista yhteyttä. Kuinka yksin sitten olenkaan. Se tuntuu vähintäänkin epäreilulta, ellei suorastaan tuhoavan väärältä. Laitoin kaikki munat yhteen koriin aikanaan, all-in, ja menetin kaiken. Tunnen hukanneeni elämäni ja elämäniloni suurelta osin, enkä tiedä yhtään, mitä tehdä nyt. Mun ainut tällä haavaa varma tieto on, että mitä enemmän jotakuta rakastan, sen varmemmin hän häipyy pois. En ehkä uskallakaan enää tehdä mitään. Pelkään menetyksiä. Pahinta on se, että koskaan en ole ollut täysin neuvoton missään tilanteessa, näin tuuliajolla. Kun en, niin en myöskään saa nyt kiinni mistään alkaakseni tekemään asioille jotain.

Miten niin ei ole mahkuja mihinkään? Leuka pystyyn ja uutta matoa koukkuun!


Ei ole matoja ja koukkukin on tylsä, ruosteessa ja mutkalla. Enhän mä nyt tässä ala mitään kalastelemaan. Oon ihastunut yhteen ja se jokseenkin estää kaiken muun. Hänenkään ei liene realistisia saumoja. Jos ihastun toiseen, ehkä se sitten kumoaa tuon eston. Mutta siis on myös niitä käytännön esteitä niin paljon, etten usko kenenkään edes kahdesti harkitsevan kanssani yhtikäs mitään. Ainakaan sellaisten joiden kanssa itse harkitsisin.

Oletteko sitten molemmat varattuja, vai mistä kiikastaa?

Vierailija

Mullakin tulee ensi talvena neljä vuotta täyteen.
Saa nähdä mitä sitten tapahtuu, neljä vuotta kun on se aika minkä yleensä haikailen perään jos rakastun.
Häntä ennen ollut siis myös pari keissiä, joissa olen haikaillut neljä vuotta.

Vierailija

Kaikki on jo sanottu ja tehty, eikä mitään voi ottaa pois, eikä peruuttaa. Astuin jokin aika sitten toiselle polulle. Täällä paistaa aurinko ja kukat kukkivat.
Mulla on muistoni ja harhani ja kuvittelen joskus vieläkin sut viereeni.
Mä pystyn elämään itseni kanssa. Mulla ei ole taakkaa, mitä kantaa.
Pystytkö sä elään itsesi ja tekojesi kanssa?
Pystyykö puolisosi jatkamaan, niinkuin meidän suhdetta ei olisi koskaan ollutkaan?
Voimia teille, olen pahoillani kaikesta, mutta en ota syyllisen taakkaa siitä kannettavakseni.
Sinä tiedät itse, miten olet toiminut ja saat kantaa vastuusi omista valinnoistasi. Sinä yksin vastaat puolisollesi, miksi annoit sen kaiken tapahtua.
Toivon kuitenkin, että pärjäät elämässäsi ja paremmat ajat ovat vielä edessä päin. Meillä kaikilla.

Vierailija

Olen miettinyt sitä iltaa. Kysy vaan kuinka monta asiaa tekisin nyt toisin. Olin typerä ja ihastuksen huumassa järkeni kadottanut, samalla pelokas ja epävarma. Luulin, että voin kirjan kansien perusteella hypätä etusivulta loppuhuipennukseen rakentelematta tarinaa ja tutustumatta hahmoihin. Vielä kun kieli oli kankeaa ja selvästi epäonnistui tarkoituksessaan. Lukija ei ollut varma, onko kirja hänen ominta genreään, ja suhtautui epäluuloisesti lopulta poltti koko teoksen. Kyllä. Takaisin vaan aloittaa sanomalla, että tykkään susta.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Olen ollut ihastunut siihen mieheen jo kohta neljä vuotta.

Millaisia kaipausaikoja täällä muilla?


Suunnilleen 2,5 vuotta. Suvantovaiheita on ollut, mutta niin vain hän on aina pompannut mieleen jostain lymypaikastaan.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat