Sivut

Kommentit (32908)

Vierailija

minttuinen kirjoitti:
Heinekenkö? kirjoitti:
Tiedän, että tämä on vaihe. Tämä rakkaus, jos sitä uskaltaisi jo sellaiseksi kutsua, kasvaa kuin lumipallo, kierros kierrokselta. Jokainen uusi kierros saa sysäyksensä siitä, kun näen sut tai juttelen kanssasi. Jokainen uusi alkava kierros sisältää myös sen epävarmuuden ja kyseenalaistamisen vaiheen. Mitä suurempi pallo, sen isompia pelot. Kuinka suurta palloa jaksan työntää? Koska pallo hajoaa yksinkertaisesti suureen kokoonsa? Uskallanko vielä jatkaa? Mitä jos kaikki romahtaa ja ilmastonmuutos sulattaa lumet?

Tiedän myös että samalla rakentuu uutta ja merkittävää. Uutta pohjaa isommille tunteille. Niin isoille etten ehkä ole aiemmin niitä kohdannut. Tuntematonkin hieman pelottaa. Paljonko kestän? Paljonko hyvää uskallan riskeerata, kuinka suuren tappion jaksan kantaa, jos kaikki katoaakin?

Sitten sitä ajattelee, että aikuinen ihan fiksu ja jalat maassa yleensä pitävä tyyppi pohtii tällaisia, on sekaisin ja epävarma kuin pahainen teinikloppi. Että mitä hittoa tämä on olevinaan! Miksi se toinen valtaa mielen ja itsekin alkaa kyseenalaistaa omia tunteitaan. Ei, ei niissä itsessään ole mitään epäselvää, mutta se, ovatko ne vain katteettomista shekkejä, joita pankki ei koskaan lunasta? Ehei, poju, sua on nyt höynäytetty. Nämä on niitä nigerialaisen prinssieverstin shekkejä joiden arvo on kierrätyspaperin verran, mitäs luulit ähäkutti nääs!

Lopulta vaiheet menevät ohi ja saapuu sees. Silloin kaikki on taas kaunista. Mutta samalla tulee odotus seuraavasta rundista. Sillä ei urakka ole valmis ennenkuin hiilisuu nauraa porkkananenän alla. On pyöritettävä vielä. Alimman palllon pitää olla ISO. Vasta sen päälle rakentuu riittävän suuri lumiukko. Nämä pohjatyöt on tehtävä.

Välihuomautus: tässä piti olla punainen lanka, mutta tulikin tällainen.

Niin, mua vaivaa kauhea itsetutkiskelun ja ylianalyysin riesa. Ja ne herkän mielen suuret tunteet, joissa piisaa tutkittavaa. Kun osaisinkin vaan ottaa annettuna ja nauttia kyydistä. Yritän. Eikä se auta, että yhtä lailla yrittää tulkita toista, jonka tunteista tietää vain murto-osan verran siitäkään mitä omistaan. Itseä pelkää satuttavansa, mutta vielä enemmän toista loukkaavansa. Enhän mä nyt edelleenkään voi vaan mennä ja täräyttää pöytään rakkauslaulua omalla nimellä ja naamalla. Jos olen vain kaveri, niin kohta en sitäkään. Kakarana, jollainen taas olen, tuli sekin koettua ja sattuuhan se.

Mikä parasta, kun se toinen, eli siis sinä, on vähän samasta puusta. Jos hänkin kelailee näitä samoja uria. Ehkä me ollaan mahdoton pari. Jonkun pitäisi ottaa niskapersotteella kumpaakin ja nakata pussauskoppiin, sanoen, että pois ei ole tulemista ennenkuin alkaa tapahtua. Niin sen pitäisi mennä.

Ohhoh, jopas. Tämä on tämmöisenä justiinsa hyvä. Oletkohan taas se sama jolle täällä ilmeisesti vastailen :D, kun pidän teksteistä.

Sinä voisit kuiskata sille jollekulle sitten kopista kapuamisen jälkeen (toivottavasti hymyssä suin ja mairea mirmelisi kainalossa) pienen sanasen siitä, miten minttu ja kaivattu voitaisiin kanssa ihan hyvin tahollaan järjestää tuommoiseen koppiin. Jos olisi tarpeeksi pieni koppero, tarvittaisiinko enää yhtään rohkaisujuomaakaan? Jos asiat olisivat olleet vuosia sitten tai nytkään toisin, niin varmaankin kolaisi hitsarinkypärät- tai lasit meillä toisiinsa tuollaisessa reaktorissa, koska niin kirkasta, leimahdusaltista ja reaktiivista on laittaa näitä olomuotoja samaan tilaan ensinkään.

Sinulle kirjoittaja onnea elämääsi ja arvostathan itsetutkiskelun ja ilmaisun taitojasi.

Olen, kiitos samoin! 😄

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäiskö laittaa joku kysymys kun on niin hiljaista?

Vaikka luuletko tai tiedätkö, onko kaivattusi sinusta kiinnostunut? Mistä päättelet, että on/ei ole?


En tiedä. Luulen, että hän luulee mun vihaavan häntä. Ja luulen, et hän vihaa mua.
Rakastan kuitenkin.
Tuskin on enää kiinnostunut. Suhteemme päättyi n2vuotta sitten. En ole ennen kaivannut häntä näin paljon. Oikeastaan viime keväänä tajusin, että ikävöin häntä ihan liikaa.

Miksi hän vihaisi sinua jos kaksi vuotta sitten olette olleet suhteessa? Tapahtuiko silloin jotain häntä loukkaavaa vai oletko siellä muuten vaan itsesäälin vallassa ja siksi kuvittelet, että hänkin vihaa sinua? 


Ei ole mitään itsesääliä.
Tuli vain aika, jolloin minun olisi pitänyt valehdella, olla hiljaa ja kadota.
En osannut, enkä suostunut. Mistä hän ei varmasti pitänyt.

Yksi kysymys: miksi rakastat häntä edelleen?


En tiedä. Uskoin löytäneeni jotain, mihin kohtaa vain kerran elämässä.
Ihailin, arvostin ja rakastin.
En saa rakkauttani loppumaan.

Niinpä, voi sinua. Sydän on itsepäinen eikä useinkaan kuuntele järjen ääntä. Ihan sama kokemus itsellä, paitsi että kyse on paljon pidemmästä ajasta eikä varsinaista suhdetta edes ole koskaan ollut. Vain joitain pieniä hetkiä..

Miksi teidän juttu loppui? Ilmeisesti vielä aika rumasti?

Hän hävitti minut kaikkialta.
Minua ei ole hänelle koskaan ollutkaan olemassa.
Hän päättikin jäädä "kuolleeseen" avioliittoonsa.
Kivittäkää🤗

Miten hän sinut "hävitti"?

Enkä kivitä, ymmärrän, että elämässä voi tulla vastaan monenlaista.


Kielsi kaiken tapahtuneen, koskaan rakastaneen, suhteen vakavuuden.
Käänsi selkänsä, hävitti kaiken, mikä muistutti minusta.
Ensin olin elämä, seuraavana päivänä tuntematon, merkityksetön. Ilmaa.

Siten moni yrittää unohtaa.

Vierailija

Jos olisin osannut ennustaa, olisin voinut olla koko aikaisemman elämäni onnellinen siitä että tulen löytämään sinut. Kun kaikki oli vielä mahdollista, kuinka monta tilaisuutta meillä olisikaan ollut tutustua? Nyt mikään ei enää ole. Tapahtuiko se liian aikaisin, vai myöhäänkö sittenkin? Loppuelämä edessä ilman sinua.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäiskö laittaa joku kysymys kun on niin hiljaista?

Vaikka luuletko tai tiedätkö, onko kaivattusi sinusta kiinnostunut? Mistä päättelet, että on/ei ole?


En tiedä. Luulen, että hän luulee mun vihaavan häntä. Ja luulen, et hän vihaa mua.
Rakastan kuitenkin.
Tuskin on enää kiinnostunut. Suhteemme päättyi n2vuotta sitten. En ole ennen kaivannut häntä näin paljon. Oikeastaan viime keväänä tajusin, että ikävöin häntä ihan liikaa.

Miksi hän vihaisi sinua jos kaksi vuotta sitten olette olleet suhteessa? Tapahtuiko silloin jotain häntä loukkaavaa vai oletko siellä muuten vaan itsesäälin vallassa ja siksi kuvittelet, että hänkin vihaa sinua? 


Ei ole mitään itsesääliä.
Tuli vain aika, jolloin minun olisi pitänyt valehdella, olla hiljaa ja kadota.
En osannut, enkä suostunut. Mistä hän ei varmasti pitänyt.

Yksi kysymys: miksi rakastat häntä edelleen?


En tiedä. Uskoin löytäneeni jotain, mihin kohtaa vain kerran elämässä.
Ihailin, arvostin ja rakastin.
En saa rakkauttani loppumaan.

Niinpä, voi sinua. Sydän on itsepäinen eikä useinkaan kuuntele järjen ääntä. Ihan sama kokemus itsellä, paitsi että kyse on paljon pidemmästä ajasta eikä varsinaista suhdetta edes ole koskaan ollut. Vain joitain pieniä hetkiä..

Miksi teidän juttu loppui? Ilmeisesti vielä aika rumasti?

Hän hävitti minut kaikkialta.
Minua ei ole hänelle koskaan ollutkaan olemassa.
Hän päättikin jäädä "kuolleeseen" avioliittoonsa.
Kivittäkää🤗

Miten hän sinut "hävitti"?

Enkä kivitä, ymmärrän, että elämässä voi tulla vastaan monenlaista.


Kielsi kaiken tapahtuneen, koskaan rakastaneen, suhteen vakavuuden.
Käänsi selkänsä, hävitti kaiken, mikä muistutti minusta.
Ensin olin elämä, seuraavana päivänä tuntematon, merkityksetön. Ilmaa.

Kuvittele miltä lapsesta tuntuu kun oma isä tekee noin.


Lasten ei pitäisi joutua käsittelemään sellaisia tunteita.
Kukaan viisas aikuinen ei sekoita lapsia aikuisten suhteisiin ja ongelmiin.
Ystävän ystävä vei lapsensa katsomaan isän työpaikalle isän työkaveria. Sanoi lapsilleen, että katsokaa, tuota naista se isänne on käynyt aina panemassa, kun on ollut ylitöissä.
Asiakkaita, työntekijöitä paikka täynnä ja varmasti kaikki ajatelleet, että voi lapsiraukat.
Tämä nainen piti miehensä uhkailemalla ja kiristämällä, kunnes miehelle riitti parin vuoden piina. Erosivat.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäiskö laittaa joku kysymys kun on niin hiljaista?

Vaikka luuletko tai tiedätkö, onko kaivattusi sinusta kiinnostunut? Mistä päättelet, että on/ei ole?


En tiedä. Luulen, että hän luulee mun vihaavan häntä. Ja luulen, et hän vihaa mua.
Rakastan kuitenkin.
Tuskin on enää kiinnostunut. Suhteemme päättyi n2vuotta sitten. En ole ennen kaivannut häntä näin paljon. Oikeastaan viime keväänä tajusin, että ikävöin häntä ihan liikaa.

Miksi hän vihaisi sinua jos kaksi vuotta sitten olette olleet suhteessa? Tapahtuiko silloin jotain häntä loukkaavaa vai oletko siellä muuten vaan itsesäälin vallassa ja siksi kuvittelet, että hänkin vihaa sinua? 


Ei ole mitään itsesääliä.
Tuli vain aika, jolloin minun olisi pitänyt valehdella, olla hiljaa ja kadota.
En osannut, enkä suostunut. Mistä hän ei varmasti pitänyt.

Yksi kysymys: miksi rakastat häntä edelleen?


En tiedä. Uskoin löytäneeni jotain, mihin kohtaa vain kerran elämässä.
Ihailin, arvostin ja rakastin.
En saa rakkauttani loppumaan.

Niinpä, voi sinua. Sydän on itsepäinen eikä useinkaan kuuntele järjen ääntä. Ihan sama kokemus itsellä, paitsi että kyse on paljon pidemmästä ajasta eikä varsinaista suhdetta edes ole koskaan ollut. Vain joitain pieniä hetkiä..

Miksi teidän juttu loppui? Ilmeisesti vielä aika rumasti?

Hän hävitti minut kaikkialta.
Minua ei ole hänelle koskaan ollutkaan olemassa.
Hän päättikin jäädä "kuolleeseen" avioliittoonsa.
Kivittäkää🤗

Miten hän sinut "hävitti"?

Enkä kivitä, ymmärrän, että elämässä voi tulla vastaan monenlaista.


Kielsi kaiken tapahtuneen, koskaan rakastaneen, suhteen vakavuuden.
Käänsi selkänsä, hävitti kaiken, mikä muistutti minusta.
Ensin olin elämä, seuraavana päivänä tuntematon, merkityksetön. Ilmaa.

Kuvittele miltä lapsesta tuntuu kun oma isä tekee noin.


Lasten ei pitäisi joutua käsittelemään sellaisia tunteita.
Kukaan viisas aikuinen ei sekoita lapsia aikuisten suhteisiin ja ongelmiin.
Ystävän ystävä vei lapsensa katsomaan isän työpaikalle isän työkaveria. Sanoi lapsilleen, että katsokaa, tuota naista se isänne on käynyt aina panemassa, kun on ollut ylitöissä.
Asiakkaita, työntekijöitä paikka täynnä ja varmasti kaikki ajatelleet, että voi lapsiraukat.
Tämä nainen piti miehensä uhkailemalla ja kiristämällä, kunnes miehelle riitti parin vuoden piina. Erosivat.
Kukaan viisas perheellinen ei paneskele työkavereitaan. Petetyn tuskaa pahimmillaan.

Jos mitä sieluni uinaileva aatellut,
hiljaisna unelmoinut

*

Herähdin eleille kaiho sydämessäni, sillä unessani liimailin lehtiä kirjahan onnen, sen nimenomaisen, jonka poimin lehdikosta routaisesta.

*

Saavuit tuulena viehkänä,

ja kirkkahana tuikkaili
sinipinta sielus

*

Sain kosketuksen kaulalleni,
tuohonpa hyvinkin,
vierehen syämen
i

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Blokkaa minut facebookissa päiväksi tai pariksi, jos haluat viestiä että sinulla olisi vielä jotain sanottavaa. Tuo on sellainen signaali jota kukaan ulkopuolinen ei huomaa., en edes minä jollen sitten yritä katsoa profiiliasi ja sitähän en tee paitsi jos sittenkin mietin sinua.

Typerä idea, koska kaivattusi ei kuitenkaan tätä lue, mutta jos muu joku erehtyy noudattamaan jippoa, tuleepahan vain estäneeksi oman asiasta mitään tietämättömän kaivattunsa ja pahimmillaan menettää kaikki mahdollisuutensa tasan siihen.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäiskö laittaa joku kysymys kun on niin hiljaista?

Vaikka luuletko tai tiedätkö, onko kaivattusi sinusta kiinnostunut? Mistä päättelet, että on/ei ole?


En tiedä. Luulen, että hän luulee mun vihaavan häntä. Ja luulen, et hän vihaa mua.
Rakastan kuitenkin.
Tuskin on enää kiinnostunut. Suhteemme päättyi n2vuotta sitten. En ole ennen kaivannut häntä näin paljon. Oikeastaan viime keväänä tajusin, että ikävöin häntä ihan liikaa.

Miksi hän vihaisi sinua jos kaksi vuotta sitten olette olleet suhteessa? Tapahtuiko silloin jotain häntä loukkaavaa vai oletko siellä muuten vaan itsesäälin vallassa ja siksi kuvittelet, että hänkin vihaa sinua? 


Ei ole mitään itsesääliä.
Tuli vain aika, jolloin minun olisi pitänyt valehdella, olla hiljaa ja kadota.
En osannut, enkä suostunut. Mistä hän ei varmasti pitänyt.

Yksi kysymys: miksi rakastat häntä edelleen?


En tiedä. Uskoin löytäneeni jotain, mihin kohtaa vain kerran elämässä.
Ihailin, arvostin ja rakastin.
En saa rakkauttani loppumaan.

Niinpä, voi sinua. Sydän on itsepäinen eikä useinkaan kuuntele järjen ääntä. Ihan sama kokemus itsellä, paitsi että kyse on paljon pidemmästä ajasta eikä varsinaista suhdetta edes ole koskaan ollut. Vain joitain pieniä hetkiä..

Miksi teidän juttu loppui? Ilmeisesti vielä aika rumasti?

Hän hävitti minut kaikkialta.
Minua ei ole hänelle koskaan ollutkaan olemassa.
Hän päättikin jäädä "kuolleeseen" avioliittoonsa.
Kivittäkää🤗

Miten hän sinut "hävitti"?

Enkä kivitä, ymmärrän, että elämässä voi tulla vastaan monenlaista.


Kielsi kaiken tapahtuneen, koskaan rakastaneen, suhteen vakavuuden.
Käänsi selkänsä, hävitti kaiken, mikä muistutti minusta.
Ensin olin elämä, seuraavana päivänä tuntematon, merkityksetön. Ilmaa.

Kuvittele miltä lapsesta tuntuu kun oma isä tekee noin.


Lasten ei pitäisi joutua käsittelemään sellaisia tunteita.
Kukaan viisas aikuinen ei sekoita lapsia aikuisten suhteisiin ja ongelmiin.
Ystävän ystävä vei lapsensa katsomaan isän työpaikalle isän työkaveria. Sanoi lapsilleen, että katsokaa, tuota naista se isänne on käynyt aina panemassa, kun on ollut ylitöissä.
Asiakkaita, työntekijöitä paikka täynnä ja varmasti kaikki ajatelleet, että voi lapsiraukat.
Tämä nainen piti miehensä uhkailemalla ja kiristämällä, kunnes miehelle riitti parin vuoden piina. Erosivat.
Kukaan viisas perheellinen ei paneskele työkavereitaan. Petetyn tuskaa pahimmillaan.

Näin juuri. Isänsä tekosista siinä lapset saivat kärsiä, ja tietysti myös sen perheenisään sekaantuneen naikkosen. Mutta noita naikkosiahan ei tunnetusti vieraiden lasten tunteet paljoa liikuta.

Vierailija

Oon ollut käpertynyt omiin murheisiin ja mietteisiin viime aikoina. En ehkä ole ihan kaikkea tajunnut ympäröivästä maailmasta. Onhan mulla syyni, ihan hyvät, ollakin ollut hieman kujalla.

Eilen luin jotain, mikä sai miettimään. Sai toimimaankin. Hyvä alku jollekin, joka ei koskaan loppunutkaan. Jollekin, joka nyt on jo toista vuotta ollut. Vaikka ei nyt ihan ihmeitä ollutkaan, mutta mielessä. Enemmän kuin ei mitään. Ja olihan siinä se yksi ihmeellinen ilta/hetki, mistä en oikein edes ymmärrä mitään. Sitten kivoja aikoja ja lopulta kamala päänsisäinen draama. Unhola. Paitsi ettei. Eilen palasi taas mieleen kuinka seurassasi viihdynkään ja kuinka mukavaa kanssasi on jutella. Ja että haluaisin kyllä katsella silmiisikin taas, tutkien kokonaista avaruutta niiden takana.

Yhtä kaikki, luulen ymmärtäväni vähän paremmin kaiken sen, mitä talvella sekä jo aiemminkin koin ja tunsin. Siinä sekoittui erillisiä asioita ja tunteita sekä hassuja tulkintoja, ja vähän typerää itsekeskeisyyttäkin. Nyt tajuan paremmin näkökulmasi. Kaiken seurauksena taisin menettää uskottavuuteni silmissäsi ainakin joltain osin. Mutta tulipa sulle sekin selväksi, että puheissani olin ihan tosissani koko ajan. Jos sitä aiemmin epäilit. Ehkä nämä kumoavat toisensa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäiskö laittaa joku kysymys kun on niin hiljaista?

Vaikka luuletko tai tiedätkö, onko kaivattusi sinusta kiinnostunut? Mistä päättelet, että on/ei ole?


En tiedä. Luulen, että hän luulee mun vihaavan häntä. Ja luulen, et hän vihaa mua.
Rakastan kuitenkin.
Tuskin on enää kiinnostunut. Suhteemme päättyi n2vuotta sitten. En ole ennen kaivannut häntä näin paljon. Oikeastaan viime keväänä tajusin, että ikävöin häntä ihan liikaa.

Miksi hän vihaisi sinua jos kaksi vuotta sitten olette olleet suhteessa? Tapahtuiko silloin jotain häntä loukkaavaa vai oletko siellä muuten vaan itsesäälin vallassa ja siksi kuvittelet, että hänkin vihaa sinua? 


Ei ole mitään itsesääliä.
Tuli vain aika, jolloin minun olisi pitänyt valehdella, olla hiljaa ja kadota.
En osannut, enkä suostunut. Mistä hän ei varmasti pitänyt.

Yksi kysymys: miksi rakastat häntä edelleen?


En tiedä. Uskoin löytäneeni jotain, mihin kohtaa vain kerran elämässä.
Ihailin, arvostin ja rakastin.
En saa rakkauttani loppumaan.

Niinpä, voi sinua. Sydän on itsepäinen eikä useinkaan kuuntele järjen ääntä. Ihan sama kokemus itsellä, paitsi että kyse on paljon pidemmästä ajasta eikä varsinaista suhdetta edes ole koskaan ollut. Vain joitain pieniä hetkiä..

Miksi teidän juttu loppui? Ilmeisesti vielä aika rumasti?

Hän hävitti minut kaikkialta.
Minua ei ole hänelle koskaan ollutkaan olemassa.
Hän päättikin jäädä "kuolleeseen" avioliittoonsa.
Kivittäkää🤗

Miten hän sinut "hävitti"?

Enkä kivitä, ymmärrän, että elämässä voi tulla vastaan monenlaista.


Kielsi kaiken tapahtuneen, koskaan rakastaneen, suhteen vakavuuden.
Käänsi selkänsä, hävitti kaiken, mikä muistutti minusta.
Ensin olin elämä, seuraavana päivänä tuntematon, merkityksetön. Ilmaa.

Kuvittele miltä lapsesta tuntuu kun oma isä tekee noin.


Lasten ei pitäisi joutua käsittelemään sellaisia tunteita.
Kukaan viisas aikuinen ei sekoita lapsia aikuisten suhteisiin ja ongelmiin.
Ystävän ystävä vei lapsensa katsomaan isän työpaikalle isän työkaveria. Sanoi lapsilleen, että katsokaa, tuota naista se isänne on käynyt aina panemassa, kun on ollut ylitöissä.
Asiakkaita, työntekijöitä paikka täynnä ja varmasti kaikki ajatelleet, että voi lapsiraukat.
Tämä nainen piti miehensä uhkailemalla ja kiristämällä, kunnes miehelle riitti parin vuoden piina. Erosivat.
Kukaan viisas perheellinen ei paneskele työkavereitaan. Petetyn tuskaa pahimmillaan.

Tuo nyt on päivänselvää. Siitähän ei ollut kyse, vaan lasten jättäminen aikuisten ongelmien ulkopuolelle.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäiskö laittaa joku kysymys kun on niin hiljaista?

Vaikka luuletko tai tiedätkö, onko kaivattusi sinusta kiinnostunut? Mistä päättelet, että on/ei ole?


En tiedä. Luulen, että hän luulee mun vihaavan häntä. Ja luulen, et hän vihaa mua.
Rakastan kuitenkin.
Tuskin on enää kiinnostunut. Suhteemme päättyi n2vuotta sitten. En ole ennen kaivannut häntä näin paljon. Oikeastaan viime keväänä tajusin, että ikävöin häntä ihan liikaa.

Miksi hän vihaisi sinua jos kaksi vuotta sitten olette olleet suhteessa? Tapahtuiko silloin jotain häntä loukkaavaa vai oletko siellä muuten vaan itsesäälin vallassa ja siksi kuvittelet, että hänkin vihaa sinua? 


Ei ole mitään itsesääliä.
Tuli vain aika, jolloin minun olisi pitänyt valehdella, olla hiljaa ja kadota.
En osannut, enkä suostunut. Mistä hän ei varmasti pitänyt.

Yksi kysymys: miksi rakastat häntä edelleen?


En tiedä. Uskoin löytäneeni jotain, mihin kohtaa vain kerran elämässä.
Ihailin, arvostin ja rakastin.
En saa rakkauttani loppumaan.

Niinpä, voi sinua. Sydän on itsepäinen eikä useinkaan kuuntele järjen ääntä. Ihan sama kokemus itsellä, paitsi että kyse on paljon pidemmästä ajasta eikä varsinaista suhdetta edes ole koskaan ollut. Vain joitain pieniä hetkiä..

Miksi teidän juttu loppui? Ilmeisesti vielä aika rumasti?

Hän hävitti minut kaikkialta.
Minua ei ole hänelle koskaan ollutkaan olemassa.
Hän päättikin jäädä "kuolleeseen" avioliittoonsa.
Kivittäkää🤗

Miten hän sinut "hävitti"?

Enkä kivitä, ymmärrän, että elämässä voi tulla vastaan monenlaista.


Kielsi kaiken tapahtuneen, koskaan rakastaneen, suhteen vakavuuden.
Käänsi selkänsä, hävitti kaiken, mikä muistutti minusta.
Ensin olin elämä, seuraavana päivänä tuntematon, merkityksetön. Ilmaa.

Kuvittele miltä lapsesta tuntuu kun oma isä tekee noin.


Lasten ei pitäisi joutua käsittelemään sellaisia tunteita.
Kukaan viisas aikuinen ei sekoita lapsia aikuisten suhteisiin ja ongelmiin.
Ystävän ystävä vei lapsensa katsomaan isän työpaikalle isän työkaveria. Sanoi lapsilleen, että katsokaa, tuota naista se isänne on käynyt aina panemassa, kun on ollut ylitöissä.
Asiakkaita, työntekijöitä paikka täynnä ja varmasti kaikki ajatelleet, että voi lapsiraukat.
Tämä nainen piti miehensä uhkailemalla ja kiristämällä, kunnes miehelle riitti parin vuoden piina. Erosivat.
Kukaan viisas perheellinen ei paneskele työkavereitaan. Petetyn tuskaa pahimmillaan.

Tuo nyt on päivänselvää. Siitähän ei ollut kyse, vaan lasten jättäminen aikuisten ongelmien ulkopuolelle.
Helpommin sanottu kun tehty. Kyllä lapset vanhempiensa surut, tuskat ja murheet vaistoaa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäiskö laittaa joku kysymys kun on niin hiljaista?

Vaikka luuletko tai tiedätkö, onko kaivattusi sinusta kiinnostunut? Mistä päättelet, että on/ei ole?


En tiedä. Luulen, että hän luulee mun vihaavan häntä. Ja luulen, et hän vihaa mua.
Rakastan kuitenkin.
Tuskin on enää kiinnostunut. Suhteemme päättyi n2vuotta sitten. En ole ennen kaivannut häntä näin paljon. Oikeastaan viime keväänä tajusin, että ikävöin häntä ihan liikaa.

Miksi hän vihaisi sinua jos kaksi vuotta sitten olette olleet suhteessa? Tapahtuiko silloin jotain häntä loukkaavaa vai oletko siellä muuten vaan itsesäälin vallassa ja siksi kuvittelet, että hänkin vihaa sinua? 


Ei ole mitään itsesääliä.
Tuli vain aika, jolloin minun olisi pitänyt valehdella, olla hiljaa ja kadota.
En osannut, enkä suostunut. Mistä hän ei varmasti pitänyt.

Yksi kysymys: miksi rakastat häntä edelleen?


En tiedä. Uskoin löytäneeni jotain, mihin kohtaa vain kerran elämässä.
Ihailin, arvostin ja rakastin.
En saa rakkauttani loppumaan.

Niinpä, voi sinua. Sydän on itsepäinen eikä useinkaan kuuntele järjen ääntä. Ihan sama kokemus itsellä, paitsi että kyse on paljon pidemmästä ajasta eikä varsinaista suhdetta edes ole koskaan ollut. Vain joitain pieniä hetkiä..

Miksi teidän juttu loppui? Ilmeisesti vielä aika rumasti?

Hän hävitti minut kaikkialta.
Minua ei ole hänelle koskaan ollutkaan olemassa.
Hän päättikin jäädä "kuolleeseen" avioliittoonsa.
Kivittäkää🤗

Miten hän sinut "hävitti"?

Enkä kivitä, ymmärrän, että elämässä voi tulla vastaan monenlaista.


Kielsi kaiken tapahtuneen, koskaan rakastaneen, suhteen vakavuuden.
Käänsi selkänsä, hävitti kaiken, mikä muistutti minusta.
Ensin olin elämä, seuraavana päivänä tuntematon, merkityksetön. Ilmaa.

Kuvittele miltä lapsesta tuntuu kun oma isä tekee noin.


Lasten ei pitäisi joutua käsittelemään sellaisia tunteita.
Kukaan viisas aikuinen ei sekoita lapsia aikuisten suhteisiin ja ongelmiin.
Ystävän ystävä vei lapsensa katsomaan isän työpaikalle isän työkaveria. Sanoi lapsilleen, että katsokaa, tuota naista se isänne on käynyt aina panemassa, kun on ollut ylitöissä.
Asiakkaita, työntekijöitä paikka täynnä ja varmasti kaikki ajatelleet, että voi lapsiraukat.
Tämä nainen piti miehensä uhkailemalla ja kiristämällä, kunnes miehelle riitti parin vuoden piina. Erosivat.
Kukaan viisas perheellinen ei paneskele työkavereitaan. Petetyn tuskaa pahimmillaan.

Tuo nyt on päivänselvää. Siitähän ei ollut kyse, vaan lasten jättäminen aikuisten ongelmien ulkopuolelle.
Helpommin sanottu kun tehty. Kyllä lapset vanhempiensa surut, tuskat ja murheet vaistoaa.

No tuossa esimerkissä ei paljoa vaiston varassa tarvinnut arvuutella. Siinä se äitihenkilö kyllä ihan tietoisesti tuhosi lastensa elämää käyttäen näitä koston välikappaleina. Ihmishirviöi. Sivusta

Vierailija

Heinekenkö? kirjoitti:
Tiedän, että tämä on vaihe. Tämä rakkaus, jos sitä uskaltaisi jo sellaiseksi kutsua, kasvaa kuin lumipallo, kierros kierrokselta. Jokainen uusi kierros saa sysäyksensä siitä, kun näen sut tai juttelen kanssasi. Jokainen uusi alkava kierros sisältää myös sen epävarmuuden ja kyseenalaistamisen vaiheen. Mitä suurempi pallo, sen isompia pelot. Kuinka suurta palloa jaksan työntää? Koska pallo hajoaa yksinkertaisesti suureen kokoonsa? Uskallanko vielä jatkaa? Mitä jos kaikki romahtaa ja ilmastonmuutos sulattaa lumet?

Tiedän myös että samalla rakentuu uutta ja merkittävää. Uutta pohjaa isommille tunteille. Niin isoille etten ehkä ole aiemmin niitä kohdannut. Tuntematonkin hieman pelottaa. Paljonko kestän? Paljonko hyvää uskallan riskeerata, kuinka suuren tappion jaksan kantaa, jos kaikki katoaakin?

Sitten sitä ajattelee, että aikuinen ihan fiksu ja jalat maassa yleensä pitävä tyyppi pohtii tällaisia, on sekaisin ja epävarma kuin pahainen teinikloppi. Että mitä hittoa tämä on olevinaan! Miksi se toinen valtaa mielen ja itsekin alkaa kyseenalaistaa omia tunteitaan. Ei, ei niissä itsessään ole mitään epäselvää, mutta se, ovatko ne vain katteettomista shekkejä, joita pankki ei koskaan lunasta? Ehei, poju, sua on nyt höynäytetty. Nämä on niitä nigerialaisen prinssieverstin shekkejä joiden arvo on kierrätyspaperin verran, mitäs luulit ähäkutti nääs!

Lopulta vaiheet menevät ohi ja saapuu sees. Silloin kaikki on taas kaunista. Mutta samalla tulee odotus seuraavasta rundista. Sillä ei urakka ole valmis ennenkuin hiilisuu nauraa porkkananenän alla. On pyöritettävä vielä. Alimman palllon pitää olla ISO. Vasta sen päälle rakentuu riittävän suuri lumiukko. Nämä pohjatyöt on tehtävä.

Välihuomautus: tässä piti olla punainen lanka, mutta tulikin tällainen.

Niin, mua vaivaa kauhea itsetutkiskelun ja ylianalyysin riesa. Ja ne herkän mielen suuret tunteet, joissa piisaa tutkittavaa. Kun osaisinkin vaan ottaa annettuna ja nauttia kyydistä. Yritän. Eikä se auta, että yhtä lailla yrittää tulkita toista, jonka tunteista tietää vain murto-osan verran siitäkään mitä omistaan. Itseä pelkää satuttavansa, mutta vielä enemmän toista loukkaavansa. Enhän mä nyt edelleenkään voi vaan mennä ja täräyttää pöytään rakkauslaulua omalla nimellä ja naamalla. Jos olen vain kaveri, niin kohta en sitäkään. Kakarana, jollainen taas olen, tuli sekin koettua ja sattuuhan se.

Mikä parasta, kun se toinen, eli siis sinä, on vähän samasta puusta. Jos hänkin kelailee näitä samoja uria. Ehkä me ollaan mahdoton pari. Jonkun pitäisi ottaa niskapersotteella kumpaakin ja nakata pussauskoppiin, sanoen, että pois ei ole tulemista ennenkuin alkaa tapahtua. Niin sen pitäisi mennä.

Ihana viesti. Toivottavasti pääsette sinne pussauskoppiin! Jos kaivatussasi on yhtään samaan tapaan sisäistä elämää kuin sinussa, teistä tulee hotain hienoa.
Itse tuskin oon kaivattusi, mutta yksi sana jäi kaihertamaan. Oliko tekstiin piilotettu tunniste?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäiskö laittaa joku kysymys kun on niin hiljaista?

Vaikka luuletko tai tiedätkö, onko kaivattusi sinusta kiinnostunut? Mistä päättelet, että on/ei ole?


En tiedä. Luulen, että hän luulee mun vihaavan häntä. Ja luulen, et hän vihaa mua.
Rakastan kuitenkin.
Tuskin on enää kiinnostunut. Suhteemme päättyi n2vuotta sitten. En ole ennen kaivannut häntä näin paljon. Oikeastaan viime keväänä tajusin, että ikävöin häntä ihan liikaa.

Miksi hän vihaisi sinua jos kaksi vuotta sitten olette olleet suhteessa? Tapahtuiko silloin jotain häntä loukkaavaa vai oletko siellä muuten vaan itsesäälin vallassa ja siksi kuvittelet, että hänkin vihaa sinua? 


Ei ole mitään itsesääliä.
Tuli vain aika, jolloin minun olisi pitänyt valehdella, olla hiljaa ja kadota.
En osannut, enkä suostunut. Mistä hän ei varmasti pitänyt.

Yksi kysymys: miksi rakastat häntä edelleen?


En tiedä. Uskoin löytäneeni jotain, mihin kohtaa vain kerran elämässä.
Ihailin, arvostin ja rakastin.
En saa rakkauttani loppumaan.

Niinpä, voi sinua. Sydän on itsepäinen eikä useinkaan kuuntele järjen ääntä. Ihan sama kokemus itsellä, paitsi että kyse on paljon pidemmästä ajasta eikä varsinaista suhdetta edes ole koskaan ollut. Vain joitain pieniä hetkiä..

Miksi teidän juttu loppui? Ilmeisesti vielä aika rumasti?

Hän hävitti minut kaikkialta.
Minua ei ole hänelle koskaan ollutkaan olemassa.
Hän päättikin jäädä "kuolleeseen" avioliittoonsa.
Kivittäkää🤗

Miten hän sinut "hävitti"?

Enkä kivitä, ymmärrän, että elämässä voi tulla vastaan monenlaista.


Kielsi kaiken tapahtuneen, koskaan rakastaneen, suhteen vakavuuden.
Käänsi selkänsä, hävitti kaiken, mikä muistutti minusta.
Ensin olin elämä, seuraavana päivänä tuntematon, merkityksetön. Ilmaa.

Kuvittele miltä lapsesta tuntuu kun oma isä tekee noin.


Lasten ei pitäisi joutua käsittelemään sellaisia tunteita.
Kukaan viisas aikuinen ei sekoita lapsia aikuisten suhteisiin ja ongelmiin.
Ystävän ystävä vei lapsensa katsomaan isän työpaikalle isän työkaveria. Sanoi lapsilleen, että katsokaa, tuota naista se isänne on käynyt aina panemassa, kun on ollut ylitöissä.
Asiakkaita, työntekijöitä paikka täynnä ja varmasti kaikki ajatelleet, että voi lapsiraukat.
Tämä nainen piti miehensä uhkailemalla ja kiristämällä, kunnes miehelle riitti parin vuoden piina. Erosivat.
Kukaan viisas perheellinen ei paneskele työkavereitaan. Petetyn tuskaa pahimmillaan.

Tuo nyt on päivänselvää. Siitähän ei ollut kyse, vaan lasten jättäminen aikuisten ongelmien ulkopuolelle.
Helpommin sanottu kun tehty. Kyllä lapset vanhempiensa surut, tuskat ja murheet vaistoaa.

No tuossa esimerkissä ei paljoa vaiston varassa tarvinnut arvuutella. Siinä se äitihenkilö kyllä ihan tietoisesti tuhosi lastensa elämää käyttäen näitä koston välikappaleina. Ihmishirviöi. Sivusta
Isien teot voi tehdä äideistä hirviöitä. Sama myös toisin päin.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat