muistelessa nuoruudessa ja tekoja joita olisi pitänyt uskaltaa tehdä

Se, etten lähtenyt ulkomaille töihin tai opiskelemaan, kun olin vielä perheetön.

Että en viettänyt villiä teinielämää. Tai ei sen olisi erityisen villiäkään tarvinnut olla, mutta olisi ollut kiva hengailla kaveriporukan kanssa kylillä, ajaa mopolla, kokea joku seurustelusuhde ensisuudelmineen kaikkineen jo teininä, maistaa alkoholia ja tupakkaa silloin kun se oli vielä kiellettyä, järkätä salassa kotibileitä jne.

Olin niin kamalan ujo, ettei mulla ollut ikinä kavereita, eikä mua huolittu porukoihin mukaan saati kutsuttu minnekään. Toisaalta olen tyytyväinen, että oon viettänyt turvallisen nuoruuden, eikä ole tullut ihmeemmin sekoiltua.

Kyllä mua harmittaa tehdyt enemmänkin. Se, että jotkut tyhmyydet jäi tekemättä, on paremminkin lohtu.

Mua harmittaa, että ujostelin ihan suotta ja olin tosi epävarma nuorena. Harmittaa myös, etten kunnolla panostanut kouluun. Olisi myös pitänyt lähteä ulkomaille, eikä olisi pitänyt sitoutua niin nuorena niin vakavasti, ja tehdä vielä lapsiakin siinä vaiheessa kun itsekin oli ihan epäkypsä. (en mä kadu lapsia, mutta luulen että olisin ollut parempi äiti ja nauttinut äitiydestä paljon enemmän 10-15 vuotta vanhempana. Tosin, voi olla että lapset olisivat mukavuudenhaluni vuoksi jääneet sitten kokonaan tekemättä, mikä todennäköisesti olisi harmittanut minua sitten n. 4-kymppisenä tai myöhemmin... eli luultavasti hyvä näin tässä asiassa!)

harmittaa myös, että en kunnolla miettinyt, minkälaisen miehen haluan, oli niin kiire vaan saada joku äkkiä, että kuka tahansa kelpasi. Onhan tässä nyt hiottu toisiamme, ja menee ihan hyvin, mutta luultavasti helpommallakin olisi voinut päästä...

No, toisaalta, elämä on nyt hyvää, ja olen taipuvainen ajattelemaan, että asiat menee kuten niiden kuuluu mennä, olen kaikesta huolimatta hyvin tyytyväinen elämääni juuri nyt.

Aiemmin kadutti, ettemme lähteneet ulkomaille kun olimme vielä miehen kanssa kahden. Nyt melkein 15 vuotta myöhemmin asumme ulkomailla kouluikäisten lasten kanssa, joten ei se myöhäistä ollutkaan. 

Nyt kyllä mietin, miten käy oman "uran" jos/kun palaamme Suomeen (täällä olen kotona). Ehkä kadun sitä joskus, ehkä en, mutta kaikkea kun ei voi aina saada. Mutta tämä on ollut hienoa aikaa, kenties sitä parasta, en silti antaisi pois.