Miksi tytöt tykkäävät olla masentuneita
Miksi tytöt tykkäävät olla mt-ongelmalmaisia. Tilastojen mukaan kaikilla paitsi itsemurhilla naisilla on kaikista eniten mielenterveys ongelmia. Sattumaako -ei! Nainen on asetettu ja koulutettu heikon ja herkän rooliin. Syökää kunnolla, älkää masentuko, älkää panikoiko! Paniikkihäiriö on oma valinta!
Kommentit (26)
Tytöillä on lähes aina enemmän paineita ja vastuita ja samalla vähemmän vapautta mitä saman ikäisillä pojilla. Tämä aiheuttaa usein ahdistusta, koska valta omiin asioihin on henkisen hyvinvoinnin perusta.
Oman kenttäkokemuksen perusteella (olen nuorisotyöntekijä) väittäisin, että pojilla on tästä huolimatta enemmän ja vakavampia kaikenlaisia psyykeen ongelmia ja lisäksi neuropsykologian ongelmia, mutta he eivät osaa sanoittaa niitä lainkaan, toisin kuin tytöt jotka ovat jo nuorena hyvin taitavia ilmaisemaan ajatuksiaan ja tunteitaan. Pojat eivät osaa eivätkä tule edes ajatelleeksi avun hakemista. Lisäksi pojat kokevat vähemmän painostusta sopeutua muihin ihmisiin ja yhteiskuntaan ja tästäkin syystä oireilevat eri tavalla.
Tytöt hakevat ja saavat apua ja päätyvät tilastoihin. Pojat eivät ja päätyvät syrjäytymään/juomaan/addiktoutuvat/ovat väkivaltaisia jne.
Naiset suuntaavat pahan olon itseensä, sisäänpäin.
Miehet suuntaavat pahan olon muihin, ulospäin.
Naiset saa kärsiä miestenkin pahat olot.
Vierailija kirjoitti:
Tytöillä on lähes aina enemmän paineita ja vastuita ja samalla vähemmän vapautta mitä saman ikäisillä pojilla. Tämä aiheuttaa usein ahdistusta, koska valta omiin asioihin on henkisen hyvinvoinnin perusta.
Oman kenttäkokemuksen perusteella (olen nuorisotyöntekijä) väittäisin, että pojilla on tästä huolimatta enemmän ja vakavampia kaikenlaisia psyykeen ongelmia ja lisäksi neuropsykologian ongelmia, mutta he eivät osaa sanoittaa niitä lainkaan, toisin kuin tytöt jotka ovat jo nuorena hyvin taitavia ilmaisemaan ajatuksiaan ja tunteitaan. Pojat eivät osaa eivätkä tule edes ajatelleeksi avun hakemista. Lisäksi pojat kokevat vähemmän painostusta sopeutua muihin ihmisiin ja yhteiskuntaan ja tästäkin syystä oireilevat eri tavalla.
Tytöt hakevat ja saavat apua ja päätyvät tilastoihin. Pojat eivät ja päätyvät syrjäytymään/juomaan/addiktoutuvat/ovat väkivaltaisia jne.
Saman huomannut. Pojat elävät monissa perheissä kuin pellossa ja valmiiksi häiriintyneiden tilannetta se vain pahentaa.
T. Yläkoulun ope
Vierailija kirjoitti:
Heikkoja naiset on
Riippuu mittarista. Miehet ovat enemmän sankareita, tekevät yksittäisen suurteon. Naiset on puurtajia, arjen pyörittäjiä. Pienempiä tekoja, silti yhtä tärkeitä.
Itelläni käytös aina 9. Kiusattiin 1-5 luokat. Ei henkistä vaikutusta. En ole häiriintynyt. Luokkalaistani tyttöä kiusattiin vähän henkisesti, ei edes fyysisesti. Ihan raunio ja ryyppää käyttää tupakkaa. Otaa kaiken raskaasti. Sillä sipuli.
Heikkoja naiset on