Muita, jotka eivät ole ottaneet lapsille isäpuolta eron jälkeen? Tai nauttivat
ilman miestä elämisestä eron jälkeen? Toki erosta itsellä vielä vähän aikaa, mutta en voi kuvitellakaan uutta miestä, lapsilla oikein osallistuva isä ja meillä yhteishuoltajuus. Sen verran kuluttava avioliitto takana, että luottamus miehiin mennyt, sekä myös omaan itseen. Aion olla yksin niin kauan kuin tarve vaatii, jos ajatus jonkun miehen tuomisesta lasten elämään kuvottaaa. Seurustelin erään miehen kanssa, mutta se kaatui tosiaan siihen, kun näin hänet lasteni kanssa (vaikka oli kerrassaan mukava) ja tajusin, että tämä ei ole oikein, en ole vielä valmis tällaiseen. En pysty ajattelemaan omaa hyvinvointiani, lisäksi lasten isä hyvin dominoiva, manipuloi minua tehokkasti eronkin jälkeen.
Kommentit (5)
Olen nyt ollut pari vuotta omillani lasten kanssa, eikä vielä ole tullut yhtään sellainen olo että tahtoisin mitään uutta suhdetta.
Välillä iltaisin on yksinäistä, toisaalta olen aina ollut niin itsenäinen että ajatus elämän jakamisesta toisen kanssa ei hirveästi houkuta. Lasten isän kanssa sen siedin, sillä todella rakastin häntä.
Voisin ehkä joskus harkita sellaista suhdetta, jossa asutaan erillään.
2:lle: ex ei siis manipuloi siinä mielessä, että "estäisi" uuden miehen tapaamisen, mutta syyllistää minua erosta ja saa huonon olon. Tuntuu, että jopa rankaisen itseäni siten, että ajoin tämän uuden miehenkin pois (joka oli "kiltti" ja täysin exän vastakohta).
Eikä minulla ole aikaakaan nyt seurustella, aloitin juuri uuden ja epäsäännöllisen unelmatyön, joten kaikki aika menee töissä, lasten kanssa tai levätessä.
Minullakin sama, että arkielämä exän kanssa oli niin helvettiä, että pelkään suunnattomasti joutuvani vielä samanlaiseen. Nyt pidän omasta asunnosta niin kiinni kun voin, enkä tunnetasollakaan pysty sitoutumaan keneenkään.
Joo ja ei. Olin 10v totaaliyksinhuoltaja, lasten isä ja suku eivät pitäneet enää mitään yhetyttä. Pyysin ja sain huoltajuuden vain itselleni ja muutin toiseen kaupunkiin. Seurustelin pariin otteeseen, toinen heistä asuikin löyhästi kanssamme pari vuotta, mutta ei ottanut isän roolia. Oli oikeastaan kaveri lapsille. Pikkuhiljaa opin elämään tyytyväisenä vain lasteni kanssa, päätin ettemme tarvitse ketään.
Lopulta tapasin sittenkin miehen, joka oli lasten kanssa ensimmäisestä kohtaamisesta alkaen kuin kotonaan. En meinanut uskoa silmiäni, hän näytti ISÄLTÄ. Lisäksi rakastuin ihan päätäpahkaa kaikkeen mitä hän oli.
Muutimme pian yhteen. Kutsuin häntä lapsille etunimeltä, mutta he ottivat itse käyttöön isä/ iskä -sanan. Mies haki ja sai oheishuoltajuuden ja vähitellen hänestäon tullut se ainoa isä kaikille muksuille. Lapsipuolille ja yhteisille lapsille. Myös minä puhun hänestä lapsille isänä/ isinä/ iskänä, etunimi on jäänyt pois.
Olen eronnut jo monta vuotta sitten. Lapsilla on isä, joka tapaa heitä usein. En kaipaa miestä elämääni. Olen ihan valmis elämään vaikka loppuelämäni yksin, koska näin on todella hyvä olla. Olen onnellinen, ero oli todella hyvä asia ja elämäni muuttui paljon paremmaksi eron jälkeen.
Sanonta kuuluu, että nainen on onnellisimmillaan sinkkuna ja mies parisuhteessa. Totta. Ikinä en ole ollut niin onneton kuin huonossa parisuhteessa.
Täytyisi olla aika ihmeellinen mies, että suostuisin jonkun kattoni alle ottamaan ja vaihtamaan tämän nykyisen onnellisen tilanteeni pois. Hyvin epätodennäköistä, siis. Rakastan elämää, lapsiani ja itseäni.
Ihan hyvä, että mietit lapsiasi mutta se, ettet voi edes seurustella ja vieläpä myönnät, että ex manipuloi sinua, ovat huolestuttavia asioita. Älä ota miehiä elämääsi, jos sinä itse tarvitset omaa aikaa,mutta muiden seikkojen ei pitäisi vaikuttaa asiaan.
Nauti elämästäsi yksin, mutta varmista, että se todella on tahtosi eikä niin, ettet uskalla exää pelätessäsi tehdä muutoksia.