Hyvää 2.pääsiäispäivää kaikille ja minulle, joka viettää
ensimmäistä kertaa pääsiäistä ilman kontrolloivaa, uhkailevaa, väheksyvää, loukkaavaa, arvostelevaa, mitätöivää miestä. Ihana rauha, ei ketään kenen kanssa riidellä, pahoittaa mieltä, jopa itkeä. Lapset tosin hänellä tänään, joten ikävä heitä, mutta toisaalta sain nukkua lähes 10 tunnin keskeytymättömät yöunet.
Ei ketään sanomassa, miten en tee mitään kotona, en osaa tehdä mitään oikein, teen virheitä, väärällä tavalla, en osaa kasvattaa lapsia, en osaa pitää suutani kiinni eikä kukaan käymässä kiinni. Ei ketään katsomassa halveksivasti huorittelemassa jos lähden ulos, käskemässä pian kotiin, katsomassa vihaisesti jos olen omilla menoillani joskus (hoidin kotona lapsia vuosikaudet).
Te, jotka vielä mietitte, ei se mies siitä miksikään pohjimmiltaan muutu, itse yritin miestä saada terapiaan jo ensimmäisinä vuosina, ei lähtenyt, lähdin itse lasten kanssa usean kerran kotoa, mies sai aina puhuttua pian takaisin. Nyt kun nuorempi lapsi 2v ja aloitin työt, uskalsin lopulta lähteä.
Ei se mies vaan tajua, jos empatiakykyä ei ole annettu, ei sitä voi mistään tullakaan. Jos itkin hänen saarnojensa jälkeen, sai hän siitä lisää pontta ja lopulta oli tyytyväinen kun näki miten minuun vaikuttaa.
Tietysti joudun tekemään itseni kanssa töitä, että eheydyn tästä vielä, mutta joskus sille riitelylle ja pahalle ololle on tehtävä stoppi, sitä ei se "rakkain ja läheisin" ihminen (naurattaa, kun kirjotankin tuon tuohon, sillä mies ei koskaan, ikinä tukenut minua, eikä lohduttanut, jos joku ihminen kohteli minua huonosti, oli se MINUN vikani).