Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Ongelmia naapurien kanssa, neuvojanne kaivataan, en jaksa enää kauaa :(

Vierailija
03.03.2013 |

Kerroin jo toisessa ketjussa, mutta laitan tännekin. Eli minulla on sen verran huono tuuri, että kolmesta naapurista peräti kaksi ovat metelöijiä. Ja sitä meteliä on jatkunut ensin päivittäin, sitten onneksi vain viikonloppuisin, jo marraskuulta 2011. Muutamia rauhallisia viikonloppuja olen kotonani saanut viettää, valillä minun on pitänyt paeta muualle meteliä.

 

Molemmissa meteliasunnoissa asuu nuoria, ja toinen on vuokralla, toinen omistuasunnossa. Ja ennen kuin kalkkikseks kutsutte: ikää minulla on n 30 ja olen kyllä bilettänyt opiskeluaikoinani, mutta me emme koskaan kaverpiirissä juhlineet kerrostaloasujan luona. Tai jos oleskelimme, musiikki tai tv olivat kyllä häiritsemättömällä tasolla.

 

Olen puhunut asiasta molempien naapurien kanssa. Toinen ensin sanoi joka kerta hiljempaa pyydettyäni, että sori, ok, pistetään. Ja pisti. Sitten ei enää, vaan rupesi rähjäämään omasta oikeudestaan kuunnella musaa vaikka nupit kaakossa (ei, sitä oikeutta ei kerrostalossa ole, se on kotirauhan häirintää) ja nimitteli, jolloin pyysin apua muilta asukkailta. Eivät voineet/halunneet auttaa, mutta naapuri onneksi hiljensi. Ja kun ilmoitin asiasta heti viikolla isännöitsijälle, tilanne rauhoittui enimmäkseen, paria poikkeusta lukuunottamatta (ehkä eilen).

 

Toinen, joka oli ennen ollut hyvin mukava eikä ollut juuri koskaan metelöinyt, rupesi erottuaan pitämään joka viikonloppu kovaäänisiä "kokoontumisia". Aluksi metelin taso oli ihan siedettävä, mutta se koven myöhemmin. Ja kun kävi pyytämässä hiljempaa, sanoi pistävänsä, mutta eipä juuri hiljentynyt. Ja nyt hänkin vetoaa samaan oikeuteen mihin toinenkin. Tosin tämän luona ovat poliisit käyneet, kahdesti samana yönä (etkot, poliisit kävi ensin puoli kahdentoista maissa, sitten kun musiikki ei lakannut tai edes hiljentynyt, kävivät uudelleen tuntia myöhemmin). Ja viikon kuluttua ei etkoja vaan jatkot klo 4 aamulla alkaen. Ja molemmista ilmoitin isännöitsijälle, ja sain olla rauhassa melkein 2 viikkoa.

 

Kunnes eilen musisointi alkoi ko 10 aamulla, jatkui jonkin aikaa, kunnes ehkä alta tunnin loppui. Päiväuneni (joita terveyteni takia tarvitsen) olivat jo pilalla. Kahden paikkeilla alkoi uudestaan, ja paikansin sen tiettyyn asuntoon (eronnut asukas). Jossain vaiheessa musiikki loppui, mutta sitten heti alkoi leffan äänitehosteet kuulumaan. Ja tämä pilasi oman katseluni (yritin katsoa Screamia). Ja koska tiesin, että minun puheeni tuskin auttaisi, rupesin paukuttamaan seinää ja lopulta myös huutamaan (taisivat muutkin naapurit kuulla, mutten jaksa välittää) naapurille että pistäisi hiljempää. Tepsikö? No ei.

 

Ilmoitin asiasta läheiselleni, joka asuu samassa talossa (eri rappu), ja hänen miesystävänsä tuli rappuun kuuntelemaan, mutta ei tainnut kuulla mitään. Ehkä naapuri oli jo lopettelemassa, nimittäin meteli hiljeni ja kun läheinen oli vahvistanut miesystävänsä palanneen, kuului rapusta ovien käymistä ja askelia, kuin naapuri olisi poistunut talosta.

 

Ilmoitin että aion tehdä rikosilmoituksen (kotirauhan häirintä), mutta ko läheiseni kuultuaan ilmoitti että katkaisee välit minuun, jos sen teen. En siis saisi puolustaa edes omaa oikeuttani kotirauhaan, näköjään. Niin, ja nimitteli hulluksi ja väitti, että olen liian herkkä metelille. Ja ohitti vain kun yritin sanoa, että jos olisin, olisi remontti yläkerrassa häirinnyt, samoin autot kadulla. Ja ne eivät häiritse, mutta hän ei kuunnellut.

 

Mitä siis voin tehdä? Yritän vielä vedota isännöitsijään, mutta olen todella lopussa. Häiriöt vaarantavat terveyteni (en saisi altistua stressille) ja pelkään, että menetän järkeni. Minä, joka en voisi vahingoittaa kärpästäkään, olen ruvennut fantasioimaan miten joku iskisi noilta naapureilta naamat murskaksi tai repisi päät irti. Rikosilmoitus on kiristyksen takia poissa keinoista, Äänieristyksen parantaminen ja muutto eivät käy rahan puutteen takia (toisaalta en halua muuttaa koska se kertoisi noille vajaille, että muita saa kiusata). Korvatulppiakin on kokeltu, en pysty nukkumaan niillä, ja yrittänyt olen todella.

 

Mitä voin tehdä, että saan kotirauhani takaisin ja turvattua terveyteni?

Kommentit (103)

Vierailija
1/103 |
04.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.03.2013 klo 08:38"]

Miten toisen asunnon asukkaita ei voi häätää pois? Vuokrasopimuksen voi vuokraisäntäkin irtisanoa tiesitkö sitä. Sinullahan olisi ihan hyvä syykin irtisanoa vuokrasopimussopimus, tarvitset asunnon omaan käyttöösi. Eikö veljesi voisi sinua vähän auttaa? Lainata rahaa että pääset muuttamaan. Entä muu muu suku ja ystävät? Jokin palveuasuntokin voisi olla sinulle juuri hyvä.  Toinen vaihtoehto on vain jatkaa tappelua naapureiden kanssa.

[/quote]

 

Perhesyyt estävät toisen asunnon asiakkaiden häädön. Sitäpaitsi tarvittaisiin veljen lupa, jota tuskin saa.

Vierailija
2/103 |
04.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.03.2013 klo 10:29"]

[quote author="Vierailija" time="04.03.2013 klo 08:38"]

Miten toisen asunnon asukkaita ei voi häätää pois? Vuokrasopimuksen voi vuokraisäntäkin irtisanoa tiesitkö sitä. Sinullahan olisi ihan hyvä syykin irtisanoa vuokrasopimussopimus, tarvitset asunnon omaan käyttöösi. Eikö veljesi voisi sinua vähän auttaa? Lainata rahaa että pääset muuttamaan. Entä muu muu suku ja ystävät? Jokin palveuasuntokin voisi olla sinulle juuri hyvä.  Toinen vaihtoehto on vain jatkaa tappelua naapureiden kanssa.

[/quote]

 

Perhesyyt estävät toisen asunnon asiakkaiden häädön. Sitäpaitsi tarvittaisiin veljen lupa, jota tuskin saa.

[/quote]

Lisäys: miksi ihmeessä palveluasunto?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/103 |
04.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.03.2013 klo 09:27"]

[quote author="Vierailija" time="04.03.2013 klo 07:32"]

[quote author="Vierailija" time="04.03.2013 klo 05:31"]

[quote author="Vierailija" time="03.03.2013 klo 15:31"]

[quote author="Vierailija" time="03.03.2013 klo 15:27"]

Mikä sairaus sinulla on?  *ihan utelias*

[/quote]

Googleta sarkoidoosi, minulla ensin toisessa elimessä (silloin vaarattomampi), nykyään sydämessä (vaarallinen). Yksi oireista on lievemmin sanoen helvetinmoinen väsymys, olen kuullut muilta joita olen tavannut, että sitä väsymystä ei käsitä ellei sitä koe. Mm, labrahoitaja joka kysyi miksi olin eräässä testissä, vastasi kun kerroin syyn, että hänelläkin on se, ja oli tavannut ennen sairastumistaan muita, eikä ollut uskoa kun muut kertoivat juuri tuosta väsymyksestä. Sitten koki sen itse.

[/quote]

 

No tää selittää ap:n oudon käytöksen ja yliherkkyyden. Sarkoidoosi ei oo koskaan vain yhdessä elimessä, vaikka ehkä keskittyy jonnekin erityisesti tai ainakin todetaan jostain paikasta. Sarkoidoosi tuhoaa myös aivot. Siitä moinen mielenterveysongelma. MItä jos ap hakeutuisit jonnekin vanhusten tai vammaisten yms dementikkojen palveluasuntoon?

[/quote]

Et tiedä sairaudesta mitään, sori vaan. Sarkoidoosi, joka on muualla kuin hermostossa tai aivoissa, ei aivoihin vaikuta. Lueskele vaikka enemmän, ennen kuin teet itsesi naurunalaiseksi.

Asi sori, myöhäistä :D Sinulla onkin ollut jo dementiaa vauvaiästä kun noin väärin uskot :P

[/quote]

Kuulhan, ruumiinavauksessa sitten löytyy niitä taudin vaikutuksia myös sieltä, missä sitä ei elämän aikana havaittu. Ittekin sanoit että se on "siirtyny" jostain muusta elimestä sydämeen. On se kuule aivoissakin, vaikka sieltä ei ole sitä (vielä) esiin kaivettukaan.

Vanhusten asuntolat on yleensä hiljasia. Kyllä sä sinne pääset vammautumisesi perusteella.

[/quote]

Valehtelet taas. Osoitat, ette tunne sairauden luonnetta pätkääkään. Sarkoidoosi ei tuhoa varsinaisesti mitään. Eli otapas se lääkärikirja ja menen nurkkaan lukemaan sitä. Jos siis osaat lukea.

Vähemmän minussa on vammaisuutta kuin sinussa, joka ei ymmärrä lukemaansa :D

Vierailija
4/103 |
04.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.03.2013 klo 09:41"]

Olen satavarma siitä, että vaikka ap:n mainitsemat häirikkönaapurit muuttaisivat pois, ongelma olisi edessä taas seuraavien naapurien kanssa. Ei niin hiljaisia naapureita ole olemassakaan, jotka ap:lle kelpaisivat. Esimerkiksi vanhukset, jotka sinänsä eivät yleensä mölyä, saattavat kuunnella tosi lujaa radiota tai telkkua kuulon takia. Lapsiperheissä lapset aiheuttavat väkisinkin melua, päiväsaikaankin (ja silloinhan ap:n pitää saada nukkua). Nämä ihan esimerkkeinä.

[/quote]

Ääliö.. Ongelmia ei ollut ennen näitä naapureita, eikä tule olemaan näiden jälkeen, ellei tilalle muuta samanlaisia mölyapinoita. Ja olen sentään asunut talossa 12 vuotta (ensin kouluajat, sittemmin vakituisesti, Eikä kukaan naapuri ennen näitä ole ollut häirikkö, missään talon rapuista.

Vierailija
5/103 |
04.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos ap nyt on todellinen, niin miten uskallat leikkiä terveydelläsi tuolla tavalla? Jos tarvitset rauhaa terveytesi takia, niin tietenkin muutat omakotitaloon rauhalliselle alueelle. Et ilmeisesti ole töissä, joten löydät varmasti alueen, johon sinulla on varaa (itse asiassa juuri paras ratkaisu voisi olla jossain syrjäkylällä, missä talot ovat edullisia ja tontit isoja). Tuosta naapurien kanssa tappelustahan sulle tulee jatkuvaa stressiä, mikä ei ole myöskään hyväksi.

 

Ei kannata miettiä oikeuksia ja sääntöjä oman terveyden kustannuksella.

Vierailija
6/103 |
04.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muistan sut! Muuta pois, pääset oikeasti helpommalla. Kertarysäyksellä sitten vähän pidemmälle metsään niin ei haittaa kuin metsojen soidinmenot.

Ja edelleen: Jätä ne sinun muut naapurit rauhaan, ne eivät halua sekaantua asiaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/103 |
04.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi olet hirvittävän aggresiivinen? Onko sinulla ystäviä? Minua surettaa todella lukea ihmisestä jolla on elämässään noin paha olla. Toivon sinulle kaikkea hyvää.

Totuus on se, että kyllä kerrostalosta häädön voi saada, jos viettää häiritsevää elämää. Tässä tapauksessa vain taitaa olla niin, että naapurit ei haittaa muita kuin ap:tä itseään. Kovin hankalaa on tuossa tilanteessa saada naapureita taivasalle häädettyä.

Kaikista helpoin ratkaisu olisi, jos ap itse vain muuttaisi pois. Myy asuntosi ja muuta niillä rahoilla muualle. Maalle esimerkiksi siellä löytyy asuntoja halvallakin. Yhteisestikin omistetun asunnon saa myytyä. Siihen on keinonsa. Kysy neuvoa oikeusaputoimistosta.

Tosin tässä taitaa olla kyseessä se, että jollain tasolla ap nauttii riitelystä. Tässä tilanteessa voi käydä kyllä niinkin päin, että ap saa itse häädön jos tarpeeksi tappelee ja  terrorisoi naapureitaan. Jonkinlaista häiritsevän elämän viettoahan sekin on.

Mutta kuten sanoin toivon sinulle kaikkea hyvää. Toivottavasti saat asiasi kuntoon.  

Vierailija
8/103 |
04.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Teet niiden sijoitusasunnon asukkaiden kanssa asunnon vaihdon. Ketään ei tarvitse irtisanoa ja pääset rauhaan. Ap:lla on rikkaana asunnonomistajana vaihtoehtoja järjestää elämäänsä, kuten haluaa, mutta kun ei halua. Ilmeisesti naapureiden kyttäys on sairauslomalla ainoa sisältö elämään.


Päivällä olevista äänistä et voi valittaa. Taloyhtiö voi myös parantaa äänieristystä, mikäli sen koetaan olevan puutteellinen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/103 |
04.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eihän se mikään häätö ole, jos sanoo vuokrasopimuksen irti sijoitusasunnostaan asuvilta, koska asunnolle on omaa käyttöä. Saahan sen asunnon myydäkin silloin kuin haluaa mutta asukkailla on toki siinä on irtisanomisaika, taitaa olla aika pitkäkin, maksimissaan muistaakseni 6kk. Mutta kyllä ne pois sieltä saa, joudut vain hetken odottamaan. Häätö on sitten ihan eri asia ja tapahtuu esim. maksamattomien vuokrien takia. Suosittelen kyllä muuttamaan samantien suosiolla paljon hiljaisempaan paikkaan kuin toiseen kerrostaloasuntoon eli ehkä oikeasti kannattaa myydä tuo sijoituskämppä ja laittaa rahat valmiiksi hiljaisempaan kämppään; mieluummin siis rivitalon pääty tai pieni omakotitalo vähän sivummassa. Oma tupa, oma lupa. Siellä saat hyssytellä ja nukuskella kesken päivää silloin kun siltä tuntuu. Kerrostalossa et voi rajoittaa muiden normaalia elämistä ja elämään liittyvää meteliä ja se normaalin vaihteluväli on todellisuudessa hyvin iso.

Äläkä jaksa enää negapeukuttaa kaikkia sinua vastaan annettuja kommentteja, aika naurettavaa.

Vierailija
10/103 |
04.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaikesta päätellen meteli on häiritsevää lähinnä AP:n omassa päässä. Miksikö?

1. Äänet häviävät mystisesti, kun joku muu tulee kuuntelemaan -> johtopäätös: Onko meteli alunperinkään ollut niin äärimmäisen kovalla?

2. Kukaan muu naapureista ei ota kantaa meteliin ja isännöitsijäkään ei jaksa kiinnostua AP:n valituksista -> johtopäätös: AP:n valitukset ovat olleet aiheettomia

3. AP kärsii sairaudesta, joka aiheuttaa väsymystä -> johtopäätös: Väsyneenä on usein pinna tiukalla ja asiat tuppaavat eskaloitumaan pään sisällä

Rakas AP, sanot että sinun fyysisessä tilassasi tulisi välttää stressiä ja saada säännölliset päiväunet. Helpoin ja stressivapain ratkaisu on korvatulpat. Oikeusteitse venytetty naapuririita ei helpota stressiäsi. Naapureilla ei ole mitään velvollisuutta huolehtia sinun terveydestäsi. Varsinkaan, kun ratkaisu omaan hyvinvointiisi on omissa käsissäsi. Vaihtoehtoina on joko korvatulpat tai muutto parempaan ympäristöön. Se, että sinä olet asunut asunnossa pidempään, ei anna sinulle oikeutta terrorisoida naapureitasi vain sen takia, ettet halua ostaa korvatulppia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/103 |
04.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kun sama ap taannoin aloitti ketjun samasta aiheesta hänelle neuvottiin, että hän hankkisi (isännöitsijän avustuksella?) melumittauksen asuntoonsa. Saataisiin ihan tieteelliset desibelilukemat naapureiden aiheuttamasta melusta ja sitten hän voisi mennä asiassa eteenpäin. Jos siis lukemat ovat kohtuuttomat. 

Ilmeisesti mittaus on edelleen tekemättä, kun ap ei keksi mihin muuhun turvautua kuin harrikkajätkiin. No, ehkä hänellä on jengiyhteyksiä. ;-)

En tunne ap:n sairautta, eikä se minua kiinnostaakaan. Hän on omien sanojensa mukaan uupunut ja heikko. Kuitenkin hän jaksaa käydä näitä pitkiä nettiväittelyitä. Outoa. 

Vierailija
12/103 |
04.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

En tajua ylipäänsä mitä apua ap täältä kuvittelee saavansa ongelmaansa.

 

Kukaan meistä ei voi tietää mölytäänkö siellä oikeasti ja jos niin kuinka kovaa.

 

Isännöitsijälle valitukset eivät näköjään tuota tulosta ja muita naapureita asia ei kiinnosta. Tästä voi vetää omat johtopäätöksensä, samoin ap:n erittäin ylimielisestä käytöksestä tässäkin ketjussa.

 

Kaiken huippu on, että ap:n mukaan naapurista ei päivisinkään saisi kuulua juuri kuiskausta kovempaa ääntä. On siinä vaatimusta kerrakseen....

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/103 |
04.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

No tämä on aika lähellä totuutta. Mutta tarkoittaa sitä, että kuuluvan äänen pitäisi olla ap:n asunnossa tuolla tasolla, ei sitä että naapureiden pitäisi puhua kuiskaamalla.

[quote author="Vierailija" time="04.03.2013 klo 18:17"]

Kaiken huippu on, että ap:n mukaan naapurista ei päivisinkään saisi kuulua juuri kuiskausta kovempaa ääntä. On siinä vaatimusta kerrakseen....

[/quote]

Vierailija
14/103 |
04.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap voi myös vaihtaa veljensä kanssa asuntoja. Remontti valmistunee parissa kuukaudessa (max). Jos veli ei suostu perhesyistä irtisanomaan kolmatta asuntoa, hän varmasti mielellään vaihtta asunnot ap:n terveyden takia.

Ovatko suvussanne kaikki naimattomia yksinasuvia? Ovatko kaikki sukulaiset (veli, meteliä kuunnellut läheinen) sitä mieltä, että ap:lla ei ole todellista ongelmaa? Vai tuntevatko he ap:n jo pidemmältä aikaa, ja ymmärtävät kokonaisuuden.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/103 |
04.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

up! Missä AP? kuuntelemassa stetoskoopin kanssa, jos joku vahingossa yskäisee liian kovaa? huii!

Vierailija
16/103 |
03.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Viimeksi kun tästä valitit oli häiritseviä naapureita vain yksi, mistäs se toinen nyt putkahti

Vierailija
17/103 |
03.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

ikävä sanoa tätä, mutta ehkä tosiaan sun pitäisi harkita muuttoa? Olen itsekin herkkä metelille, mutta tiedän sen, että kerrostalossa kuuluu AINA elämisen ääniä. Se ei ole mikään tyhjiö. Eli jos naapuri katsoo leffaa vähän kovemmalla NORMAALIIN aikaan (päivällä, tai sitten vaikka illalla mutta ennen klo 22 tai vähän myöhempään) sille ei voi yhtään mitään. Se ei ole kotirauhan häirintää. Jokainen saa tehdä kotonaan asioita. Eri asia olisi jos musaa soitettaisiin ympäri vuorokauden volyymi kaakossa niin että kaikuisi koko talossa. 

Kuulostaa siltä, että sulla psyykkiset ongelmat hiukan hämärtää tilannetta. Kuten sanottu, olen itsekin herkkä äänille, mutta tunnistan tuossa sinun tilanteessasi sellaista yliherkyyttä. Voit varmasti itsekin sen myöntää? Naapureidesi ongelma näet ei ole se, että terveydentilasi vaatii päiväunia. Ei myöskään se, että et voi käyttää nukkuessasi korvatulppia. Eli nyt kehottaisin miettimään vakavasti muuttoa tai sitten voisit miettiä tilannettasi kokonaisvaltaisesti vaikkapa ammatti-ihmisen kanssa. Siis terapeutin tai terveyskeskuksen psyk.hoitajan kanssa? Tsemppiä.

Vierailija
18/103 |
03.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="03.03.2013 klo 11:22"]

Viimeksi kun tästä valitit oli häiritseviä naapureita vain yksi, mistäs se toinen nyt putkahti

[/quote]

 

Tuo eronnut oli silloin vielä naimisissa, nyt vasta sinkkuna ruvennut bilettämään.

Vierailija
19/103 |
03.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minäkin suosittelen ap:lle lämpimästi uuden kodin etsimistä jostain rauhallisemmasta paikasta (omakotitalosta). Kun on kerrostaloon muuttanut, joutuu pakostakin sietämään enemmän kuin mitä omassa talossaan joutuisi.

Vierailija
20/103 |
03.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Okei, no mitä se isännöitsijä silloin viimeksi sanoi, kun kerroit valittaneesi?