Vilja Eerikan murha
Katsoin juuri Rikospaikkaa tv:stä, poliisin tutkinnajohtaja kertoo kuinka taposta tuli murha, ohjelmassa näytetään myös kuinka Sirpa Laamanen ja Touko Tarkki rekonstruktuoivat tilanteen, missä paketoivat Vilja Eerikan kuoliaaksi. Varsinkin Sirpa Laamasen käytös on harvinaisen reipasta, lähes hyväntuulista.
Kuinka tälläinen ihminen kyetään koskaan vapauttamaan? Videon perusteella on vaarallinen henkilö, koska kykenee ilmeisemmin äärimmäiseen pahaan, tappamaan hitaasti puolustuskyvyttömän lapsen.
Pitäisikö tälläiset henkilöt kyetä pitämään lopun ikää suljettujen ovien takana? Onko mielestänne suomen laki oikeudenmukainen uhreille ja heidän omaisilleen?
Kommentit (1034)
Vierailija kirjoitti:
Uutisoinnin perusteella olen ymmärtänyt, että Touko oli vähän yksinkertainen. Mutta miten ihmeessä tuo Sirpa/Nadia on uskotellut esim. anopilleen olevansa ranskalais-marokkolainen?
Se, että virkauralla on päässyt hiukan etenemään ei ole tae siitä, että olisi penaalin terävin kynä. Eihån kukaan tavallisella järjellä oleva olisi toiminut riuskasti sen eteen, että lapsi sijoitetaan kahden sekopään kanssa samaan yksiöön.
Vierailija kirjoitti:
tietääkö pikkuveli mitä siskolle kävi
Eikö se lapsi lähtenyt huostaan ja adoptioon. Jos uudet vanhemmat on fiksuja eivät kerro yhtään mitään.
Mua häiritsee ihan hirmuisesti Eerikan asuinolot. Pieni yksiö, 30m2. Ei kenellekään omaa rauhaa, näet ja kuulet kaiken (aikuisten touhut), on mahtanut olle Eerikalle kaikkinensa ahdistava paikka ilman nippusiteillä sitomistakin.
Oliko missään vaiheessa soskut selvittäneet kotioloja kuten asunnon kokoa ja soveltuvuutta kolmelle ihmiselle? Oliko Laamanen asunnossa kirjoilla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uutisoinnin perusteella olen ymmärtänyt, että Touko oli vähän yksinkertainen. Mutta miten ihmeessä tuo Sirpa/Nadia on uskotellut esim. anopilleen olevansa ranskalais-marokkolainen?
Niinpä. Jos Askolan johtajamummo on se uskonut (ja aivokirurgijuuden) ei hän ole ollut älyllisesti ja henkisesti sellaisessa kunnossa että olisi ollut kykenevä asemaansa. Ja jos hän on koko ajan tiennyt totuuden mutta sntanut olla niin mitä se kertoo hänestä, kaiken muun lisäksi..
Juuri tämä. Ja se naurettava nelosraskaus myös... Uskoiko se mummeli todella senkin, kun tämä Nadia/Sirpa oli jo siihen aikaan reilusti yli 4-kymppinenkin ja ainakin siinä lavastusvideolla se eukko näytti tasan vaan lihavalta lössykältä, ei todellakaan raskaana olevalta. Raivostuttava ajatus, että moinen lössykkä vieläpä haukkui pientä Eerikaa lihavaksi yms.
Mutta oli sitten kuitenkin raskaana? Kun kerran lapsikin syntyi? Sitä en voi käsittää, miten kukaan tuollaista wt-naista voisi uskoa ranskalais-marokkolaiseksi lääkäriksi???Sehän on jo ajatuksena niin absurdi etten voi sitä käsittää..
Sossu ei tarvitse mitään lupia ne saa kaikki tiedot terveys tiedoista lähtien. Jännä juttu että niitä tarkastellaan mitättömän asioiden kohdalla mutta tällaisiin oloihin jäänyt tiedot tarkistamatta. Olosuhdetarkastus varmasti tulisi tehdä jos lasta on jo sijoiteltu vanhemmalta toiselle eikä pelkästään silloin kun on kyse huoltoriidoista ja siitähän tässä ei ollut kyse ollut. Osaako sossut mapittaa tapauksia mappi 1)vakava hengenvaara 2) huoltoriidat eron jälkeen jne..... Sitten mappi käteen ja hommiin, tapaamaan sitä lasta ja kotikäyntejä etenkin HETI jos lapsi on tuollaisissa oloissa ja lapsesta moni huolissaan koulua myöten. Muistaakseni vuosia sitten oliko rehtori tai naapuri kommentoinut että ilmoituksia ei meinattu ottaa edes vastaan ja hän oli sanonut että " Nyt teen tämän ilmoituksen ja te kirjaatte sen". Miten tapaamisten yhteydessä lapsi ei heti viety huostapaikkaan jos puolet hiuksista revitty irti. Eikö nuo paikat ole monesti osa lastenkotisysteemiä ja turvataloliittoja?
Vierailija kirjoitti:
Se Sirpa sai kai vielä yhden lapsen vankilassakin. Ei se varmaan koko ikäänsä istu.
Miten nämä asiat liittyvät toisiinsa? Se lapsi on tiukasti huostassa. Vaikka pääsisikin vapaaksi niin ei sitä lasta palauteta. Eihän se edes tunne tätä bioäitiään, kun on kasvanut sijaisperheessä. Vai adoptoitiinko se jopa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tietääkö pikkuveli mitä siskolle kävi
Eikö se lapsi lähtenyt huostaan ja adoptioon. Jos uudet vanhemmat on fiksuja eivät kerro yhtään mitään.
Huostaanotettu on, veikkaisin mutta adoptio vaatii molemman huoltajan suostumuksen, sitä tuskin on annettu. Jos Tarkki ja Laamanen eivät olleet naimisissa on lapsen sukunimi Laamanen. Periaatteessa Laamasella on äidin ominaisuudessa oikeus valvottuihin tapaamisiin riippuen hänen "kunnostaan", tässä kohtaa toivon että nekin on evätty vedoten lapsen turvallisuuteen. Sitähän emme tiedä onko Tarkki isä vai ei tai onko tunnustanut lasta. Jos on niin hänellä on samat oikeudet kuin biologisella äidillä.
Vierailija kirjoitti:
Jäi eläkkeelle muutama vuosi sitten. Liikkuu täällä kylillä tavallisesti ja elää ihan normieläkeläisarkea. On mukana harrastustoiminnassa. En tiedä paljonko kärsii sisällään, ulospäin ei näy mitään. En tiedä mikä minua vaivaa kun mua häiritsee se, ettei näytä kärsivän.
Mutta hän voi kärsiä aivan hyvin. Kyllä tämä on nähty miljoonia kertoja maailmassa, ettei ulkopuolinen osaa analysoida p*skaakaan sitä miltä jostakusta toisesta tuntuu. Joten pidä sinä vtun urpo pääs kiinni ja anna muiden elää omaa elämäänsä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uutisoinnin perusteella olen ymmärtänyt, että Touko oli vähän yksinkertainen. Mutta miten ihmeessä tuo Sirpa/Nadia on uskotellut esim. anopilleen olevansa ranskalais-marokkolainen?
Niinpä. Jos Askolan johtajamummo on se uskonut (ja aivokirurgijuuden) ei hän ole ollut älyllisesti ja henkisesti sellaisessa kunnossa että olisi ollut kykenevä asemaansa. Ja jos hän on koko ajan tiennyt totuuden mutta sntanut olla niin mitä se kertoo hänestä, kaiken muun lisäksi..
Juuri tämä. Ja se naurettava nelosraskaus myös... Uskoiko se mummeli todella senkin, kun tämä Nadia/Sirpa oli jo siihen aikaan reilusti yli 4-kymppinenkin ja ainakin siinä lavastusvideolla se eukko näytti tasan vaan lihavalta lössykältä, ei todellakaan raskaana olevalta. Raivostuttava ajatus, että moinen lössykkä vieläpä haukkui pientä Eerikaa lihavaksi yms.
Mutta oli sitten kuitenkin raskaana? Kun kerran lapsikin syntyi? Sitä en voi käsittää, miten kukaan tuollaista wt-naista voisi uskoa ranskalais-marokkolaiseksi lääkäriksi???Sehän on jo ajatuksena niin absurdi etten voi sitä käsittää..
Ensin oli kaksi vuotta raskaana kun odotti nelosia. Sitten tuli tämä raskaus josta syntyi vauvakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vilja Eerika-keissistä on kulunut 7 vuotta, sen jälkeen lainsäädännössä ja sosiaalihuollossa on tapahtunut muutoksia. Esim.terveydenhuollon velvollisuutta tehdä lasuilmoitus on teroitettu (sivumainintana terveydenhuollossakin töpättiin pahasti Vilja Eerikan kohdalla, mutta kaikki keskittyvät syyttämään sossuja) ja sosiaalityöntekijän ammattipätevyyttä kiristetty. Vilja Eerikan aikaan sossuna pystyi toimimaan alemman koulutuksenkin saanut henkilö, jossain kunnissa jopa merkonomeja ollut lastensuojelun virkailijana. Nykyään se ei ole enää mahdollista.Lasuun on saatu lisäresursseja. Tästä kaikesta huolimatta lasussa kautta Suomen on edelleen järkyttävät olosuhteet. Minä olin lasun sosiaalityöntekijänä vajaa vuoden isossa kunnassa ja se sai riittää. Siitä ei ole kauaa aikaa, muistelen sitä aikaa kauhulla. Asiakaslapsia per sossu n.70 ja siihen päälle vanhemmat (joista osa pershäiriöisiä,tarvitsevia,haastavia,eropareja ja huoltajuuskiistoja), aikuisten asiat vie liikaa lapsilta ja lasten kuulemiselta. Järkyttävä kiire, koko ajan menossa tapaamisiin/kotikäynneille ympäri kuntaa (sijaishuollossa ympäri Suomea),koskaan ei tiedä onko tapaamisella vastassa asiakkaan mustasukkainen exä aseen kanssa, ruokataukoja ei ehdi pitää (omaa aikaa,ei makseta palkkaa siitä), vessassa käyminenkin minuuttipeliä. Puhelinaikaa tai kirjaus-/dokumentointityötä ei ehdi kunnolla tekemään.Tiimissä ei saa tukea kun liikaa keissejä kaikilla,kollegat ei ehdi auttaa.Työparia ei saa aina mukaan tapaamisiin, yksin jää vaikeiden asioiden kanssa.Sosiaalihuollon esimiestasolla on epäkohtien vähättelyä ja asioiden pimittelyä, yksittäinen rivisossu ei pysty pullikoimaan kasvotonta organisaatiota vastaan. Varsinkaan vastavalmistuneet sijaiset, joita ramppaa ulos ja sisään kuin pyöröovista kun vaihtuvuus työntekijöissä jatkuvaa,sekin kuormittaa lisää vanhoja työntekijöitä kun työt kasautuu epäreilusti (kokeneet ottaa enemmän ja vaikeita keissejä jne). Yöunet menee, vapaa-ajalla ei palaudu.Joutuu salaamaan yhteystiedot ja katoamaan somesta. Terveydenhuolto,esim.psykiatria ei ota riittävästi kantaa ja yhteistyö näennäistä, jopa poliisi pesee kätensä ja konsultaatioapu jää tyhjäksi ja ympäripyöreäksi. Palkka alle 3000e/kk. Lista miinuspuolista jatkuisi loputtomiin. Jos tämä on lasun tilanne nyt niin se on ollut kyllä todella surkea silloin Vilja Eerikan aikaan. En todellakaan osaa sanoa, onko Vilja Eerikan kohdalla syy voinut tosiaankin olla vain niissä parissa vastuusossussa.Olen lukenut tapauksen haastehakemusta, pöytäkirjoja, raportteja, selvityksiä. Enkä ole saanut jutusta kiinni. Mutta lasutyötä nähtyäni uskon vahvasti, että tuottamuksellisesti ei vastuusossu aiheuttanut lapsen kuolemaa tai kärsimystä. En väitä etteikö lasussa olisi myös ns.mätiä yksilöitä, mutta Vilja Eerikan tapauksessa on niin paljon aukkoja ja outouksia kokonaisuudessaan, että vika ei yksioikoisesti ole vastuusossuissa. (Esim.kouluth:n tai lastenpsykiatrian lääkärit eivät tunnistaneet väkivallan merkkejä lasta tutkiessaan; jos ei lääkäri tunnista niin miten ihmeessä tunnistaisi sossu joka ei lääkistä ole käynyt? Tai vaikka olisi niin hallinto-oikeudessa huostaanottopäätöstä on vaikea perustella väkivallan merkeillä jos lapsen lääkäri on lausunnossa eri mieltä!!)
Nyt on viimeisen päälle asiaa tää kirjoitus, valitettavasti. Mulla on vuosien kokemus lastensuojelusta ja tää kirjoitus on täyttä totta.
Miksi te ette puhu tästä julkisesti? Ota liitoon yhteyttä, poliitikkoihin, lehdistöön...olen useamman kaupungin sosiaalityöntekijältä kuullut, että lastensuojelu on ihan romahtamispisteessä riittämättömien resurssien takia. Miksi helvetissä ette pidä jöötä asiasta, huuda sitä kovaan ääneen ulos?
Tottakai resursseja vähennetään, jos vain kiltisti tyydytään. Kiltteys hiiteen.
Joka ikinen sosiaalityöntekijä, esimies, päättäjä ja liiton edustaja tässä maassa tietää lastensuojelun resurssipulasta. Vaaleillahan tämä ratkaistaan eikä metsään huutamalla.
Mitä se auttaa että teidän pieni piiri kyllä tietää, mutta lastensuojelun järkyttävä tila ei ole julkista tietoa? Ei äänestäjät voi äänestää päättäjää, joka lupaisi tehdä vaadittavia muutoksia jos äänestäjät eivät edes tiedä, että täällä on lapset todellisessa vaarassa riittämättömien resurssien takia. Selitelkää vaan, mutta jos pyörittelette asiaa omien virkamiesten kesken ettekä oikeasti tee ongelmista julkista, niin kuinka monta Eerikaa olette valmiita kestämään tunnoillanne?
Miksi ihmeessä luulet ettei asioita viedä eteenpäin?! Olen toiminut lastensuojelutyössä eräässä Suomen suurimmista kunnista. Resurssipulaa on viety kaupungin johdolle, lisäpaikkoja on pyydetty että vajaukset työntekijämäärissä saataisiin paikattua. Vastaus on kuitenkin aina että kaupungin johdolla on sillä hetkellä muuta budjetissaan. Ei siinä voi juuri mitään. En tiedä mitä pitäisi vielä tapahtua että he oikeasti tajuaisivat. Sama kuin muissa enimmäkseen huonosti toimeentulevien asioissa - ei kiinnosta päättäjiä.
Ehkä pitäisi iskeä sinne?
Vierailija kirjoitti:
Miksi lapsen pahoinpitely on usein lasuasia ja aikuisen pahoinpitely on poliisiasia? Jos kaikkien selvästi vakavaan väkivaltaan viittaavien mustelmien taustat olisi selvitetty heti, isä ja äitipuoli olisivat odotelleet poliisovankilassa asian selvittelyä ja tyttö olisi päässyt heti turvaan.
Ehkä sinun pitäisi mennä sinne töihin kun olet täydellisen erehtymätön.
Onneksi ovat edes vankilan hierarkiassa alimmalla tasolla. Ansaitsevat kärsimystä ja tuskaa.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi ovat edes vankilan hierarkiassa alimmalla tasolla. Ansaitsevat kärsimystä ja tuskaa.
Eivätköhän nuo ole pelkäävien puolella eli eivät ole missään tekemisissä muiden vankien kanssa. Taitavat siis kärsimys ja tuska jäädä vähiin. Eikä vankiloiden meininki muutenkaan ole ihan sellaista kuin jenkkileffoissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tietääkö pikkuveli mitä siskolle kävi
Eikö se lapsi lähtenyt huostaan ja adoptioon. Jos uudet vanhemmat on fiksuja eivät kerro yhtään mitään.
Tarkki isä vai ei tai onko tunnustanut lasta. Jos on niin hänellä on samat oikeudet kuin biologisella äidillä.
Ei onneksi ole, jos eivät ole olleet naimisissa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäi eläkkeelle muutama vuosi sitten. Liikkuu täällä kylillä tavallisesti ja elää ihan normieläkeläisarkea. On mukana harrastustoiminnassa. En tiedä paljonko kärsii sisällään, ulospäin ei näy mitään. En tiedä mikä minua vaivaa kun mua häiritsee se, ettei näytä kärsivän.
Mutta hän voi kärsiä aivan hyvin. Kyllä tämä on nähty miljoonia kertoja maailmassa, ettei ulkopuolinen osaa analysoida p*skaakaan sitä miltä jostakusta toisesta tuntuu. Joten pidä sinä vtun urpo pääs kiinni ja anna muiden elää omaa elämäänsä
Miksi suojelet murhaajaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi ovat edes vankilan hierarkiassa alimmalla tasolla. Ansaitsevat kärsimystä ja tuskaa.
Eivätköhän nuo ole pelkäävien puolella eli eivät ole missään tekemisissä muiden vankien kanssa. Taitavat siis kärsimys ja tuska jäädä vähiin. Eikä vankiloiden meininki muutenkaan ole ihan sellaista kuin jenkkileffoissa.
Kyllä Suomen vankiloissa hierarkia on, ja eiköhän noi ole ihan ylemmän turvallisuusluokituksen vankiloissa, ei lomahotelleissa. Vangeilla on keinonsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäi eläkkeelle muutama vuosi sitten. Liikkuu täällä kylillä tavallisesti ja elää ihan normieläkeläisarkea. On mukana harrastustoiminnassa. En tiedä paljonko kärsii sisällään, ulospäin ei näy mitään. En tiedä mikä minua vaivaa kun mua häiritsee se, ettei näytä kärsivän.
Mutta hän voi kärsiä aivan hyvin. Kyllä tämä on nähty miljoonia kertoja maailmassa, ettei ulkopuolinen osaa analysoida p*skaakaan sitä miltä jostakusta toisesta tuntuu. Joten pidä sinä vtun urpo pääs kiinni ja anna muiden elää omaa elämäänsä
Oho, kävipä tunteisiin! Taidat tuntee asian paremminkin. Eli siis kärsii sittenkin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uutisoinnin perusteella olen ymmärtänyt, että Touko oli vähän yksinkertainen. Mutta miten ihmeessä tuo Sirpa/Nadia on uskotellut esim. anopilleen olevansa ranskalais-marokkolainen?
Niinpä. Jos Askolan johtajamummo on se uskonut (ja aivokirurgijuuden) ei hän ole ollut älyllisesti ja henkisesti sellaisessa kunnossa että olisi ollut kykenevä asemaansa. Ja jos hän on koko ajan tiennyt totuuden mutta sntanut olla niin mitä se kertoo hänestä, kaiken muun lisäksi..
Juuri tämä. Ja se naurettava nelosraskaus myös... Uskoiko se mummeli todella senkin, kun tämä Nadia/Sirpa oli jo siihen aikaan reilusti yli 4-kymppinenkin ja ainakin siinä lavastusvideolla se eukko näytti tasan vaan lihavalta lössykältä, ei todellakaan raskaana olevalta. Raivostuttava ajatus, että moinen lössykkä vieläpä haukkui pientä Eerikaa lihavaksi yms.
Mutta oli sitten kuitenkin raskaana? Kun kerran lapsikin syntyi? Sitä en voi käsittää, miten kukaan tuollaista wt-naista voisi uskoa ranskalais-marokkolaiseksi lääkäriksi???Sehän on jo ajatuksena niin absurdi etten voi sitä käsittää..
Ensin oli kaksi vuotta raskaana kun odotti nelosia. Sitten tuli tämä raskaus josta syntyi vauvakin.
Ok, kiitos selvennyksestä. Kaikki ympärillä uskoivat noihin hänen selityksiin? Että hän odottaa nelosia kaksi vuotta ja on ranskalais-marokkolainen lääkäri?? Nainenhan oli mielisairas. En ole tutustunut tähän juttuun ja näin tästä ketjusta luettuna kuulostaa mielipuoliselta. Onko ne sossut olleet siellä että joo ihan selvästi olet ulkomaalainen lääkäri, jolla on hirveän pitkä raskausaika vai kenelle hän on noita juttuja syöttänyt???
Vierailija kirjoitti:
Jäi eläkkeelle muutama vuosi sitten. Liikkuu täällä kylillä tavallisesti ja elää ihan normieläkeläisarkea. On mukana harrastustoiminnassa. En tiedä paljonko kärsii sisällään, ulospäin ei näy mitään. En tiedä mikä minua vaivaa kun mua häiritsee se, ettei näytä kärsivän.
Kertoo syvän totuuden tämän ihmisen itsekkyydestä, ei varmaan koskaan kyennyt ajattelemaan Eerikan parasta, vain omaansa, ei koe tunnontuskia, kyllä herää epäilys mistä Touko on lapsenkiusaamisleikkinsä oppinut.