Jehovat käy viikottain ovella ,onko se kotirauhan häirintää?
Käyvät ainakin kerran viikossa ovella tyrkyttämässä Vartiotornia. Joka kerta sanon ystävällisesti että kiitos mutta emme ole kiinnostuneet. Tämä alkoi jo viime vuonna ja silloin kiukustuin vanhemmalle herrasmiehelle, ja käynnit loppuivat hetkeksi.
Ahdistaa nuo käynnit ja pelkästään jo tieto siitä että käyvät ovella (ovat jättäneet postilaatikkoon kaikkea lappusia ym.)
Kotirauhan häirinnän määritelmä ei koske ovella kävijöitä. Eli heidän pitäisi siis ängetä sisälle ja olla noudattamatta poistumiskäskyä.
"Tavanomaisia kotirauhan tai julkisrauhan häiritsemistilanteita ovat:
joku menee kutsumatta toisen kotiin eikä suostu lähtemään pois
alun perin kutsuttu vieras ei noudata poistumiskehotusta
kerrostalohuoneistossa pidetään sellaista meteliä, että muiden huoneistojen asukkaiden yöuni häiriintyy
liikkeessä tai virastossa häiriköivä asiakas ei suostu henkilökunnan kehotuksesta huolimatta poistumaan."
Ahdistaa.
Voinko silti tehdä ilmoituksen kotirauhan häirinnästä?
Kommentit (160)
Toi koko touhu on jonkun pössähtäneen Amerikkalaisen miehen keksimä vedätys.
Ihan sama jos ite keräisin kokoon vietävissä olevia höpöjä ja keksisin omat lait ja uhkailut niiden noudattamiseen ja pakottaisin huijaamaan lisää maksajia tililleni ja eläisin kuin kroisos toisten rahoilla. Tuo on Suomeksi huijausta.
Mä menin risti laulassa ovelle ja katsoin niitä kuin vääräuskoisia ja totesin asioivani Jumalan kanssa kahden kesken. Saan enää postiluukusta kutsuja heidän juhliinsa.
On väärin jos käyvät viikottain ovella etkä sitä halua. Älä avaa enää ovea ja tarkista ovatko laittaneet kynällä merkin ovesi saranapuolelle.
Vierailija kirjoitti:
Ilmoita poliisille. Ihan siksikin, että saadaan kirjattua JT:n harrastama häiriköinti. Ilmoita kävijöille, ettei sinun luonasi saa vierailla, ja kerro että olet ollut viranomaisiin yhteydessä häirinnästä.
Jos ei auta, niin sitten se oven avaaminen alasti alkaa olla varteenotettava vaihtoehto. Huudata jotain saksalaista pornoleffaa taustalla.
Tuo on varmasti toimiva; kiinnostaisiko teitä tulla katsomaan laadukasta brasialaista ulosteh*m****noa?
Tulkaa tulkaa vaan peremälle. Ei ole mitään pehmoilua!
Ai ei vai? No jokainen tekee omat ratkaisunsa.
Meidän luona käyvät ehkä kerran parissa kuukaudessa, jos sitäkään. Valtakunnansali on alle kilsan päässä. Sunnuntaisin sen sijaan lähtevät kävelylle pienillä porukoilla ja tyrkyttävät lappusiaan jokaiselle vastaantulijalle, jonka koen enemmän häiritseväksi.
Minun luonani ovat rampanneet siitä saakka kun mieheni ajautui keskusteluun siitä, mihin ja miten uskoo (satanisti). Facepalmasin jonkin aikaa kunnes menin ovelle ja ilmoitin, ettei mieheni asu täällä, joten keskustelu on aivan turha + suljin oven.
Noin viikottain päiväaikaan soi ovikello, mutten vastaa.
Vierailija kirjoitti:
Laita oveen heksagrammi.
Väärin. Pentagrammi.
Vierailija kirjoitti:
Mä menin risti laulassa ovelle ja katsoin niitä kuin vääräuskoisia ja totesin asioivani Jumalan kanssa kahden kesken. Saan enää postiluukusta kutsuja heidän juhliinsa.
Hyvä pointti. Jehovan todistajat EIVÄT ole kristittyjä. Joskus ysärillä teininä kerroin uskovani Jeesukseen ja kritisoin Jehovan todistajia epäkristillisyydestä, niin luovuttivat.
Viikottain? Vaikuttaa kyllä oudolta. Ovessasi tuskin on mitään merkkiä, jos olisi jokin käyntikieltomerkki niin tuskin olisivat noin usein.
Oudolta kuulostaa. Kiellä käymästä. Luulisi tepsivän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä menin risti laulassa ovelle ja katsoin niitä kuin vääräuskoisia ja totesin asioivani Jumalan kanssa kahden kesken. Saan enää postiluukusta kutsuja heidän juhliinsa.
Hyvä pointti. Jehovan todistajat EIVÄT ole kristittyjä. Joskus ysärillä teininä kerroin uskovani Jeesukseen ja kritisoin Jehovan todistajia epäkristillisyydestä, niin luovuttivat.
Tämä keino taitaa oikeasti toimia. Meilläkin jehovat kävivät pari vuotta sitten kerran, mutta ei sen enempää. Ilmoitin käännyttäjille, että minä olen harras kristitty ja minun ja kirkon näkökulmasta heidän toimintansa on harhaoppia.
Tänään mulle SOITTI jehova. Halusi kuulemma puhua jumalasta. En tajunnut kysyä mistä olivat kaivaneet puhelinnumeroni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en koskaan avaa ovea tuntemattomille.
Ja alaoven koodilukko myös estää tuollaiset vierailut
Ei muuten estä, jostain nuo saavat sen muuttuneenkin koodin selville tai sitten tunkevat sisään samalla oven avauksella. Kokemusta on Helsingissä
Sama kokemus Turusta. Olen muuttanut kaksi kertaa reilun 10 vuoden aikana ja pian muuton jälkeen on kumpaankin paikkaan kaksi naista tullut ovikelloa soittelemaan. Voisiko olla joku lehdenjakajan tai postinjakajan koodi, jonka saavat joltain henkilöltä tietoonsa? Ja miten valitsevat "uhrinsa", kun eivät sitten kuitenkaan ovelta ovelle kulje? Olen antanut ymmärtää, että en tykkää, niin ovat jättäneet rauhaan.
Mulla autto kun sanoin että oon just vapautunut vankilasta. Istunut taposta. Ei ollut ennen tainnut käydä koko talossa koska olin asunut siellä monta vuotta.
Meille tuli mökille vähän hankalaan aikaa nuori Jehova-perhe suoraan sisälle koputtamatta. Tervehdittiin ja juteltiin vähän niitänäitä, niinkuin maaseudulla on tapana ja sitten rouva erehtyi kysymään, että kannatanko sitä, että viattomia lapsia tapetaan edelleen maailmassa vai haluanko liittyä heidän uskontokuntaansa.
Kun olen varsin hyvin käyttäytyvä ihminen sain sanottua, että meillä taitaa olla vähän erilainen filosofia, kysyin ovatko koskaan kuulleet etiikasta.
Tekivät sitten lähtöä, niin annoin viellä pussillisen omenoita pihapuusta heidän mukanaan olevalle lapselle.
Poliisiasiahan se on. Mitä tekisit jos ovellasi ja asuinalueellasi kiertelisi viikoittain vaikka muslimeja tai romaneja koputtelemassa? Niinpä. Ei jehovilla, tai jehovina esiintyvillä, ole mitään erioikeutta tuohon.
Sano että voit antaa heille uskonnon uhrit numeron niin saavat sieltä apua...Kauhistelet vielä perään että on se kamalaa kun ihmisiltä viedään oma elämä.
Vierailija kirjoitti:
Mulla autto kun sanoin että oon just vapautunut vankilasta. Istunut taposta. Ei ollut ennen tainnut käydä koko talossa koska olin asunut siellä monta vuotta.
Jos tosiaan noin oli, että oikeasti olisit vankilasta vapautunut, niin se olisi jehoville just ihannetilanne alkaa työntyä käännyttämään. Etsivät ihmisiä, jotka ovat jotenkin heikoilla elämässään, kokeneet menetyksiä tms. Ilmeisesti heidän lonkeronsa yltävät moneen paikkaan ja saavat tuollaisia asioita tietoonsa. Myös noita yllä mainittuja ovikoodeja. Ihan paperisia listoja näyttävät tutkivan välillä, kun kiertelevät.
Tee siten että huikkaat oven läpi onko Jehovia? Ja jos vastaavat on sanot ei asiaa. On helpompaa sanoa asia kun ei ole kasvotusten. Sitten pamauta väliovi lujasti kiinni.
Ilmoitan heti olevani ateisti enkä usko satuolentoihin. Sitten vedän oven kiinni. End of. Mutta enpä usko että nyt kiertävät muutenkaan.