Jehovat käy viikottain ovella ,onko se kotirauhan häirintää?
Käyvät ainakin kerran viikossa ovella tyrkyttämässä Vartiotornia. Joka kerta sanon ystävällisesti että kiitos mutta emme ole kiinnostuneet. Tämä alkoi jo viime vuonna ja silloin kiukustuin vanhemmalle herrasmiehelle, ja käynnit loppuivat hetkeksi.
Ahdistaa nuo käynnit ja pelkästään jo tieto siitä että käyvät ovella (ovat jättäneet postilaatikkoon kaikkea lappusia ym.)
Kotirauhan häirinnän määritelmä ei koske ovella kävijöitä. Eli heidän pitäisi siis ängetä sisälle ja olla noudattamatta poistumiskäskyä.
"Tavanomaisia kotirauhan tai julkisrauhan häiritsemistilanteita ovat:
joku menee kutsumatta toisen kotiin eikä suostu lähtemään pois
alun perin kutsuttu vieras ei noudata poistumiskehotusta
kerrostalohuoneistossa pidetään sellaista meteliä, että muiden huoneistojen asukkaiden yöuni häiriintyy
liikkeessä tai virastossa häiriköivä asiakas ei suostu henkilökunnan kehotuksesta huolimatta poistumaan."
Ahdistaa.
Voinko silti tehdä ilmoituksen kotirauhan häirinnästä?
Kommentit (160)
Me asutaan tässä heidän painotalonsa ja asuinalueensa jne vieressä vantaalla. Luulen, että tää alue on joku uusien koulutusalue, kun heitä käy ryppäissä.. On sellaista takeltelua osalla, ettei ole vielä kovin paljon kokemusta.
Pari vuotta mä jaksoin tätä touhua kattella. Sitten sanoin, että nyt alkaa riittää tätä sorttia. Mitäpä luulette, että jos mä en ole vieläkään teihin liittynyt, niin tulenko liittymäänkään? Vielä pari piipahti ja sitten mä vein pääkallopaikalle kirjeen, että seuraavan kerran teen häirinnästä rikosilmoituksen.
Ei ole enää 13 vuoteen käyneet. Lähinaapureillakaan. :)
Suomen Jehovan Todistajat
Puutarhatie 60
01300 VANTAA
+358 9 825 885
Sanoin jehoville: painukaa vitt...!!! Mulle ei tartte uskontoa tuputtaa. Ei ole käyneet ovella sen jälkeen.
Kuulin, että merkitsevät jotenkin asunnon, johon ei kannata yrittää
Käyvät vanhan äitini luona alinomaa. Tämä ei kehtaa loukata heitä. Itse sanoisin että pysykää poissa.
Vierailija kirjoitti:
Käyvät vanhan äitini luona alinomaa. Tämä ei kehtaa loukata heitä. Itse sanoisin että pysykää poissa.
Seuraa tilannetta ja tee heille selväksi, että seuraat.
Jos äitisi kunto heikkenee, voivat pian olla siellä testamenttia laatimassa.
Vierailija kirjoitti:
M25 kirjoitti:
Millä perusteella JT:t muuten päättävät talot joissa kiertävät? Olen asunut Savonlinnassa, Rantasalmella ja Kuopiossa enkä ole koskaan saanut heitä vieraiksi.
Siitä on monenlaisia huhuja, että lukisivat kuolinilmoituksia ym., ja varmaan jos joku on joskus avannut oven niin tulevat uudelleen.
Kummasti alkoivat pommittamaan anoppiani appeni kuoleman jälkeen.
Hän sanoi jyrkän ein, jonka jälkeen ovat käyneet harvakseltaan.
Meilläkin käyvät, oikein innostuivs, kun sanoin olevani agnostikko.
Moni ymmärtää agnostikon tarkoittavan empivää suhtsutumista Jumalan olemassaoloon ja he innostuivat "todistamaan " uskonkäsityksiensä olevan totuus.
Monet kerrat intettyäni heidän kanssaan totesin lopuksi, etten voi pitää fundamentalistiuskovaisuutta Nooa- tarinoineen ja paratiisikertomuksineen muuna kuin typeryytenä.
Käynnit loppuivat pitkäksi aikaa.
Nyt käyvät harvakseltaan.
Tuleeko ne hölmöt nyt Coronan aikaankin oville?
Laita kieltolappu ovelle ja ilmoita häirinnästä poliisille. Meillä auttoi tämä.
Kerran menin kirveen kanssa avaamaan oven ja sanoin, ettei seuraavasta häirinnästä halkeaa kallo. Eivät ole sen jälkeen käyneet.
Surullista kuinka yhteisössä viedään ihmisyys ja oma ajattelu huonossa tilanteessa olevilta ihmisiltä jonkun harhaopin vuoksi.
Eivät tule sen jälkeen kun teet kunnolla selväksi että ei ole mitään asiaa tulla. Kohteliaisuus on paras unohtaa, kiltisti käyttäytyminen ei näihin patapäihin ikävä kyllä tehoa. Itse sain pysyvän rauhan vasta kun raivostuin kunnolla ja ilmoitin että tie on tuolla, sinnepäin on hyvä lähteä patikoimaan just tällä sekunnilla ja tästä lähtien pysytään sitten mun ovesta kaukana. Olen saanut olla nyt viisi vuotta rauhassa noilta kiusanhengiltä.
Itse yritän olla aina mahd. kohtelias ja ystävällinen kaikkia kohtaan, en esim. ole koskaan elämäni aikana sanonut pahasti asiakaspalvelijalle, päinvastoin; jos on ollut ongelma, ystävällinen ja rauhallinen käytös on ratkaissut sen helposti. Mutta uskonnon tyrkyttäjät on mulle punainen vaate enkä voi sietää heitä. He eivät kunnioita ketään eivätkä anna mitään arvoa toisten ihmisten oikeudelle elää ilman heidän tuputustaan, ei heitäkään tarvitse tuon enempää kunnioittaa.
Onneksi meillä on koira pihalla niin eivät uskalla tulla autosta ulos.
Vierailija kirjoitti:
Mä en koskaan avaa ovea tuntemattomille.
Ja alaoven koodilukko myös estää tuollaiset vierailut
Ei muuten estä, jostain nuo saavat sen muuttuneenkin koodin selville tai sitten tunkevat sisään samalla oven avauksella. Kokemusta on Helsingissä
Sanoin kannatavani elin- ja verensiirtoja (niin myös teen), ei ole näkynyt sen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Surullista kuinka yhteisössä viedään ihmisyys ja oma ajattelu huonossa tilanteessa olevilta ihmisiltä jonkun harhaopin vuoksi.
Miltähän tuntuu huomata vanhana koko vedätys. Rahat annettu pelkkään valeeseen ja yhteisön pyörittämiseen turhasta. Monelta lapset joutuneet jättämään vanhempansa kun eroavat yhteisöstä ym.
Heh, tuli hassu muisto nuoruusvuosilta Hgin Kalliosta mieleen: Olin ostanut kasvonaamion, joka oli sattumoisin väriltään turkoosia tahnaa. Levitin sitä naamalleni, kun ovikello soi.
Yleensä en avaa ovea, jollen tiedä tulijaa. Tuolla kerralla kuitenkin leväytin oven auki ja sissus sentään, kuinka hirvittyneitä naamoja kaksin kappalein tuijotti minua. Naiset eivät sanoneet mitään, mutta lähtivät reippaasti poispäin.
Jos ette satu tietämään, niin kirkkaan turkoosi tahna kasvoilla tekee silmänympärykset punaisiksi. Olin varmaan ihan itse Pirun näköinen.
Vierailija kirjoitti:
"En ole kiinnostunut uskontoasioista, vaikka kunnioitankin oikeuttanne omaan uskontoonne ja sen harjoittamiseen. Te haaskaatte tässä myös omaa aikaanne, joten voisitteko ystävällisesti olla enää tulematta? Olen ymmärtänyt että teillä on jonkinlainen kirjanpito siitä, missä kierrätte, niin voisitteko merkitä sinne, että täällä ei kannata käydä?"
Kuulemma onnistuu, kiitin lämpimästi, toivotin mukavaa jatkoa ja se siitä. Kolme vuotta saanut jo olla rauhassa kun aiemmin rampattiin alinomaan.
Sama täällä. Ja kaikkiin esitteisiin sanoi, että ei kiitos tarvitse antaa, en lue niitä kumminkaan vaan heitän roskiin, säästetään siis luontoa.
Pitää esittää yrittävänsä vietellä se hihhuli. Synnin mahdollisuus pelottaa sitä porukkaa.
Aikoinaan parikymppisenä avasin oven opiskelupaikkakunnallani, ja siellä oli kaksi jehovantodistajaa. Toinen oli oikein kunnollisen näköinen parikymppinen nuorukainen tummissa prässihousuissa ja valkoisessa kauluspaidassa, ja toinen vanha ukko. Olin jo ateisti, ja jotenkin uskonnon tyrkytys sai hieman tuhmaksi, ja katsoin nuorukaista sillä silmällä. Vanha ukko kiirehti väliimme selvästi huolissaan eikä sen jälkeen ole koskaan, ei kertaakaan, yrittäneet jehovantodistajat soittaa ovikelloa. Taidan olla jehovan todistajien mustalla listalla koko loppuikäni. Tekisi mieli melkein kysellä muilta saman sukunimen omaavilta, onko heilläkään koskaan uskaltaneet jehovan todistajat soittaa ovikelloa...
Olen huomannut että ovat ilkeitä eikä ollenkaan sitä mitä esittävät. Terrorisoivat naapurustossamme ainakin yhtä perhettä monella tapaa. Nyt Coronan aikaan siellä lappaa vierasta väkeä autokuormittain vaikka talossa yli 70 vuotiaita.
Isäni aikoinaan jutteli pitkään nuorten Jehovien kanssa, kertoi enemmän omasta maailman näkemyksestään kuin kuunteli poikien. Lopuksi toivotti heidät uudestaan tervetulleeksi, tulkaa taas niin katsotaan kumpi kääntyy. Eivät jostain syystä tulleet.
Meillä oli monen vuoden tauko, kun kerran sanoin kohteliaasti, että ajattelen uskonnosta eri tavalla. Kaksi hymyilevää rouvaa, joiden hymyt ikään kuin putosivat ja sanoivat hämmästyneinä, että "niinkö".
Nyt vuoden aikana on käyty taas yhden kerran. On myös kuljettu ohi naapuriin, joten kai meidän kohdalla on vihkossa joku miinus-merkki.
On myös mahdollista, että mieheni on sanonut heille jotain, ja hän tuskin on ollut erityisen kohtelias :D
Voisihan sitä hiukan perehtyä asioihin ja tehdä vastaehdotuksen tyyliin, "ei kiitos, mutta kertoisin teille mielelläni Wicca-uskonnostani" tms.