6- vuotiaan " uhmaikä" ?
Herran jestas tuota meidän tyttöä! Kiukkua, huutoa, inttämistä joka ikisestä asiasta maan ja taivaan väliltä...Uhma alkoi pian kuusivuotis syntymäpäivän jälkeen (huhtikuussa oli synttärit).
Muilla samanlaisia uhmakkaita, vai ollaanko ainoita:(
Kommentit (3)
Esikouluikäisen uhma on tietynlainen murrosikä ja kasvunpaikka lapselle. Meillä on itkuherkkyyttä, mielialanvaihdoksia ja juuri inttämistä. Tämä vaihe laantuu koulunaloituksen jälkeen kun uutuuden jännitys alkaa laantumaan. Paljon syliä ja rakkautta, sitä pieni 6 vuotias nyt kaipaa. Yritän parhaani mukaan tukea lastani tämän kehitysvaiheen läpi, vaikka tuntuu joskus ettei oma pinna meinaa kestää. Kasvunpaikka myös vanhemmalle tämä murros taitaa olla. Muutama päivä sitten täällä oli vastaavanlainen aloitus.
joo, juuri tollasta oli! Luin että 6-vuotisuhma voi olla melkeen pahin kaikista. Luulevat tietävänsä kaiken, osaavansa kaiken ja päättävänsä miten maailma pyörii.
Tsemppiä!
Itse en enää muista millaista se todellisuudessa oli, mutta sen muistan, että uhmaa esiintyi. Itse taisin silloisella vauva-palstalla kysellä kokemuksia asiasta.