En ole vieläkään voinut antaa anteeksi, ettei hyvä (?) ystäväni tullutkaan häihini.
Tapahtumasta aikaa vuosi, mutta en ole kertaakaan ottanut itse ystävääni yhteyttä viime kevään jälkeen.
Tutustuimme n. 10v sitten opiskelujen merkeissä ja olimme kuin paita ja peppu. 4v sitten ystävä muutti kotiseudulleen 250 km päähän mutta pidimme silti tiiviisti yhteyttä ja näimme 4-5 kertaa vuodessa eli siis muutaman kuukauden välein.
Polttareihin ystäväni ei ystävä työkiireiltään (?) päässyt, mutta lohduttauduin sillä, että näemme häissä. Todellakin odotin tapaamista ja n. 2 päivää ennen häitä juttelimme puhelimessakin yms.
Vaan hänpä ei saapunutkaan paikalle.
Pettymys oli kova kun viimeiset vieraat onnittelivat ja tajusin ystäväni puuttuvan joukosta. Kun menin myöhemmin vessaan, huomasin hänen lähettäneen viestin 2 tuntia vihkimisestä, että sori kun en tullutkaan, omasta erosta niin vähän aikaa... (erosi itse omasta aloitteesta vuosi aiemmin)
Aikä törkeää ensin antaa ymmärtää viimeiseen asti että on tulossa ja sitten lähettää kesken häiden viestin, että sori kun en tullutkaan...
sinä olet nyt mokannut, ei ystäväsi.
Olen eronnut ja ero oli oma aloitteeni. Siitä huolimatta häät olivat jonkin aikaa liia kova paikka. Muistuttivat liikaa omasta " epäonnistumisesta" ja toivat liikaa kipeitä muistoja mieleen.
Vajaa vuosi eron jälkeen oli hyvän ystäväni häät. En pystynyt niihin osallistumaan juuri yllämainitusta syystä. Onneksi ystäväni oli todellinen ystävä, ei itsekeskeinen kakara kuten sinä - hän ymmärsi tunteeni ja ystävyytemme on edelleen hyvä ja tiivis.
Tuliko sinulle ap koskaan mieleen, etteivät hääsi olleet tämän maailman keskipiste? Että on olemassa muutakin elämää kuin " minä minä minä" ? Kuka _aikuinen_ ihminen oikeasti loukkaantuu ja suuttuu siitä, että ystävä pysty omista henk. koht. syistä osallistumaan häihin?
Ystäväsi laittoi sinulle viestiä jossa pyysi anteeksi ja selitti tilanteen. Sen sijaan, että olisit _oikeana_ ystävä ymmärtänyt, loukkaannuitkin syvästi. Et todellakaan ole _todellinen_ ystävä.