Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Asiaa kelvottomasta etäisästä.. mielipiteitä kaivataan..
05.05.2006 |
Erosta alkaa kohta olla pari vuotta aikaa. Lapset oli erotessa 1 ja 3 vuotiaat. Isä tapasi lapsiaan kolmisen kertaa eron jälkeen, edellisestä kerrasta kohta vuosi aikaa. Viimesimmästä puhelusta puoli vuotta. Nyt, saatuaan lastenvalvojan kautta tietää että haen yksinhuoltajuutta, on alkanut pommittamaan puhelimiste. Tahtois puhua lastensa kanssa. Mutta mä olen sitä mieltä, että tuo isän " katoaminen" on jo kerran käsitelty lasten kanssa ja he ovat jo hänet tavallansa unohtaneet niin on lasten kannalta kamalaa jos puhuvat hänen kanssaan. Eivät he edes tiedä kuka se tuntematon mies siellä toisessa päässä puhelinta on. Eksä ei ymmärrä asiaa ja mesoaa ja uhkailee kaikella kun en anna nyt puhua lastensa kanssa. Olen sitä mieltä, että jos olisi pitäny yhteyttä lapsiinsa edes kerran kuussa, asia olisi toinen. Mutta nyt, vuosi tapaamisesta ja puoli vuotta viimeisimmästä puhelinsoitosta -ei onnistu.
Mitä mieltä te olette? Teenkö oikein vai mitä tässä pitäis tehdä? Antaa ns isän puhua lapsillensa puolen vuoden tauon jälkeen, jonka jälkeen seuraavaan puheluun vierähtää varmasti taas se toiset 6kk?
Kommentit (8)
kun ei viitsinyt vaivautua pitämään yhteyttä. Turha altistaa lapsia enää noin ailahtelevaiselle miehelle, kuitenkin hylkää pian uudestaan.
Onnea sinulle ap elämääsi, toivottavasti löydät vielä OIKEAN miehen lapsillesi isähahmoksi ja itsellesi kumppaniksi.
Vierailija:
Mutta lähinnä mietin sitä että teenkö oikein kun en anna enää puhua lastensa kanssa? Pelkään että menevät taas sekaisin ja sitten itkevät seuraavat kuukaudet kun ei isästä taas kuulu mitään? Syyttää nyt mua siitä että vien lapsilta isän.. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinun tehtäväsi on siloitella tietä sen edeltä, eli kyllä hakisin yksinhuoltajuutta, mutta jotenkin yrittäisin säilyttää välit, niin että lapset olisi tekemisissä.
Jos sitten isä hylkääkin uudelleen, sinä olet kuitenkin peruskallio.
Lapset tulevat suremaan kadonnutta isäänsä, siltä sinä et heitä voi säästää, vaikka et nyt antaisi tavata.
Tämä vaatii sinulta suunnatonta henkistä suurutta, valitettavasti.
Pakko myöntää että tässä on vähän oma napakin kyseessä. Olen aina noitten lasteni kanssa kun isä ei tapaa eikä mitään sijaisperhettä tms ole. Joten ymmärrättekö miten rankkaa kaiken muun arjen lisäksi on kuunnella itkua ja kiukuttelua kun isä ei soita eikä isä tule, vaikka on luvannut? Ja nyt, kun tuo vaihe on jo ohitettu, se kaikki alkaisi uudelleen. koska tiedän tasan tarkkaan että eksä taas lupaisi lapsille tulla hakemaan luokseen jne ja _ mitään _ ei tapahdu. Lapset pettyvät taas ja taas ja taas. Eikä mun tehtävä ole yrittää suojella niitä ylimääräisiltä pettymyksiltä ja kyyneleiltä, silloinkin kun ne aiheuttaa oma isä? Lapset eivät edes muista häntä enää. Kuvankin nähdessään kysyivät vain että kuka tuo on? Samoin puoli vuotta silloin puhelimessa.. " kuka sä oot?" ... tuntuu pahalta lasten puolesta.
josta saat lapsiltasi kiitosta (oikeasti tai sitten vain rivien välistä) jos jaksat kuitenkin tehdä kaikkesi.
Toisaalta sen pitäisi helpottaa, että itse tiedät että pettymyksiä tulee, koska voit helpottaa lapsia, esimerkiksi tasoitat heidän odotuksiaan, kun he iloitsevat että " isi tulee lauantaina" , sanot aina, " niin, jos isillä ei tule muuta estettä" , jolloin valmistat heitä pehmeästi pettymykseen.
Samoin voit heille kertoa (valkoisia valheita) että " isä rakastaa teitä omalla tavallaan, vaikka ei ole paljon täällä" , tai " meillä on vähän erilainen isä, kuin toisilla, isiä on niin erilaisia" , sillä lailla lempeästi, ei syyttävästi.
Sinä pystyt siihen, koska olet läsnä ja tunnet lapsesi ja tiedät miten heitä käsittellään. Voimia!!!
Vierailija:
Pakko myöntää että tässä on vähän oma napakin kyseessä. Olen aina noitten lasteni kanssa kun isä ei tapaa eikä mitään sijaisperhettä tms ole. Joten ymmärrättekö miten rankkaa kaiken muun arjen lisäksi on kuunnella itkua ja kiukuttelua kun isä ei soita eikä isä tule, vaikka on luvannut? Ja nyt, kun tuo vaihe on jo ohitettu, se kaikki alkaisi uudelleen. koska tiedän tasan tarkkaan että eksä taas lupaisi lapsille tulla hakemaan luokseen jne ja _ mitään _ ei tapahdu. Lapset pettyvät taas ja taas ja taas. Eikä mun tehtävä ole yrittää suojella niitä ylimääräisiltä pettymyksiltä ja kyyneleiltä, silloinkin kun ne aiheuttaa oma isä? Lapset eivät edes muista häntä enää. Kuvankin nähdessään kysyivät vain että kuka tuo on? Samoin puoli vuotta silloin puhelimessa.. " kuka sä oot?" ... tuntuu pahalta lasten puolesta.
meillä myös lapsen isä asuu tuossa parin kilometrin päässä ja viimeksi vuosi sitten kävi kattomassa, soita ei koskaan. mistä sitä haetaan ja mitä siinä sitten tapahtuu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko teillä, jotka vaan höpötätte isän tärkeydestä, omaa kokemusta tälläisestä tilanteesta?
Ei äitikään kaikkea jaksa ja ymmärrän ap:n väsymyksen mainiosti. Tietenkin parasta olisi, jos isä jotenkin olisi elämässä edelleen, mutta ei kai ap:ta voi syyttää toisenlaisesta tuloksestakaan.
Alue: Aihe vapaa
Mutta lähinnä mietin sitä että teenkö oikein kun en anna enää puhua lastensa kanssa? Pelkään että menevät taas sekaisin ja sitten itkevät seuraavat kuukaudet kun ei isästä taas kuulu mitään? Syyttää nyt mua siitä että vien lapsilta isän.. ap