Ystävä yritti syöttää minulle liharuokaa, olen kasvissyöjä
Olemme olleet ystäviä lapsesta saakka. Ryhdyin kasvissyöjäksi melkein kymmenen vuotta sitten. Ystäväni on jostain syystä ollut vaikea sulattaa kasvissyöntiäni. Hän on kuittaillut ruoastani melkein joka kerta, kun olemme syöneet yhdessä. Minua ärsyttää se, sillä mielestäni on moukkamaista kommentoida toisen syömisiä. Olen puhunut hänelle asiasta, mutta hän kuittaa sanomisensa huumorilla. Viime aikoina huomauttelu on kuitenkin ollut vähenemään päin, joten olen olettanut, että hän on viimein hyväksynyt asian.
Perjantaina minut ja puolisoni oli kutsuttu grillaamaan tämän ystäväni ja hänen muutamien kavereittensa kanssa ystäväni taloon. Oli sovittu, että jokainen tuo omat grillattavansa ja ystäväni tarjoaa juomat. Mieheni ja minä olimme valmistaneet kotona grillinyyttejä, joissa oli muuten samat täytteet ja mausteet, mutta osassa oli jauhelihaa ja osassa härkistä. Kasvisnyytit oli pakattu omaan rasiaansa ja lihanyytit omaansa.
Kyläpaikassa ystäväni oli vastuussa grillaamisesta ja otti jokaisen tuotavat grillin luokse odottamaan grillaamista. Minäkin vein sitten grillinyytit ystävälleni ja selitin, että toisessa rasiassa on kasvisnyyttejä ja toisessa lihanyyttejä. Kysyin, pitäisikö nyytit vielä varmuuden vuoksi merkitä jotenkin, kun ne ovat ulkonäöltään samanlaisia. Ystävä kuitenkin vakuutti, että se ei ole tarpeen, kun nyytit on kuitenkin erikseen pakattu.
No, kun grillattavat oli grillattu, käytiin pöytään. Ystäväni toi jokaiselle ruoat. Minä sitten haukkasin nälkäisenä omasta nyytistäni ison palan. Maku oli jotenkin outo ja vilkaisin ystävääni, joka näytti pidättelevän naurua. Tajusin, että ystäväni oli pannut lautaselleni lihanyyttejä kasvisnyyttien sijaan. Kun sanoin ystävälleni asiasta, hän purskahti nauruun ja totesi, ettei vaan halunnut minun joutuvan tyytymään pupujen ruokaan jälleen kerran. Kasvisnyyttejä ei kuulemma ollut viitsinyt edes grillata.
Nousimme puolisoni kanssa pöydästä ja lähdimme kotiin. Suututtaa ihan hirveästi. Olen sanonut ystävälleni monta kertaa, että jatkuva vitsailu ruoastani on rasittavaa ja loukkaavaa. Hän tietää sen kyllä. Eli hän tahtoi nimenomaisesti ärsyttää tai loukata minua omituisella tempauksellaan.
En käsitä, miksi ruokavalioni on ystävälleni niin iso ongelma. En ole koskaan tuputtanut näkemyksiäni hänelle tai mitenkään muutenkaan tuonut kasvissyöntiäni erityisesti esille. Ystäväni on monella tapaa ihana ihminen ja lapsuudesta asti tärkeä osa elämääni, mutta tämä asia kyllä hiertää nyt niin kovasti, että ystävyys taitaa olla menetetty.
Kommentit (160)
Vierailija kirjoitti:
Miten tämä eroaa siitä, kun itseään täynnä oleva kasvisihminen syöttää sekasyöjälle jotain tofu-makaronilaatikkoa, ja ylpeilee, kun "kukaan ei huomannut eroa". (kyllä mä ainakin huomaan, mutta antaa yksinkertaisen ihmisen pitää huvinsa).
Syötkö normaalisti päivän jokaisella aterialla lihaa? Esimerkiksi jos jossain on vaikkapa fetasalaattia niin lisäätkö siihen nakkeja? Tai aamupuuroon pekonia? Kannattaisi ihan jo terveyssyistä edes vähentää, tutustupa WHO:n suosituksiin.
Vierailija kirjoitti:
Jos olet joskus yrittänyt syöttää kaverillesi kasvisruokaa, niin sittenhän mitään ongelmaa ei ole.
Kyllä kuule kouluissakin on kasvisruokaa tarjolla, ei jokaiselle aterialle lihaa tarvita. Esimerkiksi meillä ehkä kaikista suosituin ruoka oli pinaattiletut. Toki ei olleet vegaamiset, mutta ilman punaista lihaa/kalaa/kanaa. Myös kesäkeittoa, ohrapuuroa mehukeitolla ja pinaattikeittopäiviä oli. Nykyään valikoima entistäkin monipuolisempi.
Vierailija kirjoitti:
Ihan uteliaisuudesta mietityttää, kuinka tämä "sä et voi syödä pelkästään kasviksia, koska mä syön myös lihaa!11!111" -mentaliteetti ilmenee esim. ravintoloissa. Kokemuksia? Tekeekö nämä älyn jättiläiset jotakin eroa henkilön A ja B välillä, jos A on kasvissyöjä ja tilaa kasvisannoksen, ja jos B on sekasyöjä ja silti tilaa saman kasvisannoksen? Vai tuleeko naamalle sama mouhotus? Miettien tuota kakkossivun teoriaa tämän älyttömän käytöksen juurista. Saako sekasyöjät kuraa niskaansa, jos tilaavat esim. tomaattikeiton?
Mä oon tarjoilijan hommissa todistanut tapausta, jossa pöytäseurueesta äiti ja kasvissyöjätytär tilasivat kasviskeiton alkuruoaksi, tytär sitten kasvisruoan pääksi ja äiti listan toisen vegeruoan, koska siinä oli artisokkaa, jota hän kuulemma rakastaa. Tytön kysymysten perusteella kävi ilmi, että hän oli vege, ja keittiössä huolehdittiin asiasta, äiti taas maisteli välillä miehensä (liha-)annoksia. Isä natkutti koko päivällisen ajan, miten tytön pitäisi syödä "kunnolla", äiti ei saanut moisia kommentteja ollenkaan. Joten uskon 10/10 tuohon asennevammateoriaan. Miten toisen ihmisen valinnat voi ahdistaa jotakuta noin paljon???
Mun äiti on tuollainen. Teki ihan mua ajatellen kasvismakaronilaatikkoa, kun kiittelin miten hyvää oli, kikatti naama punaisena "No varmaan kun laitoin siihen lihaliemikuution".
Seuraavalla päivällisellä innostui tekemään pizzaa, minulle tonnikalaversion.
Olen ollut ovo-laktovegetaristi 22 vuotta, äitini siis tasan tietää etten syö tonnikalaa.
En jaksa edes suuttua, ärsyttää ja kyllästyttää vaan. MIKSI pitää käyttää lihaluemikuutiota kun kasvisversiokin on olemassa?
MIKSI ruokavalioni on niin hitonmoinen ongelma _muille_ ihmisille? (Muitakin olen kohdannut kuin äitini). Ei ole keneltäkään pois mitä minä syön ja mitä en.
Olkoon. Eipä tarvitse mutsin päivälliskutsuihin enää vastata.
Vierailija kirjoitti:
Itsellä myös ongelmia kun olen karppaaja ollut jo vuosia. Varsinkin salttaatti/juurekset tarjotaan sokereiden kastikkeen/ marinoinnin/hedelmäsokeria sisältävien kasvisten kanssa. En ymmärrä miksi ei voi kunnioittaa toisen ruokavaliota? Minulle voi tarjota kyllä salaattia ja lihaa ilman kastikkeita/marinointeja kunhan salaatissa ei ole hedelmiä(sokeria)
Samoin minä karppaan. Se (ruis)leivän tuputus vaan ei lopu ikinä, eikä kahvipöytäleivonnaisten. Minulle riittää kahvi ihan hyvin, mutta aina on pöydässä pullaa, munkkeja, omenapiirakkaa ja sitä rataa., ja tuputus on loputonta. Äitini on tässä ihan toivoton.
Jopa vannoutunut lihansyöjäisäni syö nykyään enemmän kasvisruokaa. Heräsi miettimään terveyttään kun verenpaine oli liian korkea. Tofusta tykkää erityisesti.
Mä en kyllä käsitä ihmisten ajatusmaailmaa, en ap:n ns. ystävän enkä joidenkin kommentoijien. Mikä siinä on niin vaikeaa että toisella on omanlaisensa ruokavalio, oli syy mikä tahansa? Lapsilta voisi odottaa tuollaista kiusantekoa mutta aikuiset, hävetkää. Mä jättäisin tuollaisen ns. ystävän tapaamiset jatkossa väliin.
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti on tuollainen. Teki ihan mua ajatellen kasvismakaronilaatikkoa, kun kiittelin miten hyvää oli, kikatti naama punaisena "No varmaan kun laitoin siihen lihaliemikuution".
Seuraavalla päivällisellä innostui tekemään pizzaa, minulle tonnikalaversion.
Olen ollut ovo-laktovegetaristi 22 vuotta, äitini siis tasan tietää etten syö tonnikalaa.
En jaksa edes suuttua, ärsyttää ja kyllästyttää vaan. MIKSI pitää käyttää lihaluemikuutiota kun kasvisversiokin on olemassa?
MIKSI ruokavalioni on niin hitonmoinen ongelma _muille_ ihmisille? (Muitakin olen kohdannut kuin äitini). Ei ole keneltäkään pois mitä minä syön ja mitä en.
Olkoon. Eipä tarvitse mutsin päivälliskutsuihin enää vastata.
Miksi pitäisi käyttää kasviliemikuutiota, kun lihaversiokin on olemassa? Ellei sitten ole tosi köyhä tai liha-allergikko.
Vierailija kirjoitti:
Mä en kyllä käsitä ihmisten ajatusmaailmaa, en ap:n ns. ystävän enkä joidenkin kommentoijien. Mikä siinä on niin vaikeaa että toisella on omanlaisensa ruokavalio, oli syy mikä tahansa? Lapsilta voisi odottaa tuollaista kiusantekoa mutta aikuiset, hävetkää. Mä jättäisin tuollaisen ns. ystävän tapaamiset jatkossa väliin.
Tätäkin joku näkökulmarajoittunut alapeukuttanut. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti on tuollainen. Teki ihan mua ajatellen kasvismakaronilaatikkoa, kun kiittelin miten hyvää oli, kikatti naama punaisena "No varmaan kun laitoin siihen lihaliemikuution".
Seuraavalla päivällisellä innostui tekemään pizzaa, minulle tonnikalaversion.
Olen ollut ovo-laktovegetaristi 22 vuotta, äitini siis tasan tietää etten syö tonnikalaa.
En jaksa edes suuttua, ärsyttää ja kyllästyttää vaan. MIKSI pitää käyttää lihaluemikuutiota kun kasvisversiokin on olemassa?
MIKSI ruokavalioni on niin hitonmoinen ongelma _muille_ ihmisille? (Muitakin olen kohdannut kuin äitini). Ei ole keneltäkään pois mitä minä syön ja mitä en.
Olkoon. Eipä tarvitse mutsin päivälliskutsuihin enää vastata.Miksi pitäisi käyttää kasviliemikuutiota, kun lihaversiokin on olemassa? Ellei sitten ole tosi köyhä tai liha-allergikko.
Onko sulla ihan kaikki valot vintillä? Ystävällisesti kysyn.
Aikamoista trendi-nipotusta ruoasta jos sulla ei edes tule mitään ongelmaa.
En syö kotimaisia viljoja oireiden takia, yleensä gluteeniton hyvä ja toimiva. Kerran kaveri salaa laittoi vehnää ruokaani, mutta ilme kalpeni kun joutui seuraavaan päivään asti olemaan samassa tilassa tajuntaa hämärtävän kaasunhajun kanssa, vessa haisi järkyttävältä ripulilta ja olin huonoa seuraa vatsakivuissani. Ilta venyi kovin pitkään myös kun en oireiltani saanut unta. Seuraavana päivänä väsymys kruunasi vatsaoireet, joita ärtyneellä vatsalla tuleekin jo lähes kaikesta. Lapsena näistä oireista oikein kiusattiin ja nyt sitten aikuisilta saa kiusantekoa ruokavaliosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan uteliaisuudesta mietityttää, kuinka tämä "sä et voi syödä pelkästään kasviksia, koska mä syön myös lihaa!11!111" -mentaliteetti ilmenee esim. ravintoloissa. Kokemuksia? Tekeekö nämä älyn jättiläiset jotakin eroa henkilön A ja B välillä, jos A on kasvissyöjä ja tilaa kasvisannoksen, ja jos B on sekasyöjä ja silti tilaa saman kasvisannoksen? Vai tuleeko naamalle sama mouhotus? Miettien tuota kakkossivun teoriaa tämän älyttömän käytöksen juurista. Saako sekasyöjät kuraa niskaansa, jos tilaavat esim. tomaattikeiton?
Mä oon tarjoilijan hommissa todistanut tapausta, jossa pöytäseurueesta äiti ja kasvissyöjätytär tilasivat kasviskeiton alkuruoaksi, tytär sitten kasvisruoan pääksi ja äiti listan toisen vegeruoan, koska siinä oli artisokkaa, jota hän kuulemma rakastaa. Tytön kysymysten perusteella kävi ilmi, että hän oli vege, ja keittiössä huolehdittiin asiasta, äiti taas maisteli välillä miehensä (liha-)annoksia. Isä natkutti koko päivällisen ajan, miten tytön pitäisi syödä "kunnolla", äiti ei saanut moisia kommentteja ollenkaan. Joten uskon 10/10 tuohon asennevammateoriaan. Miten toisen ihmisen valinnat voi ahdistaa jotakuta noin paljon???
Yksinkertaista. Ne on idioottivalintoja.
Jos tää ois totta, ap olisi käärinyt kasvisnyytit erilailla kuin lihanyytit, kymmenen vuoden kokemuksella.

Hoh hoh. Toivottavasti sua alkaa ahdistamaan niin hirveästi se, ettei kukaan tähän reagoi, että päädyt vahingossa syömään vaikka sienirisoton tai kevätrullan lounaaksi. Hyi pois sinä, ketään ei kiinnosta.
Mua tosin kiinnostaa AP:n kohtalo! Miten päädyit toimimaan/ajattelit toimia ystäväsi ja hänen käyytöksensä suhteen?
Joka syö kasviksia ilman lihaa tai kalaa rikkoo Herramme tahtoa vastaan, ja ikuinen kadotus on oleva hänen osansa.
Suomessa oli tapahtuma jossa kv-osanottajia. Kansainvälisyys oli huomioitu tarjoamalla pelkästään sianlihaa sisältävää ruokaa jota eri uskontoja edustavat eivät voineet syödä (mus-limit, juu-talaiset tai hindut) joten syrjittiin tasapuolisesti kaikkia. Kasvisruoka olisi sopinut kaikille.
On olemassa syy, miksi aivovammaisia kutsutaan tuttavallisesti kasviksiksi.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa oli tapahtuma jossa kv-osanottajia. Kansainvälisyys oli huomioitu tarjoamalla pelkästään sianlihaa sisältävää ruokaa jota eri uskontoja edustavat eivät voineet syödä (mus-limit, juu-talaiset tai hindut) joten syrjittiin tasapuolisesti kaikkia. Kasvisruoka olisi sopinut kaikille.
No ei sovi lihansyöjille. Varmasti saisin vatsanpuruja jos alkaisin kasveja puputtaa.
Olen muuten kanssasi samaa mieltä, mutta haluaisin lisätä, että kyllä, joillekin ihmisille on haitallista tarjota (tietynlaista) kasvisruokaa terveyssyistä.