Kirje sinulle, esikoistasi odottava äiti

Siellä olet, kohta saan nähdä sinut. Kuva: iStockphoto.

Ehkä mietit sitä juuri nyt ja vastaus on: kyllä, se sattuu.
Se on ehkä elämäsi oudoin kokemus.
Se voi olla pelottavaakin.
Mutta sinä pystyt siihen.Lue koko juttu

Kommentit (3)

Aika turhake teksti tuo

Eipä tuntunut miltään kun ensimmäistä kertaa lapseni näin synnytyksen jälkeen. Kätilö heti kysyi että "haluatko nähdä lapsesi?" Sanoin " EN".. vasta 6kk jälkeen synnytyksestä sain sen rakkauden tunteen lapselleni. Kaunia teksti, mutta paska raskaus ja synnytys takana nii ei yhtään innostanut tämä teksti..

Neitij

Aika turhake teksti tuo kirjoitti:
Eipä tuntunut miltään kun ensimmäistä kertaa lapseni näin synnytyksen jälkeen. Kätilö heti kysyi että "haluatko nähdä lapsesi?" Sanoin " EN".. vasta 6kk jälkeen synnytyksestä sain sen rakkauden tunteen lapselleni. Kaunia teksti, mutta paska raskaus ja synnytys takana nii ei yhtään innostanut tämä teksti..

Minusta kanssa on vähän edesvastuutonta kirjoittaa tällainen yleistys. Odotin myös että synnytyksen jälkeen olisi tuntunut tuolta kun kirjoituksessa, mutta myöskään en tuntenut kun väsymystä. Tunsin itseni huonoksi ja vialliseksi. En puhunut kenellekään asiasta koska pelkäsin reaktioita. Ehkä juuri tuossa joskus 6kk iässä alkoi äidinrakkaus herätä ja nyt rakastan pientä kohta 2v poikaani niin ettei sanat riitä kuvaamaan.

En ollut ikinä kuullut että noin voi käydä. Olin niin yksin kun en voinut puhua, koska pelkäsin. En tiedä aiheuttiko tämä raskauden jälkeisen masennuksen, vai juontuiko tunteettomuus siitä, mutta todella vaikeaa oli.

Vierailija

Neitij kirjoitti:
Aika turhake teksti tuo kirjoitti:
Eipä tuntunut miltään kun ensimmäistä kertaa lapseni näin synnytyksen jälkeen. Kätilö heti kysyi että "haluatko nähdä lapsesi?" Sanoin " EN".. vasta 6kk jälkeen synnytyksestä sain sen rakkauden tunteen lapselleni. Kaunia teksti, mutta paska raskaus ja synnytys takana nii ei yhtään innostanut tämä teksti..

Minusta kanssa on vähän edesvastuutonta kirjoittaa tällainen yleistys. Odotin myös että synnytyksen jälkeen olisi tuntunut tuolta kun kirjoituksessa, mutta myöskään en tuntenut kun väsymystä. Tunsin itseni huonoksi ja vialliseksi. En puhunut kenellekään asiasta koska pelkäsin reaktioita. Ehkä juuri tuossa joskus 6kk iässä alkoi äidinrakkaus herätä ja nyt rakastan pientä kohta 2v poikaani niin ettei sanat riitä kuvaamaan.

En ollut ikinä kuullut että noin voi käydä. Olin niin yksin kun en voinut puhua, koska pelkäsin. En tiedä aiheuttiko tämä raskauden jälkeisen masennuksen, vai juontuiko tunteettomuus siitä, mutta todella vaikeaa oli.

En nyt halua loukata, varmasti kurjaa kokea noin ja ei voida puhua asiasta. Onneksi teillä on kaikki hyvin nyt, ja rakkaus lapseen on löytynyt. Turha syyllisyys vie paljon energiaa lapsenhoidosta.

Mutta, mä en kertakaikkiaan ymmärrä aina välillä, missä kuplassa ihmiset elävät. Mä olen kuullut mm. neuvolasta, ystäviltä (jopa lapsettomilta), sukulaisilta, lukuisista lehtijutuista, että näinkin voi käydä. Asia ei mielestäni ole lainkaan tabu. Onko se vaan niin, että osa ihmisistä suodattaa saamansa informaation tavallaan, jää ikään kuin tietoisesti kuulematta toisten puheet, kun ei voi uskoa että omalle kohdalle sattuu näin?

Ja siis nykypäivänä, jolloin tehdään synnytyksen jälkeen kaikille naisille masennustestitkin.. kysytään sata kertaa, että miltä tuntuu vauvanhoito, miten jaksat jne. Mulle neuvolassa on sanottu kaikkien kolmen kohdalla, että älä syyllisty jos et heti koe rakkautta vauvaa kohtaan, joskus se vie aikansa..

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Latest

Suosituimmat