Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Kommentit (8)

Kuin itse kirjoittamaa tarinaa lukisi! Tekee niin hyvää lukea vinkkejä arjesta selviytymiseen. Että ei olekaan epäonnistunut kasvattajana. Että on ollut oikeassa kun on puolustanut lasta kun muut ovat sanoneet, että älä anna periksi lapsen käytökselle. Että lapsi on hyvä eikä tuhma, ja tarvitsee sata kertaa enemmän positiivista kannustusta kuin muut lapset. Voimia kaikille perheille tämän asian kanssa!

Uskon tietävänäi tasan tarkkaan mille tuo tuntuu. Olen nyt jo iäkkäämpi, mutta niin äitinki kuin itsekin muistan mille pienetkin rypyt tuntuivat vaatteissa. Auta armias jos yksikin sauma hieman kierisi. Sama tunne on edelleen. Tunnetila on karmiva jos jokin vaate on "väärin" päällä tai jostain kohtaa pahasti.
Kun löydän vaatteen, joka tuntuu hyvälle, ostan niitä useamman.
En ole koskaan pystynyt käsittämään kuinka joku voi kävellä hiekanmurunen kengässä tai mitään vastaavaa.
Itse olen onnellinen ettei moisen asian vuoksi viety aikoinaan tutkittavaksi ja etten saanut turhia diagnooseja.

Itseni on luokiteltu erityisherkäksi, ilman kuitenkaan että sitä oliis laitettu kirjoihin ja kansiin. En halua lokerointia.
On vaikeaa selitää mille mikin sauma, pesuohje vaateessa, tietty kangas jne. tuntuu. Se tunne on paha ja koko ajan läsnä, ei siihen totu, en minä ainakaan tottunut vaikka olisin halunnutkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

En pääse lukemaan vielä koko artikkelia mutta odotan mielenkiinnolla. Meillä alkaa tutkimukset ja epäilen että lapsi on ainakin aistiyliherkkä (monenlaista oiretta, kuulo, tunto, juuttuminen kapea-alaisiin asioihin mm.), on myös oppimisvaikeuksia jonka vuoksi haluan asiaa selvitettävän, josko lapselle olisi mahdollista saada lisätukea/terapiaa, jolla selviytyisi paremmin tulevaisuudessa. Lapsella on huono itsetunto ja hän kokee olevansa erilainen ja kärsii siitä, vetäytyy ja sulkeutuu. Lapsin on on syntynyt hapenpuutteessa hätäsektolla joten tulee mieleen, johtuuko silitä.

Vierailija

Meillä on nyt 5v poika, kertoo aina, että hyvä jos kaadut, hyvä jos loukkaannut ja joudut sairaalaan, outoja puheita, pelkää kovia pamahduksia ja mopoja yms. kovia ääniä, onko muilla tätä samaa ilmennyt?

Apua Arkeen Ry

Moni luulee olevansa yksin aistiyliherkän lapsen kanssa. Apua Arkeen ry on juuri teitä varten, tarjoamassa tukea, apua ja koulutusta käyttäytymisen ymmärtämiseen ja aistihäiriöihin. Järjestämme koulutuksia sekä henkilökohtaisia konsultaatioita perheille. Koulutuksemme ovat avoimia kaikille, tarjoamme niitä myös tilauksesta kouluille, päiväkodeille, terapeuteille ja järjestöille, kenelle vain.  Ottakaa rohkeasti yhteyttä. Meidät löytää Facebookista sekä osoitteesta www.apuaarkeen.org

Vierailija

Aistiyliherkkyystutkimuksen uranuurtaja on psykologi Elaine Aron. Suosittelen lämpimästi hänen tuotantoonsa tutustumista, mikä auttaa näkemään millä kaikilla tavoilla tämä ominaisuus voi olla kantajalleen rikkaus, jos onnistuu hallitsemaan ne haittapuolet https://hsperson.com/.

Itse olen aistiyliherkkä mikä auttaa ymmärtämään samanlaista taaperoikäistä lastani. Hän kuormittuu herkästi, inhoaa hankalia vaatteita, on hyvin tietoinen fyysisistä rajoistaan eikä esim siedä spontaania koskettamista, ei siedä melua jne. Hän huomaa myös upeasti ympäristönsä pienimmätkin yksityiskohdat, osaa ihastella lumisateinen taivaan pinkkiä hohdetta. Hän osaa myös mm. jo kaksivuotiaana asettua toisten näkökulmaan sillä hän huomioi herkästi muiden tunnetilojen vaihtelut ja haluaa ymmärtää mistä on kysymys. On hienoa kuinka hän kysyy minulta yhdenkin huokaisun jälkeen ”äiti oletko surullinen?”. Silloin saan mahdollisuuden opettaa miten tulkita toisia oikein ja kuinka myös hallita omia tunnetiloja niin ettei niistä tule purkauksia.

Oikeilla vaatteilla ja ärsykemäärän hallinnalla tästä ominaisuudesta on pelkästään iloa ja elämässä voi päästä pitkälle. Tsemppiä kaikille herkkiksille!

Vierailija

Tuttua juttua, mutta yksi TÄRKEÄ asia jutusta puuttuu. Nimittäin tähän on olemassa hoito: sensorisen integraation terapia eli SI-TERAPIA. Kun huomaatte oireita, vaatikaa lähete toimintaterapeutille, joka tekee testit (hänestä ei ole apua, kuten itsekin sanoi, vaan tekee testit). Ja vaikka terapeutti olisi 200 kilometrin päässä, menkää sinne.

Meidän lapsen ja perheen elämän tämä pelasti. Lasta ei ollut voinut pitää sylissä, pestä, leikata kynsiä, pukea, pestä hampaita kuin pakolla. Mitkään suostuttelut eivät auttaneet. Lapsi kiskoi tukasta, löi ja raapi. Yritin sanoa neuvolassa, että kaikki ei ole kunnossa, mutta neuvolan tätien mukaan "jokainen kehittyy omassa tahdissaan" ja "menee ajan kanssa ohi". No, ei mennyt vaan paheni. Hommaan liittyi myös se, että lapsella oli impulssien hallinnan ja käytöksen säätelyn ongelma, ei pelkkää aistiyliherkkyyttä vaan SI-häiriö. Itse vihdoin löysin diagnoosin lehtijutun perusteella 4-vuotiaana ja vaadin testauksia ja lapsi oli päivänselvä tapaus.

Hoitoon päästiin vasta 5-vuotiaana (jonot ja ei voinut saada yksityisesti vakuutusten takia, vaikka olisi maksettu mitä vain). Kun hoidossa oli käyty pari kertaa, olimme suihkussa, pesin tukan ja kuivasin lapsen, ja yhtäkkiä havahduin ja sanoin lapselle, että ensimmäisen kerran elämässäsi et taistellut vastaan, vaan pestiin ihan normaalisti. Lapsi itsekin hämmästyi, että niinpä olikin. Aiemmin hän ei pystynyt hillitsemään itseään, vaikka kaikkensa yritti.

JATKUU...

Vierailija

JATKUU...
Tämä myös oli tyypillistä, että kun ihmettelimme, miksi mummolassa käyttäytyy hyvin, lapsi itse sanoi, että kaikkeni yritän olla kunnolla, ja sitten kun tuli kotiin, kaikki paineet purkautuivat. Sukulaiset vain ihmettelivät, kun "lapsihan on niin sanavalmis, älykäs ja hyväkäytöksinen." Joo, osasi olla vieraskorea, ja ärsykekuorma hermostossa kasvoi ja osasimme lukea merkkejä ja viedä kotiin. Myöhemmin, kun oireet pahenivat, itsehillintä petti yökyläilyn aikana, ja isovanhemmat alkoivat meille ihmetellä. Joo, olimme sanoneet vuosia, mutta meitä ei uskottu. Emme edes yrittäneet viedä hoitoon, mikä noiden muiden juttujen perusteella oli varmasti viisasta. Päiväkodissakaan kun tätä ei näköjään tunnisteta. Lapsi oli kotona eskariin asti, jolloin olimme saaneet SI-terapiasta apua. Onneksi olin hoitanut paljon lapsia elämässäni eikä tämä lapsi ollut ensimmäinen. Olisin varmaan uskonut muuten kaiken, mitä minulle väitettiin. Tosin silloinkin väsyneenä aloin epäillä, että enkö vain osaa sittenkään hoitaa ja kasvattaa lapsia.

Tuntoyliherkkyys siis saatiin pois, motoriikan häiriöitä ja toispuolisuutta korjattua paljon (niin, pienenä lapsi ei oppinut konttaamaan eikä kävelemään, ei halunnut keinua eikä mitään heilutteluja, ne sitten fysioterapeutin ohjeilla pakolla opetimme huutavaa lasta pyyhkeellä kannattelemaalla ja jalkoja vuoron perään siirtelemällä noin kaksivuotiaana). SI-terapeutti teki harjoitteita oikeilla välineillä ja tavoilla, ei pakolla. Näitä harjoituksia ei siis kotona saa tehdä, kuten vaikkapa fysio- tai toimintaterapiaharjoituksia.

Sitten tulikin lama ja hoito keskeytettiin (vaikka tämä pelastaisi lapsia työ-ja yhteiskuntakykyisiksi). Ei siis voinut itse maksaa, koska piti olla lähete. Valituskirjeillä saimme muutaman käyntikerran lisää, mutta impulssien hallinnan ja käytöksen säätelyn korjaaminen jäi kesken, mikä näkyykin sitten edelleen. Kummallista säästämistä!

Mutta olen ikuisesti kiitollinen SI-terapeutillemme, joka pelasti koko perheen. Ei enää huutoa ja vastaan tappelemista joka hoitotoimeenpiteestä ja lähtemisestä, pikkusisarusta ei tarvinnut enää pitää mukana vessassakin, kun isommalle ei tullut impulssia vaikkapa paukuttaa vauvaa mielenkiinnosta päähän lelulla, tai vahtia herkeämättä isoa lasta puistossa, ettei toteuta impulssia tönäistä jotain lasta ihan hyvällä tuulella kiipeilytelineeltä (tästä vahtimisesta sain myös kritiikkiä muilta äideiltä, joiden mielestä lapsi oli niin hurmaava ja minä ylihysteerinen, kunnes näin tapahtui) ym. En ollutkaan huono kasvattaja eikä lapsi ollut pahankurinen, koska hermosto ei korjaannu kasvattamalla!

Älkää siis viivytelkö, kun tiedätte lapsessa olevan jotain vialla! Vaatikaa kaiken väsymyksenkin keskellä toimintaterapeutille lähetettä SI-testauksiin. Älkää kuunnelko sukulaisia, neuvolan ja päiväkodin tätejä ja opettajia, jos tiedätte, että kasvatuksessa on jo yritetty kaikki. Paras konsti tietää tämä oli, kun kerran nelivuotiaana lupasin legoja rakastavalle lapselle, että saat kalleimman ja isoimman legopakkauksen kaupasta, jos suihkutetaan sinut ihan rauhassa ja huutamatta. Lapsi oli innoissaan ja lupasi, ja puolen minuutin päästä aloittamisesta vastustelu ja huutaminen alkoi. Silloin ymmärsin, että ei ole nyt lapsesta eikä minusta kiinni! Muistakaa, että odottelu ei auta, vaan hoidon pitäisi tapahtua ennen 7 vuotta. Mitä aiemmin, sen parempi!

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat